Toshka-projekti
Egyptillä on nykyisin neljä suurta järveä alueella, joka aiemmin oli kuivaa aavikkoa.
Egyptin Toshka-projekti on muuttanut osan maan eteläisestä polttavan kuumasta aavikosta pieniksi, reheviksi ja hyvinhoidetuiksi maatilkuiksi, joilla viljellään vihanneksia. Vesi ja lannoitteet saadaan keinosadetusjärjelmän kautta. Näissä satelliittikuvissa vuosilta 1984 ja 2000 voi nähdä aavikon läpikäymät muutokset ja viljelyprojektin onnistumisen. Projekti aloitettiin 1990-luvulla ja sen oletetaan kaksinkertaistavan Egyptin viljelykelpoiset alueet 15 vuoden sisällä.
Neljä uutta järveä on luotu tämän projektin yhteydessä. Vesi ohjataan kanavaa pitkin Nasser-järvestä, joka syntyi Niilin patoamisen yhteydessä Assuanissa. Vesi virtaa kanavan läpi Toshkan altaaseen, jossa vesi muodostaa vuoden 2000 satelliittikuvassa helposti nähtäviä järviä. Kahden järven ympäröimä alue on väriltään sinivihreä, ja se on keinokastelun avulla vastikään perustettua maanviljelysmaata. Samaan aikaan kun projekti luo ihmisille yhä uutta viljelykepoista aluetta aavikoilla, ollaan yhä epävarmoja siitä, minkälaisia ympäristöseuraamuksia Toshka-projekti tulee aiheuttamaan.
Lähde: Atlas of Our Changing Environment

