Israelin pohjoisosa muodostuu kumpuilevasta tasankoalueesta, jolla on riittävästi vettä ja jonka maaperä on hedelmällistä. Etelässä pitkät tasangot ulottuvat alempana sijaitsevalle rannikolle. Maasto muuttuu sitä kuivemmaksi ja karummaksi, mitä etelämmäksi siirrytään. Egyptin vastainen raja-alue on lähinnä aavikkoa. Israelin itäpuolella saa alkunsa Jordanjoki, joka kulkee pitkin syvää laaksoa ja muodostaa luonnollisen rajan naapurimaahan Jordaniaan. Pohjoisten ja eteläisten alueiden välillä on suuria ilmastollisia eroja. Rannikolla vallitsee pääosin lauhkea välimerenilmasto, eteläosassa maata taas tyypillinen aavikkoilmasto suurine lämpötilan vaihteluineen ja vähäisine sateineen. Israelin suurin ympäristöongelma ovat sen vähäiset vesivarannot.

Alue on ollut asuttuna siitä asti, kun nykyihminen ensimmäisen kerran poistui Afrikasta. Alueelle kehittyi lukuisia keskenään kilpailevia etnisyyksiä, ja osa konflikteista onkin jatkunut lähes katkeamattomina sivilisaation alkuajoilta asti. Paikallinen valta pysyi usein vahvana, mutta etniskulttuurinen ja kielellinen monipuolistuminen oli voimakasta. Euroopan ja Aasian kauppareittien risteyskohdassa Libanonin alueen kauppasatamat vaurastuivat vauhdilla. Juutalaisuus ja roomalaiskaudella kristinusko levisivät alueelle tehokkaasti, kunnes 600-luvulla alkaneet arabimuslimivalloitukset saavuttivat Persian. Varsinainen käännytystyö islaminuskoon ei kuitenkaan alkanut kuin vasta 900-luvulla.

Ristiretkikaudella (1099–1291) alueelle rakennettiin useita linnakevaltioita ja erityisesti kolmen suuren uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin, pyhä kaupunki Jerusalem vaihtoi hallitsijaa useita kertoja. Vuonna 1516 ottomaani-imperiumi levittäytyi vuorten yli etelään ja valloitti Israelin osaksi uutta Syyrian provinssiaan. Syyrian autiomaan, vuoriston ja ottomaanien laivaston voimakkuuden vuoksi Israel pysyi melko rauhallisesti osana ottomaanien imperiumia kytevistä etnisistä konflikteistaan huolimatta, kunnes Iso-Britannia valloitti Israelin vuosina 1917–1918.

1800-luvun lopulla juutalaisten etnisyysliike vahvistui, minkä vuoksi myös juutalaisten muuttoliike alueelle lisääntyi. Ensimmäisen maailmansodan aikana Balfourin julistuksessa Iso-Britannia lupasi rakentaa juutalaisille kansankodin Israeliin, mutta lupasi alueen samalla myös arabiliittolaisilleen. Lopulta Iso-Britannia päätti olla kunnioittamatta kumpaakaan lupausta. Osittaisena ratkaisuyrityksenä kahden kansan ongelmaan YK julkaisi vuonna 1947 suunnitelman Palestiinan alueen jakamisesta juutalaisten ja arabien kesken ja erillisen kaksoishallintoalueen perustamisesta Jerusalemiin. Neuvottelujen juutalaisosapuolet hyväksyivät ehdotuksen, mutta arabit kieltäytyivät, minkä seurauksena syttyi niin sanottu vuosien 1947–1948 sisällissota. Brittimandaatin päättyessä 14.5.1948 Israel julistautui itsenäiseksi, ja valtansa vahvistamiseksi se perusti välittömästi useita juutalaisia siirtokuntia palestiinalaisalueille. Ympäröivät arabivallat (Egypti, Irak, Syyria ja (Trans-)Jordania) hyökkäsivät Israeliin puolustaakseen arabialueita, mikä laajensi sisällissodan 1947–1949 Palestiinan sodaksi.

Sodan aikana Jordania valtasi nykyisen Länsirannikon alueen ja Egypti Gazan kaistaleen, jonne Arabiliitto perusti Palestiinan yhteishallinnon. Palestiina ei kuitenkaan koskaan ole ollut käytännössä itsenäinen valtio, sillä Egypti kiisti yhteishallinnon legitimiteetin vuonna 1959 eikä irrottanut otettaan alueista, ennen kuin Israel valloitti ne niin kutsutussa kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Sodan aikana ainakin 700 000 Palestiinan arabia menetti kotinsa ja suurin osa urbaanista infrastruktuurista tuhottiin. Osa tuolloin maansa menettäneiden palestiinalaisten jälkeläisistä elää edelleen pysyviksi muuttuneilla pakolaisleireillä. (Aiheesta tarkemmin konfliktiartikkelissa Palestiina).

Heti palestiinalaisalueet vallattuaan vuonna 1948 Israel aloitti siirtokuntien perustamisen alueille. Siirtokuntapolitiikan taustalla oli pyrkimys kasvattaa miehityksen legitimiteettiä turvallistamisen kautta ja siten laajentaa valtion otetta pyhinä pidetyistä alueista sekä toimia operationaalisina solmukohtina taistelussa alueen hallinnasta. (Aiheesta tarkemmin konfliktiartikkelissa Palestiina).

1970- ja 1980-luvuilla Israel vapautti talousjärjestelmänsä valtionkontrollia, mikä lisäsi ulkomaan investointeja ja kauppatuloja merkittävästi, mutta samalla eriarvoisuus on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 1979 allekirjoitettiin Israelin ja Egyptin välinen rauhansopimus ja vuonna 1994 Israelin ja Jordanian rauhansopimus. Käytännössä rauha ei kuitenkaan ole pitänyt. Yhdysvaltojen ja Israelin liittolaisuus on maan syntymistä edeltävistä ajoista asti pysynyt vahvana ja Yhdysvallat on auttanut Israelin taloutta ja armeijaa useilla tavoilla.

Israelilaiset eivät ole onnistuneet pääsemään yksimielisyyteen perustuslaista, ja perustuslain puuttuminen tarkoittaa sitä, ettei poliittisille päätöksille ole kunnon rajoja. Israelin 120 jäseninen kansalliskokous Knesset valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kansalliskokous valitsee hallituksen ja presidentin. Eniten ääniä saaneen puolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri. Presidentin virka on pääasiassa seremoniallinen. Israelin poliittinen kenttä on jakautunut konservatiivisten juutalaisten, arabien ja ei-uskonnollisten israelilaisten välisiin klikkeihin. Alun perin maan taloudellinen ja poliittinen eliitti kohosi eurooppalaisista juutalaisista, eikä tilanne ole merkittävissä määrin muuttunut.

Perustuslain puuttuessa yleislaki toimii vallankäytön rajoina, mutta sen muuttaminen ei ole normaalia rajoitetumpaa. Israelin kolmikerroksinen oikeuslaitos perustuu englantilaiseen tapaoikeuteen, siviililakiin ja juutalaiseen perinnelakiin. Myös kristillisellä ja islamilaisella perinnelailla on roolinsa. Sekä miehillä että naisilla on asevelvollisuus: miehillä kolmevuotinen ja naisilla kaksivuotinen. Armeijaa käytetään moniin toimiin usean rintaman sodista yleisen järjestyksen ylläpitämiseen ja etnisten vähemmistöjen alistamiseen. Israelilla on myös ydinaseita. Lue lisää Ydinasekiristys ja kauhun tasapaino -teema-artikkelista.

Tasa-arvo

Taloudellinen eriarvoisuus on huomattavaa ja vaikuttaa yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin. Asuminen on erittäin kallista ja vakavaa köyhyyttä on OECD-maiden tasoon nähden runsaasti. Pakkotyövoiman käyttö palestiinalaisalueilla on yleistä lapsityövoima mukaan lukien. Gazan koulujärjestelmä on romahtanut., eivätkä lapset ole vedensaantia rajoittavasta politiikasta.

Palestiinalaisaleilla arvioidaan asuvan 5,2 miljoonaa ihmistä ja Länsirannalla, josta on saatavilla varmempaa dataa, arvioidaan asuvan vajaat kolme miljoonaa ihmistä, joista noin 634 500 on israelilaisia siirtolaisia. 54 prosenttia gazalaisista elää köyhyydessä. Gazan perusinfrastruktuuri on äärimmäisen pahasti tuhoutunut, mikä yhdessä 12 vuotta kestäneen täyden kauppasaarron ja Israelin toistuvien iskujen kanssa on romahduttanut alueen palveluinfran ja yhteiskunnan perusrakenteet kokonaan.

23,3 prosenttia parlamenttipaikoista ja 17,1 prosenttia paikallishallinnon paikoista sekä 34,8 prosenttia yksityissektorin alemman ja keskitason johtajien paikoista on naisten hallussa, mutta ylempien positioiden suhteen luku on huomattavasti korkeampi. Palkaton hoivatyö on pääasiassa naisten vastuulla. Synnyttäjistä noin prosentti on alaikäisiä, mikä on maan kehitystasoon nähden korkea osuus. Palestiinalaisnaisia lukuun ottamatta naisten koulutustaso on korkea ja suhteellisen tasa-arvoinen, samoin naisten pankki- tai mobiilirahatilien määrä.

Terveys ja puhtaus

Israelin terveydenhuollon taso on korkea, mutta palvelut ovat erittäin kalliita. Myös lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden taso on erittäin korkea, mutta lääkkeet ovat usein kalliita. Myös hygienian taso on korkea, samoin perusrokoteaste. Tilanne on miehitetyillä palestiinalaisalueilla aivan toinen. Terveydenhuoltopalveluita ja lääkkeitä ei juuri ole, perushygienian ylläpitämisen mahdollisuudet ovat erittäin alhaiset ja myös kansainvälisen humanitaarisen avun toimittaminen on rajoittunutta. Puhdistuskapasiteetin puuttuessa ja ulkona liikkumisen vaarallisuuden vuoksi Gazan kadut täyttyvät roskista, mikä lisää tautiriskiä merkittävästi. Palestiinalaisilta puuttuvat perusrokotteet.

Covid-19-pandemiakriisi on kuormittanut Israelin terveydenhuollon kapasiteettia vakavasti. Rokotekampanja eteni palestiinalaisalueita lukuun ottamatta nopeasti ja tehokkaasti valtion maksaman korkean hinnan ansiosta.

Erityisesti maan eteläosissa juomavesitilanne on ajoittain epätoivoinen. Metsänistutusprojektien avulla on vakautettu veden saatavuutta. Israel on myös yrittänyt hankkia juomavettä poistamalla suolaa merivedestä, mutta toistaiseksi teknologia ei ole kehittynyt niin pitkälle, että se olisi taloudellisesti kannattavaa.

32,7 prosenttia palestiinalaisista, 1,6 miljoonaa ihmistä, elää vakavassa aliravitsemuksessa ja reilut puolet kärsii anemiasta. Tilanne on erityisen paha naisten kohdalla ja Gazan alueella, jossa luku on 54 prosenttia. Palestiinan vesivarannoista vain kolme prosenttia on juomakelpoista. Gazan vesikriisiin on etsitty ratkaisua vähintäänkin vuodesta 2009 lähtien. Vesivarantojen käsittelyssä Israel syyllistyy vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin. (Aiheesta tarkemmin konfliktiartikkelissa Palestiina).

Turvallisuustilanne

Israelin ja miehitettyjen palestiinalaisalueiden turvallisuustilanne on heikko. Etnispohjaiset konfliktit ja matalan intensiteetin sodat naapurivaltoja vastaan jatkuvat edelleen. Terrori-iskujen riski on olemassa koko maassa ja Israelin ohjusiskujen riski palestiinalaisalueilla on korkea. Gazan alueella ja Israelin pohjoisosissa on raketti-iskujen riski. Kivien ja polttopullojen heittely, puukotukset ja esimerkiksi autolla väkijoukkoon ajamalla tehdyt iskut ovat verrattain yleisiä. Maastossa on edelleen räjähtämättömiä räjähteitä ja ammuksia. Mielenosoitukset johtavat usein väkivaltaisiin yhteenottoihin Israelin turvallisuusviranomaisten ja mielenosoittajien välillä. Talvisin sateiden aikaan monin paikoin voi esiintyä mutavyöryjä ja myös kaupungeissa nopeasti kehittyviä tulvia.

Israelin teollisuus on teknologisesti kehittynyttä erityisesti sotateknologian alalla. Israel on erikoistunut Yhdysvaltojen markkinoille kohdistettuihin lääkintätarvikkeistiin, koruihin sekä sotateknologiaan ja sen testaamiseen. Israelin valtionpanostus sotateknologiaan on Yhdysvalloilta saatavasta merkittävästä avustuksesta huolimatta maailman korkein suhteessa BKT:hen. Israel vastaanottaa huomattavan määrän suoria ulkomaisia investointeja. Jäänteenä kontrollitaloudesta merkittävä osa keskeisistä tuotantorakenteista on poliittisesti lukkiutuneen eliitin omistuksessa, ja kartellimaiset toimintatavat haittaavat kilpailun ja talouden kehittymistä.

Maan historialliset ja raamatulliset kohteet tuovat maahan sodasta ja vaarasta huolimatta yli kolme miljoonaa turistia vuosittain, mikä yhdessä kehittyneen palvelusektorin kanssa auttaa tasapainottamaan talouden tasapainovajetta. Miehitetyillä palestiinalaisalueilla Israel tuottaa työvoimaraskaita alhaisen koulutustason perustuotteita.

Israelin tärkeimmät vientituotteet ovat timantit, pakatut lääketarvikkeet, lääkintävälineet, mikropiirit ja öljyjalosteet. Eniten tuotteita viedään Yhdysvaltoihin, mutta myös Kiinaan, Hong Kongiin, Iso-Britanniaan ja Alankomaihin. Tärkeimmät tuontituotteet puolestaan ovat timantit, autot, raakaöljy, öljyjalosteet ja radiotarvikkeet. Eniten tuotteita tuodaan Yhdysvalloista, Kiinasta, Saksasta, Turkista ja Italiasta.

Kehitys

Israelin yleinen kehitystaso vaihtelee voimakkaasti alueittain. Korkean koulutustason ja korkean teknologisen osaamisen, erityisesti sotateknologian alalla, rinnalla miehitettyjen palestiinalaisalueiden infrastruktuurin ja elinolosuhteiden tila on äärimmäisen heikko. Haluttomuus investoida miehitysalueisiin on johtanut siihen, että Gaza on yksi maailman alhaisimman elintason alueista.

Israelin tieverkko on pahasti konfliktien vaurioittama ja teiden käyttö on armeijan rajoittamaa, mutta Israelin ydinalueiden puolella tiestö on hyväkuntoista ja modernia. Gazan infrastruktuuri on Israelin sotilasoperaatioiden jäljiltä edelleen paikoin pahasti vaurioitunut. 81,6 prosenttia israelilaisista elää internetpalvelujen kattavuusalueen sisäpuolella ja yhteys on pääosin laadukas, mutta kallis. Informaatiopalvelujen käyttöä palestiinalaisalueilla aktiivisesti rajoitetaan.

Israelin energiantuotanto on jakautunut melko tasaisesti öljyn, maakaasun ja hiilen kesken. Verkon kattavuus ja kunto on miehitysalueita lukuun ottamatta hyvä. Palestiinalaisalueilla huonekalujen ja jätteiden poltto on käytössä oleva energiankäyttömuoto. Vuonna 2009 Israelin rannikolta löydetyt maakaasuvarannot ovat helpottaneet maan tuontienergiariippuvuutta ja vuonna 2020 maakaasua riitti vientiin asti.