Pinta-alaltaan Itävalta on noin neljänneksen Suomesta, reilut 80 000 neliökilometriä, ja yli 60% maasta on vuoristoa. Alpit hallitsevat maisemaa etenkin maan etelä- ja länsiosissa, kun taas itäosa koostuu lähinnä alangosta ja matalammista kukkuloista. Euroopan pisin joki Tonava virtaa Itävallan itäosien halki, ja monet Itävallan kaupungeista sijaitsevat sen varrella, kuten maan pääkaupunki Wien.

Suurten korkeuserojen vuoksi lämpötilat ja sademäärät vaihtelevat Itävallassa suuresti. Maan tasaisempi itäosa kuuluu enimmäkseen mannerilmaston pariin, kun Välimeren läheisyys vaikuttaa vuoristoisen länsiosan ilmastoon. Wienin seudulla talvilämpötilat pyörivät nollan molemmin puolin, kun taas kolmen kilometrin korkeudessa Alpeilla on keskimäärin 10 astetta pakkasta ja jopa kolme metriä lunta. Korkeimpien vuorten lumipeite ei sula kesälläkään, ja Itävallan Alpeilla on edelleen suuria jäätiköitä. Itävallan vuoristoalueilla sataa enemmän kuin tasaisessa itäosassa, jonka vuosittaisesta sadesummasta tulee kesäisten ukkosten muodossa.

Itävalta on yksi Euroopan metsäisimmistä maista: kaksi viidesosaa sen pinta-alasta on metsän peittämää. Metsätyyppi vaihtelee korkeuskäyrien mukaan: tasamaalla ja laaksoissa on jaloja lehtipuita, kun taas ylempänä vuoristossa havupuita, kuten kuusia ja lehtikuusia. Puurajan yläpuolella avautuvat luonnonkukkien peittämät vuoristoniityt, joilla voi nähdä Alppien kuuluisia eläinlajeja, kuten murmeleita ja gemssejä. Pohjoismaalaisten tapaan itävaltalaiset ovat ahkeria ulkonaliikkujia, ja vaellus, metsästys ja kalastus kuuluvat monen paikallisen harrastuksiin.

Ihmistoiminnan vaikutus on ollut Itävallan rikkaalle luonnolle tuhoisa. Maan metsistä neljännes kärsi suuria tuhoja happosateiden takia 1990-luvulle asti, jolloin ongelmaan havahduttiin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat Itävallassa selvimmin näkyvissä kutistuvina jäätiköinä. Jokien valjastaminen vesivoiman käyttöön on tuhonnut vesistöjen ekosysteemejä, ja tulevaisuudessa moniin Tonavan patoihin rakennetaan kalatiet joen entisöimiseksi.

Arkeologisten löytöjen perusteella nykyisen Itävallan alueella on ollut ihmisasutusta jo 300 000 vuotta sitten. Ensimmäisen valtiota muistuttavan hallinnon perustivat alueelle keltit 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Itävallan alueita liitettiin Rooman valtakuntaan hieman ennen ajanlaskun alkua, ja roomalaiset rakensivat alueelle kattavan tieverkoston. Itävallan aluetta hallitsivat keskiajalla ja varhaiskeskiajalla lukuisat kansat ja ryhmät, kuten slaavit, baijerilaiset ja frankit.

1400-luvulla Itävallasta tuli eräs Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan arkkiherttuakunnista. Arkkiherttuakunnan johtajan titteli oli myös keisari, ja 1900-luvun alkuun asti Itävallan rajat eivät suinkaan kulkeneet siellä, missä nykyisin, vaan muuttuivat jatkuvasti sotien, naimakauppojen ja muun poliittisen pelin myötä. Nykyistä paljon laajempaa Itävaltaa hallitsi Habsburgien keisarisuku. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta hajosi 1800-luvun alussa, ja sen entinen keisari Frans I jatkoi Itävallan keisarina. 1867 Itävalta ja Unkari yhdistyivät Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaksi, joka hajosi ensimmäisen maailmansodan päätteeksi. Itävalta ja Unkari olivat hävinneet sodan ja menettivät paljon maa-alueitaan rauhansopimuksissa.

Itävallasta tuli tasavalta vuonna 1920, mutta demokraattinen kehitys tyssäsi fasistien valtaannousuun 1930-luvun alkupuolella. Itävalta liitettiin natsi-Saksan osaksi vuonna 1938, ja se osallistui toiseen maailmansotaan osana Saksaa. Sota päättyi Saksan ja siten myös Itävallan tappioon, ja sodan voittaneet liittoutuneet miehittivät Itävaltaa vuosina 1945-1955. Maa itsenäistyi uudelleen vuonna 1955 sillä ehdolla, että maan puolueettomuus kirjattaisiin pysyvästi perustuslakiin. Toisin kuin Saksa, Itävalta ei ole kohdannut yhtä perusteellisesti natsimenneisyyttään julkisesti. Äärioikeistopuolueiden kannatus on ollut Itävallassa korkeaa jo 1990-luvulta asti, ja äärioikeisto saavutti korkeimmillaan 30% osuuden vuoden 2008 vaaleissa. Äärioikeisto on ollut 2000-luvulla myös hallitusvastuussa.

1970- ja 1980-luvulla Itävalta rakentui sosiaalidemokraattisten hallitusten johdolla hyvinvointivaltioksi. Itävalta ei kuulunut varsinaisesti Neuvostoliiton satelliittivaltioihin kylmän sodan aikana, mutta se liittyi Suomen tapaan EU:hun vasta Neuvostoliiton hajottua.

Saksan tavoin Itävalta on liittovaltio, joka koostuu yhdeksästä osavaltiosta. Maata johtaa lähinnä seremoniallisesti presidentti, joka valitaan Suomen tapaan kuuden vuoden välein suoralla kansanvaalilla. Maan nykyinen presidentti on vihreä poliitikko Alexander van der Bellen.

Itävallan parlamentti on kaksikamarinen: liittoneuvostossa (Bundesrat) on 62 osavaltioista valittua edustajaa, ja kansallisneuvostossa (Nationalrat) 183 kansan äänillä valittua edustajaa. Itävallassa jo 16-vuotiailla on äänioikeus.

Itävallan kaksi suurinta puoluetta ovat konservatiivinen ÖVP ja sosiaalidemokraattinen SPÖ. Historiallisesti hallitus on muodostunut niistä jommastakummasta, tai niiden yhdistelmästä, jota kutsutaan suureksi koalitioksi. Viime vuosina hallitusvastuuseen on noussut myös uusia puolueita, kuten oikeistopopulistinen FPÖ, joka muodosti koalition ÖVP:n kanssa vuosina 2017-2019. Tämä hallitus kaatui ns. Ibiza-skandaaliin: FPÖ:tä edustava Itävallan varakansleri Heinz-Christian Strache oli valmis vastaanottamaan lahjuksia venäläisiä esittäviltä toimittajilta. Skandaalin jälkeen Itävallassa käytiin uudet vaalit, jotka voitti jälleen nuoren Sebastian Kurzin luotsaama ÖVP. Kurzista tuli toistamiseen liittokansleri (pääministeri), kun ÖVP muodosti koalitiohallituksen Vihreiden kanssa. Äärioikeiston kannatus on ollut Itävallassa laskussa Ibiza-skandaalista lähtien, vaikka puolue onkin kalastellut koronakriisin aikana rokotteita vastustavien kannatusta.

ÖVP:n johtamat 2010-luvun hallitukset ovat laskeneet Itävallan kokonaisveroastetta, panostaneet talouskasvuun ja vaikeuttaneet maahanmuuttoa, etenkin pakolaisten osalta. Itävaltalaiset ovat monia muita länsieurooppalaisia konservatiivisempia: monet kannattavat perinteisiä kristillisiä arvoja ja vastustavat EU:ta ja maahanmuuttoa. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu Itävallassa yhtä laajasti kuin esimerkiksi Suomessa: iso osa naisista jää edelleen pois työelämästä äideiksi tultuaan, ja viime vuosina lähisuhdeväkivalta on noussut maassa usein otsikoihin ja julkiseen keskusteluun.

Muiden EU-maiden tavoin Itävallan talous nojaa pitkälti palvelualojen varaan: niiden osuus maan bruttokansantuotteesta on yli 70%. Teollisuuden osuus on 28% ja maatalouden vain parin prosentin luokkaa, sillä vuoristossa ei viljelypinta-alaa juuri ole. Itävallassa on tosin eniten luomutiloja koko EU:ssa.

Itävallassa tuotetaan paljon metalli- ja kemikaalituotteita, elektroniikkaa, ajoneuvoja ja muita koneita. Maan tärkein kauppakumppani on pohjoinen naapurimaa Saksa, mutta itävaltalaisia tuotteita viedään lisäksi paljon muihin EU-maihin sekä Yhdysvaltoihin. Palvelualojen elinkeinoista maalle tärkein ja kuuluisin lienee turismi: Alpit sekä tunnetut kaupungit, kuten Wien ja Salzburg, vetävät matkailijoita puoleensa vuoden ympäri.

Tonava-joki on Itävallalle tärkeä monin tavoin: Tonavan padot tuottavat ison osan maan käyttämästä sähköstä, ja joki toimii edelleen tärkeänä kulkuväylänä Keski-Euroopasta Mustalle merelle. Itävallan sähköntuotanto on lähes fossiilivapaata, eikä lämmöntuotannossakaan käytetä enää kivihiiltä. Maassa ei ole yhtäkään ydinvoimalaa, sillä vuoden 1978 kansanäänestyksessä itävaltalaiset äänestivät juuri rakennetun Zwentendorfin ydinvoimalan käyttöönottamista vastaan.

Itävallan julkinen talous muistuttaa paljon Suomea ja muita Pohjoismaita: maassa on laajat julkiset palvelut, kattava sosiaaliturva ja matala työttömyysprosentti. Työntekijöiden etuja ajavilla ammattiliitoilla on vankka asema. EU:hun liittymisen myötä Itävalta on yksityistänyt julkisia palveluita, ja maan kokonaisveroaste on laskenut tuntuvasti. Muutos selittyy osin myös konservatiivipuolue ÖVP:n hallitusvastuulla viime vuosina.

Itävallan talous sekä työmarkkinat ovat vakailla kantimilla, joskin maa on kärsinyt 2010-luvulla suhteellisen korkeasta inflaatiosta ja valtionvelasta sekä koulutetun työvoiman puutteesta.