Indonesia koostuu noin 17 500 saaresta, joista noin 10 500 on asutettuja. Indonesian suurimmat saaret ovat Sumatra, Jaava, Sulawesi ja Borneo, ja että sillä on maarajaa Papua-Uuden-Guinean, Itä-Timorin ja Malesian kanssa.

Indonesia sijaitsee vulkaanisesti aktiivisella alueella mannerlaattojen törmäyskohdassa. Saaret ovat merenalaisten tulivuorten huippuja. Indonesian suurimmat saaret ovat tyypillisesti syntyneet yhden tai useamman keskellä saarta sijaitsevan tulivuoren ympärille, josta yleensä soinen maasto laskee mataliin meriin ja koralliriuttoihin. Suurena ja kuumana maana Indonesian kasvisto ja eläimistö ovat erittäin monipuolisia.

Indonesian ilmasto on trooppisen kuumaa ja kosteaa, ja saaret ovat monsuunituulten riepottelemia. Vaikka sademäärä on huomattavan korkea ympäri vuoden, joulu–maaliskuun aika on erityisen sateista, ja Jaavasta etelään heinä–lokakuun kuivakausi on pohjoisosia voimakkaampi. Erityisesti Timor ja Sumba ovat kyseisinä kuukausina poikkeuksellisen kuivia.

Noin 2000-luvulla eaa. austronesialaiset kansat levisivät alueella ja työnsivät malesialaisia tieltään länteen Malesiaan sekä itään Malukuun ja Guineaan. Riisin vesiviljely levisi alueelle noin 800-luvulla eaa., mikä vaikuttaa johtaneen mittavaan väestönkasvuun ja kylien lisääntymiseen. Samalla kauppa- ja toisaalta sotayhteydet Kaakkois-Aasian, Intian ja Kiinan valtakuntiin saivat alkunsa ja ovat siitä lähtien olleet erittäin merkityksellisiä alueen kehitykselle.

Vuosina 700–1100 Sumatralta alkunsa saanut malaijibuddhalainen, thalassokraattinen Srivijayan kuningaskunta yhdisti Indonesian pohjoisosat ja Kaakkois-Aasian rannikon yhden lipun alle, mikä jätti pysyvän jäljen alueen etniseen kokonaisuuteen ja tiivisti kulttuuriyhteyksiä entisestään. Noin 1100-luvun lopulla Jaavan buddhalainen Majapahit-imperiumi valloitti suurimman osan nykypäivän Indonesiasta ja samalla mantereen puolella Khmer valloitti loputkin srivijayalaisalueista.

Islaminusko saapui saaristoon noin 1200-luvulla. Bengalin ja Intian kanssa tiiviimmin kauppaa käynyt Pohjois-Sumatra kääntyi uuteen uskoon ensimmäisenä. Viimeistään 1500-luvun lopulle tultaessa koko Sumatra ja Jaava olivat kääntyneet paikallisesti muotoutuneeseen islaminuskoon. Vuonna 1511 ensimmäiset portugalilaiset kauppiaat saapuivat alueelle ja valloittivat Malukun saariston maustekaupan monopolisoimiseksi. Vuonna 1602 Alankomaat valloitti alueen ja perusti Itä-Intian kauppakomppania -kolonian, joka valtiollistettiin vuonna 1800.

Alankomaiden kiinnostus aluetta kohtaan oli yksinomaan kaupallinen, eikä kiinnostusta elinolojen parantamiseen ollut. Alankomaat joutuikin pitämään valtaa jatkuvan sotilaallisen läsnäolon avulla. Erityisesti 30 vuoden sota Acehissa (1873–1904) kulutti Alankomaiden resursseja ja nostatti paikallisten kansallistuntoja. 1900-luvun alussa Alankomaat valloitti lisää alueita, mutta Japanin invaasio lopetti eurooppalaisten vallan alueella.

Toisen maailmansodan päätyttyä Japani joutui luovuttamaan valloittamansa alueet. Japanin miehitysjoukkojen vetäytyessä Alankomaiden Itä-Intia näki tilaisuutensa koittaneen, muutti nimensä Indonesiaksi ja julistautui itsenäiseksi. Alankomaat oli kuitenkin eri mieltä asiasta ja taisteli saariston hallinnasta paikallisia vastaan vuoteen 1949 asti. Vuonna 1969 YK tunnusti Papuan osaksi Indonesiaa ja vuosina 1975–1976 Indonesia valloitti Portugalin entisen siirtomaan Itä-Timorin. Vuonna 1999 Itä-Timor sai pitkällisen vastarinnan ja useiden hirmutekojen jälkeen itsenäisyytensä ja vuonna 2002 itsenäisen valtion statuksen.

Indonesian itsenäistymisen jälkeen ensimmäinen presidentti keskittyi keskittämään valtaa itselleen, mutta epäonnistui armeijan saamisessa puolelleen. 1990-luvun lopun Aasian talouskriisi iski Indonesiaan poikkeuksellisen voimakkaasti. Taloudellisesta ahdingosta syntynyt hätä lisäsi Indonesian hallinnon vastustusta, ja lopulta protestiliike syöksi vuonna 1968 sotilasvallankaappauksella valtaan nousseen maan toisen presidentin virasta. Vuonna 1998 keskushallintoa purettiin paikallishallintoja vahvistamalla ja 2004 järjestettiin maan ensimmäiset presidentinvaalit. Samana vuonna tsunami tappoi noin 130 000 indonesialaista. Vuonna 2005 Acehin separatistisota saatiin päätökseen.

Vuoden 1998 perustuslain mukaan Indonesia on presidenttijohtoinen tasavalta ja yhtenäisvaltio. Presidentti toimii hallituksen, eduskunnan, armeijan ja käytännössä myös oikeuslaitoksen johtajana. Presidentti valitaan suorilla vaaleilla viisivuotiskaudelle, joita saa olla enintään kaksi peräkkäin. Indonesian korkein edustuselin on Neuvoa-antava kansankokous (MPR), joka on jaettu kahteen osaan 575 edustajan kansanedustusneuvostoon ja 136 edustajan alue-edustusneuvostoon. Vuonna 1999 Indonesian vaalijärjestelmä alkoi tukea monipuoluejärjestelmää, eikä yksikään puolue ole sen jälkeen onnistunut yksin voittamaan enemmistöä paikoista.

Indonesian oikeuslaitos on jaettu korkeimpaan oikeuteen, useisiin korkeisiin oikeuksiin, valtionoikeuteen (joka käsittelee suurimman osan siviilikanteista), perustuslakituomioistuimeen ja uskonto-oikeuteen. Oikeuslaitos ei ole poliittisesta vallasta irrallinen. Hallinnollisesti Indonesia on jaettu 34 provinssiin, joista viidellä on autonomiastatus.

Indonesian poliittisten vapauksien tilanne on heikko ja sanan- ja lehdistönvapaudet ovat melko rajoittuneita. Hitaiden ja heikosti hoidettujen kulkuyhteyksien ja informaatioverkon rajallisuuden vuoksi pääsaarien ulkopuolella asuvien ihmisten poliittisen osallistumisen mahdollisuudet ovat erittäin heikot. Indonesiassa on useita itsenäistymään pyrkiviä etnisiä vähemmistöjä.

Tasa-arvo

Indonesian tasa-arvotilanne on heikko. 14,3 prosenttia indonesialaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Samalla, kun raaka-ainetuotannosta kertyvä varallisuus keskittyy harvojen suuromistajien käsiin, merkittävä osa väestöstä elää lähes kokonaan markkinoiden ulkopuolella lähiviljelyn ja kalastuksen varassa.

Vain 17,4 prosenttia hallituspaikoista ja 14,4 prosenttia paikallishallintojen paikoista on naisten hallussa. Naisten osallistumisen tielle on olemassa myös lainsäädännöllisiä esteitä, mutta niitä merkittävämmässä asemassa ovat haitalliset asenteet ja rooliodotukset. Tämä näkyy myös esimerkiksi naisten aliedustuksessa yksityisellä puolella. Vain 19,4 prosenttia yritysten alemman tai keskiportaan johdosta on naisia, ja ylimmällä portaalla luku on huomattavasti alhaisempi. Vain 51,4 prosentilla naisista on tili tai mobiilitili, ja naisten lainansaanti- ja omistamismahdollisuudet ovat vakavasti rajoittuneet. 74,7 prosenttia naisista työskentelee epävirallisella sektorilla, mikä jättää heidät sosiaalipalvelujen ulkopuolelle. Naiset ovat pahasti yliedustettuja myös työttömyystilastoissa.

Heikoimmassa asemassa ovat syrjäsaarten etniset vähemmistöt ja erityisesti itsenäistymään pyrkivät etniset vähemmistöt, joiden kohtelu on usein julmaa.

Terveys ja puhtaus

Indonesian yleinen terveydenhuollon taso on joitain kalliita yksityissairaaloita lukuun ottamatta huono. Terveydenhuoltoinfrastruktuuri on usein vanhentunutta ja hoitotarvikkeissa ja henkilökunnan koulutustasossa on puutteita, minkä lisäksi huono hygienia lisää sairaalatautien ja verikontaktien kautta leviävien tautien, kuten hivin ja A-hepatiitin riskiä. Hyttysten levittämä denguekuume on koko maassa yleinen. Samoin saastunut vesi levittää tauteja, kuten lavantautia, koleraa ja erilaisia loistauteja, mutta malariaa Indonesiassa ei esiinny.

37,2 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista kärsii aliravitsemuksesta ja yksipuolisesta ruokavaliosta aiheutuvasta alikasvuisuudesta, ja kaikkiaan nälänhädässä elää noin 19,4 miljoonaa ihmistä. Ruoka on hallituksen asettamien tuontirajoitteiden vuoksi Indonesiassa kallista, 50–70 prosenttia kalliimpaa kuin naapurimaissa. Noin neljännes synnytysikäisistä naisista kärsii anemiasta. Maantieteellisesti riskialtis sijainti vaikeuttaa ruokahuollon tilaa entisestään. Eri puolilla Indonesiaa tapahtuu suuri tai keskisuuri ympäristökatastrofi keskimäärin kerran kuussa.

Turvallisuustilanne

Väkivaltaisiksi yltyvien protestien ja terrori-iskujen mahdollisuutta ei voi kokonaan sulkea pois. Balilla sijaitseva Agung-tulivuori on aktiivisessa tilassa ja tulivuorenpurkaukset ovat yleensäkin melko yleisiä. Sadekaudella tulvat ja maanvyörymät aiheuttavat riskitilanteita. Papuan, Kalimantanin ja Sulawesin alueilla esiintyy väkivaltaista separatistitoimintaa ja kidnappauksia.

Indonesialla on merkittävät luonnonvaravarannot ja maa sijaitsee maailmankaupan kannalta merkittävässä risteyskohdassa. Indonesian teollistuminen on kuitenkin ollut hidasta luonnonvarasektorin tyydyttäessä lähinnä poliittisen eliitin tarpeet.

Indonesian talous on Kaakkois-Aasian suurin, mutta se on kokoonsa nähden pieni ja vuodesta 2012 lähtien talouden kasvu on hidastunut entisestään. Merkittävä eriarvoisuus ja köyhyydessä elävien suuri määrä, korkea työttömyysaste, korruptio, byrokraattisesti raskas toimintaympäristö sekä tavaroiden ja ihmisten liikkuvuuden rajoitteet ovat talouden kehityksen merkittävimpiä esteitä.

Indonesian tärkeimmät vientituotteet ovat kivihiilipuristeet, palmuöljy, maakaasu, autot ja kulta. Eniten indonesialaisia tuotteita ostavat Kiina, Yhdysvallat, Japani, Singapore ja Intia. Tärkeimmät tuontituotteet puolestaan ovat öljyjalosteet, raakaöljy, ajoneuvonosat, puhelimet ja maakaasu. Eniten tuotteita tuodaan Kiinasta, Singaporesta, Japanista, Thaimaasta ja Yhdysvalloista.

Kehitys

Indonesian yleinen kehitystaso on melko alhainen, mutta se vaihtelee merkittävästi saarelta toiselle. Tie- ja informaatioverkon kunto ja kattavuus vaihtelevat merkittävästi saarten välillä. Osa saarista on käytännössä kokonaan yhteyksien ulkopuolella, kun taas pääsaarten urbaanikeskukset ovat melko teollistuneita. 39,8 prosenttia väestöstä elää internetpalvelujen kattavuusalueella, mutta käytännössä yhteydet ovat usein hitaita ja palvelut kalliita. Myös matkapuhelinliittymiä on suhteellisen harvalla.

Maan saaristoluonteesta johtuen merirahti- ja laivayhteydet muodostavat tie- ja raideverkkoa huomattavasti merkittävämmän kuljetusverkon. Tästä huolimatta useat Indonesian saaret on kuitenkin jätetty logistiikkaverkkojen ulkopuolelle ja käytännön eristyksiin. Elinolosuhteet näillä saarilla voivat olla hyvin alkeelliset.

Maan sähköverkon kattavuus on rajallinen. Aurinkoenergiasta on toivottu korvaajaa pitkiä linjoja vaativille fossiilisen energian tuotantolaitoksille, mutta kehitys on ollut hidasta. Öljy ja hiili dominoivat yhä energiamarkkinoita.