Kairo
Kairo laajenee koko ajan ja maanviljelysmaat katoavat kaupungistumisen tahdissa. Myös ilman saastuminen lisääntyy kaupungin kasvun myötä.
Kairo on Afrikan tiheimmin asutettu kaupunki. Kairon alue käswittää laajoja alueita molemmin puolin Niiliä ja ulottuu pohjoiseen Shubra al Khayamahiin ja etelään Hulwaniin asti. Egyptin pääkaupunki on maan hallinnon keskuspaikka, johon on sijoitettu muun muassa erinäisiä rahoitus-ja teollisuusyrityksiä. Egypti on väkiluvultaan Afrikan kolmanneksi suurin valtio Nigerian ja Etiopian jälkeen. Niili-joki on Kairon elinhermo ja siitä saadaan vettä väestön, maanviljelyn ja Assuanin vesivoimalan käyttöön. Joki on tämän lisäksi tärkeä ihmisten ja tavaroiden kuljetuskanava.
Egyptin ainoat viljelykelpoiset alueet sijaitsevat Niilin laaksossa. Myös rakennustoiminta ja muutto suuntautuu voimakkaimmin juuri tälle alueille.Mikäli tämä kehitys jatkuu, joutuu maa lyhyessä ajassa sellaiseen ongelmatilanteeseen, että se ei enää kykene tuottamaan tarpeeksi maataloustuotteita omaan tarpeeseensa. Tämän huimaavan väestönkasvun seurauksena suuri osa viljelykelpoisesta maasta on menetetty. Vuosien 1972 ja 2005 satelliittikuvia vertaamalla voi nähdä, että kaupunki on laajentunut – erityisesti pohjoiseen päin.
Ilmaston saastuminen on suuri ongelma Kairossa. Ilman rikki- ja typpidioksidipitoisuudet ovat vaarallisen korkeita. Teollisuuslaitosten sijainti, vanha ja lukumäärältään suuri autokanta samoin kuin laajamittainen roskien poltto pilaavat kaupungin ilmanlaadun.
Kairo on vanha kaupunki ja alueella on ollut asutusta yli 3500 vuoden ajan. Kaupunki on täynnä uuden ja vanhan vastakohtaisuuksia. Kaupungin itäosassa sijaitsee faaraoiden aikaisia vanhempia rakennuksia ja kapeita kujia, kun taas länsiosassa on enemmän eurooppalaisvaikutteisia moderneja kerrostaloja. 1900-luvulta asti ovat turistit kaikkialta maailmaa saapuneet Kairoon tutustumaan Egyptin kulttuuriin ja historiaan. Pyramidit ovat Kairon suurin matkailunähtävyys.
YK:n väestörahaston mukaan Kairon alueella asui vuonna 1965 alle 6 miljoonaa asukasta, ja vuonna 1998 jo 10 miljoonaa asukasta. Nykyään Kairossa asuu miltei 16 miljoonaa asukasta.
Lähde: Atlas of Our Changing Environment
Lisää aiheesta
| Slummit, kaupunkiväestö | Tilasto |
| Väestö, kaupunkialueet | Tilasto |

