Kolumbia

Tämä sivu on päivitetty 19.02.2011

Valtamonopoli syntyy ja vasemmisto eristetään

Vuosina 1948-1958 oli Kolumbiassa sota. Ajanjaksoa kutsutaan nimellä “La Violencia”, ja yli 300 000 ihmistä menetti henkensä. Sotaa käytiin ensisijaisesti konservatiivisen ja liberaalin puolen välillä, mutta se aiheutti paljon tappioita siviiliväestölle. Sen vuoksi maanviljelijät kokosivat omia armeijoitaan suojellakseen alueitaan. Kommunistipuolue tuki näitä armeijoita, jotka hiljalleen saivat enemmän ja enemmän jalansijaa kolumbialaisissa kylissä. ”La Violencia” päätyi sovintoon konservatiivien ja liberaalien välille. Ne pääsivät yksimielisyyteen siitä, että valtiokoneiston virat jaettaisiin tasan ja maata hallittaisiin yhdessä. Samaan aikaan ne kielsivät kaiken opposition. Tällä tavalla ne muodostivat yhteisen rintaman maan radikaaleja voimia vastaan, ja ottivat käyttöön valtamonopolin, joka oli raskasta sulatettavaa poliittiselle vasemmistopuolelle.

Valtionjakojärjestys otettiin käyttöön vuonna 1958. Vuosi 1959 oli kuubalaisen vallankumouksen vuosi, mistä syystä Latinalaisessa Amerikassa oli voimakkaita, radikaaleja voimia liikkeellä. Kolumbiaan syntyi nopeasti useita sissijärjestöjä: joidenkin juuret olivat maanviljelijöiden armeijoissa, joidenkin radikaalien opiskelijoiden keskuudessa. Suurimmat ja tärkeimmät sissiryhmät olivat FARC ja ELN, jotka molemmat päättivät hallituksen vaihdosta ja siirtymisestä demokraattisempaan johtotapaan. Ensimmäiset kahinat hallitusjoukkojen ja sissien välillä tapahtuivat vuonna 1965, ja taistelut ovat jatkuneen aivan näihin päiviin asti. Hallitusjoukkojen ja sissien lisäksi maahan on perustettu useita erilaisia paramilitaarisia eli puolisotilaallisia ryhmittymiä. Ne lyöttäytyivät jonkin ajan kuluttua yhteen ja kutsuvat itseään nimellä AUC. Tämä on oikeistomielinen armeija, jonka tavoitteena on taistella sissejä vastaan ja suojella valtiota ja vallitsevaa hallintojärjestelmää. Monet tahot väittävät, että paramilitaariset ryhmittymät tekevät yhteistyötä hallituksen kanssa, mutta hallitus kieltää tämän pitävän paikkaansa. Paramilitaariset ryhmät ovat vastuussa Kolumbian laajimmista oikeudenloukkauksista, mutta myös armeijalla ja vasemmistomielisillä sissijärjestöillä on monia vakavia ihmisoikeuksien rikkomuksia kontollaan.

Taustalla loppumaton sota huumeita vastaan

Kolumbialaisen politiikan vasemmisto- ja oikeistovoimien välisen väkivaltaisen kilpailun lisäksi maalla on vakavia huumekauppaongelmia. Nämä kaksi ongelma-aluetta kytkeytyvät tiukasti toisiinsa, koska suuri osa huumekaupasta saaduista rahoista menee sissijärjestöjen ja parimilitaaristen ryhmien toiminnan rahoittamiseen. Huumeparonit ovat pitkään päättäneet kolumbialaisen politiikan muovaamisesta. Poliittisia vastustajia murhataan jatkuvasti. Kun huumekaupan puhdistamisesta ja tiukentamisesta vuonna 1990 tehtiin vaaliteema, kolme presidenttiehdokasta murhattiin ennen vaalikampanjan loppua.

Yhdysvallat on osallistunut voimakkaasti taisteluun kolumbialaista huumetuotantoa ja -kauppaa vastaan, erityisesti niin kutsutun Plan Colombian kautta, joka aloitettiin vuonna 2001. Yhdysvallat lisäsi 11. syyskuuta jälkeen sekä FARC:n ja ELN:n terrosistijärjestöjen listalle ja määritteli taistelun näitä vastaan osaksi maailmanlaajuista taistelua terrorismia vastaan (katso Irak ja Afganistan). ”Plan” eli suunnitelma oli se, että sissit kukistettaisiin armeijan voimin, ja lisäksi tuhottaisiin huumekasvit kasvimyrkkyjen avulla.

Yhdysvallat on puolustanut asiaan puuttumistaan sillä, että Kolumbia on yksi pohjoisamerikkalaisten markkinoiden marihuanan ja kokaiinin päätoimittajia, ja tämä toiminta halutaan pysäyttää. Plan Colombian ja Yhdysvaltain puuttumista kolumbialaiseen selkkaukseen on kritisoitumuualla maailmalla paljon. Tämä johtuu useista syistä. Ensinnäkin kasvimyrkkyjen käyttöä kritisoidaan, sillä ne tuhoavat kaiken muunkin kasvillisuuden ja jo entuudestaan rutiköyhien maanviljelijöiden elinkeinopohjan. Toiseksi monet tahot väittävät, että Yhdysvaltain kiinnostus Kolumbiaan kohdistuu enemmän öljyyn kuin huumeisiin: sissien kontrolloimalla Amazonan alueella uskotaan olevan suuria öljyvarantoja. Kontrolloimalla sissejä taattaisiin myös pääsy öljyvaroihin. Massiivisesta kritiikistä huolimatta, Yhdysvaltain silloinen presidentti Georg W. Bush pyysi kongressia myöntämään seitsemän miljoonaa dollaria Plan Columbian toiminnalle vuonna 2007.

Kotimaan pakolaislapsia leikkimässä joella Rio Sucio- kaupungissa. Väestöryhmät, jotka joutuvat kosketuksiin selkkauksen kanssa, muuttavat kaupunkeihin. Täällä he ovat turvassa, saavat työtä ja lapset voivat käydä koulua. (Kuva: UN Photo/Mark Garten)

Presidentti Uriben kausi ja kovempi linja FARC-sissejä vastaan

Kolumbian presidentti Alvaro Uribe Vèlez otti vallan vuonna 2002. Oikeistolaisena hän ajoi kovaa politiikkaa FARC ja ELN:iä vastaan Yhdysvaltojen taloudellisella ja sotilaallisella tuella. Kesäkuussa 2003 Uribe paljasti kauan odotetun turvallisuussuunnitelman, jonka piti lopettaa sisällissota ja sitä lietsova huumekauppa. Strategia tähtäsi poliisivoimien sijoitteluun kaikkialle maahan ja huumeviljelmien tuhoamiseen. Uriben hallinnon yhteistyö Yhdysvaltain hallituksen kanssa jatkui tiiviinä Suunnitelma Kolumbian muodossa. Toukokuussa 2006 järjestetyissä presidentinvaaleissa Kolumbian kansa antoi selvän tuen presidentti Uriben politiikalle. Hän sai yli 62 prosenttia äänistä. Uribe muutti maan perustuslakia voidakseen asettua toistamiseen ehdolle presidentinvaaleissa. Hänen mukaansa yksi kausi ei riittänyt nujertamaan sissejä, vaan työn loppuunsaattamiseksi tarvittiin vielä jatkokausi.

Sodassa rikoksiin syyllistyivät myös hallituksen joukot ja rauhanprosessi on ollut kauttaaltaan vaikea. Noin 3,5 miljoonaa Kolumbian 45 miljoonasta asukkaasta ovat pakolaisia omassa maassaan. Oman värinsä yskähtelevään rauhanprosessiin ovat antaneet tiedot, joiden mukaan Uriben tärkeisiin liittolaisiin kuuluvilla johtavilla kongressiedustajilla olisi yhteyksiä äärioikeistolaisiin AUC-joukkoihin. Tietojen mukaan joukot ovat tappaneet satoja ihmisiä, vieneet kokaiinia Yhdysvaltoihin ja tehneet viranomaiset toimintakyvyttömiksi samaan aikaan, kun ne neuvottelivat aseistariisunnasta hallituksen kanssa.Kolumbiassa on otettu viime vuosina esille myös maan armeijan ihmisoikeusloukkaukset. Armeijan tiedetään tappaneen siviilejä voidakseen tilastoida heidät kuolleiksi sisseiksi tai puolisotilaallisten joukkojen jäseniksi. Maassa tutkitaan yli kahden tuhannen uhrin tapauksia. Myös tuomioita on annettu.

Vuonna 2007 Venezuelan presidentti Hugo Chavez keskusteli FARC:n kanssa, onnistumatta pääsemään lähemmäksi rauhansopimusta. Tämä teki hänestä erittäin epäsuositun Uriben silmissä, joka jo entuudestaan oli hyvin epäileväinen Chavezin sosialistista politiikkaa kohtaan. Kolumbialainen armeija pelasti kesällä 2008 15 panttivankia FARC-leiriltä, mukaan lukien aiemman presidenttikandidaatin Ingrid Betancourtin, joka oli ollut vangittuna vuodesta 2002 lähtien. Vapautusiskun jälkeen Uribe ja Chavez ovat yrittäneet löytää yhteisen ponnistuslaudan FARC- problematiikan ratkaisemiseksi.

Uusi presidentti ja linjamuutos?

Santosin valinta presidentiksi herätti myös FARCin kiinnostuksen sopuun. Liike ilmoitti kesällä 2010 olevansa valmis neuvotteluihin. Santos kuitenkin sanoi, että FARCin on laskettava aseensa ja kaikki panttivangit on vapautettava ennen neuvottelujen alkamista. Santosin virkaanastumisen jälkeen FARC lisäsi iskujaan ja tappoi kymmeniä turvallisuusjoukkojen jäseniä. Myös armeija teki suuren luokan iskuja FARCia vastaan. Armeija tappoi useita FARCin korkeita johtajia, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että väkivallalla ei huumeiden vastaista sotaa pystytä ikinä lopettamaan.

Uuden presidentin valinta alkoi näkyä myös konfliktin asenteissa. Santos sanoi ensimmäistä kertaa julkisesti, että yli 40 vuotta jatkunut huumeiden vastainen sota tulisi lopettaa toimimattomana. Huumeiden kriminalisoinnin sijaan kansainvälisen yhteisön tulisi pohtia mahdollisuuksia huumausaineiden hallitulle laillistamiselle, Santos sanoi.