Italia
Italian tasavalta
Italia oli antiikin suurimman imperiumin, Rooman valtakunnan ydinalue. Maalla on ollut tärkeä rooli kansainvälisessä politiikassa, ja se on yksi Naton ja EU:n perustajamaista.
Päivitetty viimeksi 24.02.2009
Maantiede ja ympäristö
Italia ulottuu keskeltä Eurooppaa kauas Välimerelle, sen kaukaisimmat osat ovat kaksi suurta saarta: Sardinia ja Sisilia. Maata hallitsee kaksi vuorijonoa: Alpit pohjoisessa ja Apenniinit etelässä. Vuoristoalueiden keskellä sijaitsee hedelmällinen Po-tasanko. Pohjoisimmassa osassa maata ilmasto on lauhkea, talvet ovat kylmiä ja kosteita ja kesät suhteellisen lämpimiä. Eteläosissa on lämpimämpää ja kuivempaa vuoden ympäri ja erityisesti talvikuukausina, joten lämpötilaerot etelän ja pohjoisen välillä voivat olla lähes 20 astetta. Ilmaston saastuminen on huomattava ongelma, ja monet maan järvistä ja muista vesistöistä ovat erittäin saastuneita. Saastuminen lisääntyi huomattavasti toisen maailmansodan jälkeen, kun Italia lyhyessä ajassa kehittyi yhdestä Euroopan köyhimmistä maista huomattavaksi teollisuusmaaksi.
Jos kaikkien maailman ihmisten kulutustaso olisi yhtä suuri kuin keskivertoihmisen maassa Italia, tarvitsisimme 2.8 Maa-planeettaa. Katso indikaattori Ekologinen jalanjälki.
Historia
Antiikin aikoina Italia oli suurten kulttuurien kotikenttä. Tärkeimpiä olivat etruskit ajanjaksolla 900-500 eKr. ja roomalaiset n.350 eKr.- 500 jKr. Rooman valtakunnan kukistuminen johti maan kaaokseen, ja se miehitettiin ja ryöstettiin useita kertoja. 1000-luvulta lähtien kaupunkivaltiot Firenze ja Venetsia alkoivat kukoistaa, ja niistä muodostui tärkeitä kaupan ja tieteen keskuksia. Useat jo 1700-luvulla alkaneet yritykset pikkuvaltioista koostuneen Italian yhdistämiseksi tuottivat tulosta vasta vuonna 1861, jolloin Italia yhdistyi Sardinian kuningaskunnan johdolla. 1900-luvulla Italiassa oli paljon poliittisia levottomuuksia ja monia valtataisteluja. Maa otti aktiivisesti osaa molempiin maailmansotiin, mikä aiheutti suuria kärsimyksiä siviiliväestölle. Sodan jälkeisenä aikana Italia oli tärkeä kansainvälisen politiikan maa, ja se oli ratkaisevassa roolissa Euroopan Unionin (EU) perustamisprosessissa. 1970-luvulla maassa tapahtui useita terrori-iskuja osana kommunistien ja oikeiston välistä valtakamppailua.
Yhteiskunta ja politiikka
Italiasta tuli tasavalta toisen maailmansodan jäljeen. Presidentillä on paljon valtaa, ja tämä nimittää pääministerin ja hallituksen. Italialaista politiikkaa on vuosikausia värittänyt jännittynyt suhde pohjoisen rikkaiden ja etelän köyhien alueiden välillä. Alueelliset erot ovat aiheuttaneet poliittista epävakautta. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana on Italiaan nimetty uusi hallitus miltei joka vuosi. Tästä huolimatta kristillisdemokraatit ovat olleet hallitusvallassa useampien vuosien aikana. Puolue on onnistunut tässä muodostamalla hallituksen useiden vasemmisto- ja oikeistopuolueiden kanssa. Viime vuosina oikeistopuoli on ollut kasvussa ja useasti myös hallitusvallassa. Oikeistopuolen voimistuminen on seurausta muukalaispelosta ja tyytymättömyydestä maan taloudelliseen kehitykseen. Pohjois-Afrikasta ja Albaniasta saapuneet laittomat maahanmuuttajat ovat aiheuttaneet Italialle päänvaivaa, ja talousrikollisuus on suuri ongelma. Maassa on paljastunut useita korruptioskandaaleja viime vuosien aikana.
Muita maaprofiileita
Pääkaupunki:
Rooma
Etniset ryhmät:
Italialaiset, mukaan lukien saksan-, ranskan- ja slovenianitalialaiset pojoisessa sekä albanian- ja kreikanitalialaiset etelässä
Kieli:
Italia, tietyillä alueilla saksa, ranska, slovenia
Uskonto:
Katoliset 90%, muut 10%
Government:
Tasavalta
Eurooppa
Etelä-Eurooppa
Jäsenyys/osallisuus
ETYJ
EU
Euroopan neuvosto
G20
G8
Ihmisoikeusneuvosto
IMF
Maailmanpankki
NATO
OECD
WTO
YK
Italia liittyi YK:n jäseneksi vuonna 1955.

