Latvia on kolmesta Baltian maasta keskimmäinen. Sillä on maarajaa Viron, Venäjän, Valko-Venäjän ja Liettuan kanssa. Latvian maaperä on jääkauden jäljiltä alavaa moreenimaata, joka soveltuu hyvin maanviljelyyn. Maan itäosissa on joitakin kukkuloita, joista korkein yltää vain reiluun 300 metriin. Suurin osa Latvian väestöstä asuu pääkaupunki Riiassa ja sen ympäristössä. Muita merkittäviä, joskin alle 100 000 asukkaan kaupunkeja ovat esimerkiksi Daugavpils ja Liepāja.

Latvian ilmastoa luonnehditaan leudoksi mannerilmastoksi: Golf-virran vaikutus ja Itämeren läheisyys tasapainottavat Venäjän mannerilmaston korkeapaineita. Merellisen vaikutuksen vallitessa Latviassa on pilvistä ja viileää, kun taas mantereisen vaikutuksen alaisena kesällä ilmaantuu helteitä ja talvella paukkupakkasia. Latviassa sataa paljon ja tasaisesti ympäri vuoden. Ilmasto on niin kostea, että pellot vettyvät, ja ylimääräistä vettä on ojitettava niiltä pois.

Pinta-alasta metsää on laskutavasta riippuen jopa puolet, ja metsäteollisuus on Latviassa tärkeä elinkeino. Latvian metsissä kasvaa enimmäkseen havupuita, kuten kuusta ja mäntyä. Maatalouden käytössä on 30 prosenttia maan pinta-alasta, ja Latviassa viljellään esimerkiksi vehnää, ruista ja perunaa.

Neuvostovallan aikana Latvian ympäristö saastui paikoin pahasti erityisesti teollisuuspäästöjen vuoksi. Itsenäistyttyään Latvia on työskennellyt puhtaamman ympäristön edestä: ilmansaasteet ovat vähentyneet, juomaveden laatu parantunut ja viemäröintiä ja jätehuoltoa kohennettu. Latviaan on perustettu lukuisia kansallispuistoja ja muita suojelualueita. Maatalouden valumapäästöt aiheuttavat edelleen vesistöjen rehevöitymistä, joista on kärsinyt etenkin Itämeri.

Ihmisasutus levisi Latvian alueelle viimeisimmän jääkauden jälkeen, ja 1000-luvulle asti sitä asuttivat balttiheimot kuningaskuntineen. Balttiheimojen sirpaleinen itsehallinto loppui, kun rannikkoalueille ja Väinäjoen suistoon muutti saksalaisia kauppiaita lähinnä meripihkan vuoksi. Saksalaiset perustivat Latvian nykyisen pääkaupunki Riian vuonna 1201, ja siitä tuli nopeasti Hansaliiton jäsen ja siten tärkeä Itämeren kauppakeskus. Liivinmaa eli lähes koko nykyisen Baltian alue päätyi saksalaisten ritarikuntien hallintaan vuosisadan loppuun mennessä, ja alueen väestö käännytettiin kristinuskoon. Ritarikuntavaltio hajosi 1500-luvulla, ja Latvian alueita päätyi niin Puolan, Ruotsin kuin Venäjänkin hallintaan. 1700-luvulla Venäjä sai koko Latvian haltuunsa. Latvialaisten kansallistunne alkoi nousta vasta 1800-luvun lopulla, kun latvialaiset ryhtyivät vastustamaan tiukentuvia venäläistämistoimia.

Sosialismi ja nationalismi levisivät 1900-luvun Latviassa, ja väestö kapinoi venäläisvaltaa ja saksalaisaatelistoa vastaan. Ajatus latviankielisten alueiden täydestä itsenäisyydestä virisi ensimmäisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana. Väliaikainen kansallisneuvosto yhdisti latvialaisväestön, ja vuonna 1918 perustettu parlamentti julisti maan itsenäiseksi. Seurasi kolmen hallituksen välinen vapaussota, jossa taistelivat niin ulkomaiset kuin maan sisäiset joukot ja joka päättyi entisen pääministeri Kārlis Ulmanisin liittouman voittoon. Ulmanis hallitsi maata ensin demokraattisesti, mutta kaappasi vuonan 1934 vallan, kielsi muut puolueet ja johti Latviaa toiseen maailmansotaan asti diktaattorin elkein.

Toisessa maailmansodassa Latvian valtasi ensin vuonna 1940 Neuvostoliitto, vuotta myöhemmin Saksa ja uudelleen Neuvostoliitto 1944. Kummatkin miehitykset kylvivät maassa kurjuutta ja kuolemaa: Neuvostoliitto vainosi latvialaisnationalisteja ja natsi-Saksa surmasi lähes kaikki latvianjuutalaiset. Latviasta tuli sodan jälkeen osa Neuvostoliittoa, ja suuri osa latvialaisväestöstä pakkosiirrettiin muualle Neuvostoliittoon. Osa onnistui pakenemaan länteen. Latviaa venäläistettiin vahvasti: muualta Neuvostoliitosta siirrettiin Latviaan venäjänkielistä väestöä, ja venäjästä tuli hallinnon ja koulutuksen kieli. Neuvostovalta alkoi löystyä 1980-luvulla osana Mihail Gorbatšovin liennytyspolitiikkaa: julkiset mielenosoitukset ja muut poliittiset puolueet sallittiin jälleen. Oppositiopuolue voitti vuoden 1990 parlamenttivaalit, ja uusi hallitus julisti Latvian jälleen itsenäiseksi.

Neuvostoaikoja edeltänyt perustuslaki tuli takaisin voimaan 1990-luvun alussa, ja Latvian taloutta alettiin yksityistää. Latvian ja Venäjän välit ovat edelleen viileät, ja maat ovat kiistelleet pitkään latvianvenäläisten asemasta sekä maiden rajoista. Latvia suuntautui itsenäistyttyään vahvasti länttä kohti, ja siitä tuli sekä Euroopan unionin että puolustusliitto Naton jäsen vuonna 2004. Latvia liittyi euroalueeseen vuonna 2014.

Neuvostoliitosta itsenäistymisen jälkeiset vuodet olivat Latviassa poliittista kaaosta: hallitukset kestivät vain vuoden tai pari, ja sirpaleinen puoluekenttä oli jatkuvassa muutoksessa. 2000-luvulle tullessa Latvian puoluepolitiikka on vakiintunut keskustalais-oikeistolaisiksi latviankielisiksi puolueiksi ja vasemmistohenkisiksi venäjänkielisten puolueiksi. Latvian parlamentti on nimeltään Saeima, ja sen 100 jäsentä valitaan vaaleissa neljän vuoden välein – käytännössä vaaleja on järjestetty kuitenkin huomattavasti tiuhemmin. Valtionpäänä toimii presidentti, jolla on vain seremoniallista valtaa. Hallinnollisesti Latvia jakautuu 110 kuntaan ja yhdeksään kaupunkiin; aluetaso lakkautettiin vuonna 2009.

Kansainväliset tarkkailijat pitävät Latvian demokratiaa toimivana, ja kaikki 2000-luvulla järjestetyt vaalit ovat olleet vapaita. Vaikka latvianvenäläisillä on omat puolueensa, niitä ei ole otettu mukaan hallituskoalitioihin. Sen sijaan pääkaupunki Riiassa oli pitkään venäläispuolue Harmoniaa edustava pormestari. Latviaa on hallinnut alkuvuodesta 2019 asti keskusta-oikeistolaisen Krisjanis Karinsin johtama hallituskoalitio, jossa on mukana viisi seitsemästä suuresta latvialaispuolueesta.

Kohentuneesta elintasosta ja toimivasta demokratiasta huolimatta Latviassa on edelleen kaksi suurta yhteiskunnallista ongelmaa: korruptio ja venäläisvähemmistön asema. Kolmannes Latvian asukkaista on venäjänkielisiä, ja heillä on esimerkiksi vironvenäläisiä enemmän taloudellista ja poliittista valtaa maassa. Latvialaisväestöön verrattuna venäjänkielisillä on edelleen matalampi koulutustaso ja korkeammat työttömyysluvut. Venäjällä ei ole maassa virallisen kielen asemaa, ja Latvia ajaa hyvin kansallismielistä kielipolitiikkaa. Yli 200 000 latvianvenäläisellä ei ole vieläkään Latvian tai Venäjän passia. Latvian ja Venäjän välit ovat kireät, ja Venäjä yrittää vaikuttaa Latvian sisäisiin asioihin käyttämällä venäläisvähemmistön oikeuksia keppihevosena. Korruptiota on puolestaan kitketty viime vuosina uudistamalla talouslainsäädäntöä ja kohentamalla maan oikeusjärjestelmän läpinäkyvyyttä ja puolueettomuutta.

Neuvostoliitosta itsenäistymisen jälkeen Latvian talous oli yksi Euroopan nopeimmin kasvavista. Äkkikasvun varjopuoli tuli esiin vuoden 2008 pankkikriisissä, joka iski Latviaan erityisen rajusti: lainakupla puhkesi, maan toiseksi suurin pankki kaatui ja työttömyysprosentti nousi yli 20:een. EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto tukivat Latviaa suurilla apupaketeilla, joiden tiukkojen ehtojen vuoksi hallitus joutui leikkaamaan palkkoja ja muita etuuksia. Latvian BKT oli vuotta 2008 edeltävällä tasolla vasta vuonna 2017. Euro otettiin käyttöön Latviassa vuonna 2014; maan aiempi valuutta oli nimeltään lati. Maassa esiintyi vielä 2010-luvulle asti korruptiota ja pankkikeinottelua, mutta hallitus ryhtyi kitkemään niitä vasta, kun niistä piti päästä eroon OECD-jäsenyyttä varten.

Nykyisin Latvia saa suurimman osan kansantuotteestaan viennistä. Tärkeitä vientituotteita ovat esimerkiksi elektroniikka, puutavara ja lääkkeet, ja merkittävimpiä kauppakumppaneita naapurimaat Viro ja Liettua, Saksa ja Venäjä. Latvialainen teollisuus keskittyy matalan jalostusasteen tuotantoon, kuten ruuan- ja puunjalostukseen. Historiallisesti Latvian tärkein luonnonvara on ollut meripihka, jolla ei ole enää nykyisin juurikaan taloudellista merkitystä.

Tuloerot ovat Latviassa suuria, ja lähes neljännes latvialaisista elää köyhyydessä. Toisin kuin naapurimaa Virossa, latvianvenäläisten tulotaso on suunnilleen samalla viivalla latvialaisten kanssa. Latvian kansantaloutta ja kansalaisten hyvinvointia uhkaavat aivovuoto, maastamuutto ja alhainen syntyvyys.

Latvia on sähköntuotannon suhteen omavarainen, mutta se on ollut Ukrainan sotaan vuonna 2022 asti riippuvainen venäläisestä maakaasusta ja öljystä. Latvia aikoo luopua venäläisestä energiasta vuoteen 2023 mennessä, mikä laskisi myös maan kasvihuonekaasupäästöjä.