[[suggestion]]
Myanmar - Rohingya

Sotilasvallan pitkä historia

Etnispohjaisten konfliktien historia on alueella monituhatvuotinen ja linkittyy tiiviisti myös sotilasjuntan historiaan. Käännekohta alueen kehityksessä tapahtui vuonna 1862 brittien saapuessa valloittamaan alueen yhdistäen satoja kansoja yhden lipun alle. Julma ja etnistä hajota ja hallitse -politiikkaa toteuttanut siirtomaavalta jätti väistyessään vuonna 1948 taakseen revityn maan, orastavan demokratian, sekä pitkän sarjan etnisiä konflikteja.

Vuonna 1962 bamarlainen etnonationalistinen armeija kaappasi vallan pääministeri U Nulta asettaen kenraali Nu Winin, maan ja tarkoitusta varten perustetun Burman sosialistisen ohjelman puolueen (BSPP), johtoon. Vuonna 1964 maan ainoaksi lailliseksi puolueeksi julistettu BSPP pysyi kaaderipuolueena vuoteen 1971. Heinäkuussa 1988 Ne Win jätti eropyyntönsä erottaen samalla maan Presidentin San Yun tavoitteenaan rauhoittaa maaliskuussa alkaneet levottomuudet. Vallassa BSPP sinnitteli syyskuulle, jolloin kenraali Saw Maung kaappasi armeijan komentoonsa, lakkautti puolueen, mutta pysyi maan johdossa tarkoitusta varten perustetun Valtion lain ja järjestyksen palauttamisneuvosto SLORC:n johtajana ja pääministerinä vuoteen 1992.

Kansalle vuonna 1988 luvatut monipuoluevaalit järjestettiin viimein vuonna 1990, mutta Saw Maung juntta kumosi tuloksen heti hävittyään ilmeisestä vilpistä huolimatta Aung San Suu Kyin Kansallinen Demokratia - puolueelle. Vuonna 1992 Saw Maung astui terveydellisistä syistä johtuen syrjään ja juntan johtoon nousi kenraali Than Shwe, joka vapautti Aung San Suu Kyin kotiarestista ja päästi joitain kansainvälisiä tarkkailijoita maahan. Etnisten vähemmistökansojen vainon tieltä hän ei kuitenkaan poikennut.

Vuonna 1997 juntan keskusneuvostona toiminut SLORC lakkautettiin ja sen tilalle perustettiin Valtion rauhan ja kehityksen neuvosto (SPDC). Vuonna 2010 järjestettyjen monipuoluevaalien voittajaksi julistautui alle puoli vuotta aikaisemmin perustettu armeijapohjainen Solidaarisuuden ja kehityksen liiton puolue (USDP) yli 80% äänisaaliilla, jonka aitous on asetettava kyseenalaiseksi.

Presidenttiydestä ja puolustusvoimien ylipäällikkyydestä Shwe luopui vuonna 2011, jolloin hän myös lakkautti SPDC:n mutta edelleen on epäselvää, miten suuren valta-aseman hän kykeni kulisseissa säilyttämään. Tähän virallisesti myös päättyi juntan valtakausi 1988-2011, mutta armeija piti koko transitiokauden 2011-2021 merkittävän osan vallasta perustauslain turvaaman 25% edustuksen, lukitun sisä-, raja- ja puolustusministerin positioiden, sekä taloudellisten omistusten ansiosta. Vuosina 2011-2021 armahdettiin satoja poliittisia vankeja, ammattiliitot ja lakot sallittiin, taloutta ja lehdistönvapautta lisättiin, joskin maltillisesti, mutta vähemmistökansojen kohtelu ei sekahallinnon aikana parantunut.

Vuoden 2015 vaaleissa Aung San Suu Kyin Kansallinen Demokratia -puolue saavutti yksinkertaisen enemmistön molemmissa huoneissa ja nostaen Htin Kyawin ensimmäiseksi siviilipresidentiksi sitten vuoden 1962 coup d'etataan. Vuoden 2020 vaaleissa Aung San Suu Kyin NLD:n voitto yli pienempien etnisten puolueiden ja armeijavetoisen USDP:n oli vuoden 2015 vaalejakin selkeämpi puolueen onnistuessa kaappaamaan 476sta paikasta 396. USDP kiirehti kiistämään vaalituloksen ja vaatimaan uusien vaalien järjestämistä armeijan tarkkailun alaisuudessa. Syytökset kuitenkin kumottiin todistusaineiston vähyydestä johtuen.

Coup d'etat 2021

1.2.2021 Aung San Suu Kyin toisen hallituksen virkaanastujaispäivänä Myanmarin armeija ilmoitti kaapanneensa vallan ja pidättäneensä useita keskeisiä Kansallinen demokratia -puolueen poliitikkoja. Samalla armeija asetti ylipäällikkönä vuodesta 2011 toimineen Min Aung Hlaing maan johtoon, julisti maahan poikkeustilan vuodeksi uusien vaalien järjestämiseksi, mutta pidättäytyi virallisista sitoumuksista. Samalla armeija sulki rajat ja rajoitti kommunikaatio- ja kulkuyhteyksiä maanlaajuisesti.

Protestit ovat paikoin yltyneet väkivaltaisiksi. Ekonomisti arvioi, että ainakin 250 protestoijaa on menettänyt henkensä. Osa tarkka-ampujien luoteihin ja osa satunnaisen väkivallanteon seurauksena. Voimistava väkivaltaisuus on saaneet ihmiset etsimään uusia protestoimisen väyliä, mutta kansansuosiota armeija ei ole onnistunut ansaitsemaan. Erityisesti boikotointi on lisännyt suosiotaan ja yhdessä laajamittaisen lakkoilun kanssa ovat osoittautuneet suosituiksi juntan vastustamisen keinoiksi.

Juntan talous on kuitenkin vahva, sillä puolustusbudjetin lisäksi armeija omistaa kaksi Myanmarin keskeisintä konglomeraattia; Myanmar Economic Holdings Public Company Limited (MEHL) ja Myanmar Economic Corporation (MEK), joilla on merkittävä rooli useimmilla keskeisistä talouden sektoreista Myanmarissa, mukaan lukien pankkiala- jälleenmyynti, kaivannaisteollisuus, rakennusteollisuus. Boikottien ja lakkojen seurauksina useiden keskeisten hyödykkeiden hinta on noussut vauhdilla, mutta myös juntalla on talousvaikeuksia virkamiesten estettyä sitä nostamasta miljardin dollarin talletuksiaan Yhdysvaltojen keskuspankista, ja juntan liikkeelle laskemien obligaatioiden flopatessa pahasti. IMF arvioi Myanmarin valuuttavarannon olevan noin 6,7 miljardia dollaria, mikä kattaisi noin 5kk tuonnit.

Juntan kukistaminen talouspakotteiden avulla saattaa kuitenkin olla hankalaa, sillä armeija tuskin vieroksuu maan talouden tuhoamista esimerkiksi uutta rahaa painamalla tai leikkaamalla valtion perustehtävistä. Tämän lisäksi juntalla on vahva ote myös Myanmarin laittomasta kaupasta, eikä verotulojen osuus juntan taloudesta ole koskaan ollut prosentuaalisesti merkittävä. Armeija on käytännössä ollut maan johdossa vuodesta 1968, mikä tekee sille kerääntyneen vaurauden määrästä vaikeasti arvioitavan.

Yhdistyneiden Kansakuntien Myanmarin erityislähettiläs Dr. Sasa arvioi armeijan olevan valmis tekemään mitä tahansa valta-asemansa turvaamiseksi. Pandemioillanne ja Rohingyalaisten kohtelusta seurannut negatiivinen kansainvälinen huomio saattoi kannustaa armeijan ryhtymään toimiin juuri nyt, mutta tilanne tuli kuitenkin monelle yllätyksenä, sillä armeijalla vaikuttaisi olevan hyvin vähän voitettavaa. Junttavallan aikana kirjoitettu vuoden 2008 perustuslaki turvaa armeijalle 25% edustustopaikoista, mikä puolestaan antaa sille käytännön veto-oikeuden perustuslaillisiin muutoksiin. Lisäksi perustuslain turvaamat ministeripositiot ja armeijan merkittävä taloudellinen ja sotilaallinen valta varmistivat, ettei armeija koskaan ollut kokonaan poissa vallasta. Tämän lisäksi Aung San Suu Kyin siviilihallitus on toistuvasti osoittanut valmiutensa piilotella etnisten vähemmistöryhmien sortoa ja Rohingyan kansanmurhaa, puolustaa armeijaa ja vaikeuttaa kansainvälisien tarkkailijoiden maahantuloa. Mukaan lukien COVID-19 avustusten maahantulona, ja jakelun vaikeuttamisen.

Toteuttamalla Coup d'etataan Min Aung Hlaing on onnistunut aiheuttamaan maalle ja armeijalle mittavia taloudellisia vaikeuksia ja karkottamaan käytännössä kaikki ei-kiinalaiset liittolaiset. Tämä on joko ironista tai merkki juntan sisäisestä asennemuutoksesta, sillä vuoden 2011 siirtymän puolimilitaristiseen valtionmuotoon ja taloudellisen avautumisen taustalla uskotaan olevan pelko Kiinan vaikutusvallan kasvusta ja pyrkimys avata suhteita muihin maihin. Useat länsimaat ovat reagoineet tilanteeseen asettamalla uusia sanktioita, mutta tilanne on vaikea, koska sanktioiden tehokas kohdentaminen juntan johtajiin on hyvin vaikeaa ja koska vuotta 2010 edeltäneiden kovien sanktioiden kaltainen linja riskeeraa länsivastaisuuden vahvistumisella myös naapurialueiden keskuudessa. Silloin ongelmana oli, että sanktiot todennäköisesti vain vahvistivat armeijan taloudellista asemaa ja legitimiteettiä. YK ihmisoikeuslähettiläs Thomas Andrews varoittaa, etteivät sanktiot ole vaikuttaneet juntan asemaan, että tilanne tulee todennäköisesti kiristymään entisestään, ja esittää hätäkokouksen koollekutsumista.

Rohingyan konflikti

Rohingyan konflikti on Myanmarin lukuisista etnisitä konflikteista kooltaan ja vakavuudeltaan merkittävin. Myanmarin sotilasjuntan toteuttamat ja bamarenemmistöisen hallituksen tukemat sortotoimet ovat toistuvasti täyttäneet kansanmurhan tunnusmerkit, eikä konfliktin päättymisestä ole merkkejä ilmassa.

Rohingya on indoarjalainen, pääosin islaminuskoinen, vähemmistökansa, jonka historiallinen kotiseutu sijaitsee Myanmarin länsiosassa, erityisesti Rakhinen (Arakan ennen vuotta 1990) osavaltiossa, jonka väestöstä he muodostavat noin kolmasosan. Myanmar on kuitenkin julistanut rohingyalaiset laittomiksi maahantunkeutujiksi, alistanut heitä julmasti ja ajanut suurimman osan heistä maanpakoon.

Merkittävä osa (1,3 milj.) rohingyalaisista elää pakolaisleireillä Bangladeshissa, kun Myanmarissa heitä on arviolta jäljellä enää 4- 600 000. Bangladeshin jälkeen merkittävin pakolaisvirtojen vastaanottajamaita ovat Pakistan (350 000), Saudi-Arabia (190 000) ja Malesia (150 000).

Kokonaisuudessaan noin kaksi kolmasosaa Myanmarin väestöstä on etnisiä burmalaisia loppujen koostuessa erilaisista vähemmistökansaista. Lähes 90% Myanmarin väestöstä on buddhalaisia ja buddhalaisburmalaisen nationalismin suosio on kasvanut tasaisesti koko itsenäisyyden ajan. Rohingyalaisten suosima islamin usko onkin nationalisteille yksi erottelun keinoista ja syistä. Noin kolmasosa Rakhinen osavaltion asukkaista on rohingyalaisia ja kaksi kolmasosaa buddhalaisia burmalaisia.

Rohingyan konfliktin taustat

Myanmarin alueella on viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana sijainnut lukuisia pieniä valtioita ja kaupunkivaltioita laajempien imperiumien systemaattisesti jäädessä hyvin lyhytikäisiksi. Rohingyalaisten juuret sijaitsevat Arakan (Arakene) kuningaskunnassa, joka sijaitsi nykyisen Myanmarin Rakhinen osavaltion alueella. Se perustettiin todennäköisesti jo 300-luvulla. Vuosisatojen saatossa Arakanaa / Arakenesiaa hallitsivat vuoron perään muslimi ja buddhalaiset kuninkaat, kunnes sisämaahan vuonna 1044 noussut Pagan burmalainen valtakunta valloitti sen hyvin hetkellisesti vuonna 1447. 1500 luvun puolivälissä kuningaskunta piti vielä pintansa Tangoon nousevaa mahtia vastaan, kunnes Avan raunioilta noussut Burman kuningaskunta valloitti sen vuonna 1785.

1862 brittien tykkiveneet valloittivat Burman rannikon Arakan mukaan luettuna. Tästä alkoi raaka etnisen hajota ja hallitse -politiikan aikakausi. Valtansa turvaamiseksi vuonna 1937 Britannia kovensi otteita entisestään ja pakotti etnisten vähemmistöjen edustajia liittymään Burman armeijaan luottaen heidän olevan kyvykkäitä kohtelemaan enemmistökansaa burmalaisia kovemmalla kädellä kuin burmalaiset sotilaat. Etnisten brittien ja Burman armeijan alistustoimet loivat pohjan buddhalaisuutta suosivan burmalaisen nationalismin synnylle ja kun japanilaiset miehittivät burman vuonna 1942, liittoutuivat he etnisten burmalaisten kanssa. Miehitys kesti lopulta vain kolme vuotta, mutta sen aikana suoritettiin monta myöhempiäkin sukupolvia kauhistuttanutta hirmutekoa molemmin puolin jakolinjaa.

Burman (Myanmariksi nimi muutettiin vuonna 1989) itsenäistyttyä maata repineen brittivallan alta vuonna 1948 piti raja Bangladeshin kanssa määrittää aiempaa tarkemmin. Historiallisesti raja oli ollut joustava useiden siirtolaiskansojen virratessa väkirikkaasta Intiasta, eikä uusi raja helpottanut maata riipiviä etnisiä konflikteja. Jo vuonna 1947 Pohjois-Arakanssa perustettu rohingyalainen jihadistinen Muhajid puolue pyrki luomaan autonomisen islamislaisen osavaltion Burmaan siten kylväen epäsopua buddhalaisen enemmistön kanssa. Lopulta vuonna 1962 armeija kaappasi vallan itselleen ja on siitä lähtien de facto hallinnut maata kovin ottein omaksuen burmalaisen nationalismin omakseen vahvistaen sitä toiseuttamalla ja alistamalla kaikkia etnisiä vähemmistöjä ja etenkin muslimeita.

Rohingyan konfliktin nykytilanne

Virallisen vaihtoehtohistoriaan pohjautuvan doktriinin mukaan rohingyalaiset ovat laittomia maahanmuuttajia Bengalista (Bangladesh), joita julkisessa diskurssissa usein kuvataan termillä ”Bengaliongelma”. Samalla mediassa maalataan valheellista kuvaa rohingyalaisista väkivaltaisina maahantunkeutujina. Vuoden 2014 väestönlaskennassa Myanmarin hallitus teki kuuluisan päätöksen olla laskematta niitä, jotka pitivät itseään rohingyalaisina sen sijaan laskien vain ne, jotka myönsivät olevansa Bengalista. Liike oli jatkoa vuoden 1982 kansalaisuuslaille, jossa rohingyalaisia ei laskettu 135 virallisesti tunnustetun etnisen vähemmistöryhmän joukkoon. Tästä johtuen lähes kaikki rohingyalaiset ovat valtiottomia ja paperittomia.

Vuonna 2012 Myanmarin hallitus hyväksyi joukon uusia rohingyalaisten oikeuksia rajoittavia lakeja ja asetuksia. YK onkin todennut rohingyalaiset yhdeksi maailman pahiten sorretuista ja jahdatuista kansoista. Lainsuojattomina rohingyalaiset eivät saa omistaa maata, ja heitä uhkaa satunnaiset pidätykset ja takavarikoinnit ja jopa orjuus, johon usein liittyy raakaa fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Rakhinen osavaltiossa absoluuttisesti köyhiä on kaksi kertaa enemmän kuin Myanmarissa keskimäärin, mikä on seurausta rohingyalaisten systemaattisesta alistamisesta. Kovin keinoin pidetty rauha ja enemmistökansan vaurastuminen alistettujen vähemmistöjen ja etenkin rogingyalaisten kustannuksella on saattanut monet enemmistökansan edustajat hirmuvallan kannattajiksi.

Vastaavasti lisääntyneet alistustoimet synnyttivät Rohingyan vastarintaliikkeen ARSAn vuonna 2012, joka Myanmarin armeijan aseistettua Rakhinen buddhalaisia ja katkaistua ruokatoimitukset alueelle 25.8.2017 hyökkäsi armeijan tukikohtaan Rakhinessa surmaten 12 sotilasta. Armeija vastasi iskuun jo samana päivänä teurastaen ainakin 10 000 etnistä rohingyalaista riippumatta näiden suhteesta ARSAan. Sotilaspartiot kiersivät vielä kuukauden ajan rohingyalaisten alueilla ryöstäen, raiskaten ja kiduttaen, sekä tappaen ainakin 6700 rohingyalaista lisää. Arviolta ainakin 720 000 rohingyalaista pakeni etnistä puhdistusta rajan yli Bangladeshiin asuttamaan jo valmiiksi yksiä maailman ahtaimmista pakolaisleireistä.

Kaikkiaan Bangladeshin presidentti Sheikh Hasina arvelee maassa olevan 1.1 miljoonaa rohingyalaista pakolaista. Leirien kantokyky on pahasti ylittynyt ja kaikista perustarpeista vedestä ruuan kautta makuupaikkaan on paha puute. Vuonna 2018 Maailmanpankki myönsi Bangaladeshille 500 miljoonan Yhdysvaltojen dollarin suuruisen avustuspaketin pakolaisten hoitoon, mutta 1.3.2019 Bangladesh ilmoitti, ettei se enää ota vastaan pakolaisia, vaikka teurastukset Myanmarissa edelleen jatkuvat.

Myanmarin muut konfliktit

Maan burmalaisnationalistinen hallitus sortaa rohingyalaisten lisäksi muitakin alkuperäiskansoja. Rakhinen lisäksi laajamittaisia sortotoimia harjoitetaan erityisesti Kachin ja Shanin osavaltioissa, joissa useiden etnisten vähemmistöjen edustajilta on niin ikään kielletty maan omistaminen ja useita perusoikeuksia on rajoitettu. Monet vähemmistöjen edustajat on pakotettu valmistamaan huumeita, joiden myynnistä saatavilla voitoilla osa massiiviseksi paisuneen sortokoneiston kuluista rahoitetaan.

Suurin osa vähemmistökansojen edustajista vaatii ihmisoikeuksiaan takaisin ja mielivaltaisen väkivallan ja hyökkäilyn lopettamista, mutta myös itsenäisyysliike on saanut tuulta alleen. Armeija on kuitenkin vähän asti ollut valmis tukahduttamaan liikehdintää kovalla kädellä, mutta rogingyalaisten kohtaa hirmusortoa ei kuitenkaan ole toistettu. Muiden etnisten vähemmistöryhmien kamppailu onkin luonteeltaan enemmän demokraattisen edustuksen oikeuksiin, kuin uskontoon ja ihmisoikeuskysymyksiin keskittyvää.

Myanmarissa on vallassa kaksoishallintomalli, jossa armeija vastaa turvallisuusasiaoista, mutta joutuu teoriassa pyytämään presidentin hyväksynnän tietyille toimille. Käytännössä valta kuitenkin nousee kiväärin piipusta. Vuoden 2008 perustuslaki antaa armeijalle oikeuden nimittää kaksi varapresidenttiä ja neljä ministeriä, sekä 25% hallituksen edustajista. Tilanteesta on vaikea päästä eroon, sillä perustuslain muutoksiin vaaditaan 75% enemmistö.

Kamppailu poliittisesta vallasta siviiliedustajien ja armeijan välillä on jatkunut vuodesta 1962, mutta armeija on pitänyt sinnikkäästi pintansa. Poliittisista puolueista voimakkain on vuonna 1988 opiskelijakansannousun tiimoilta perustettu National League for Democracy (NLD). Puolueen puheenjohtaja Aung San Suu Kyi sai demokratiatyöstään Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991, mutta on sittemmin saanut osakseen myös runsaasti kansainvälistä kritiikkiä rohingyalaisten kohtelusta. YK:n mukaan Myanmarin siviilihallinto on osasyyllinen hirmutekoihin yrittämällä peitellä tapahtunutta, hävittämällä todistusaineistoa ja vaikeuttamalla kansainvälistä selvitystyötä.

Kansainvälinen painostus

Vuonna 2018 valmistuneessa YK:n ihmisoikeusneuvoston erikoisraportissa vahvistetaan siviilihallinnon osallisuus rohingyan puhdistukseen ja muihin sortotoimiin. YK on vaatinut maasta paenneille rohingyalaisille oikeutta palata maahan, mutta harva uskaltaa sitä tehdä. Jo vuonna 2017, eli pian hirmutekojen jälkeen Bangladesh ja Myanmar solmivatkin siirtolaisten palautussopimuksen, mutta tuolloin YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA piti pakolaisten palauttamista sopimattomana. Noin 18 000 pakolaista vastaanottanut Intia on kuitenkin palauttanut osan pakolaisista Myanmariin, ja saanut osakseen paheksuntaa Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön (UNHCR) pääsihteeriltä Filippo Grandilta.

Vuoden 2019 raportissa YK arvioi edelleen Rakhinen alueella elävien rohingyalaisten määrän olevan noin 600 000. Samalla siinä varoitetaan kansanmurhan olevan nyt lähempänä kuin koskaan aiemmin. Myanmar ja useat keskiset päättäjät ovat parhaillaan YK:n alaisessa kansainvälinen tuomioistuissa (ICJ) syytettynä kansanmurhan kieltävän sopimuksen rikkomisesta. Meneillään on todistusaineiston keräämisvaihe syytteinä etninen puhdistus ja rikos ihmiskuntaa vastaan Rakhinessa, Kachinissa ja Shanissa. Todellisuudessa valtion johdon edustajia kuitenkaan harvoin saadaan oikeuden eteen.

Rohingyalaisten kohtelua on kauhisteltu ympäri maailmaa ja varsinkin elokuun 2017 etninen puhdistus sai runsaasti kansainvälistä huomiota. Samalla harva maa on kuitenkaan ollut innokas puuttumaan asiaan, ottamaan vastaan pakolaisia tai edes merkittävästi lisäämään humanitaarisen avunannon määrää. Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä Myanmarin kanssa vuodesta 2012 lähtien, mutta rohingyalaisia Suomi on vastaanottanut vain 11, eikä kehityspoliittisessa ohjelmassakaan mainita kansaa sanallakaan.

Lähteet: UN News, Human Rights Watch, Nikkei staff writers, Economist, Independent International Fact-Finding Mission on Myanmar (commissioned by the Human Rights Council of the United Nations ), International Monetary Fund Country Report No. 20/215, BBC News, Council on Foreign Relations backgrounder, International Crisis Group, Crisis Group Asia Report N°78,

Aiheeseen liittyvät maat

Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista:

Aiheesta lisää

  • Report of the Independent International Fact-Finding Mission on Myanmar, (2018) ja (2019)