Nigeria

Lyhytkestoiset sotilashallitukset ovat leimanneet Nigerian historiaa sen vuonna 1960 tapahtuneesta itsenäistymisestä lähtien. Olusegun Obasanjo, joka 1970-luvun lopulla toimi sotilashallinnon johtajana, valittiin presidentiksi vuonna 1999. Hän valitsi seuraajakseen Umaru Yar`Aduan, joka voittikin presidentinvaalit huhtikuussa 2007, mutta sekä paikalliset että ulkomaiset valvojat tuomitsivat vaalit laajan vaalivilpin paljastuttua.

Muslimit ovat enemmistönä maan pohjoisosassa, kun taas Nigerian eteläosan väestöstä pääosa on kristittyjä. Nämä kaksi uskonnollista ryhmää ovat suurin piirtein yhtä suuret, ja ovat pitkään olleet konfliktissa keskenään. Näiden uskonnolliset erimielisyydet kiristyivät vuosina 1999 ja 2000, jolloin useat osavaltiot päättivät ottaa käyttöön islamilaisen lain, šarian. Useat tahot painostivat hallitusta šarian käyttöön oton estämiseksi, ja hallitus päättikin pysäyttää šaria-lainsäädännön käyttöönoton helmikuussa 2000. Kuitenkin lakia sovelletaan joissakin osavaltioissa, ja tämä on johtanut jatkuviin vastakkain asetteluun ja väkivaltaisiin yhteenottoihin viranomaisten ja eri muslimiryhmittymien välillä. Molemmat osapuolet ovat useita kertoja syyllistyneet siviiliväestön joukkomurhiin.

Muslimien ja kristittyjen välisen konfliktin lisäksi ongelmia aiheuttaa myös Kaakkois-Nigerian suuret öljyrikkaudet. Nigeria on yksi Saharan eteläpuolisen Afrikan suurimmista öljyntuottajista, ja koko maailman seitsemänneksi suurin tuottajamaa. Öljyvarannot sijaitsevat suurelta osin rannikolla Niger-joen suiston edustalla, ja juuri tällä alueella eri intressien edustajat ovat käyneet aseellisia taisteluja. Ongelmien syynä on se, että pääosa öljyrahoista päätyy Nigerian korruptoituneille hallintoviranomaisille ja ulkomaisille öljy-yhtiöille. Monien nigerialaisten mielestä suurempi osa öljyrahoista tulisi päätyä maan väestön hyödyksi.

Aseistetut ryhmät ovat viime vuosina halunneet irrottaa Nigerian suiston muusta maasta ja ovat käyttäneet ulkomaalaisten öljytyöläisten kidnappaamisia ja poraustornien sabotointia taistelunsa tehokeinoina. Kaakkois-Nigeriassa on vallinnut pitkään toive irrottautua maasta ja vuonna 1967 alue julistautui itsenäiseksi Biafran valtioksi. Nigeria ei koskaan hyväksynyt itsenäiseksi julistautumista, ja vuonna 1970 Biafra pakotettiin liittymään takaisin Nigeriaan yli miljoona ihmishenkeä vaatineen sodan päätteeksi. Useimmat näistä sodan uhreista kuolivat nälkään ja sairauksiin. Kaikkea öljyntuotantolaitoksiin kohdistuvaa sabotaasia ei voida pitää poliittisena mielenilmauksena: Rahaa voi ansaita myös varastamalla öljyä kansainvälisten öljy-yhtiöiden öljyputkista.

Toinen öljyn vanavedessä ilmestynyt ongelma on muun muassa Ogoni-kansan protesti öljylaitoksien aiheuttamasta lähiympäristön saastumisesta. Nigerialaiset viranomaiset eivät pidä Ogoni-kansan vastaväitteistä, ja teloittivat vuonna 1995 yhdeksän tämän kansan johtavaa aktivistia. Yksi näistä oli kirjailija ja ympäristöaktivisti Ken Saro-Wiwa. Teloitus herätti laajaa kansainvälistä kritiikkiä.

Entinen presidentti Olusegun Obasanjo kukisti kovalla kädellä kaiken opposition. Hän seurasi hyvin vähäisessä määrin 90-luvulla alkanutta demokratisointiprosessia, jonka siivittämänä hän itsekin pääsi valtaan. Nigerialaiset demokratiataistelijat ovat useita kertoja pyytäneet kansainvälistä yhteisöä boikotoimaan maan öljyteollisuutta, ja tällä tavalla vähentämään viranomaisten tuloja muutosten aikaan saamiseksi. Vetoomukset eivät ole johtaneet tulokseen, ja muun muassa norjalaiset yhtiöt kuten Statoil ja Hydro osallistuvat öljyn tuotantoon Nigeriassa.

Viime vuosien aikana hyökkäykset Nigerian suiston öljylaitoksiin ovat lisääntyneet, ja Nigerian suiston vapautusliike (MEND) on ollut erityisen aktiivinen tässä asiassa. Vuonna 2005 tämä ryhmä iski Shellin öljynporauslautalle ja vuotta myöhemmin se räjäytti suiston öljyputken. Ryhmä lopetti toimintansa joksikin aikaa, kunnes se taas kesällä 2008 teki useita uusia iskuja. Suistossa vallitsee nyt kaaos, ja öljyntuotanto on vähentynyt yli viidesosan. Hallitus suunnittelee nyt konferenssia , johon kaikki osapuolet voisivat osallistua. Mutta koska sissiryhmät eivät aio tähän osallistua, on hyvin epävarmaa, johtaako konferenssi lopulliseen ongelmien ratkaisuun.