[[suggestion]]
Kosovo

Jugoslavia: Väestöltään Euroopan monimuotoisin maa

Entinen Jugoslavia perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Valtio muodostettiin liittämällä olemassa olevaan Serbian kuningaskuntaan osia aikaisemmasta Itävalta-Unkarin keisarikunnasta. Tuloksena oli maa, jonka väestö oli Euroopan monimuotoisin ja jossa yhdelläkään kansanryhmällä ei ollut enemmistöasemaa. Toisen maailmansodan aikana maa jaettiin monien miehittäjien kesken, mutta koottiin jälleen yhteen sodan jälkeen.

Jugoslavian liittotasavalta perustettiin marraskuussa 1945, kun kommunistijohtaja Tito (Josip Broz) järjesti maan neuvostoliittolaisen mallin mukaisesti. Jugoslaviasta tuli liittovaltio. Tito organisoi valtionsa siten, että Jugoslavian runsaslukuisimman kansallisuuden, eli serbien, poliittinen painoarvo jätettiin kaikkein pienimmäksi. Tällä politiikallaan Tito sai pidettyä pienemmät kansalliset vähemmistöt suhteellisen tyytyväisinä, mutta samalla synnytettiin katkeruutta maan serbiväestön keskuudessa.

Tito kuoli vuonna 1980 ja Jugoslavia joutui taloudellisen taantuman kouriin. Samaan aikaan erityisesti serbien poliittinen ilmapiiri muuttui yhä kansallismielisempään suuntaan, kun taas separatistiset ryhmittymät saivat kannatusta Jugoslavian muissa tasavalloissa.

Kun serbialaiset yrittivät lisätä poliittista vaikutusvaltaansa liittovaltiossa muiden kansallisuuksien kustannuksella, Kroatiassa ja Sloveniassa alettiin puuhata liittovaltiosta irrottautumista.

Milošević yrittää estää Kroatian ja Slovenian irtautumisen

Slobodan Milošević valittiin Jugoslavian suurimman tasavallan, Serbian presidentiksi vuonna 1989, ja hänestä tuli serbialaisen nationalismin puhemies. Hän lähetti Jugoslavian serbijohtoisen armeijan pysäyttämään Kroatian ja Slovenian itsenäistymiskehitystä, mutta ei kuitenkaan onnistunut estämään maita saamasta vuonna 1992 kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen.

Slovenian aseellisessa konfliktissa menetettiin vain muutama ihmishenki, mutta Kroatiassa ajauduttiin veriseen sisällissotaan, jossa Miloševićin hallinnon tukema serbiväestö oli aluksi niskan päällä, mutta joutui kuitenkin lopulta kansallismielisen kroaattijohtaja Franjo Tudjmanin joukkojen karkottamaksi pois Kroatiasta.

Neljä vuotta kestänyt Kroatian sota päättyi lopulta Daytonin rauhansopimukseen vuonna 1995. Bosnia ja Hertsegovinassa erimielisyydet serbien, kroaattien ja muslimien välillä johtivat noin 100 000 ihmisen kuolemaan vuosien 1992-1995 sisällissodassa ennen kuin rauha saatiin solmittua Daytonissa Yhdysvalloissa.

YK päätti pysytellä tämän erittäin verisen konfliktin ulkopuolella, mutta perusti kuitenkin maahan ”turva-alueita”, joita YK:n henkilökunta suojelisi. Tämä strategia epäonnistui täysin, mikä ilmeni muun muassa Srebrenican ”turvatussa” kaupungissa heinäkuussa 1995 tapahtuneena joukkomurhana, jossa Serbian armeija teloitti 8000 ihmistä. Entisen Jugoslavian osista vain Makedonia onnistui itsenäistymään ihmishenkiä menettämättä.

Väkivalta Kosovon albaanien ja serbien välillä puhkeaa

Kosovon albaanienemmistö oli kamppaillut oikeuksistaan siitä lähtien, kun Jugoslavia alkoi natista liitoksistaan 1980-luvun loppupuolella. Aluksi albaanit taistelivat Kosovon tasavallan puolesta. Kun Milošević kiristi otettaan ja vähensi Kosovon itsehallintoa entisestään, vastasivat albaanit tähän tarttumalla aseisiin. Albaanit perustivat sissijärjestö UCK:n taistelemaan Kosovon itsenäisyyden puolesta.

Serbiviranomaisten ja UCK-sissien välinen konflikti kiristyi vuonna 1996 UCK-sissien tehtyä sarjan pommi-iskuja serbipoliiseja ja muita viranomaisia vastaan. Vuonna 1998 Kosovoon lähetettiin serbijoukkoja, minkä jälkeen konflikti paheni huomattavasti. Lisäksi alueelle lähetettiin puolisotilaallisia serbialaisia joukkoja ja serbipoliiseja, jotka myös syyllistyivät laajoihin hyökkäyksiin siviilejä kohtaan, paikallisväestön massamurhiin ja raiskauksiin.

Kansainvälinen yhteisö puuttuu peliin

Sekä Nato että Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj) ryhtyivät toimiin pysäyttääkseen serbien tuhotoimet. Etyj lähetti alueelle valvontajoukkoja seuraamaan tilannetta, ja Nato uhkasi useita kertoja tulla väliin, mikäli serbit eivät perääntyisi Kosovosta. Nato toteutti uhkauksensa maaliskuussa 1999 ja pommitti sekä sotilas- että siviilikohteita Serbiassa. Serbialaiset eivät tehneet vastarintaa ulkomaalaisia hyökkääjiä vastaan, mutta tehostivat sotatoimiaan Kosovon albaaneja vastaan.

Vuoden 1999 kevään ja alkukesän aikana henkensä menetti 10 000 albaania ja yli miljoona ihmistä joutui pakolaisiksi. Lopulta kesäkuussa 1999 Serbia allekirjoitti vetäytymissopimuksen ja Nato lopetti pommituksensa. Sodan katsottiin virallisesti loppuneen. Monet pakolaiset päättivät palata takaisin kotiin, ja YK otti alueesta hallinnollisen vastuun. Samaan aikaan Kosovon tilannetta vakauttamaan lähetettiin Naton johtamia ja YK:n valtuuttamia kriisinhallintajoukkoja, niin kutsuttuja KFOR-joukkoja.

Kosovo itsenäistyy

Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari johti keväällä 2006 YK:n turvallisuusneuvoston toimeksiannosta Serbian ja Kosovon välisiä neuvotteluja alueen tulevaisuudesta. Vuoden kestäneiden neuvottelujen jälkeenkään osapuolet eivät onnistuneet pääsemään lopulliseen sopimukseen asiasta. Vuoden 2007 neuvottelut eivät niin ikään johtaneet tuloksiin. Ahtisaari suositteli turvallisuusneuvostolle antamassaan raportissa Kosovon kysymyksen pikaista ratkaisua.

Uudet neuvottelut aloitettiin, tällä kertaa EU:n, Venäjän ja Yhdysvaltojen johtamina, mutta lopulliseen ratkaisuun ei päästy nytkään.

17. helmikuuta 2008 Kosovo julistautui itsenäiseksi valtioksi vastoin Serbian ja Venäjän voimakkaita protesteja, kun taas Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja monet muut länsimaat antoivat tukensa Kosovolle. Itsenäistyminen johti välittömästi mellakoihin Serbian pääkaupungissa Belgradissa sekä Kosovon pohjoisosissa, jossa suurin osa Kosovon serbeistä elää.

Syksyllä 2008 YK:n yleiskokous päätti viedä Kosovon itsenäistymisasian Haagin kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) käsiteltäväksi. Vuonna 2010 tuomioistuin päätti, ettei itsenäistymisjulistus ollut kansainvälisen oikeuden vastainen.

Noin sadan maan arvioidaan tunnustaneen Kosovon itsenäisyyden. Arviointi on kuitenkin vaikeaa, sillä osa maista on viime vuosina perunut tunnustuksensa Serbian kampanjoinnin ja jopa lahjonnan seurauksena.

Serbian ja Kosovon kireät välit ovat jatkuneet itsenäistymisen jälkeen. Kosovolaiset, erityisesti vähemmistössä olevat serbit, pelkäävät edelleen turvallisuutensa puolesta. Kansainväliset, pääosin eurooppalaiset, rauhanturvaajat ja poliisit valvovat Kosovon turvallisuustilannetta edelleen.

Vuonna 2011 Serbia ja Kosovo aloittivat ensimmäiset sodan jälkeiset neuvottelunsa EU:n tuella ja sopivat rajamääräyksistä. Vuonna 2013 maat solmivat niin sanotun normalisointisopimuksen. Siinä sovittiin, että Kosovon pohjoisosien serbienemmistön tulee saada suurempi autonomia eikä kumpikaan maa estä toisen yrityksiä tavoitella EU:n jäsenyyttä.

Dialogia maiden välillä on yritetty sopimuksen jälkeen jatkaa, mutta välit ovat edelleen kireät, samoin Kosovon albaanien ja serbien.

Vuonna 2018 Kosovo ilmoitti perustavansa oman armeijan. Serbia on estänyt Kosovoa liittymästä moniin kansainvälisiin järjestöihin. Tilannetta helpota myöskään epävakaa hallinto: yksikään Kosovon hallitus ei ole istunut täyttä kautta. Vuonna 2020 maan presidentti Hashim Thaçi ilmoitti eroavansa, koska joutui vastaamaan syytteisiin sotarikoksista.

Syyskuussa Kosovo ja Serbia sopivat taloudellisten suhteidensa parantamisesta Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin isännöimissä keskusteluissa. Käytännössä jäi kuitenkin epäselväksi, mikä maiden suhteissa muuttuu. Trumpille kyseessä oli myös osa maan Israel-politiikkaa, sillä samalla sovittiin myös Serbian lähetystön siirtämisestä Jerusalemiin ja Kosovon ja Israelin diplomaattisuhteista.

 

Lähteet: Globalis.no, UN News Centre, HS, Reuters, Yle

Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit

Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista: