[[suggestion]]
Myanmar - Rohingya

Merkittävä osa (1,3 milj.) rohingyalaisista elää pakolaisleireillä Bangladeshissa, kun Myanmarissa heitä on arviolta jäljellä enää 4-600 000. Bangladeshin jälkeen merkittävin pakolaisvirtojen vastaanottajamaita ovat Pakistan (350 000), Saudi-Arabia (190 000) ja Malesia (150 000).
 
Kokonaisuudessaan noin kaksi kolmasosaa Myanmarin väestöstä on etnisiä burmalaisia loppujen koostuessa erilaisista vähemmistökansaista. Lähes 90% Myanmarin väestöstä on buddhalaisia ja buddhalaisburmalaisen nationalismin suosio on kasvanut tasaisesti koko itsenäisyyden ajan. Rohingyalaisten suosima islamin usko onkin nationalisteille yksi erottelun keinoista ja syistä. Noin kolmasosa Rakhinen osavaltion asukkaista on rohingyalaisia ja kaksi kolmasosaa buddhalaisia burmalaisia.

Konfliktin taustat

Myanmarin alueella on viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana sijainnut lukuisia pieniä valtioita ja kaupunkivaltioita laajempien imperiumien systemaattisesti jäädessä hyvin lyhytikäisiksi. Rohingyalaisten juuret sijaitsevat Arakan (Arakene) kuningaskunnassa, joka sijaitsi nykyisen Myanmarin Rakhinen osavaltion alueella. Se perustettiin todennäköisesti jo 300-luvulla. Vuosisatojen saatossa Arakanaa / Arakenesiaa hallitsivat vuoron perään muslimi ja buddhalaiset kuninkaat kunnes sisämaahan vuonna 1044 noussut Pagan burmalainen valtakunta valloitti sen hyvin hetkellisesti vuonna 1447. 1500-luvun puolivälissä kuningaskunta piti vielä pintansa Tangoon nousevaa mahtia vastaan, kunnes Avan raunioilta noussut Burman kuningaskunta valloitti sen vuonna 1785.

1862 brittien tykkiveneet valloittivat Burman rannikon Arakan mukaan luettuna. Tästä alkoi raaka etnisen hajota ja hallitse -politiikan aikakausi. Valtansa turvaamiseksi vuonna 1937 Britannia kovensi otteita entisestään ja pakotti etnisten vähemmistöjen edustajia liittymään Burman armeijaan luottaen heidän olevan kyvykkäitä kohtelemaan enemmistökansaa burmalaisia kovemmalla kädellä kuin burmalaiset sotilaat. Etnisten brittien ja Burman armeijan alistustoimet loivat pohjan buddhalaisuutta suosivan burmalaisen nationalismin synnylle ja kun japanilaiset miehittivät burman vuonna 1942, liittoutuivat he etnisten burmalaisten kanssa. Miehitys kesti lopulta vain kolme vuotta, mutta sen aikana suoritettiin monta myöhempiäkin sukupolvia kauhistuttanutta hirmutekoa molemmin puolin jakolinjaa.

Burman (Myanmariksi nimi muutettiin vuonna 1989) itsenäistyttyä maata repineen brittivallan alta vuonna 1948 piti raja Bangladeshin kanssa määrittää aiempaa tarkemmin. Historiallisesti raja oli ollut joustava useiden siirtolaiskansojen virratessa väkirikkaasta Intiasta, eikä uusi raja helpottanut maata riipiviä etnisiä konflikteja. Jo vuonna 1947 Pohjois-Arakanssa perustettu rohingyalainen jihadistinen Muhajid puolue pyrki luomaan autonomisen islamislaisen osavaltion Burmaan siten kylväen epäsopua buddhalaisen enemmistön kanssa.  Lopulta vuonna 1962 armeija kaappasi vallan itselleen ja on siitä lähtien hallinnut maata kovin ottein omaksuen burmalaisen nationalismin omakseen vahvistaen sitä toiseuttamalla ja alistamalla kaikkia etnisiä vähemmistöjä ja etenkin muslimeita.

Nykytilanne

Virallisen vaihtoehtohistoriaan pohjautuvan doktriinin mukaan rohingyalaiset ovat laittomia maahanmuuttajia Bengalista (Bangladesh), kuvaten heitä termillä ”Bengaliongelma”. Samalla mediassa maalataan valheellista kuvaa rohingyalaisista väkivaltaisina maahantunkeutujina. Vuoden 2014 väestönlaskennassa Myanmarin hallitus teki kuuluisan päätöksen olla laskematta niitä, jotka pitivät itseään rohingyalaisina sen sijaan laskien vain ne, jotka myönsivät olevansa Bengalista. Liike oli jatkoa vuoden 1982 kansalaisuuslaille, jossa rohingyalaisia ei laskettu 135 virallisesti tunnustetun etnisen vähemmistöryhmän joukkoon. Tästä johtuen lähes kaikki rohingyalaiset ovat valtiottomia ja paperittomia.

Vuonna 2012 Myanmarin hallitus hyväksyi joukon uusia rohingyalaisten oikeuksia rajoittavia lakeja ja asetuksia. YK onkin todennut rohingyalaiset yhdeksi maailman pahiten sorretuiksi ja jahdatuiksi kansoiksi. Lainsuojattomina rohingyalaiset eivät saa omistaa maata, ja heitä uhkaa satunnaiset pidätykset ja takavarikoinnit ja jopa orjuus, johon usein liittyy raakaa fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Rakhinen osavaltiossa absoluuttisesti köyhiä on kaksi kertaa enemmän kuin Myanmarissa keskimäärin, mikä on seurausta rohingyalaisten systemaattisesta alistamisesta. Kovin keinoin pidetty rauha ja enemmistökansan vaurastuminen alistettujen vähemmistöjen ja etenkin rogingyalaisten kustannuksella on saattanut monet enemmistökansan edustajat hirmuvallan kannattajiksi.

Vastaavasti lisääntyneet alistustoimet synnyttivät Rohingyan vastarintaliikkeen ARSAn vuonna 2012, joka Myanmarin armeijan aseistettua Rakhinen buddhalaisia ja katkaistua ruokatoimitukset alueelle 25.8.2017 hyökkäsi armeijan tukikohtaan Rakhinessa surmaten 12 sotilasta. Armeija vastasi iskuun jo samana päivänä teurastaen ainakin 10 000 etnistä rohingyalaista riippumatta näiden suhteesta ARSAan. Sotilaspartiot kiersivät vielä kuukauden ajan rohingyalaisten alueilla ryöstäen, raiskaten ja kiduttaen, sekä tappaen ainakin 6 700 rohingyalaista lisää. Arviolta ainakin 720 000 rohingyalaista pakeni etnistä puhdistusta rajan yli Bangladeshiin asuttamaan jo valmiiksi yksiä maailman ahtaimmista pakolaisleireistä.

Kaikkiaan Bangladeshin presidentti Sheikh Hasina arvelee maassa olevan 1.1 miljoonaa rohingyalaista pakolaista. Leirien kantokyky on pahasti ylittynyt ja kaikista perustarpeista vedestä ruuan kautta makuupaikkaan on paha puute. Vuonna 2018 Maailmanpankki myönsi Bangaladeshille 500 miljoonan Yhdysvaltojen dollarin suuruisen avustuspaketin pakolaisten hoitoon, mutta 1.3.2019 Bangladesh ilmoitti, ettei se enää ota vastaan pakolaisia, vaikka teurastukset Myanmarissa edelleen jatkuvat.

Myanmarin muut konfliktit

Maan burmalaisnationalistinen hallitus sortaa rohingyalaisten lisäksi muitakin alkuperäiskansoja. Rakhinen lisäksi laajamittaisia sortotoimia harjoitetaan erityisesti Kachin ja Shanin osavaltioissa, joissa useiden etnisten vähemmistöjen edustajilta on niin ikään kielletty maan omistaminen ja useita perusoikeuksia on rajoitettu. Monet vähemmistöjen edustajat on pakotettu valmistamaan huumeita, joiden myynnistä saatavilla voitoilla osa massiiviseksi paisuneen sortokoneiston kuluista rahoitetaan.

Suurin osa vähemmistökansojen edustajista vaatii ihmisoikeuksiaan takaisin ja mielivaltaisen väkivallan ja hyökkäilyn lopettamista, mutta myös itsenäisyysliike on saanut tuulta alleen. Armeija on kuitenkin vähän asti ollut valmis tukahduttamaan liikehdintää kovalla kädellä, mutta rogingyalaisten kohtaa hirmusortoa ei kuitenkaan ole toistettu. Muiden etnisten vähemmistöryhmien kamppailu onkin luonteeltaan enemmän demokraattisen edustuksen oikeuksiin, kuin uskontoon ja ihmisoikeuskysymyksiin keskittyvää.

Myanmarissa on vallassa kaksoishallintomalli, jossa armeija vastaa turvallisuusasioista, mutta joutuu teoriassa pyytämään presidentin hyväksynnän tietyille toimille. Käytännössä valta kuitenkin nousee kiväärin piipusta. Vuoden 2008 perustuslaki antaa armeijalle oikeuden nimittää kaksi varapresidenttiä ja neljä ministeriä, sekä 25% hallituksen edustajista. Tilanteesta on vaikea päästä eroon, sillä perustuslain muutoksiin vaaditaan 75% enemmistö.  

Kamppailu poliittisesta vallasta siviiliedustajien ja armeijan välillä on jatkunut vuodesta 1962, mutta armeija on pitänyt sinnikkäästi pintansa. Poliittisista puolueista voimakkain on vuonna 1988 opiskelijakansannousun tiimoilta perustettu National League for Democracy (NLD). Puolueen puheenjohtaja Aung San Suu Kyi sai demokratiatyöstään Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991, mutta on sittemmin saanut osakseen myös runsaasti kansainvälistä kritiikkiä rohingyalaisten kohtelusta. YK:n mukaan Myanmarin siviilihallinto on osasyyllinen hirmutekoihin yrittämällä peitellä tapahtunutta, hävittämällä todistusaineistoa ja vaikeuttamalla kansainvälistä selvitystyötä.

Kansainvälinen painostus

Vuonna 2018 valmistuneessa YK:n ihmisoikeusneuvoston erikoisraportissa vahvistetaan siviilihallinnon osallisuus rohingyan puhdistukseen ja muihin sortotoimiin. YK on vaatinut maasta paenneille rohingyalaisille oikeutta palata maahan, mutta harva uskaltaa sitä tehdä. Jo vuonna 2017, eli pian hirmutekojen jälkeen Bangladesh ja Myanmar solmivatkin siirtolaisten palautussopimuksen, mutta tuolloin YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA piti pakolaisten palauttamista sopimattomana. Noin 18 000 pakolaista vastaanottanut Intia on kuitenkin palauttanut osan pakolaisista Myanmariin, ja saanut osakseen paheksuntaa Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön (UNHCR) pääsihteeriltä Filippo Grandilta.

Vuoden 2019 raportissa YK arvioi edelleen Rakhinen alueella elävien rohingyalaisten määrän olevan noin 600 000. Samalla siinä varoitetaan kansanmurhan olevan nyt lähempänä kuin koskaan aiemmin. Myanmar ja useat keskiset päättäjät ovat parhaillaan YK:n alaisessa kansainvälinen tuomioistuissa (ICJ) syytettynä kansanmurhan kieltävän sopimuksen rikkomisesta. Meneillään on todistusaineiston keräämisvaihe syytteinä etninen puhdistus ja rikos ihmiskuntaa vastaan Rakhinessa, Kachinissa ja Shanissa. Todellisuudessa valtion johdon edustajia kuitenkaan harvoin saadaan oikeuden eteen.

Rohingyalaisten kohtelua on kauhisteltu ympäri maailmaa ja varsinkin elokuun 2017 etninen puhdistus sai runsaasti kansainvälistä huomiota. Samalla harva maa on kuitenkaan ollut innokas puuttumaan asiaan, ottamaan vastaan pakolaisia tai edes merkittävästi lisäämään humanitaarisen avunannon määrää. Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä Myanmarin kanssa vuodesta 2012 lähtien, mutta rohingyalaisia Suomi on vastaanottanut vain 11, eikä kehityspoliittisessa ohjelmassakaan mainita kansaa sanallakaan.

Aiheeseen liittyvät maat

Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista:

Aiheesta lisää

  • Report of the Independent International Fact-Finding Mission on Myanmar, (2018) ja (2019)