Rauha ja turvallisuus
Yhteiskunta, jossa vallitsee rauha, ei tarkoita pelkästään yhteiskuntaa joka ei ole sodassa, vaan että sen asukkaat voivat myös tuntea olonsa turvalliseksi ja että perustavia ihmisoikeuksia kunnioitetaan.
Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistäminen on yksi YK:n päätehtävistä. Kun järjestö perustettiin vuonna 1945, perustamisen tarkoituksena oli estää maailmaa enää koskaan joutumasta toisen maailmansodan kaltaiseen sotaan, jonka seurauksena miljoonat ihmiset ympäri maailmaa olivat menettäneet henkensä.
YK tekee työtä rauhan ja turvallisuuden lisäämiseksi olemalla kaikkien maailman maiden kokouspaikka, jossa voidaan keskustelemalla ratkoa ongelmia, jotka muuten voisivat johtaa sotiin tai konflikteihin. YK toimii myös aktiivisesti rauhan luomiseksi maihin, joissa vallitsee tai on aiemmin vallinnut konflikti. YK:n toimielimet välittävät monenlaista apua kuten elintarvikkeita, terveyspalveluja, poliittista neuvontaa ja teknistä asiantuntija-apua.
Tilastot
Konflikteissa menehtyneetMaamiinat, menehtyneet
Rauhanindeksi
Sotilasmenot
Kansainväliset sopimukset
Ottawan miinasopimusSopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä

