Tilastot Maat Konfliktit Satelliittikuvat Kv-sopimukset Teemat Kouluille Globalis
Etusivu > Maat > Bolivia

Bolivia

| Faktat | Tilastot | YK:n vuosituhattavoitteet |

Bolivia on pieni, eristäytynyt sisämaavaltio Etelä-Amerikassa. Merirajan puuttuminen ja vuoristoinen maaperä hankaloittavat köyhän maan kaupankäyntiä.

Maantiede ja ympäristö

Suurin osa Santa Cruzin metsistä on kaadettu, ja muutettu maatalousmaaksi.
Lue lisää | Satelliittikuvat

Bolivia on keskellä Etelä-Amerikkaa sijaitseva sisämaavaltio. Sen rajanaapureita ovat Chile, Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Peru. Bolivialla oli aiemmin rantaviivaa merelle, mutta se menetti rantakaistaleensa Tyynellemerelle tämän nimeä kantaneessa sodassa 1800-luvun lopulla. Andien vuoristo antaa säväyksensä Bolivian maaperälle sen läntisessä osassa. Maan korkein kohta on 6.542 kilometriin kohoava Nevado Sajama, ja Bolivia on kaiken kaikkiaan mantereensa korkein maa. Bolivian keskiosissa on ylänköjä, joille sijoittuu Bolivian väkirikkaimmat kaupungit. Itäosissa, lähempänä mantereen keskusta, on alankoja, jotka täyttyvät Amazonin sademetsistä. Bolivia sijaitsee trooppisen ilmaston vyöhykkeellä, mutta maan sisäinen ilmasto on hyvin vaihteleva.

Jos kaikkien maailman ihmisten kulutustaso olisi yhtä suuri kuin keskivertoihmisen maassa Bolivia, tarvitsisimme 1.4 Maa-planeettaa. Katso indikaattori Ekologinen jalanjälki.

Historia

Tiwanaku-intiaanit asuttivat Titicacajärven ympäristöä Boliviassa 400-200-luvulla eaa. ja asuttivat aluetta seuraavat noin 1000 vuotta. Inkat valtasivat nykyisen Bolivian alueen 1400-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla espanjalaiset valloittajat ottivat alueen Perun varakuningaskuntansa hallintaan. Itsenäisyystaistelija Simon Bolivar johdatti Bolivian itsenäisyyteen espanjalaisten vallan alta vuonna 1825. Maa nimettiin Bolivarin mukaan. Itsenäistyttyään Bolivia muodosti Perun kanssa liiton, josta se sittemmin itsenäistyi omaksi valtiokseen. Bolivia menetti sodissa merkittäviä alueita naapurivaltioilleen, muun muassa arvokkaan rantakaistaleensa Tyynelle valtamerelle. Vallankumoukset ja sotilasvallankaappaukset ovat ravistelleet Boliviaa lähes vuosittain menneinä vuosikymmeninä.

Yhteiskunta ja politiikka

Kaksi kolmasosaa bolivialaisista on alkuperäisasukkaita. Sen arvioidaan olevan maailman suurin osuus yhdessä valtiossa. Bolivia on köyhä maa, jossa rikas eliitti on hallinnut yleisesti politiikka ja maan taloutta. Tammikuussa 2009 kansalaiset tukivat presidentti Evo Moralesin hanketta alkuperäiskansojen aseman kohentamisesta. Alkuperäiskansoille annettiin aiempaa suuremmat oikeudet. Bolivian ihmisoikeustilannetta kuvaillaan yleisesti kunnioittavaksi. Laki kieltää alle 14-vuotiaiden työllistämisen, mutta tätä lakia kierretään. Arvion mukaan vuonna 2002 joka neljäs 7-14-vuotias lapsi oli töissä. Presidentti on valtionpäämies Boliviassa. Presidentin virkakausi kestää viisi vuotta ja presidentti nimittää maan hallituksen. Parlamentti on kaksikamarinen.

Talous ja kaupankäynti

Bolivia on viidestä naapurivaltiosta huolimatta eristäytynyt maa ja se näkyy maan talouden kehittymättömyydessä. Bolivia on yksi Etelä-Amerikan köyhimmistä maista. Yksi keskeinen tekijä heikolle kaupankäynnille on meriyhteyksien puuttuminen, sillä Bolivialla ei ole rantaviivaa. Se menetti kaistaleensa Tyynelle valtamerelle 1800-luvun lopun sodissa. Näin ollen Bolivia ei ole päässyt hyödyntämään muun muassa maaperästään löytyvää hopeaa parhaalla mahdollisella tavalla. 1990-luvulla Boliviaa johtanut presidentti Sánchez de Lozada onnistui hieman kehittämään maansa taloutta. Hän muun muassa solmi Meksikon kanssa kauppasopimuksen. Bolivia liittyi myös Mercosur-kauppavyöhykkeeseen, jossa ovat mukana monet Etelä-Amerikan suurmaat.

Other country profiles



Bolivia

Maanosa/alue
Amerikka
Etelä-Amerikka


Satelliittikuvat
Santa Cruz


Jäsenyys/osallisuus
G77
IMF
LLDC-maat
Maailmanpankki
NAM
YK

Bolivia liittyi YK:n jäseneksi vuonna 1945.



Lyhyesti

Pääkaupunki:
Sucre (nimellinen), La Paz (hallinnollinen)

Etniset ryhmät:
quechualaisia 30%, mestizoja 30%, ayamaralaisia 25%, valkoihoisia 15%

Kieli:
espanja (virallinen) 60,7%, quechuan kieli (virallinen) 21,2%, ayamaran kieli (virallinen) 14,6%, ulkomaiset kielet 2,4%, muut kielet 1,2,% (2001)

Uskonto:
roomalaiskatolisia 95%, protestantteja 5%

Kirjaudu sisään