Liettua on suurin, runsasväkisin ja eteläisin Baltian maa. Liettuan länsirajana toimii Itämeren rantaviiva, jota Liettualla on noin 90 kilometrin verran. Liettuan rajanaapureita ovat pohjoisessa Latvia, idässä Valko-Venäjä ja etelässä Puola ja Venäjälle kuuluva Kaliningradin alue. Liettuassa väli-ilmasto: Itämeren läheisyys tuo maahan leutoa ilmaa ja sateita, kun taas idästä saapuu toisinaan mannerilmaston mukaisia korkeapaineita. Kaksi kolmasosaa liettualaisista asuu kaupungeissa. Pääkaupunki Vilna on yli puolella miljoonalla asukkaallaan maan suurin, ja muita kookkaita kaupunkeja ovat esimerkiksi Kaunas ja Klaipeda.

Liettuan luonto on hyvin monipuolista: maasta löytyy niin tammi-, koivu- kuin havupuumetsiäkin. Maan pinta-alasta kolmasosa on erilaista metsää ja viidennes niittyjä. Maatalouden käytössä on reilu 40% pinta-alasta. Muiden Baltian maiden tavoin Liettua on sangen tasainen, eikä sen korkein kohta ylitä 300 metriä. Liettuan maasto on enimmäkseen alankoa, johon jääkausi on jättänyt merkkinsä pienten järvien ja siirtolohkareiden muodossa. Useat lintulajit viihtyvät Liettuan rannikolla ja muilla vesistöalueilla.

Neuvostoaikana Liettuassa oli paljon raskasta teollisuutta, jonka jäljiltä maaperässä, metsissä ja vesistöissä on edelleen paljon saastejäämiä. Teollisuuden ja maatalouden jätevesiä päätyy edelleen riittämättömästi käsiteltynä vesistöihin, mikä näkyy myös Itämeren vedenlaadussa.

Nykyiset liettualaiset polveutuvat baltialaisista, jotka asettuivat nykyisen Liettuan alueelle jo ennen ajanlaskun alkua. Yhtenäisen Liettuan historia juontaa 1200-luvulle, jolloin ruhtinas Mindaugas perusti Liettuan valtakunnan. Liettualaiset pitivät kiinni perinteisestä uskostaan 1400-luvulle asti, jolloin kansa alkoi omaksua katolista uskoa.

Liettuan ruhtinaskunta ja Puola yhdistyivät valtioliitoksi vuonna 1569. Kummallakin liiton jäsenmaalla oli oma hallinto, oikeusjärjestelmä ja armeija. Valtakuntaa hallittiin Varsovasta käsin. Valtioliittoa kesti kaksisataa vuotta, ja se hajosi lopullisesti Puolan kolmannessa jaossa, kun suuri osa nykyisen Liettuan alueesta päätyi Venäjän hallintaan. 1800-luvulla Liettuaa venäläistettiin (kuten myös samaan aikaan Venäjälle kuulunutta Suomea): liettuan kieltä ei enää saanut käyttää hallinnossa tai koulutuksessa ja maan entiset lait korvattiin Venäjän laeilla. Venäjän vallankumouksen myötä vuonna 1905 venäläistämistoimet lievenivät ja kansallismieliala kohosi Liettuassa.

Ensimmäisessä maailmansodassa Liettuaa miehitti Saksa, joka salli liettualaisen kansankokouksen kokoontua 1917. Sen seurauksena maahan perustettiin Liettuan neuvosto, joka julisti maan itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Parlamentti hyväksyi perustuslain vuonna 2022 ja julisti Liettuan tasavallaksi. Kulttuuri ja koulutus kukoistivat Liettuassa maailmansotien välisenä aikana, vaikka Saksan ja Puolan kanssa oli rajakiistoja.

Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto miehitti Liettuan natsi-Saksan kanssa tehdyn etupiirijaon mukaisesti, ja Liettuasta tehtiin sosialistinen neuvostotasavalta vuonna 1940. Saksa ja Neuvostoliitto kääntyivät toisiaan vastaan sodan alkuvaiheessa, ja Saksa miehitti Liettuaa vuosina 1941–1944. Yli 90% Liettuan juutalaisista tapettiin maailmansodan loppuun mennessä. Neuvostoliitto ajoi Saksan joukot maasta vuonna 1944, ja Liettuasta tuli jälleen neuvostotasavalta. Liettualaisten sinnikäs vastarinta neuvostovaltaa vastaan tukahdutettiin verisesti, ja satojatuhansia liettualaisia surmattiin tai lähetettiin työleireille Siperiaan. Liettua pysyi Neuvostoliiton alaisuudessa vuoteen 1990 asti, jolloin maa julistautui itsenäiseksi ensimmäisenä entisistä neuvostotasavalloista.

Vuonna 2004 Liettuasta tuli sekä EU:n että Naton jäsen, ja maassa otettiin käyttöön yhteisvaluutta euro vuonna 2015.

Liettuan valtiomuoto on parlamentaarinen tasavalta, jota johtaa presidentti – tosin lähinnä seremoniallisesti. Maan parlamentti, Seimas, koostuu 141 edustajasta, jotka valitaan neljän vuoden välein vaaleilla.

Liettuan demokratia on vielä nuori, sillä maa itsenäistyi Neuvostoliitosta vasta reilut 30 vuotta sitten. 1990-luvulla maan puoluekenttä haki vielä muotoaan: uusia puolueita syntyi ja vanhoja hajosi. Alkuvuosina poliitikkoja erosi tiuhaan korruptioskandaalien vuoksi. 2000-luvulle tullessa politiikka rauhoittui, ja hallituksia muodostivat lähinnä suurimmat puolueet konservatiivipuolue ja sosiaalidemokraatit pienempien puolueiden tuella. Vuoden 2016 vaalit voitti yllättäen keskusta-vihreä Talonpoikien ja vihreiden liitto, kun taas 2020 vaaleissa valta palasi keskusta-oikeistolaisista puolueista koostuvalle hallituskoalitiolle.

Muiden Baltian maiden tavoin Liettuassa on venäjänkielinen vähemmistö, jonka oikeuksista ja asemasta on toisinaan kiistaa. Liettualla on Venäjään monimutkainen suhde: Venäjää pidetään turvallisuusuhkana eivätkä neuvostoajan vääryydet ole unohtuneet, mutta toisaalta Liettua on riippuvainen venäläisestä öljystä ja maakaasusta. Pohjoismaista ja muista Baltian maista poiketen suurin osa liettualaisista tunnustaa katolista uskoa.

Liettuan siirtymä neuvostoaikojen suunnitelmataloudesta markkinatalouteen 1990-luvulla sujui alkuun takkuisesti, sillä maata vaivasivat inflaatio ja työttömyys. Talous lähti käyntiin ulkomaisten sijoittajien ja EU-avustusten tuella. Ennen itsenäistymistä Liettua kävi kauppaa lähinnä muiden Neuvostoliiton tasavaltojen kanssa, mutta markkinoiden avauduttua itsenäistymisen jälkeen Liettua on pyrkinyt solmimaan kauppasuhteita länteen, erityisesti muihin EU-maihin. Nykyisin Liettuan suurin yksittäinen kauppakumppani on Venäjä (13%), mutta muihin EU-maihin suuntautuu yhteensä paljon enemmän vientiä kuin itänaapuriin. Maan kauppatase on kuitenkin alijäämäinen.

Liettuan elinkeinorakenne on muiden EU-maiden tavoin palveluvoittoista, ja ala tuottaa noin 67 % bruttokansantuotteesta. Teollisuuden osuus on 29%, ja nykyisin Liettuassa tuotetaan erityisesti suuria koneita, kodinkoneita, elektroniikkaa ja pakattuja elintarvikkeita. Vain muutama prosentti Liettuan kansantuotteesta on peräisin maataloussektorilta, mutta maatalous työllistää kuitenkin lähes 10% työvoimasta. Klaipedan satama on yksi Itämeren suurimmista.

Liettuan vaurastumista varjostaa kuitenkin riippuvuus Venäjän fossiilisista energianlähteistä ja koulutetun työvoiman maastamuutto. Neuvostoliiton aikoina Liettuassa oli paljon raskasta teollisuutta, kuten koneiden ja laivojen rakennusta ja kemianteollisuutta. Neuvostoteollisuuden saastejäämät aiheuttavat maassa edelleen ympäristöongelmia. Liettualaiset suhtautuvat varauksella ydinvoimaan Tšernobylin onnettomuuden muistaen, ja maan viimeiset ydinreaktorit ajettiin alas vuoteen 2009 mennessä.