[[suggestion]]
Kolumbia

Historiaa: valtamonopoli syntyy ja vasemmisto eristetään

Kolumbian konflikti käytiin pääosin valtion ja vasemmistolaisen sissiryhmän FARCin välillä, mutta mukana oli myös hallituksen tukemia puolisotilaallisia joukkoja sekä huumejengejä.

Konfliktin taustat ovat verisessä sodassa, joka käytiin vuosina 1948–1958. Tätä ajanjaksoa kutsutaan nimellä "La Violencia" (=väkivalta), ja yli 300 000 ihmistä menetti sen aikana henkensä. Ensisijaisesti keskenään sotivat konservatiivit ja liberaalit, mutta konflikti ulottui myös siviiliväestöön. Kolumbialaiset maanviljelijät alkoivatkin koota omia sotilasjoukkojaan suojellakseen alueitaan. Kommunistipuolue tuki näitä joukkoja, jotka hiljalleen saivat yhä enemmän jalansijaa kolumbialaisissa kylissä.

"La Violencia" päättyi sovintoon konservatiivien ja liberaalien välillä. Ne pääsivät yksimielisyyteen siitä, että Kolumbian valtion virat jaettaisiin tasan ja maata hallittaisiin yhdessä. Samanaikaisesti ne kielsivät kaiken opposition ja muodostivat yhteisen rintaman maan radikaaleja voimia vastaan. Liberaalit ja konservatiivit muodostivat yhdessä valtamonopolin, joka oli raskasta sulateltavaa poliittiselle vasemmistopuolelle.

FARC, ELN ja paramilitaariset ryhmittymät

Valtionjakojärjestys otettiin käyttöön vuonna 1958. Vuosi 1959 oli Kuuban vallankumouksen vuosi, ja Latinalaisessa Amerikassa oli voimakkaita, radikaaleja voimia liikkeellä. Kolumbiaan syntyi nopeasti useita sissijärjestöjä: joidenkin juuret olivat maanviljelijöiden armeijoissa, joidenkin radikaalien opiskelijoiden keskuudessa.

Suurimmiksi ja merkityksellisimmiksi sissiryhmiksi muodostuivat FARC ja ELN, jotka päättivät yhdessä hallituksen vaihdosta ja siirtymisestä demokraattisempaan johtotapaan. Konfliktin katsotaan alkaneen vuonna 1964.

Yhteensä sisällissodassa kuoli noin 260 000 ihmistä. Vaihtelevien arvioiden mukaan yli seitsemän miljoonaa joutui pakenemaan.

Hallituksen joukkojen ja sissiryhmittymien lisäksi Kolumbiassa toimi useita erilaisia paramilitaarisia eli puolisotilaallisia ryhmittymiä. Ne lyöttäytyivät jonkin ajan kuluttua yhteen ja ryhtyivät kutsumaan itseään nimellä AUC. AUC oli oikeistomielinen ryhmittymä, jonka tavoitteena oli taistella sissejä vastaan ja suojella valtiota sekä vallitsevaa hallintojärjestelmää. Monien tahojen mukaan paramilitaariset ryhmittymät ovat tehneet yhteistyötä Kolumbian hallituksen kanssa, mutta hallitus kieltää tämän.

AUC luopui aseista vuonna 2003, mutta monet entiset puolisotilaalliset joukot toimivat yhä puhtaasti rikollisjengeinä. Niillä on myös läheisiä yhteyksiä huumekauppaan ja salakuljetukseen.

Paramilitaaristen ryhmien tiedetään olevan vastuussa Kolumbiassa tapahtuneista laajoista ihmisoikeusloukkauksista, mutta myös armeijalla ja vasemmistomielisillä sissijärjestöillä on monia vakavia ihmisoikeusrikkomuksia kontollaan. Armeija muun muassa tappoi konfliktin aikana siviilejä voidakseen tilastoida heidät kuolleiksi sisseiksi.

Taustalla loppumaton sota huumeita vastaan

Huumekauppa oli tärkeä tekijä Kolumbian konfliktin taustalla, ja maanomistusoloista alkunsa saanut konflikti kehittyikin täysimittaiseksi huumesodaksi. Merkittävä osa huumekaupasta saaduista rahoista ohjautui sissijärjestöjen ja paramilitaaristen ryhmien toiminnan rahoittamiseen, ja kaupan kontrollointiin kuului myös raakaa väkivaltaa. Kun huumekaupan puhdistamisesta ja lakien tiukentamisesta vuonna 1990 tehtiin vaaliteema, kolme presidenttiehdokasta murhattiin ennen varsinaista vaalipäivää.

Yhdysvallat on osallistunut tiiviisti taisteluun kolumbialaista huumetuotantoa ja -kauppaa vastaan, erityisesti niin kutsutun 'Plan Colombian' (=Suunnitelma Kolumbian) kautta, joka aloitettiin vuonna 2001. FARC ja ELN ovat Yhdysvaltain terroristijärjestöjen listalla, ja se on määritellyt kamppailun näitä ryhmiä vastaan osaksi maailmanlaajuista taistelua terrorismia vastaan (katso Irak ja Afganistan). 'Plan' eli suunnitelma oli se, että sissit kukistettaisiin armeijan voimin ja lisäksi tuhottaisiin huumekasvit kasvimyrkkyjen avulla.

Yhdysvallat on puolustanut asiaan puuttumistaan sillä, että Kolumbia on yksi pohjoisamerikkalaisten markkinoiden marihuanan ja kokaiinin päätoimittajia, ja tämä toiminta haluttiin pysäyttää. Plan Colombian ja Yhdysvaltain puuttumista kolumbialaiseen selkkaukseen on kritisoitu paljon. Ensinnäkin kasvimyrkkyjen käyttöä on kritisoitu, sillä ne tuhoavat kaiken muunkin kasvillisuuden ja jo entuudestaan rutiköyhien maanviljelijöiden elinkeinopohjan. Toiseksi jotkut tahot väittävät, että Yhdysvaltain kiinnostus Kolumbiaan on kohdistunut enemmän öljyyn kuin huumeisiin. Massiivisesta kritiikistä huolimatta Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush pyysi kongressia myöntämään seitsemän miljoonaa dollaria Plan Columbian toiminnalle vuonna 2007.

Presidentin kova linja FARC-sissejä vastaan

Kolumbian presidentiksi valittiin vuonna 2002 Alvaro Uribe Vèlez. Oikeistolaisena poliitikkona hän ajoi kovaa politiikkaa FARC ja ELN:ää vastaan Yhdysvaltojen taloudellisella ja sotilaallisella tuella. Uriben suunnitelmana oli lopettaa sisällissota ja sitä lietsova huumekauppa sijoittamalla poliiseja joka puolelle maata ja tuhoamalla huumeviljelmät. Hän myös teki rauhan paramilitaariryhmä AUC:n kanssa, joskin sen tilalle on tullut uusia, huumekaupalla eläviä ryhmiä.

Yhdysvallat jatkoi tukeaan Uriben johtamalle Kolumbialle Suunnitelma Kolumbian muodossa. Uribe valittiin vielä toiselle presidenttikaudelle 62 prosentin äänikannatuksella. Uudelleenvalinta oli mahdollista, koska Uribe oli aiemmin muuttanut Kolumbian perustuslakia voidakseen asettua toistamiseen ehdolle.

Uusi rauhanyritys

Venezuelan presidentti Hugo Chavez keskusteli FARC:n kanssa vuonna 2007 onnistumatta kuitenkaan saamaan osapuolten välille rauhansopimusta aikaan. Tämä teki hänestä erittäin epäsuositun Uriben silmissä. Uribe oli jo entuudestaan epäileväinen Chavezin Venezuelassa harjoittamaa sosialistista politiikkaa kohtaan.

Kolumbian armeija pelasti kesällä 2008 15 panttivankia FARC-leiriltä, mukaan lukien aiemman presidenttikandidaatti Ingrid Betancourtin, joka oli ollut vangittuna vuodesta 2002 lähtien. Vapautusiskun jälkeen Uribe ja Chavez yrittivät jälleen yhdessä ratkaista FARC-ongelman.

Hauras rauha

Juan Manuel Santosin valinta presidentiksi vuonna 2010 herätti myös FARC:n kiinnostuksen sopuun. Liike ilmoittikin kesällä 2010 olevansa valmis neuvottelemaan. Santos kuitenkin sanoi, että FARC:n on laskettava aseensa ja vapautettava kaikki panttivangit ennen neuvottelujen aloittamista. Santosin virkaanastumisen jälkeen FARC kuitenkin lisäsi iskujaan ja tappoi kymmeniä turvallisuusjoukkojen jäseniä. Myös armeija teki laajoja iskuja FARC:ia vastaan.

Lokakuussa 2012 FARC-sissit aloittivat yllättäen rauhanneuvottelut hallituksen kanssa Oslossa. Kuukautta myöhemmin FARC julisti kahden kuukauden yksipuolisen tulitauon Havannassa, jossa rauhanneuvottelut jatkuivat.

Rauhanneuvotteluissa keskusteltiin muun muassa maareformista, sodan aikaisten rikosten sovittamisesta, entisten kapinallisten osallistumisesta politiikkaan sekä huumeiden salakuljetuksen kitkemisestä. Neuvottelut etenivät hitaasti, mutta kesäkuussa 2016 osapuolet suostuivat tulitaukoon, ja syyskuussa allekirjoitettiin historiallinen rauhansopimus.

Sopimus koki vielä viimeisen takapakin, kun kolumbialaiset hylkäsivät sen lokakuussa järjestetyssä kansanäänestyksessä. Marraskuussa 2016 aikaan saatiin kuitenkin uusi rauhansopimus. Santos palkittiin työstään Nobelin rauhanpalkinnolla.

Kolumbian rauhanprosessia on kiitelty, mutta rauhan saavuttaminen käytännössä on ollut haastavaa. FARC on saatu riisuttua aseista ja se on lopettanut toimintansa aseellisena järjestönä, mutta järjestön riveistä lähteneet sissit toimivat yhä. FARC on myös jättänyt jälkeensä valtatyhjiön, ja sen entisillä alueilla toimii nyt huumekauppiaita, rikollisjengejä ja puolisotilaallisia ryhmiä.

Etenkin ihmisoikeuspuolustajia, naisaktivisteja, toimittajia, alkuperäiskansojen ja afrokolumbialaisten yhteisöjen johtajia on murhattu jatkuvasti. Vuonna 2017 ihmisoikeuspuolustajia tapettiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös entisiä FARC-taistelijoita on tapettu.

Santosin jälkeen presidentiksi valittiin vuonna 2018 Iván Duque, joka kritisoi rauhansopimusta vaalikampanjassaan. Hänen aikanaan sopimuksen toteuttaminen on hidastunut. Haasteena ovat muun muassa maaseudun jatkuva köyhyys, entisten taistelijoiden sopeuttaminen yhteiskuntaan, vääryyksien korvaaminen uhreille sekä kasvava huumetuotanto.

Ongelmana on myös sissiryhmä ELN, jonka kanssa hallitus ei ole solminut rauhaa ja joka on saanut jalansijaa FARCin vanhoilla alueilla. Sen kanssa on takavuosina neuvoteltu, mutta presidentti Duque ei halua aloittaa neuvotteluita ennen kuin liike lopettaa kidnappaukset ja hyökkäykset ja vapauttanut panttivangit.

 

Lähteet: Globalis.no, Maailma.net, BBC, Brookings Institute, Human Rights Watch, Al-Jazeera, AP

YK-aiheisia linkkejä

Teemakartta Kolumbiasta YK:n satelliittiohjelman UNOSATIN kautta 

Aiheeseen liittyvät maat

Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista: