Valtavana maana Kiinan sisään mahtuu kaikenlaisia maastotyyppejä aavikosta sademetsään ja lumisiin aroihin. Kiinassa sijaitsee maailman korkeimpiin lukeutuvia vuorenhuippuja ja kokonaisia vuoristoja sekä maailman matalimpia kuivan maan kohtia.

Kiinan ilmastokin vaihtelee rannikkoilmasta mannerilmastoon ja ylämaiden vuoristopuhureista monsuunisateiseen rannikkoon. Samaan aikaan suurimmaksi osaksi Kiinan rajojen sisällä sijaitseva Gobin autiomaa on yksi maailman kuivimmista paikoista. Kiinan pohjois- ja eteläosien lämpötilavaihtelu onkin maailman suurin.

Kiina on ylivoimaisesti maailman pisimpään yhtenäisenä pysynyt kulttuuripiiri. Huolimatta siitä, että Kiina on valloitettu useita kertoja, vahva ja osaava byrokraattinen koneisto on kerta toisensa jälkeen omaksunut valloittajat osaksi kiinalaista järjestelmää ja estänyt Kiinaa hajoamasta alueellisesti itsenäisiksi valtakunniksi. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että Kiina oli tuhansia vuosia maailman vahvin ja vaurain valtio.

Esi-ihminen on asuttanut Kiinan jo 1,36 miljoonaa vuotta sitten ja homo sapiens 120 000 vuotta sitten. Hirssiin perustuva maanviljely keksittiin itsenäisesti Kiinassa Keltaisenjoen rannalla noin 90 000 vuotta sitten ja riisiin perustuva Jangtsen rannoilla noin 8 000 vuotta sitten. Pronssityökalujen valmistus alkoi Kiinassa 3000-luvun taitteessa eaa. ja raudantyöstö 500-luvulla eaa. Kiina myös kehitti omatoimisesti imperiumin rakennuspilarit eli kirjoitusjärjestelmän, evankelisen uskonnon ja byrokratian (vallansiirto mandaatin avulla). Perinteisesti Kiinan historiaa seurataan dynastioittain.

Xia-dynastia (2070–1600 eaa.) on ensimmäinen muinaisten historioitsijoiden mainitsema kiinalainen imperiumi. Xiasta ei omia kirjallisia lähteitä ole säilynyt, mutta ruukunsirpaleiden kirjoitus muistuttaa kiinan esiastetta. Xiaa seuranneen Shang-dynastian (1600–1046 eaa.) tiedetään sijainneen Keltaisenjoen ympäristössä ja myös varhaisin tunnettu kiinan kirjoitusjärjestelmä (ns. oraakkeliluut) on sen ajalta.

Zhou-dynastia (1046–256 eaa.) ponnisti Keltaisenjoen laaksoista, syrjäytti Shangin ja toi feodaalijärjestelmän Kiinaan. Zhou-kaudella hallitsijoiden valta-asemaa vahvistava taivaallisen mandaatin konsepti vakiintui Kiinaan. Tuolloin myös Kiinan pääkaupunki siirrettiin Yinistä Xi’aniin ja pohjoisten kansojen etelänvalloitus alkoi. Joskin vuosina 476–221 eaa. imperiumi hajosi käytännössä itsenäisiin feodaalikuningaskuntiin.

Qin-dynastialla (221–206 eaa.) tarkoitetaan itsenäiset kuningaskunnat yhdistäneen kenraali Qinin aikaa, jolloin Kiinan rajat myös merkittävästi laajenivat kaikkiin ilmansuuntiin. Vaikka Qin-dynastia kestikin vain 12 vuotta, sitä pidetään yhtenäisen Kiinan syntyhetkenä ja varsinaisen imperiumikauden alkuna. Tuolloin luotiin pohja myös logistiselle ja byrokraattiselle yhteishallinnolle, kirjoitusjärjestelmälle, tehokkaalle verotusjärjestelmälle ja koko valtakuntaa yhdistävälle ja keisarin mandaattiin nojaavalle lakijärjestelmälle. Tuolloin myös Kiinan muurin rakennustyöt aloitettiin. Samalla Qin-dynastia oli raakaa opposition hiljentämisen aikaa.

Han-dynastia (206 eaa.–220 jaa.) nousi vallankumouksen ja kolmivuotisen kaaoksen jälkeen valtaan, yhdisti hajoavan valtakunnan ja laajensi sitä merkittävästi kaikkiin ilmansuuntiin. Han-kautta pidetään laajalti Kiinan kulta-aikana, jonka vakauden aikana Kiinan yhtenäishallinto ja kulttuurinen dominanssi vakiintuivat, tiede kehittyi, paperi keksittiin ja Tienšanvuoriston pohjoispuolelta kulkeva silkkitien reitti vakiintui, kun paimentolaisheimojen asema Euraasian aroilla vahvistui. Han-kaudella kungfutselaisuudesta tuli valtionuskonto ja kulttuuri vakiintui siihen pisteeseen, että dynastian nimestä tuli nykyäänkin Kiinan väkirikkaimman etnisyyden nimi.

Kolmen valtakunnan aikana (220–280) ulkoiset ja sisäiset konfliktit hajottivat imperiumin kolmeen osaan. Aikakautta edelsi sotivien paikallispäälliköiden aika (184). Kauden pysyvänä vaikutuksena oli paikallishallintojen ja suursukujen valta-aseman vahvistuminen. Jin-dynastia (266–420) yhdisti Kiinan uudestaan vuonna 280, muttei saanut pysyvää sisäistä rauhaa aikaiseksi. Jin-kaudella myös imperiumin pohjoisosat menetettiin paimentolaisheimoille, ja alueelle syntyi 16 itsenäistä valtakuntaa. Sotien vuoksi han-kiinalaiset muuttivat sankoin joukoin etelään Jangtsen rannoille, ja Kiina hajosi kahteen erilliseen han-kiinalaisten johtamaan valtakuntaan. Etelä- ja Pohjois-dynastioiden aikana (420–589) pohjoinen valtakunta hajosi useaan osaan ja buddhalaisuus levisi Kiinaan.

Sui-dynastia (581–618) yhdisti Kiinan ja palautti han-kiinalaiset valtaan. Sui-kaudella myös hallintomenetelmät, maanjako, verotus ja kutsuntamenetelmät kehittyivät, ja Keltaisenjoen ja Jangtsen yhdistävä, maailman pisin kanaali rakennettiin. Uudistusten ansiosta väestönkasvu oli todella nopeaa ja valtio vaurastui vauhdilla. Tang-dynastia (618–907) aloitti uuden tieteen ja taiteen kultakauden osin buddhalaisuuden mukanaan tuomien innovaatioiden ansiosta. Tang-kaudella imperiumi laajeni hetkellisesti kaikkiin suuntiin ja kävi Altaissa asti ja samalla keskisen silkkitien asema vahvistui. Sota ja taudit alkoivat riehua imperiumissa 700-luvun lopulla. 800-luvun kuluessa imperiumi käytännössä hajosi useisiin keskenään sotiviin osiin, joista muodostui niin sanottu viiden dynastian ja kymmenen kuningaskunnan aika (907–960). Kiinalaiset levittäytyivät etelään sankoin joukoin.

Vuosina 960–1279 Kiina hajosi neljään osin päällekkäiseen ja perättäiseen valtakuntaan. Tuona aikana turkkilaiset, mongolit ja indoeurooppalaiset paimentolaisheimot vahvistivat otettaan lännessä ja pohjoisessa. Kiinan vanhat ydinmaat pysyivät kuitenkin Song-dynastioiden hallussa, kunnes Tšingis-kaani valloitti koko Kiinan ja hänen pojanpoikansa Kublai perusti mongolialaisen Yuan-dynastian (1271–1368). Yuan-kaudella pohjoiset mongolialueet tuotiin kiinalaisen hallintajärjestelmän piiriin ja kauppayhteydet länteen vahvistuivat. Kauppa toi kuitenkin mukanaan kulkutauteja, jotka tappoivat arviolta 30 prosenttia kansasta (noin 25 milj. ihmistä).

Ming-dynastia (1368–1644) palautti han-kiinalaiset valtaan ja vahvisti maatalousjärjestelmää, mikä paransi köyhimmän väestönosan elinoloja. Ming-kaudella Kiinan väestö kasvoi ja kaupungistui vauhdilla ja valtapiirin heikentyessä yksityisomistusten ja kaupan merkitys kasvoivat. Alun tutkimusretkien jälkeen eristäytymispolitiikka lisäsi suosiotaan, mikä hidasti sodankäynnin vallankumouksen oppien leviämistä Kiinaan.

Qing-dynastia (1644–1912) syntyi Itä-Siperian tungusialaisten mantšujen vallattua Kiinan sodissa, jotka vaativat arviolta 25 miljoonan kiinalaisen hengen. Qing-kaudella Kiinan koko tuplaantui, kun se levisi erityisesti pohjoiseen ja 1700-luvulla vuorten yli länteen. Qing myös siirsi pääkaupungin Pekingiin heti vuonna 1644. Iso-Britannialta puuttui Kiinaa kiinnostavia kauppatavaroita ja kun Kiina vuonna 1840 kielsi oopiumin maahantuonnin, syttyi ensimmäinen oopiumisota. Sen seurauksena Hongkong siirtyi Iso-Britannian alaisuuteen vuonna 1842. Seurasi useiden veristen kapinoiden aika, joiden vuoksi Kiinan keskusarmeija heikkeni merkittävästi ja useat aluekenraalit hallitsivat vastuualueitaan käytännössä itsenäisesti. Armeijaa vahvistettiin vuosina 1884–1885, ja vuonna 1898 Kiina yritti kertarysäyksellä modernisoida maan armeijan, valtionhallinnon, opetusjärjestelmän ja talouden. Vuonna 1900 brittivaltaa vastustava boksarikapina valtasi Pekingin ja lopulta 1.1.1920 keisarivallan aika päättyi ja Kiinan tasavalta syntyi.

Kiinan tasavallan aika (1912–1949) alkoi sotilasvallankaappauksella ja sen vuonna 1916 kaataneella kapinalla, mutta hallitus oli kaaoksessa. Vuonna 1919 Versaillesin rauhansopimuksen vastustaminen levisi koko maan kattaneeksi kapinaliikkeeksi ja nationalismi voimistui. Vuonna 1920 Neuvostoliitto siirtyi auttamaan vasemmistokapinallisia maan haltuunotossa, kunnes pitkän ja verisen sisällissodan päätteeksi Kiinan kansantasavalta syntyi vallankumouskenraali Mao Zedongin johdolla 1.10.1949.

Kiinan kansantasavallan (1949–) sisällissota päättyi rojalistien (Kuomintang) vetäytymiseen Taiwanin saarelle, jonka hallinnasta käytävä kylmä konflikti jatkuu edelleen. Kiinan kommunistinen puolue (KKP) tuli surullisenkuuluisaksi surkeasta suunnittelutyöstään ja mittavista kansan elinoloja parantamaan tarkoitetuista kampanjoista, kuten ”suuresta harppauksesta” (1958–1962), joka yksin tappoi arviolta 45 miljoonaa kiinalaista. KKP myös toi neuvostotyyppiset ”oikaisevat” keskitysleirit Kiinaan ja yksin toisinajattelijoiden puhdistamiseksi käynnistetyn kulttuurivallankumouksen (1966–1976) aikana yli 10 miljoonaa nuorta opiskelijaa lähetettiin keskitysleireille.

Maon kuolema vuonna 1976 johti veriseen valtakamppailuun, jonka päätteeksi Deng Xiaoping kaappasi vallan ohi Maon itselleen asettaman seuraajan. Xiaopingin kaudella (1978–1992) Kiina aloitti kulttuurisen ja taloudellisen avautumisen. Tuotantolaitoksia yksityistettiin, rahankäyttöä yleistettiin ja kantoninkieliseen Etelä-Kiinaan perustettiin useita ”vapaan markkinan ja ulkomaankaupan” -kokeilualueita, jotka edelleen toimivat Kiinan-kaupan keskuksina. Kiina jatkaakin yhä erilaisten, usein pienen valtion kokoisten kokeilualueiden pyörittämistä ja testaa erilaisten verotus- ja valtion tukijärjestelmien vaikutuksia. Uusi markkinaorientoitunut perustuslaki astui voimaan vuonna 1982.

Vuonna 1989 korruptiota ja autokraattista hallintatapaa vastustanut, massiiviseksi paisunut mielenosoitus tukahdutettiin verisesti. Siitä lähtien Kiina on pyrkinyt kasvavissa määrin hyödyntämään tiedustelukoneistoa ja digitalisaatiota protestien ennaltaehkäisemiseksi. Erityisesti Xi Jinpingin kaudella (2013–) kurinpito on tiukentunut ja myös valtion suhtautuminen talouden vetureina pitkään toimineisiin monopoleihin on muuttunut hallitsevampaan suuntaan.

Kiinan kansantasavalta on ”työväenluokan johtama ja työläisten ja maanviljelijöiden liittoon perustuva sosialistinen kansandemokraattinen diktatuuri”. Valtion hallintoelinten on perustuslain mukaan tarkoitus harjoittaa demokraattista keskushallintoa yhden puolueen sisällä. Kiina onkin maailman ainoa kommunistisen puolueen edelleen johtama neuvostotasavalta. Yksipuoluemalli virallistettiin perustuslain muutoksella vuonna 2018. Kommunistisen puolueen perustusasiakirja ja linjaukset ovat kuitenkin perustuslakia vahvempia asiakirjoja.

Kiinassa valta on keskitetty puoluehallituksen politbyroohon eli poliittiseen toimikuntaan, jonka johdossa toimii puolueen pääsihteeri Xi Jinping. Politbyroon alapuolella ja virallisesti maan korkeimpana päättävänä elimenä toimii Kiinan kansankongressi, jonka edustajat valitaan epäsuorasti ja joka jakautuu valmisteleviin komiteoihin. Käytännössä kansankongressi on kuitenkin puoluehallituksen kumileimasin. Puoluehallitukselta valta hajoaa käytännössä kolmeen osaan: pääsihteerin nimittämille aluejohtajille ja heidän puoluehallinto-organisaatioilleen, Kiinan kansan vapautusarmeijalle ja tiedustelupalvelulle.

Kommunistisen puolueen byrokraattinen rakenne on hyvin monipolvinen ja yksinkertaistaen voidaan sanoa, että mitä ylemmäs organisaatiossa edetään, sitä kauemmaksi demokratiasta järjestelmä siirtyy. Paikallistason edustajista käydään suorat demokraattiset vaalit, mutta vilppiä esiintyy ja aluetasolle siirryttäessä demokraattisuus loppuu. Hallinnollisesti Kiina on jaettu 23 alueeseen, viiteen itsehallintoalueeseen ja neljään itsenäiseen kuntaan sekä Hongkongiin ja Macaoon. Taiwan on nimetty 23. hallintoalueeksi, mutta käytännössä se ei ole Kiinan hallussa.

Politbyroon vallankäyttö perustuu epäsuoraan ohjausvaltaan, jossa puoluejohto suorien käskyjen ja ohjeiden sijaan viestii mahdollisimman selkeästi, minkälaisia toimia he kansalaisilta odottavat. Tämän lisäksi politbyroolle on tärkeää varmistaa byrokraattisen ketjun katkeamattomuus. Näin rangaistusta pelkäävät ja palkkioita tavoittelevat vastuuhenkilöt pyrkivät miellyttämään ylempiään ja toteuttavat toimintamalliodotuksiin perustuvaa vallankäyttöä.

Vallankäyttöjärjestelmän toimintalogiikka muuttuu valtiovallan vastuuketjun ulkopuolisten ihmisten kohdalla. Kansan oppositioliikehdinnän ja ei-toivotun toiminnan kurissapitäminen perustuukin tiukkaan julkaisun-, ilmaisun- ja sananvapauden hallintaan. Esimerkiksi internetin käyttö on tiukasti rajoitettua, lukuisat kirjat ja keskustelunaiheet ovat kiellettyjä ja valvonta on aktiivista ja uusia teknologioita aktiivisesti hyödyntävää. Merkittävän osan valvonnasta toteuttavat valtion palveluksessa olevat henkilöt.

Informaatiotilaa hallitaan tiukasti, eikä yksityisyydensuojalle anneta arvoa. Toisinajattelijoita hiljennetään väkivaltaisesti, ihmisiä vangitaan poliittisin perustein ja ulkomaisten vaikutteiden saapumista maahan rajoitetaan aktiivisesti ja korkein kustannuksin. Freedom Housen tekemän luokituksen mukaan Kiina on yksi maailman vähiten vapaista maista ja ilmaisunvapaus on kaikilla yhteiskuntaelämän tasoilla rajattua.

Kiinalla on myös ydinaseita. Lue lisää Ydinasekiristys ja kauhun tasapaino -teema-artikkelista.

Tasa-arvo

Naisten asema on koulutuksen ja avioitumisiän suhteen viimeisten kolmenkymmenen vuoden kuluessa kohonnut vauhdilla, mutta naisiin ja tyttöihin kohdistuva sukupuolittunut väkivalta on edelleen laajalle levinnyttä ja naisten poliittinen edustus on heikkoa. KKP:n johdossa ei ole naisia, ja naisten edustus katoaa tasaisesti aluetasolta noustessa. Hallituksessa naisia on 24,9 prosenttia. Naisten yritystoiminta on rajallista.

Naisten on systemaattisesti vaikeampi saada luottoa, ostaa kiinteää omaisuutta ja rekisteröidä yrityksiä. Vain 76,4 prosentilla naisista on pankki- tai mobiilitili. Naiset, ja erityisesti nuoret naiset, ovat edelleen työttömyystilastoissa yliedustettu ryhmä, mutta korkeakoulupaikoista jo 51 prosenttia menee naisille. Miesten dominoimalla hallintosektorilla on poikkeuksellisen laaja toiminnallinen vastuu, ja hallintosektori usein ylenkatsoo naisia koskevia tarpeita ja prioriteetteja, eikä tasa-arvoistaminen ole asialistalla korkealla.

Kiinassa on käytössä maan sisäinen passi, joka antaa työskentelyoikeuden asuinmaakunnan alueella. Kaupungistumisen hillitsemiseksi maaseudun asukkaiden (yleensä miesten) muuttaessa kaupunkiin muuttolupaa ei usein myönnetä perheenjäsenille. Usein muiden mahdollisuuksien puuttuessa perhe kuitenkin muuttaa kaupunkiin. Tätä kautta on syntynyt valtavia ”harmaita” paperittomien perheiden kaupunginosia, joissa ei ole peruspalveluita, sillä paperittomilla naisilla ja lapsilla ei niihin ole oikeutta. Paperittomat naiset ja lapset ovatkin hyvin eriarvoisessa asemassa muuhun yhteiskuntaan nähden, eikä papereita esimerkiksi kouluun pääsemiseksi ole aina mahdollista saada takaisin.

Vaikein tilanne on etnisillä ja uskonnollisilla vähemmistöillä, joiden kohtelu on usein alistavaa ja syrjivää. Erityisen vaikea tilanne on perinteisesti islaminuskoa tunnustavilla etnisyyksillä, kuten Xinjiangissa asuvilla uiguureilla. Mandariinikiina on usein ainoa kieli, jolla opetusta järjestetään ja jolla saa hoitaa virallisia asioita. KKP on vähemmistöjen kiinalaistamiseksi jopa rakennuttanut keskitysleirejä, jonne oppositiomieliset tai järjestelmällistä syrjintää vastustavat vähemmistöjen edustajat ja joskus kokonaiset yhteisöt pakkosiirretään.

Terveys ja puhtaus

Kiinan terveydenhuollon taso on pääsääntöisesti korkea, mutta paikalliset erot niin kaupunkien sisällä kuin erityisesti kaupunkien ja maaseudun välillä ovat merkittäviä. Paikoin terveydenhuoltopalveluita ei ole saatavilla lainkaan. Joidenkin Länsi-Kiinan vähemmistökansojen elintavat ja elinolosuhteet ovat erittäin perinteiset. Jopa 18 prosenttia maaseudun asukkaista elää vailla modernia sanitaatiota ja slummien asukkaat mukaan laskettuina luku nousee 28 prosenttiin väestöstä.

Arviolta 150,8 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta ja 9,4 prosentilla lapsista esiintyy vajaakasvuisuutta. Samalla 25 prosenttia lapsista kärsii ylipainosta aiheutuvista terveysriskeistä ja 19,6 prosentilla lapsista esiintyy yksipuolisesta ruokavaliosta johtuvaa anemiaa.

Kiina on covid-19-pandemiakriisin lähtömaa. Virus kulki väestössä pitkään ennen kuin se huomattiin. Alun tiukat rajoitukset ovat osittain vaihtuneet verrattain heikkolaatuisen rokotteen tehokkaaseen jakeluun. Kiinan tartunta- ja kuolintilastojen luotettavuus on asetettava kyseenalaiseksi. Terveydenhuollon kapasiteetti ei vaikuta vakavasti ylittyneen, mikä johtuu osittain siitä, että terveydenhuollon kustannukset normaalitilanteessakin jättävät köyhimmän kansanosan palvelujen ulkopuolelle. Erityisesti laadukkaat palvelut ovat erittäin kalliita.

Ilmaston ja ympäristön saastuminen on nopeasti kasvava ongelma erityisesti metropolialueilla, ja maan pohjoisosien vesipula kasvaa vauhdilla. Pahimmissa suurkaupungeissa ilman hengittäminen vastaa pienhiukkasmäärältään kahden tupakka-askin polttamista päivittäin ja sade on paikoin syövyttävää. Metsien nopeat hakkuut ja jälkihoidon laiminlyöminen heikentävät ilmanlaatua ja nopeuttavat eroosiota eri puolilla Kiinaa. Ääri-ilmiöiden, kuten maanvyörymien, tulvien, kuivien kausien, hiekkamyrskyjen ja taifuunien, riski on kasvanut vauhdilla ja ilmastokriisi pahentaa ongelmaa entisestään. Ainakin 186 miljoonaa ihmistä asuu vakavan ympäristöriskin alueella, ja tuhojen aiheuttama vuosittainen ruoan menetys on arviolta 20 miljoonaa tonnia.

Turvallisuustilanne

Niin kauan, kuin talous kasvaa vauhdilla ja kansan elinolot paranevat, puolueen ylläpitämä tiukka kontrolli ja valtava taloudellinen eriarvoisuus vaikuttavat hyväksyttäviltä. Kansan turhautuminen lisääntyy kuitenkin vauhdilla ja puolue joutuu käyttämään yhä enemmän resursseja vakauden ylläpitämiseksi. Poliittiset mielenosoitukset voivat paikoin yltyä väkivaltaisiksi, eikä satunnaisten terroristi-iskujen riskiä voi sulkea pois. Terrorismin todellista yleisyyttä on kuitenkin puoluepropagandan vuoksi mahdotonta arvioida.

Kiina on maailman suurin vientitalous ja toiseksi suurin tuontimaa. Kiinan tuotteiden erikoistumisaste on korkea ja huipputeknologiasta onkin muodostunut keskeinen viennin veturi, vaikka samaan aikaan Kiina valmistaa runsaasti teknologiatuotteita myös kehittyville markkinoille vietäviksi. Palvelusektorin viennin osuus kuitenkin sakkaa pahasti, ja ulkomaisten suorien investointien (FDI) osuus on vielä erittäin pieni ja kärsii talousjärjestelmän sulkeutuneisuudesta. Samalla Kiinan luonnonvarat ovat edelleen vahvasti kiinalaisessa omistuksessa.

Sulkeutuneisuudesta ja tiukasta valtionkontrollista huolimatta renminbi oli vuonna 2019 maailman kahdeksanneksi vaihdetuin valuutta. Samalla Kiinan kotimaan markkinoiden työntökyky on valtavan työvoimapotentiaalin ja kotimaisia markkinoita suosivien tuki- ja rajoitemekanismien ansiosta osoittautunut poikkeuksellisen tehokkaaksi talouden moottoriksi.

Kiinan tärkeimmät vientituotteet ovat radiotarvikkeet, tietokoneet, virtapiirit, toimistolaitteiden osat ja puhelimet. Kaikissa edellä mainituissa kategorioissa Kiina on maailman suurin viejä. Eniten kiinalaisia tuotteita ostaa Yhdysvallat, mutta myös Hongkong, Japani, Korea ja Saksa ovat Kiinalle merkittäviä kauppakumppaneita. Erillishallinto- ja talousalueena Hongkongin kautta kiertää merkittävä osa Kiinan ulkomaankaupasta ja Hongkongin pörssi- ja pankkijärjestelmä onkin pitkään ollut KKP:n kiivaan kritiikin kohde.

Kiinan tärkeimmät tuontituotteet puolestaan ovat raakaöljy, virtapiirit, rautamalmi, maakaasu ja autot. Eniten Kiina tuo tuotteita Etelä-Koreasta, Japanista, Australiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Valtavaan kokoonsa nähden Kiina on luonnonvaroiltaan melko köyhä. Erityisesti huoltovarmuuden kannalta keskeisten mineraalien ja energialähteiden kulkureittien turvaaminen on 2000-luvulla ollut yksi KKP:n ulkopolitiikan keskeisimmistä tavoitteista, joihin myös julkisuudessa runsaasti esillä ollut Uusi silkkitie -hanke liittyy.

Kehitys

Human Development Indexin (HDI) perusteella Kiina on maailman 89. kehittynein maa. Kiinan talouskasvu onkin 1990-luvulta ja varsinkin 2000-luvulta lähtien ollut erittäin nopeaa. Kymmenet miljoonat ihmiset ovat nousseet köyhyydestä ja absoluuttisesta köyhyydestä, ja yli miljardin ihmisen elinolot ovat kohentuneet valtavasti. Muutamassa kymmenessä vuodessa Kiina on harpannut maatalousyhteiskunnasta korkean erikoistumisasteen palveluyhteiskunnaksi. Samaan aikaan miljoonat ihmiset elävät edelleen köyhyydessä. Virallinen luku on 5,51 miljoonaa ihmistä, mutta se on asetettava kyseenalaiseksi. Esimerkiksi WFP:n arvio pelkästään maaseudun köyhistä on 56 miljoonaa.

Modernisaation suhteen Kiina on suurten vastakohtien maa. Samalla, kun suurkaupunkien elämä teknistyy vauhdilla ja mobiilimaksujen ja etäpalvelujen käyttö on erittäin yleistä, elää 55,7 prosenttia väestöstä edelleen vailla internetpalveluita. Samalla valtio rajoittaa tiukasti internetyhteyksiä. Kritiikin aggressiivinen torjunta tekee elinoloja parantavien uudistusten toteuttamisesta vaikeaa, ja byrokratia on monin paikoin vanhanaikaista ja monimutkaista. Kiinan maaseudulla asuu noin 200 miljoonaa pientilaviljelijää, ja he kattavat yhteensä 95 prosenttia viljellystä maa-alasta. Maaseudulla kulkuyhteydet ovat yleensä rajalliset, etäisyydet pitkiä ja tiet heikossa kunnossa. Myös raide- ja informaatioverkkojen kattavuudet ovat rajallisia, minkä vuoksi maaseudun asukkaiden on usein vaikea hyödyntää tuotantoketjuja.

Korruptio on laajalle levinnyttä ja vaikuttaa yhteiskunnan kaikilla tasoilla korkeimmasta johdosta peruspalvelujen saavutettavuuteen ja poliisin toimintaan. Väestönkasvun ja kaupungistumisen vuoksi myös rikollisuus on kasvanut. Harmaa sektori on huomattavan suuri.

Viime vuosina Kiina on rajoittanut yksityisautoilua, tukenut julkista liikennettä ja supernopeita junayhteyksiä ja vähentänyt hiilenpolttoa. Kiinan kaupungistuminen, teollistuminen ja kansalaisten vaurastuminen (joka tuo mukanaan jääkaappeja, televisioita, tietokoneita yms.) on kuitenkin niin nopeaa, että energiankulutuksen kasvuun vastaaminen vaatisi uuden ydinreaktorin rakentamista joka viikko. Tästä johtuen massiivisista ydinvoiman ja uusiutuvien energiamuotojen (erit. vesivoima ja paikallisesti tuotettava aurinkosähkö) panostuksista huolimatta myös fossiilisten polttonaineiden kulutus kasvaa edelleen vauhdilla. Hiili on ylivoimaisesti maan tärkein energianlähde ja ydinvoiman rooli verrattain pieni.

Maon aikana toteutetun yhden lapsen politiikan ja kaupungistumisen vähentämän syntyvyyden vuoksi Kiinan väestöpyramidi on poikkeuksellisen yläpainotteinen. Kansan ikääntyminen vähentää lähitulevaisuudessa työvoiman tarjontaa merkittävästi ja aiheuttaa merkittävää kuormitusta terveydenhuollolle. Kattavan eläkejärjestelmän puuttuessa ikääntymisen taakka kaatuu perheiden vastuulle ja saattaa aiheuttaa poliittista epävakautta ja ikäihmisten inhimillistä kärsimystä. Samalla työntekijöiden neuvotteluaseman voidaan kuitenkin odottaa kohentuvan, mikä saattaa tuoda helpotusta kymmenien miljoonien minimipalkalla kellon ympäri työskentelevien kiinalaisten elämään.

Lukuisista kehityshaasteistaan huolimatta Kiina on yksi maailman suurimmista kehitysavun antajamaista ja myös Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen tärkein lainoittaja. Kiinan antama kehitysapu keskittyy tyypillisesti yhteiskunnallisen ja kaupallisen infrastruktuurin kehittämiseen ja toimii venttiilinä Kiinan valtion tukeman raaka-ainetuotannon, erityisesti teräs- ja rakennusteollisuuden alojen, ylitarjonnalle.