São Tomé ja Príncipe
São Tomén ja Príncipen demokraattinen tasavalta
São Tomé on ollut maailman johtavia kaakaopavun tuottajia, mutta nykyään maa valmistautuu hyödyntämään kaupallisesti vesialueillaan sijaitsevat laajat öljyvarannot. Erimielisyyksiä öljyn tuottamista tuloista ja niiden käytöstä on syntynyt, mikä on johtanut myös poliittiseen vääntöön.
Päivitetty viimeksi 22.09.2009
Maantiede ja ympäristö
São Tomén ja Príncipen saaret sijaitsevat päiväntasaajan leveyspiireillä Atlantilla, 320 ja 240 kilometrin etäisyydellä Gabonista, Afrikan rannikosta. Saaret kuuluvat tulivuorijonoon, joka ulottuu pohjoiseen ja jonka osia Päiväntasaajan Guinealle kuuluva Biokon saari sekä Kamerunvuori ovat. São Tomén ja Príncipen alueen tulivuoret eivät kuitenkaan enää ole aktiivisia. São Tomén saari on 50 km pitkä ja 32 km leveä, ja se on saarista vuoristoisempi. Príncipe on noin 30 km pitkä ja 6 km leveä. Saarten rehevän kasvillisuuden peittämiä vuorenrinteitä pitkin virtaa useita pieniä virtoja.
Merenpinnan tasolla ilmasto on trooppinen, mutta sisämaan ylämailla vuoden keskilämpötila on seitsemän astetta alhaisempi, ja yöt ovat yleisesti viileämpiä. Sadekausi on lokakuusta toukokuuhun.
Historia
Portugalilaiset merenkulkijat löysivät asumattomat saaret 1470-luvun taitteessa. Ensimmäinen onnistunut siirtokunta perustettiin São Tomélle 1493, ja seitsemää vuotta myöhemmin myös Príncipe asutettiin. Portugali teki 50 vuodessa orjatyövoiman avulla saarista Afrikan johtavan sokerinviejäalueen. Sokerintuotanto kuitenkin hiipui sadan vuoden kuluessa, ja 1600-luvun puoleenväliin tultaessa São Tomé oli lähinnä vain laivojen levähdyssatama. Tilanne muuttui 1800-luvun alussa, kun kahvin ja kookoksen viljely aloitettiin. Ravinteikas tuliperäinen maaperä varmisti São Tomén nousun maailman johtavaksi kookoksentuottajamaaksi vuoteen 1908 mennessä. Jättiplantaasijärjestelmä antoi plantaasinjohtajalle suuren toimivallan, mikä johti työvoiman hyväksikäyttöön vielä orjuuden poistuttuakin vuonna 1876. Pakkotyön ja huonojen olosuhteiden synnyttämä tyytymättömyys purkautui vuoden 1953 mellakoissa, joissa satoja afrikkalaisia kuoli ottaessaan yhteen portugalilaisten kanssa. "Batepan verilöylyn" jälkeen itsenäisyysaate jäi kuitenkin elämään, ja 50-luvun lopulla perustettiin São Tomén ja Príncipen vapautusliike MLSTP, jonka toiminta siirrettiin pian turvaan Gaboniin. Itsenäisyyspyrkimykset voimistuivat vallan vaihduttua emämaassa vuonna 1974, ja Portugalin uusi hallitus sitoutui mertentakaisten siirtomaidensa irrottamiseen. Sen edustajat neuvottelivat MLSTP:n kanssa itsenäisyydestä, ja väliaikaishallituskauden jälkeen São Tomé ja Príncipe itsenäistyi heinäkuussa 1975. Tämä aiheutti maassa asuvan 4000 portugalilaisen poismuuttoaallon. Maan presidentiksi valittiin MLSTP:n pääsihteeri Manuel Pinto da Costa, joka johti maata vuoteen 1990 asti.
Yhteiskunta ja politiikka
Vuonna 1990 muokattu perustuslaki toi São Tomelle ja Príncipelle poliittisia vapauksia, jotka johtivat ensimmäisiin vapaisiin vaaleihin vuonna 1991. Kansalliskokous salli oppositiopuolueet, ja sitoutumattomat ehdokkaat saivat oikeuden asettua ehdolle. 55-jäseninen kansalliskokous säätää maan lait, ja sen jäsenet valitaan neljän vuoden välein kokoontumaan puolivuosittain. Maan presidentti valitaan 5-vuotiskaudelle ja voi palvella enintään 2 peräkkäistä presidenttikautta.
São Tomé ja Príncipe on uutterasti kehittänyt demokraattista järjestelmäänsä taatakseen ihmisoikeuksien toteutumisen maassa. Kansa on jo useasti äänestänyt vapaissa vaaleissa uudesta presidentistä ja parlamentista, ja vaikka kansalliskokouksessa on ollut poliittisia kiistoja, ne on ratkaistu avoimesti, laillisesti ja diplomaattisesti. Sananvapauteen uskotaan laajasti, ja maassa on useita riippumattomia sanomalehtiä valtion virallisten tiedotuskanavien lisäksi.
Talous ja kaupankäynti
São Tomén ja Príncipen itsenäistyessä maan viljelyalueista 90 % kuului vanhoille portugalilaisomisteisille plantaaseille, jotka siirtyivät itsenäistymisen jälkeen valtion omistamille yrityksille mutta yksityistettiin myöhemmin. Pääasiallinen viljelytuote on kookos, jonka osuus viennistä on 95 %. Muita vientituotteita ovat kopra, palmuydin ja kahvi. Maatalous keskittyy niin vahvasti vientiin, etteivät sen tuotteet riitä maan omalle väestölle, vaan ruokaa joudutaan tuomaan ulkomailta. Ulkomaiset lahjoittajat tukevat maatalouden monipuolistamisprosessia, mikä tarkoittaa pääasiassa banaanin, pavun, kanelin ja pippurin viljelyn lisäämistä. Maanviljelyn ohella maassa kalastetaan ja prosessoidaan maatalouden tuotteita sekä tuotetaan pienissä määrin mm. vaatteita, saippuaa, olutta ja palmuöljyä. São Tomélla ja Príncipellä on potentiaalia turismiin, ja maan hallitus on ryhtynyt toimiin turismin vaatiman infrastruktuurin parantamiseksi. Julkinen sektori työllistää 11 % työvoimasta.
Muita maaprofiileita
Pääkaupunki:
São Tomé
Etniset ryhmät:
mestitsit, angolalaisperäiset, "forrot" (vapautettujen orjien jälkeläiset), siirtotyöläiset Angolasta, Mosambikista ja Kap Verdestä ja heidän jälkeläisensä "tongat", eurooppalaiset (pääasiassa portugalilaiset)
Kieli:
portugali (virallinen)
Uskonto:
katoliset 70,3%, herätysliikkeet 3,4% uusapostolit 2%, adventistit 1,8%, muut 3,1%, ei uskontoa 19,4%
Keski-Afrikka
Afrikka
Jäsenyys/osallisuus
Afrikan unioni
G77
IMF
LDC-maat
Maailmanpankki
NAM
SIDS
YK
São Tomé ja Príncipe liittyi YK:n jäseneksi vuonna 1975.