Tšad

Tšadissa sisällissota on ollut arkipäivää vuoden 1960 itsenäistymisestä lähtien. Maan konfliktit johtuvat jännitteistä maan eri etnisten ryhmien välillä. Tšad on viime vuosina joutunut osalliseksi myös Darfurin kriisin ja sisällissotaan.

Päivitetty viimeksi 13.06.2013

Ilmakuvaa Iridimin pakolaisleiriltä Tsadista, joka majoittu sudanilaisia pakolaisia ja jolla Kofi Annan vieraili heinäkuussa 2004.

Iridimin pakolaisleiri heinäkuussa 2004. Kuva: UN Photo / Eskinder Debebe

Tšadin konflikti on hyvin monimutkainen, sillä maassa on vastakkain useita eri vallankumousryhmiä ja etnisiä ryhmiä. Kapinallisryhmittymät hajoavat usein pienemmiksi ryhmittymiksi, sillä niiden yhtenäisyys on heikkoa. Historiallisesti Tšadissa on ollut paljon vihanpitoa islamilaisen pohjoisosan ja kristittyjen eteläosan välillä. Nykyinen konflikti on tätä jakoa monimutkaisempi, mutta erot pohjoisen ja etelän välillä ovat edelleen yksi konfliktin syistä. Myös kapinallisryhmien johtajat käyttävät vanhaa jakoa perusteluna väkivallan jatkamiselle.

Tyytymättömyys itsenäistyneen maan hallintoon

Kun Tšad itsenäistyi Ranskasta vuonna 1960, maan hallintoon nousseet ihmiset olivat kotoisin maan eteläosista. Hallituspuolue oli maan ainoa sallittu puolue, ja sen jäsenet olivat maan eteläosien väestöä. Maan pohjoisosien pettyneiden muslimiasukkaiden protestit nostattivat levottomuuksia monilla paikkakunnilla. Muslimit halusivat lisää poliittista vaikutusvaltaa. Libya tuki muslimiryhmien hyökkäystä hallitusta vastaan vuonna 1973. Libyasta tuli konfliktin osallinen, sillä se vaati itselleen alueita Tšadilta. Hyökkäyksien jälkeen maata nousi hallitsemaan väliaikainen hallitus, johon kuului ministereitä sekä maan pohjois- että eteläosista.

Juopa etelän ja pohjoisen välillä syvenee

1980-luvun alussa uusi kapinallisryhmä pohjoisesta, Forces armées du Nord (FAN), valloitti pääkaupunki N’djamenan ja nousi valtaan. Ryhmä ei halunnut tehdä yhteistyötä Libyan kanssa. FAN:n johtaja, Hissen Habré, nimitti itsensä presidentiksi. 1980-luvun lopulla oli paljon suurempia ja pienempiä konflikteja eri kapinallisryhmien välillä. Myös muut maat tulivat mukaan konfliktiin. Ranska tuki hallitusta ja presidentti Habréa, kun taas Libya tuki eri kapinallisryhmiä. Tilanne maassa oli kaoottinen, kun monet eri ryhmät taistelivat hallitusta vastaan.  

1980-luvun loppua kohden etnisten ryhmien väliset jännitteet maassa kasvoivat. Erityisesti maan eteläosien asukkaat olivat tyytymättömiä presidenttiin, sillä he katsoivat tämän suosivan omaa etnistä ryhmäänsä. Poliittisten toisinajattelijoiden vangitseminen ja vankien teloittaminen ilman oikeudenkäyntejä oli tavallista. Brutaali hallinto aiheutti kauhua erityisesti maan eteläosissa.

Déby nousee valtaan

Pohjois-Tšadista kotoisin oleva armeijan komentaja Idriss Déby käytti hyväkseen presidentin epäsuosiota ja ryhtyi perustamaan omaa armeijaansa. Vuonna 1989 hän teki epäonnistuneen vallankaappauksen, minkä jälkeen hän pakeni naapurimaa Sudaniin. Jo vuotta myöhemmin Déby oli koonnut uuden armeijan ja hyökkäsi Tšadiin Sudanin puolelta. Raskaiden taistelujen jälkeen hän nousi valtaan vuonna 1990.

Déby toivoi saavansa maahan rauhan ja demokraattisen hallituksen. Maahan perustettiin kansallinen parlamentti ja luotiin perustuslaki. Déby järjesti demokratiakonferenssin, johon kutsuttiin osallistujia valtiollisista elimistä, poliittisista puolueista ja ammattiyhdistysliikkeistä. Konferenssissa muodostettiin väliaikainen hallitus, jonka oli määrä hallita maata siihen saakka, kunnes demokraattiset vaalit saadaan järjestettyä.

Vastarinta Débyn brutaalia hallintoa kohtaan kasvaa

Débyn valtaannousun jälkeen aikaisempi presidentti Habré perusti uuden kapinallisryhmä MDD:n (Mouvement pour la démocratie et le development). Ryhmä piti majaa Nigeriassa, josta käsin se hyökkäsi Tšadiin säännöllisin väliajoin. Etelässä koulutettiin samaan aikaan uutta vastarinta-armeijaa vastustamaan armeijan joukkoja, joita Déby edelleen piti maan eteläosissa. Joukot toimivat erittäin brutaalisti ja tappoivat siviiliväestöä useissa joukkomurhissa. Vastarintaliike vaati joukkojen vetäytymistä ja kansanäänestystä uudesta perustuslaista. Débyn aikomukset maan demokratisoimisesta eivät olleet edistyneet. Uusia vallankaappausyrityksiä tehtiin jatkuvasti ja armeijan sotilaat hyökkäsivät siviilien kimppuun. Ihmisoikeusjärjestöt syyttivät Débyn hallintoa ihmisoikeusrikoksista. Poliittisten toisinajattelijoiden vangitsemiset ja teloitukset jatkuivat.

1990-luvulta tehtiin useita rauhansopimuksia hallituksen ja vallankumousryhmien välillä. Vuonna 1996 järjestettiin sekä kansanäänestys uudesta perustuslaista että demokraattiset vaalit. Déby voitti vaalit ja nimitti itsensä presidentiksi. Vaikka tilanne Tšadissa rauhoittui 1990-luvun loppua kohden aikaisemmasta kaaoksesta, hallituksen ja vallankumousryhmien väliset yhteenotot jatkuivat. Presidentti Déby voitti vaalit jälleen vuonna 2001. Vuonna 2003 Tšadissa alettiin porata öljyä. Väitetään, että presidentti otti itselleen suurimman osan öljytuloista. Samaan aikaan erot rikkaiden ja köyhien välillä kasvoivat, mikä johti levottomuuksiin maassa.

Darfurin sisällissota laajenee myös Tšadiin

Tšad ja Keski-Afrikan tasavalta ovat joutuneet osallisiksi Sudanin Darfurissa riehuvaan sisällissotaan, sillä Darfurin maakunta sijaitsee Tšadin itäpuolella. Vuonna 2004 Darfurista saapui tuhansia pakolaisia Tšadiin. Vuonna 2005 tšadilainen vallankumousryhmä RDL (Rally for Democracy and Liberty) hyökkäsi maahan Sudanin puolelta ja valloitti rajakaupunki Adrén. Tšadin viranomaiset luulivat hyökkääjien olevan sudanilaisia sotilaita. Vallankumousryhmä kielsi Sudanin osallisuuden ja sanoi tavoitteinaan olleen presidentti Débyn syrjäyttäminen ja demokratian luominen Tšadiin. Vakuutteluista huolimatta Sudan ja Tšadin välit kiristyivät. Maiden hallitukset ovat vuosien ajan syyttäneet toisiaan toistensa kapinallisryhmien tukemisesta.

Konflikti syvenee

Vuosi 2006 oli Tšadissa verisin pitkiin aikoihin. Taistelut eri vallankumousryhmien ja hallituksen sotilaiden välillä olivat kiivaita ja tappiot olivat suuria molemmilla puolilla. Maan itäosaan julistettiin poikkeustila. Pääkaupunkiin hyökkäsi monta kertaa eri vallankumousryhmiä. Hallituksen joukot hyökkäsivät raskaasti vallankumousryhmien kimppuun ja onnistuivat voittamaan vallankumousryhmien liittoumat. Presidentti Déby muutti perustuslakia uudella kansanäänestyksellä, jotta hänet voitiin valita presidentiksi kolmannelle kaudelle. Hän voitti presidentinvaalit vuonna 2006. Oppositio boikotoi vaaleja, sillä heidän mielestään ne eivät olleet avoimet ja rehelliset.

Helmikuussa 2008 kolme kapinallisryhmää liittoutui yhteen ja hyökkäsi pääkaupunkiin. Kapinalliset väittivät, että maan hallinto oli väkivaltainen, korruptoitunut ja presidentti Débyn etnistä ryhmää suosiva. Tavoitteena oli pakottaa presidentti luopumaan vallasta. Tšadin hallitus syytti Sudania kapinallisten tukemisesta, minkä Sudan kielsi. Taisteluissa kuoli ja haavoittui useita siviilejä ja monet joutuivat pakolaisiksi.

Siviilit konfliktin uhreina

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on pelännyt, että tilanne Tšadin itäosissa saattaa kehittyä kansanmurhaksi. Alueen tilanteella on paljon yhtymäkohtia Darfurin tilanteen kanssa. Tšad ja Sudan ovat tehneet sopimuksen väkivaltaisuuksien lopettamisesta rajaseudulla, mutta kriitikoiden mielestä sopimuksella ei ole käytännössä merkitystä. Konflikti on erittäin monimutkainen ja kaoottinen, sillä kapinallisryhmät vaihtavat toistuvasti vastustajiaan ja liittolaisiaan.

Vuonna 2008 Tšad katkaisi diplomaatti- ja kauppasuhteet Sudaniin. Maiden suhteiden kiristyttyä myös siviiliväestön ja avustustyöntekijöiden tilanne maassa oli erittäin turvaton. EU:n kriisinhallintaorganisaatio EUFOR on osallistunut alueen vakauttamiseen, vaikka se ei ole aktiivisessa roolissa konfliktin ratkaisemisessa. EU:n mukaantuloon vaikutti etenkin avustustyöntekijöiden joutuminen aseellisten hyökkäysten kohteeksi.

Vallankumousryhmät liittoutuvat

Tammikuussa 2009 kahdeksan eri vallankumousryhmää yhdistyi UFR:ksi (Union of Resistance Forces). Maaliskuussa 2009 Tšadin ja Sudanin hallitukset allekirjoittivat hyökkäämättömyyssopimuksen seitsemättä kertaa viiden vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan rauhoittanut maan konfliktia. Sekä toukokuussa että joulukuussa Tšadin itäosissa on ollut raskaita taisteluita, joissa uusi vallankumousryhmä UFR on ollut pääosapuolena.

Tammikuussa 2009 kahdeksan eri vallankumousryhmää yhdistyi UFR:ksi (Union of Resistance Forces). Maaliskuussa 2009 Tšadin ja Sudanin hallitukset allekirjoittivat hyökkäämättömyyssopimuksen seitsemättä kertaa viiden vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan rauhoittanut maan konfliktia. Sekä toukokuussa että joulukuussa Tšadin itäosissa on ollut raskaita taisteluita, joissa uusi vallankumousryhmä UFR on ollut pääosapuolena. Marraskuussa hyökkäykset kansalaisjärjestöjä vastaan Itä-Tšadissa johti kuuden avunantajaorganisaation, mukaan lukien Punaisen Ristin työn keskeyttämiseen maan turvattomissa olosuhteissa.

Vuonna 2010 maa kamppaili myös suurten luonnonkatastrofien kanssa: kolera-epidemia tappoi yli 40 ihmistä, tulvat jättivät kymmenet tuhannet kodittomiksi ja koko Sahelin aluetta vaivannut kuivuus koetteli myös Tšadia. Samana vuonna ryhdyttiin myös keskustelemaan Tšadjärven kutistumisesta ja todettiin sen pelastamiseksi tarvittavan lähiseudun valtioiden yhteistyötä. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan tilanne järvellä on luokiteltavissa ekologiseksi katastrofiksi ja lokakuussa 2010 valtiojohtajat kokoontuivatkin Tšadin pääkaupunkiin N’Djamenaan ja vannoivat tekevänsä kaikkensa järven pelastamiseksi. Kokouksessa esitettyjen tutkimusten mukaan järvialue on pienentynyt 90 prosenttia 1960-luvun jälkeen ja saattaa kadota muutaman vuosikymmenen jälkeen Afrikan kartalta kokonaan.

Tsadin ja Sudanin välejä paikataan diplomatialla

Poliittista tilannetta pyrittiin myös edistämään muun muassa Tšadin ja Sudanin presidenttien tavatessa Sudanissa helmikuussa 2010, ensi kertaa sitten vuoden 2004. Maat päättivät perustaa maiden rajaa valvovan yhteisen valvontajoukon, jonka tukikohtana toimisi Länsi-Darfurin el-Geneina. Myöhemmin diplomatian seurauksena maiden välinen raja avattiin liikenteelle sen oltua kiinni seitsemän vuotta.

Vuosi 2011 oli vaalien aikaa, ja Tšadissa järjestettiin sekä parlamentti- että presidentinvaalit. Idriss Débyn Isänmaallinen pelastusliike (MPS) voitti ylivoimaisen enemmistön helmikuisissa parlamenttivaaleissa. Oppositio vetäytyi tämän jälkeen huhtikuussa järjestetyistä presidentinvaaleista, syyttäen Débyä valtion median hyväksikäytöstä, vaaliprosessin sormeilusta ja hallinnollisten varojen käytöstä kampanjointiin. EU:n ja Afrikan union vaalitarkkailijoiden mukaan molemmat vaalit olivat kuitenkin joitain epäkohtia lukuun ottamatta järjestetty kansainvälisten standardien mukaisesti.

Samoihin aikoihin eteni myös pitkään jatkunut kansainvälinen oikeusprosessi, jonka tavoitteena oli saada maan entinen presidentti Hissen Habré oikeuden eteen tekemistään ihmisoikeusrikoksistaan vuosina 1982-1990. Vuosia Senegalissa maanpaossa asunut Habré oli järjestelmällisesti välttänyt oikeudenkäyntivaatimukset aina vuoteen 2012 asti, jolloin pitkäaikaisen presidentin Abdoulaye Waden hävittyä vaalit hänen seuraajansa Macky Sall neuvotteli Afrikan unionin kanssa heinäkuussa 2012, että maahan perustetaan erityistuomioistuin käsittelemään Habrén tapaus. Erityistuomioistuin vihittiin käyttöön helmikuussa 2013 ja Afrikan unionin arvion mukaan oikeudenkäynti voidaan aloittaa perusteellisen tutkinnan jälkeen vuoden 2014 aikana.

Maassa oli vuoden 2012 YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n selvityksen mukaan yhteensä lähes 500 000 pakolaista: rajat ylittäneitä pakolaisia Sudanin Darfurista, maan sisäisiä pakolaisia Tšadin itäosista sekä vuoden 2012 kesällä saapuneita Keski-Afrikan tasavallan pakolaisia. Tšad tukee myös Keski-Afrikan tasavaltaa sotilaallisesti osana Keski-Afrikan talousyhteisö ECCAS:ia. Vuonna 2013 pakolaismäärät Sudanista ovat kasvaneet edelleen ja erityisesti keskittyneet hyvin haasteellisille alueille syrjäisessä Itä-Tšadissa vuonna 2013, minkä takia UNHCR on joutunut uudelleensijoittamaan pakolaisjoukkoja Tšadin eri osiin.

YK:n rooli

YK perusti rauhanturvaoperaatio MINURCAT:n Tšadin itäosissa syyskuussa 2007. Operaation tavoitteena oli rauhoittaa aluetta ja auttaa pakolaisia palaamaan turvallisesti kotiinsa. Operaatio toteutettiin yhteistyössä EU:n rauhanturvaajien kanssa. Kun EU:n mandaatti operaatiolle päättyi maaliskuussa 2009, YK otti vastuulleen operaation sotilaallisen osan MINURCAT II:n. Operaatio oli osa YK:n ja EU:n pitkäaikaista suunnitelmaa Darfurin ja sitä ympäröivien alueiden olojen rauhoittamiseksi. Sen tavoitteet olivat

  1. Suojella vaarassa olevaa siviiliväestöä, erityisesti pakolaisia ja pakkomuuttaneita henkilöitä. Järjestää Darfurin pakolaisille turvallinen paluumuutto.
  2. Järjestää humanitääristä apua sekä avustustyöntekijöitä alueelle. Parantaa avustustyöntekijöiden turvallisuutta alueella.
  3. Suojella YK-työntekijöitä, kalustoa, toimitiloja ja huolehtia, että YK:n työntekijät voivat liikkua alueella vapaasti.

Toukokuussa 2010 YK:n turvallisuusneuvosto jatkoi operaation mandaattia vuoden 2010 loppuun saakka. Tällä välillä YK loi Tšadin hallituksen kanssa kehityssuunnitelman, jotta tasapaino alueella säilyisi YK:n operaation päättymisen jälkeen. Operaatio päättyi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1923 suunnitellussa aikataulussa joulukuun viimeisenä päivänä 2010. Tšadissa toimii edelleen YK:n humanitaarisen koordinointiyksikkö OCHA:n maatoimisto.

Lähde: Uppsala Conflict Database, Aschehoug og Gyldendals store leksikon, Wikipedia, Ruotsin ulkopoliittinen instituutti, YK ja EU

Mukana olevat maat

Lue lisää konfliktista Uppsala Conflict Database (englanniksi)

FN-sambandet © 2014