Virungan kansallispuisto
Virungan tulivuorilla asustaa yli puolet maailman viimeisistä 700 vuorigorillasta.
Tällä jyrkällä ja kapealla 400 neliökilometrin kokoisella vuoristoalueella vuorenhuiput kurottuvat 2300-4500 metrin korkeuteen meren pinnasta. Maisema vaihtelee hyvin paljon ja gorillat viihtyvät siellä. Alue jakautuu kolmen maan kesken ja se onkin yksi Afrikan tiheimmin asutuista alueista, jossa on noin 400-600 asukasta neliökilometriä kohti.
Ugandan omistama osa tästä alueesta tunnetaan Nhahingan kansallispuistona, Ruandalle kuuluva osa Volcanin luonnonpuistona ja Kongon demokraattisen tasavallan osaa kutsutaan Virungan kansallispuiston Mikenon (gorilla)-osaksi. Alueeseen kohdistuva väestöpaine ja siellä vallinnut aseellinen konflikti on tehnyt alueen ja sen monien lajien suojelemistyön erityisen vaikeaksi.
Helmikuussa 1978 otetussa kuvassa näiden suojeltujen alueiden ja tiheään asutettujen alueiden raja näkyy selvästi. Suojellun alueen sisä-ja ulkopuolisen kasvillisuuden erot ovat lisääntyneet dramaattisesti vuoden 2005 kuvaan asti. Kansallispuiston rajat ovat pysyneet samoina 1970-luvun puolesta välistä asti, mutta 1990- ja 2000-luvuilla saapui alueelle tuhansia pakolaisia läheisiltä konfliktialueilta, asettuen asumaan luonnonpuiston viereisille raja-alueille. Kongon luonnosuojeluinstituutin ICCN:n raportti vahvistaa, että alueelle muutti erityisen pajon ihmisiä touko- ja kesäkuussa 2004. Raportin mukaan 15 km2 metsää kaadettiin tänä aikana.
Alueen suojelutyö alkoi 1960-luvulla sen jälkeen, kun tutkija G.B. Schallerin yksityiskohtainen tutkimus alueen eläimistöstä julkaistiin vuonna 1963. Gorillakanta väheni kuitenkin voimakkaasti 1970-luvun loppuun asti, jolloin laaja suojelukamppanja aloitettiin. Kamppanja kohdistettiin gorillaturismia ja sala-ampujia vastaan, ja kanta alkoi vakautua 1980-luvulla. Sen jälkeen gorillakanta on kasvanut 1-3,5 prosenttia joka vuosi. Vaikka suojelutyön avulla on onnistuttu pelastamaan suuri osa gorillakannasta, on kamppanjatyötä jouduttu tekemään hyvin vaikeissa olosuhteissa ja prosessin aikana koettiin monia suuria tappioita.
Vuorigorilla kansallispuistossa (kuva: UNEP/Flickr/Darren Kumasawa)
Lähde: Atlas of Our Changing Environment
Lisää aiheesta
| Väestöntiheys | Tilasto |
| Maan sisäiset pakolaiset | Tilasto |
| Luonnonsuojelualueet | Tilasto |
Linkit
| Diary - Protecting Mountain Gorillas | BBC News |

