Tilastot Maat Konfliktit Satelliittikuvat Kv-sopimukset Teemat Kouluille Globalis
Etusivu > Satelliittikuvat > Chapala-järvi

Chapala-järvi

Chapalan järvi sijaitsee Meksikossa keskellä erittäin kuivaa aluetta. Chapala on maan suurin luonnonjärvi.


Chapalan järven ympärillä on suuria suoalueita, joilla asustaa yli 70 erilaista eläin- ja lintulajia. Chapalan järven vettä on hyödynnetty alueen maataloustuotannossa. Viime aikoina alueen väestö on lisääntynyt ja tästä syystä järvestä on jouduttu pumppaamaan enemmän vettä maatalouden ja kotitalouksien käyttöön.

Järven vedenpinta on laskenut tasaisesti viime vuosina, mikä on vaikuttanut voimakkaasti ympäröiviin suoalueisiin ja jokijärjestelmään. Suoalueet ovat vähentyneet silmin nähtävästi ja monet joet ovat pienentyneet tai kadonneet kokonaan.

Jotkin näistä muutoksista näkyvät satelliittikuvissa. Erityisesti järven rantaviiva on muuttunut, järven pienenemisen seurauksena. Rantaviivan läheisyydessä on myös enemmän rakennuksia ja viljeltyä maata, ja yhä enemmän järven pohjaa tulee näkyviin järven itärannalla. Kuivilla alueilla on vaarana niiden liiallinen suolaantuminen, mikä voi tehdä maan kelvottomaksi maanviljelyyn. Mikäli järven pinta laskee entisestään, alueen vesivarat vähenevät ja maan suolaantumisen vaara kasvaa.

Lähde: Atlas of Our Changing Environment


Lisää aiheesta



Chapala-järvi
Chapala-järvi

Maat
Kirjaudu sisään