Tilastot Maat Konfliktit Satelliittikuvat Kv-sopimukset Teemat Kouluille Globalis
Etusivu > Satelliittikuvat > Almeria

Almeria

Almeriassa perinteinen, paljon vettä vaativa maanviljelys on korvattu kasvihuoneilla.


Näissä satelliittikuvissa näkyy kuinka nopea maanviljelyksen leviäminen on vaikuttanut Almerian maakuntaan Espanjan eteläosassa. Vuoden 1974 kuvasta näkyy perinteistä maanviljelystä harjoittavan alueen olleen 22 000 hehtaaria. Vuonna 2000 sama alue käytetään nyt tehokkaaseen kasvihuoneviljelyyn, joka tuottaa maanviljelystuotteita kaupallisille markkinoille. Kasvihuonealueet näkyvät kuvassa harmaana ja valkoisena kuviona.

Vuonna 2001 Espanjan hallitus teki kansallisen toimintasuunnitelman kasvavan vedentarpeen kattamiseksi. Siinä tähdättiin muun muassa 118 padon rakentamiseen ja 22 vedensiirtoprojektiin. Tällä tavalla pyrittiin siirtämään vettä sitä tarvitseville alueille. Vuonna 2004 Espanjan hallitus ilmoitti myös ottavansa käyttöön ympäristöystävällisen vedensäästämisteknologian. Nyt panostetaan jäteveden kierrättämiseen ja suolan poistamiseen merivedestä.

Almerian lämmin ja kuiva ilmasto houkuttelee ihmisiä asumaan alueelle. Nykyisin pääasiassa perheiden omistamien kasvihuoneiden rakentaminen on johtanut alueen huimaan kehitykseen. Tomaatteja viljellään lasi- tai muovikasvihuoneissa (vasemmalla) Alankomaiden tyyliin.

Perinteistä viljelymaata Almeriassa, Espanjassa (kuva: UNEP/Flickr.com).

Lähde: Atlas of Our Changing Environment




Almeria
Almeria

Maat
Kirjaudu sisään