Etelä-Korea on pieni, Korean niemimaan kärjessä sijaitseva valtio. Sen itärannikkoa pitkin kulkee Pohjois-Koreasta laskeutuva T’aebaek-vuoristo, joka niemimaan eteläpäässä haarautuu useaan pienempään osaan. Vaikka suurin osa Etelä-Koreaa onkin vuoriston peitossa, on maan korkein vuori vain 1950 metrin korkuinen. Mannerosien lisäksi Koreaan kuuluu kaksi suurehkoa vulkaanista saarta sekä suuri joukko pieniä saaria ja kareja, joista osa on kiistellyssä asemassa Japanin kanssa. Keltaisenmeren mataluuden ja rantaviivan vaihtelevuuden vuoksi Korean vuorovedet ovat maailman suurimpia ja yltävät jopa 9 metrin korkeuteen.

Idän vuoriston ansiosta Korean ilmasto on pitkälti mannermainen voimakkaine vuodenaikojen välisine lämpötilavaihteluineen. Koillis-Aasian monsuunituulet vaikuttavat myös osaltaan maan ilmastoon ja tuovat mukanaan voimakkaita kevätmyrskyjä. Samalla meren läheisyys varmistaa, etteivät vuorokaudenaikojen väliset lämpötilavaihtelut ole yhtä voimakkaita kuin puhtaan mannermaisen ilmaston alueella.

Korean niemimaa on ollut asuttuna jo varhaisella paleoliittisellä kaudella, mutta Korean historian voidaan katsoa alkaneen muinaisen Gojoseonin valtakunnasta. Sen syntyaika on kuitenkin kiistelty, sillä Korean kansanmyytti ajoittaa valtakunnan synnyn vuoteen 2333 eaa., mutta kiinalaiseen historiankirjoitukseen se ilmestyy 700-luvulla eaa. Vuonna 108 eaa. Kiinan Han-dynastia valloitti niemimaan pohjoisosan ja perusti neljä sotilasleiriä alueelle. Korean historialle erittäin merkityksellinen niin sanottu kolmen kuningaskunnan (Goguryeo, Baekje ja Silla) aika alkoi niemimaan eteläkärjessä vuonna 57 eaa. ja kesti vuoteen 668 jaa. Pohjoisosan kiinalaisvaltaa kesti vuoteen 313, jolloin kolmesta kuningaskunnasta pohjoisin, Goguryeo, valloitti alueen.

Vuonna 676 pienin kuningaskunta Silla valloitti koko Korean niemimaan, minkä seurauksena Mantšuriassa ja Siperiassa sijaitsevan Goguryeon valtapiiri romahti ja muuttui Balhaeksi. 800-luvulla Sillan valta kuitenkin romahti ja kolme kuningaskuntaa syntyi uudestaan. Vuonna 936 goguryeolainen Geon yhdisti alueet ja perusti Goryeo-dynastian (Korea), mutta Balhae oli jo menetetty protomongolialaisille kitaaneille. 1000-luvun kultakausi ja voitot kitaaneja vastaan muuttuivat 1200-luvulla tappioksi mongoleille, kun Goryeon prinssi nai yhden Kublai-kaanin tyttäristä.

Mongolivaltakunnan hajotessa noin 1350-luvulla Korea itsenäistyi, mutta kenraali Yi järjesti sotilasvallankaappauksen vuonna 1392 ja siirsi pääkaupungin Hanseongiin (Souliin). 200-vuotinen rauha päättyi 1600-luvun taitteessa pitkään sarjaan sotia Japania vastaan ja niitä seuranneeseen Mantšurian invaasioon vuosina 1627–1637. Vallattuaan Korean mantšut valtasivat Kiinan ja onnistuivat pitämään valtakunnan itäosissa rauhaa yllä seuraavat 200 vuotta.

Kiinan–Japanin sodan 1984–1895 ja Venäjän–Japanin sodan 1904–1905 seurauksena Japani miehitti Korean niemimaan. Miehitys kesti toisen maailmansodan loppuun (1945), jolloin alue jaettiin Neuvostoliiton (pohjoinen) ja Yhdysvaltojen (etelä) kesken 38. leveyspiiriä pitkin. Vuonna 1948 valtioille oli luotu omat hallituksensa ja molempien johtoon nostettiin oman ideologian vankkumattomat tukijat. Molemmat puolet alkoivat kahmia valtaa itselleen, jahdata vastapuolen edustajiksi koettuja opposition edustajia kovia keinoja kaihtamatta ja vahvistaa armeijoitaan ulkovaltojen tuella.

Kilpavarustelu päättyi vuonna 1950, kun armeijaltaan ylivoimainen Pohjois-Korea ylitti rajan. Etelä-Korean onneksi Neuvostoliitto boikotoi YK:ta tuolloin, eikä ollut siksi käyttämässä veto-oikeuttaan, kun YK päätti liittyä puolustamaan Etelä-Koreaa. Kolmevuotinen sota päättyi pattitilanteeseen. Molempien puolien talous ja infrastruktuuri olivat raunioina ja siviiliväestö huomattavasti harventunut. Molemmat puolet myös käyttivät sotaa etnisen yhtenäisyyden tukemiseen vähemmistöjen edustajia jahtaamalla.

19.4.1960 opiskelijavallankumous pakotti Etelä-Korean autoritäärisen hallituksen eroamaan, mitä seurannut poliittinen epävakaus päättyi vuotta myöhemmin sotilasvallankaappaukseen. Näin syntynyt sotilasdiktatuuri alkoi uudistaa maan taloutta ja vientiteollisuutta voimakkain ottein, rakentaa maahan kattavaa rataverkostoa ja tukea omaa valtaansa uuden perustuslain voimin. Valta vaihtui lopulta vuonna 1979, kun vallankaappauksen toteuttanut presidentti Park salamurhattiin salaisen palvelun turvahuoneeseen ja sitä seuranneen kaaoksen päätteeksi uusi sotilasdiktaattori kenraali Chun kaappasi vallan. Chunin ote oli edeltäjäänsäkin tiukempi ja väkivaltaisempi, ja viimein vuonna 1987 uusi kansannousu pakotti hänet eroamaan ja Etelä-Korean demokratisaation tie alkoi.

Korean tasavalta on presidenttivetoinen yksikamarinen demokratia. Kansankokouksen edustajat valitaan suhteellisella äänitavalla vaalipiireittäin. Etelä-Korea on jaettu kahdeksaan hallintoalueeseen, yhteen autonomiseen alueeseen ja kuuteen itsehallinnolliseen metropoliin, yhteen erityiskaupunkiin (Soul) ja yhteen autonomiseen kaupunkiin (Sejong). Sejong perustettiin vuonna 2007 maan hallinnolliseksi pääkaupungiksi, mutta useat tärkeät ministeriöt ja valtionlaitokset (kuten kansankokous) toimivat edelleen Soulissa.

Global Democracy Ranking luokittelee Etelä-Korean maailman 32. demokraattisimmaksi maaksi. Freedom House -järjestö puolestaan arvioi lehdistönvapauden tasoa hyväksi, mutta huomioi puutteita poliittisissa osallistumismahdollisuuksissa. Korruptio ja korkea eriarvoisuuden aste muodostavatkin merkittävimmän esteen Etelä-Korean demokratialle.

Tasa-arvo

Etelä-Korean yleisen tasa-arvon taso on melko heikko. Suurimmassa roolissa on taloudellinen eriarvoisuus ja talouteen liittyvät sosiaalisen liikkuvuuden rajoitukset. Myös sukupuolisen tasa-arvon taso on heikko. Maailman talousfoorumin sukupuolisen tasa-arvon raportti 2020 luokittelee Etelä-Korean maailman 108. tasa-arvoisimmaksi maaksi. Tasa-arvon lainsäädännölliset edellytykset ovat kuitenkin melko hyvät ja vakavimmat ongelmat liittyvät haitallisiin rooliodotuksiin, korkeaan palkkaepätasa-arvoon ja sosiaalipalveluiden puutteeseen, mikä pakottaa useat äidit jäämään kotiin lasten kanssa.

16,7 prosenttia maan hallituspaikoista ja 18,6 paikallishallinnon paikoista on naisten hallussa. Myös sukupuolittunut ja seksuaalinen väkivalta on laajalle levinnyttä, ja sukupuolten väliset valtaerot ruokkivat sitä. Naisten on usein vaikeaa hakea ja saada apua perheväkivallan uhriksi joutuessaan, ja jopa kuolemaan johtava perheväkivalta on verrattain yleistä. Vuoden 2019 arvion mukaan perheväkivalta johti naisen kuolemaan tai vakavaan vammautumiseen keskimäärin 1,8 päivän välein.

Terveys ja puhtaus

Etelä-Korean terveystilanne on hyvä ja hygienian taso korkea. Myös terveydenhuollon taso on korkea, joskin korkea eriarvoisuuden aste rajoittaa terveyspalveluiden saavutettavuutta köyhemmän väestönosan keskuudessa.

Etelä-Korea on selvinnyt covid-19-pandemiakriisistä verrattain hyvin osittain nopeasta rajojen sulkemisesta, tiukoista rajoitustoimista ja teknologisten seurantamekanismien nopeasta omaksumisesta johtuen.

Turvallisuustilanne

Etelä-Korean turvallisuustilanne on vakaa, mutta uuden Korean sodan syttymistä ei voi kokonaan sulkea pois.

Etelä-Korean talous on käynyt läpi nopean muodonmuutoksen 1960-luvun alun maatalousyhteiskunnasta teknologiavetoiseksi korkean arvoasteen viejämaaksi. Kehityksen taustalla on ollut valtion määrätietoinen panostus koulutuksen laatuun ja saavutettavuuteen sekä mittava tuki tekstiili- ja kevytteollisuuden aloille 1960-luvulla, raskaaseen ja kemianteollisuuteen 1970-luvulla ja teknologiateollisuuteen siitä eteenpäin. Erityisesti autot, hienoelektroniikka ja informaatioteknologia ovat olleet valtion innovaatiopolitiikan keskiössä.

Vuonna 1997 Etelä-Korea nousi OECD-maaksi, mutta samana vuonna alkanut Aasian finanssikriisi pudotti maan bruttokansantuotetta seitsemällä prosentilla. Selvitäkseen kriisistä Korea uudelleen järjesteli merkittävää poliittista valtaa käyttäviä chaebol-konglomeraatteja, heikensi työläisten oikeuksia ja avasi markkinoita ulkomaisille investoinneille. Talous elpyi muun Aasian mukana, mutta entisiin kasvulukuihin ei ollut palaamista. Vuonna 2017 Kiinan asettamista kaupan rajoitteista huolimatta Korean talouden kasvu sai uutta nostetta, kun presidentti Moon ryhtyi määrätietoisesti nostamaan minimipalkkoja ja vahvistamaan valtion panostuksia.

Moonin toimista huolimatta Korean taloudellinen eriarvoisuus kasvaa edelleen vauhdilla ja tuottaa jo nyt laajoja sosioekonomisia ongelmia ja heikentää kotimaan markkinoiden työntövoimaa. Pitkät työpäivät ja heikot työolot heikentävät työn tuottavuutta. Chaebol-järjestelmä myös edelleen keskittää valtaa harvoihin käsiin, pitää yllä korruptiota ja tuottaa osin monopolistista markkinakäyttäytymistä. Myös korkea nuorisotyöttömyys yhdessä nopeasti vanhenevan väestörakenteen kanssa heikentävät Korean talouden tulevaisuudennäkymiä.

Etelä-Korean tärkeimmät vientituotteet ovat mikropiirit, autot, öljyjalosteet, ajoneuvonosat ja laivat. Eniten korealaisia tuotteita ostavat Kiina, Yhdysvallat, Vietnam, Hong Kong ja Japani. Korean tärkeimmät tuontituotteet puolestaan ovat raakaöljy, mikropiirit, maakaasu, öljyjalosteet ja kivihiilipuristeet. Tuotteita tuodaan erityisesti Kiinasta, mutta myös Yhdysvalloista, Japanista, Vietnamista ja Saudi-Arabiasta.

Kehitys

Etelä-Korea on pitkälle kaupungistunut (81,4 %) ja teknistynyt yhteiskunta, joka on pitänyt myös perusinfrastruktuurin verrattain hyvin kehityksessä mukana. Tie- ja informaatioverkot kattavat koko maan, ja internetpalvelun saatavuus on laajaa ja hinnat saavutettavalla tasolla.

Etelä-Korean energiaverkon kattavuus on 100 prosenttia. Etelä-Korean energiantuotanto on jakaantunut melko tasaisesti öljyn, hiilin, kaasun ja ydinenergian kesken tässä järjestyksessä. Uusiutuvien energiamuotojen osuus on erittäin pieni, ja kehitys on ollut melko hidasta siitäkin huolimatta, että ilmastonmuutoksen vaikutusten odotetaan kiihtyvän Etelä-Korean kohdalla verrattain voimakkaasti.