Las Vegas
Las Vegas on Yhdysvaltain nopeimmin kasvava kaupunki.
1900-luvun puoliväliin asti Las Vegas kasvoi suhteellisen hitaasti, mutta pelitoiminnan ja turismin ansiosta alkoi kaupungin väkimäärä kääntyä nousuun. Vuonna 1950 Las Vegasissa asui 26 624 asukasta. Nykyisin kaupungissa asuu yli miljoona asukasta, turisteja mukaan lukematta. Las Vegasin asukasluvun oletetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2015 mennessä. Tämä huomattava väestönkasvu kuluttaa suuren määrän tämän kuivan alueen vesivaroista.
Las Vegasin huima kasvu näkyy satelliittikuvista, ja maisemassa on tapahtunut monia muutoksia vuosien 1973-2006 aikana. Pane erityisesti merkille, kuinka tiet, asfaltti ja infrastruktuuri ovat valloittaneet kaupungin entiset viheralueet. Las Vegas on laajentunut kaikkiin suuntiin, mutta ensimmäiset laajennukset tapahtuivat luoteis- ja kaakkoissuuntiin. Kaupungin laajentuessa myös sen liikenneverkosto on laajentunut palvelemaan paremmin sen asukkaita.
Las Vegasin asukkaat levittäytyvät asumaan suurelle Nevadan aavikolle (kuva: UNEP/Flickr.com)
Las Vegasissa toimii valtava peliteollisuus, joka vetää puoleensa turisteja eri puolilta maailmaa (kuva: UNEP/Courtesy)
Lähde: Atlas of Our Changing Environment
Lisää aiheesta
| Väestö, kaupunkialueet | Tilasto |

