Tilastot Maat Konfliktit Satelliittikuvat Kv-sopimukset Teemat Figurer Kouluille Globalis
Etusivu > Satelliittikuvat > Hamoudin järvi

Hamoudin järvi

Hamoudin järvi kuivui, mutta täyttyi myöhemmin uudestaan vedellä.


Iranin Hamoudin järvi saa pääosin vetensä naapurimaastaan Afganistanista. Vuonna 1976 kun Afganistanin joet virtasivat tasaisesti, oli järven vedenpinta suhteellisen korkea. Vuosina 1999-2001 järvi kuitenkin kuivui ja katosi, kuten vuoden 2001 satelliittikuvasta voi nähdä.

Hamoudin järven ”kuiva kausi” on pelottava esimerkki siitä, kuinka kilpailu rajoitetuista vesivaroista voi muuttaa luontoa. Iranin Hamoudin järvi kuivuu, kun Afganistanissa on kuivuutta tai kun sieltä saapuva vesi ei koskaan päädy Hamoudin järveen asti, koska vesi imeytyy siihen laskevien jokien varsien kuivaan maahan tai ihmiset ovat käyttäneet sitä kasteluun.

Kuivunut järvenpohja aiheutti uusia ongelmia, kun sen hienojakoinen hiekka kulkeutui tuulen mukana valtaviksi dyyneiksi. Dyynit peittivät monet entisellä rannalla sijainneet kalastajakylät alleen. Tämä vaikutti myös järveä ympäröivään eläinkuntaan ja kalastajat joutuivat työttömiksi. Vedenkäyttöpolitiikan muutosten ja huomattavien sateiden seurauksena Hamoudin järvi täyttyi vuonna 2003 miltei ennalleen.

Lähde: Atlas of Our Changing Environment




Hamoudin järvi
Hamoudin järvi

Maat
Kirjaudu sisään