Tilastot Maat Konfliktit Satelliittikuvat Kv-sopimukset Teemat Kouluille Globalis
Etusivu > Maat > Maaryhmittymät > SADC

Eteläisen Afrikan kehitysyhteisö SADC

Eteläisen Afrikan kehitysyhteisö (engl. SADC) on järjestö, joka työskentelee sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen puolesta eteläisessä Afrikassa.

SADC perustettiin vuonna 1992, jatkeeksi eteläisen Afrikan taloudellista kehitystä ja yhteistyötä käsittelevälle konferenssille (SADCC). SADC toimii eteläisen Afrikan maiden välisen kehitysyhteistyön puolesta talous-, politiikka-, sosiaali- ja kulttuurisektoreilla.

Järjestön puheenjohtajuus siirtyy maalta toiselle, ja sitä johtaa kolme maata kerrallaan. Jäsenmaat kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa keskustelemaan tulevaisuuden suunnitelmista. Järjestö on viime vuosien aikana tehnyt useita uudistuksia ja suunnittelee yhä uusien toimielinten perustamista.

SADC logo

Jäsenvaltiot (15)

Linkit



Kirjaudu sisään