Kidutuksenvastainen yleissopimus

Kidutuksenvastainen yleissopimus avattiin allekirjoituksille 10. joulukuuta 1984. Sopimus astui voimaan 26. kesäkuuta 1987, sen jälkeen kun 20 maata oli lopultakin lupautunut noudattamaan sopimuksen ehtoja. Kidutuksenvastainen yleissopimus on laajennus YK:n siviili- ja poliittisten oikeuksien yleissopimukselle. Se kieltää kidutuksen kaikissa muodoissaan, olosuhteista riippumatta, ja kieltää ihmisten lähettämisen maihin, joissa kidutuksen riski on suuri. Tämän yleissopimuksen noudattamista valvoo YK:n kidutuksenvastainen komitea (CAT), joka arvioi jäsenmaiden raportit joka neljäs vuosi. Komitea ottaa myös vastaan aloitteita useilta ei-valtiollisilta järjestöiltä.

Toimeenpano

Kidutuksen vastainen työ on tärkeä työsarka ihmisoikeusaktivisteille ja YK:n järjestöille. Kidutus kiellettiin 1900-luvulta lähtien kansainvälisten sopimusten voimalla. Kidutuksenvastainen yleissopimus poikkeaa aiemmista sopimuksista siten, että se määrittelee kidutuksen hyvin perusteellisesti. Mikäli jotakuta maata epäillään kidutuksesta, Kidutuksenvastainen komitea voi aloittaa omat tutkimuksensa. Kidutuksenvastaista yleissopimusta pidetään tärkeämpänä ja voimakkaampana välineenä kidutuksen hävittämiseen kuin aiempien sopimusten kieltoja, jotka usein ovat olleet liian rajoittuneita ja puutteellisia todellisten muutosten aikaan saamiseksi. Kidutuksenvastaisen yleissopimuksen noudattamista ei valvo pelkästään Kidututuksenvastainen komitea, vaan myös useat vapaaehtoiset järjestöt kuten Amnesty International ja Human Rights Watch. Nämä järjestöt raportoivat itse koko maailman kidutuksen käytön tilanteesta ja välittävät tärkeää tietoa Kidutuksenvastaiselle komitealle. Seurantaraportoinnista ja suurista edistysaskelista huolimatta kidutuksen käyttö on yhä suuri ongelma monin paikoin maailmaa. .