Sitoutumattomien maiden NAM-liike
NAM on kansainvälinen järjestö, joka muodostuu 118 itseään puolueettomana pitävästä valtiosta. Järjestö työskentelee muun muassa kansallisen riippumattomuuden, köyhyyden poistamisen ja taloudellisen kehityksen puolesta.
Sitoutumattomien maiden liikkeen oli alunperin tarkoitus olla yhtä tiivis yhteenliittymä kuin Naton ja Varsovan liitto, mutta käytännössä sen yhteistyö on ollut rajoittuneempaa ja monet sen jäsenistä siirtyivät suurvaltojen leireihin: Esimerkiksi Kuuba oli läheisessä yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa.
Jäsenmaihin kuuluu 55% maailman väestöstä ja lähes ⅔ YK:n jäsenvaltioista. Liitolla on ollut ongelmia löytää oma roolinsa kylmän sodan loppumisen jälkeen.

