Mongolia on suurin piirtein Länsi- ja Keski-Euroopan kokoinen ja maan asukastiheys on yksi maailman alhaisimmista. Suurin osa Mongolian pinta-alasta on kuivaa aroa, puoliaavikkoa ja kivierämaata, mutta maan länsiosan vuorenrinteet ovat kuusimetsien peitossa. Lännen ja pohjoisen vuortenlaaksoissa on myös useita pieniä järviä ja jokia, mutta muuten vedensaanti on vähäistä. Noin 75 prosenttia maan pinta-alasta soveltuu laidunmaaksi, mutta maanviljelyksen edellytykset ovat heikot.

Sisämaavaltiona Mongolian ilmasto on kauttaaltaan mannermainen, eli vuorokauden- ja vuodenaikojen väliset lämpötilavaihtelut ovat merkittäviä. Mongolian korkeuserot ovat valtavia, mikä vaikuttaa ilmastoon merkittävästi. Mongolian maan keskimääräinen korkeus onkin huikeat 1580 metriä. Vaikka suurin osa sateista purkautuu kesäisinä ukkosmyrskyinä, on vuosittainen pilvettömien päivien määrä kuitenkin jopa 220–260 päivää.

Historiallisesti nykyisen Mongolian valtion alue tunnetaan ulko-Mongoliana sisä-Mongolian ollessa edelleen Kiinan vallan alaisuudessa, joskin nimellisesti itsenäisenä alueena. Mongolian, ja laajemmin keski- ja Itä-Siperian aroilta ovat useat kansakunnat saaneet alkunsa. Näistä merkittävimpiä ovat todennäköisesti turkit, mongolit, skyytit ja kirgiisit. Kirjallisten lähteiden puuttuessa ei ole selvää, milloin mongolit eriytyivät omaksi kansakseen ja kielekseen, mutta sen tiedetään tapahtuneen hyvin kauan sitten. Historiankirjoitukseen mongolit ilmestyvät omana kansanaan 1200-luvun alussa Tšingis-kaanin sotamenestyksen johdosta, mutta myös jo kuolleen kitaanin kielen (imperiumi 900–1200) tiedetään olleen mongolin sukulaiskieli. 

Luolamaalaukset osoittavat Mongolian olleen asutettuna viimeistään 20 000 vuotta sitten. Paikallaan pysyttelevä maanviljelyskulttuuri vallitsi alueella ainakin vuodesta 5500 eaa. alkaen ja hevosiin perustuva kiertävä paimentolaisuus syrjäytti maanviljelyn noin 3500–2500 eaa. Viimeistään vuonna 2200 eaa. vankkurit olivat saapuneet alueelle ja niiden jälkeen metallin työstö ja sodankäyntitekniikat kehittyivät vauhdilla, kunnes Xiognun paimentolaisimperiumi (n. 200 eaa. – 100 jaa.) valloitti Euraasian aromaat. Historiankirjoituksessa Xiognu mainitaan omana itsenäisenä valtakuntanaan ensimmäisen kerran vuonna 162 eaa.

Kuparikaudella (todennäköisesti indo-iranilaisten) yezhien ja skyyttien uskotaan asuttaneen Länsi-Mongoliaa ja mongoloidien Itä-Mongoliaa. Alueelle myöhemmin kehittyneen Xiognun imperiumin etnisyys on toistaiseksi selvittämättä, mutta heidän arvellaan todennäköisesti olleen mongoleja. Myös Xiognua seuranneen Xianbein imperiumin (93–234 jaa.) arvellaan olleen mongolialainen, tai enimmäkseen mongolialainen. Heitä seurannut Rouran (Jaan-Jaan) protomongolialainen imperiumi (330–555) oli tiettävästi ensimmäinen kaanin arvonimeä käyttänyt valtakunta. Se sortui Gök-turkkien kapinan alle noin vuonna 555, mistä alkoi turkkilaisten kansojen Euraasian valloitus. Vuonna 745 uiguurit nousivat kapinaan ja valloittivat Euraasian arojen ydinmaat tehden lopun turkkien yhtenäisyydelle. Vuonna 840 tuli myös Altaista Siperiasta ponnistaneiden kirgiisien vuoro ja vuonna 907 Xianbein jälkeläiset, nyt jo varmasti protomongolialaiset kitaanit valloittivat Itä-Euraasian aromaat. Vuonna 1125 Khamag-mongoolien liittouma syrjäytti kitaanit.

1200-luvun alussa Tšingis-kaani (Temüjin) onnistui yhdistämään sotaisat mongoliheimot sillä seurauksella, että vielä hänen elämänsä aikana mongoli-imperiumi oli maailmanhistorian suurin, yli 33 miljoonan km2 kokoinen. Mongolivalloitukset olivat myös poikkeuksellisen verisiä ja ryöstely poikkeuksellisen perusteellista, minkä vuoksi mongolit löysivät itsensä usein hallitsemasta savuavia raunioita ja nälkäisiä alamaisia ryöstöverotusta hyödyntäen ja kansainvälistä kauppaa kehittäen. Poikkeuksena tähän oli Kiina, jonka maailman vaurain ja kehittynein valtiokoneisto hyväksyi mongolit johtoasemaan jatkaen muuten toimintaansa entiseen malliin. Tšingis-kaanin kuoltua vuonna 1227 imperiumi hajosi neljään osaan ja pian käytännössä vielä pienempiin osiin, kunnes vuonna 1368 kiinalaiset valloittivat maansa takaisin ja tuhosivat Mongolian ydinmaat. Tätä seurasi Mongolian ja Itä-Siperian kattaneiden ja vaihtelevasti menestyneiden mongoliliittoutumien aika, jota jatkui 1600-luvun alkuun, jolloin tungusialaisia kieliä puhuvat manchut Itä-Siperian rannikolta valloittivat Mongolian ja Kiinan vuonna 1636.

Vuonna 1911 manchurialaisdynastian (Qing) sorruttua Mongolia julistautui itsenäiseksi, mutta Kiinan tasavalta oli asiasta eri mieltä ja miehitti Mongolian vuonna 1919. Valkoisen liikkeen venäläiset hyökkäsivät Mongoliaan vuodenvaihteessa 1920–21. Mongolia itsenäistyi, mutta (mahdollisesti verisen vallankaappauksen jälkeen) Neuvostoliitto päätti Mongolian kommunistisen tasavallan perustamisesta vuonna 1924. Machukaudella buddhalaisuus oli levinnyt Mongoliaan, mutta kommunistit toteuttivat aggressiivista antiuskontopolitiikkaa tuhoten useita luostareita ja surmaten munkkeja ja muita uskonhahmoja. Myös Stalinin vainot kohdistuivat Mongoliaan lujaa ja neuvostovaltaa toteutettiin muutenkin kovalla kädellä.

Vuonna 1990 demokraattinen vallankumous irrotti Mongolian hajoavasta Neuvostoliitosta ja monipuoluejärjestelmä perustettiin. Samalla maata johtanut Kommunistinen vallankumouspuolue vaihtoi nimensä Kansanpuolueeksi, vannoi sosialidemokratian nimeen ja pysyi vallassa vuoteen 1996, vaikka presidenttiyden puolue menetti jo vuonna 1993. Kansanpuolue on ollut maan johdossa myös vuosina 2000–04 ja hallituskoalitiossa vuosina 2004–08 sekä 2008–12.

• Varallisuusluokka: Alemman keskitulon maa   
• BKT: $13,14 mrd.
• BKTA: $4 007
• Ostovoimakorjattu BKTA (ppp): $10 930
• Valtion budjetti / BKT: -11,5 %
• Valtion velka / BKT: 55 %
• Valtion koulutuspanostus / BKT: 4,1 %
• Valtion sotilaspanostus / BKT: 0,8 %
• Asukaslukuodotus 2030: 3,7 milj.
• Keski-ikä: 28,2 vuotta
• Koulutetun työvoiman osuus: 80,6 %
• Kouluvuosien mediaani: 10,3 vuotta
• Inhimillisen kehityksen indeksi (HDI): 0,737    Maailma: 0,737
• Epätasa-arvokorjattu HDI (IHDI): 0,634    Maailma: 0,869
• Sukupuolikehityksen indeksi (GDI): 1,023    Maailma: 0,943
• Epätasa-arvoindeksi (GII): 0,322    Maailma: 0,436
• Moniulotteinen köyhyysindeksi (MPI): 0,028    Maailma: 0,108

Mongolia on monipuoluedemokraattinen yksikamarinen tasavalta, jonka johdossa on suorilla vaaleilla valittu presidentti yhteistoimessa hallitusta johtavan pääministerin kanssa. Mongolian eduskunnan (Valtion Suuri Khural) 76 edustajaa valitaan suorilla vaaleilla neljävuotiskausille. Valtion Suuren Khuralin johtajana toimii puhemies. Presidentti nimittää eniten ääniä saaneen puolueen puheenjohtajasta pääministerin ja kabinettien jäsenet pääministerin suosituksesta. Presidentillä on veto-oikeus hallituksen esityksiin ja tuomarien, oikeusasiamiesten sekä suurlähettiläiden nimityksiin, mutta se voidaan hallituksen toimesta kumota 2/3 enemmistöllä.

Mongolia on jaettu 21 alueeseen (aimag) ja Ulaanbaatarin kuntaan (hot). Alueiden johdossa toimivat pääministerin nimittämät kuvernöörit ja suorilla kansanvaaleilla nelivuotiskausille valittavat kunnanhallitukset (khural). Aluehallinnollinen valta on melko vahva ja sen tueksi alueilla on omat virkamieskoneistonsa ja budjettinsa. Tuomiovalta on jaettu neljään toisistaan erilliseen osaan (korkein oikeus, alueoikeusistuin, piirioikeusistuin ja valitusoikeusistuin). Korkein oikeus on puolestaan jaettu valtio-, siviili- ja rikosoikeudelliseen osaan ja sen johdossa toimii kuusivuotiskaudelle valittava oikeusasiamies.

Global Democracy Ranking luokittelee Mongolian maailman 49. demokraattisimmaksi valtioksi. Korruptio ja naisten heikot osallistumismahdollisuudet politiikantekoon heikentävät Mongolian demokratiakehitystä, mutta lehdistön- ja ilmaisuvapauden tila on verrattain hyvä. Kuitenkin myös informaatioverkon heikko kunto ja kattavuus, sekä pitkät etäisyydet rajoittavat poliittista osallistumista.

Mongoliassa on käytössä kutsuntoihin perustuva vuoden mittainen kansalaispalvelusarmeija ja myös maan poliisivoimat kootaan kutsunnoilla, mutta myös siviilipalvelus ja palveluksen välttäminen maksua vastaan on mahdollista. Palveluksen jälkeen miehillä on mahdollisuus jäädä armeijaan töihin 2–4-vuodeksi ja sillä on merkittävä vaikutus miesten nuorisotyöttömyystilanteeseen.

Nykypäivän Mongolia kattaa vain pienen osan mongolien historiallisesta alueesta ja suurin osa mongoleista asuukin Kiinan alaisuuteen jääneen sisä-Mongolian alueella. Mongolia on etnisesti verrattain yhtenäinen valtio. Etniset halha tai khalkha mongolialaiset kattavat noin 80 prosenttia Mongolian asukkaista muiden mongolikansojen, kuten dörvödien, buryatien, bayadien ja darigangajen kattaessa 10–15 prosenttia Mongolian asukkaista.

Tasa-arvo

Nuorisotyöttömyys on Mongoliassa yleistä ja 20,7 prosenttia nuorista on kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Lapsityövoiman osuus on 14,7 prosenttia, mutta siihen ei lasketa perheen avuksi tehtävää paimennustyötä, vaikka lapsi jäisi sen takia koulutuksen ulkopuolelle. Mongolialaisista elää arviolta 2 prosenttia absoluuttisessa köyhyydessä.

Naisten edustus politiikassa on erittäin heikko. Vain 17,3 prosenttia hallituspaikoista ja 26,7 prosenttia paikallishallinnon paikoista on naisten hallussa. Yksityissektorin johtajantason paikoista puolestaan 43 prosenttia on naisten hallussa. Samaan aikaan alaikäisenä naimisiin joutuu noin 12 prosenttia naisista ja ensisynnyttäjistä jopa 31 prosenttia on alaikäisiä. 31,2 prosenttia naisista ilmoittaa kohdanneensa perheväkivaltaa.

Maata kroonisesti vaivaava eriarvoisuus ja reaalinen köyhyys heikentää koulutuksen kattavuutta. Useilla perheillä ei ole varaa laittaa lapsia ilmaisiinkaan kouluihin ja korkeakoulutus on pitkälti vain varakkaampien nuorten saavutettavissa. Myös pitkät etäisyydet ja maaseutuyhteisöjen reaalinen irrallisuus markkinataloudesta vaikeuttavat nuorten mahdollisuuksia matkustaa ja muuttaa koulujen läheisyyteen. Myös tyytymättömyys koulutuksen tasoon on verrattain laajalle levinnyttä.

Terveys ja puhtaus

Mongolian terveydenhuollon taso on yleisesti ottaen erittäin heikko ja käytännössä kaikesta on pulaa infrastruktuurista lääkeaineisiin ja koulutettuun henkilökuntaan. Ulaanbaatarin ulkopuolella terveydenhuoltoa ei ole käytännössä lainkaan. COVID-19 pandemiakriisi on vaikeuttanut terveydenhuollon tilannetta entisestään. Hoito on pitkälti kansainvälisten avustusten varassa ja hygieniatarvikkeista on pulaa.

Vain noin 24 prosentilla mongolialaisista on pääsy puhtaan juomaveden äärelle, pintaveden ja käsin kaivettujen kaivojen palvellessa merkittävää osaa maan asukkaista myös laitakaupungeissa, joissa pohja- ja pintaveden saastuneisuus on yleistä. 9,4 prosenttia tilastojen piirissä elävistä lapsista kärsii aliravitsemuksesta ja yksipuolisesta ruokavaliosta aiheutuvasta alikasvuisuudesta.

Ulaanbaatarissa tyypillisesti vallitsevasta matalapaineesta johtuen kaupunkialueen ilmansaastetilanne on vakava. Länsimaisten elintapojen levitessä Mongoliaan elintapasairauksien riski kasvaa vauhdilla ja diabetes on runsaaseen sokerinsaantiin tottumattomien mongolien keskuudessa erittäin yleinen. Myös hepatiitti ja sen hoitamattomuudesta aiheutuva maksasyöpä ovat Mongoliassa yleisiä.

• Vienti: $885§
• Tuonti: $636
• Inflaatioaste: 8,9 %
• Korkotaso: 6 %
• Yrittämisen helppous: 81 / 197
• Talouden monipuolisuus: 125 / 146
• Yritysveroaste: 25 %
• Ansiotuloveroaste: 10 %
• Kauppaveroaste: 10 %

1900-luvun alussa Mongolia oli vielä paimentolaisheimojen ja lähes tuhannen buddhalaisluostarin aluetta. Vuosi 1921 päätti buddhalaisen oppineiston ylivallan alueella ja samalla alkoi hitaan ja vaivalloisen teollistumisen aika. Neuvostoliiton avulla rakennettiin maahan ensimmäiset teolliset teurastamot, nahkuritehtaat ja vanuttamot. Talousjärjestelmä pysyi valtiojohtoisena vuoteen 1990. Vuodesta 1960 asti valtionhallinto oli pyrkinyt modernisoimaan tuotantolaitoksia ja hyödyntämään Mongolian mittavia, joskin vaikeasti saavutettavia mineraalivarantoja. Tuolloin myös maan ensimmäinen rautatie rakennettiin tukemaan ensimmäisen kaivoskaupungin (Erdenet) ja teollisuuskaupungin (Darkham) tarpeita yhdistäen ne Ulaanbaatariin.

Vaikka kauppa Neuvostoliittoon alkoi kehittymään 1970–90-luvuilla oli Neuvostoliiton sortumista seurannut siirtymä kilpailutalouden piiriin ongelmallinen. Myös Neuvostoliitolle kerrytetty ja Venäjän perimä valtionvelka oli merkittävä (se soviteltiin vuonna 2010). Kašmirvillan tuotanto ja ulkomaisten kaivosyritysten tulo maahan 2000-luvulla toi lievää helpotusta Mongoliaa kroonisena vaivaavaan köyhyyteen, mutta maan teollisuus on edelleen pahasti alikehittynyt.  

Mongolian tärkeimmät vientituotteet ovat kivihiilipuristeet, kuparimalmi, kulta, rautamalmi ja raakaöljy. Tuotteita viedään lähinnä Kiinaan. Mongolian tärkeimmät tuontituotteet puolestaan ovat öljyjalosteet, autot, rekat, suuret työkoneet ja lentoajoneuvot. Tuotteita tuodaan lähinnä Kiinasta ja Venäjältä, mutta pienemmissä määrin myös Japanista. Kansalaisille tärkeää on 2010-luvulta vauhdilla kasvanut turismisektori.

Palvelusektori kattaa 53,2 prosenttia Mongolian työpaikoista ja maataloussektori 27,4 prosenttia. Merkittävä osa karjankasvatuksesta tehdään kuitenkin perheyksiköiden toimesta palkatta. 28,4 prosenttia mongolialaisista elää kansainvälisen köyhyysrajan alapuolella ja talouden sakatessa työllistymismahdollisuudet ovat heikot. Taloussektori kaipaakin ripeää monipuolistumista ja strategisia investointeja tuotantolaitoksiin, sillä maa on poikkeuksellisen riippuvainen ulkomaantuonnista ja poikkeuksellisen kaukana merkittävistä kauppareiteistä.

Kehitys

Arvioista riippuen 50–66 prosenttia mongolialaisista asuu maan pääkaupungissa Ulaanbaatarissa ja kaikkiaan noin 70 prosenttia mongolialaisista asuu kaupungeissa. Kaupungit ovat keskittyneet maan keskiseen pohjoisosaan, Ulaanbaatarin ympäristöön, jossa vehreimmät viljely- ja laidunmaat sijaitsevat. Tästä huolimatta Ulaanbaatar on maailman kylmin pääkaupunki. Merkittävä osa etelän aavikkomaista on kokonaan asuttamatonta. Maan valtavasta koosta ja kaupunkien keskittyneestä luonteesta johtuen useat maaseutuyhteisöt sijaitsevat äärimmäisen kaukana peruspalveluista ja syrjäseutujen julkisinfran ylläpito on usein heikkoa tai olematonta, minkä seurauksena myös väestönkasvun seuranta syrjäseuduilla on vähäistä.

Julkisinfran kattavuusvajeesta kertoo osaltaan sekin, että vain 23,7 prosentilla mongolialaisista on pääsy internetpalvelujen pariin. Yhteydet ovat usein hitaita ja kalliita, eikä niitä ole juuri saatavilla maan pääkaupungin ulkopuolella. Mongolian tieverkko on erittäin suppea ja yleensä hyvin heikossa kunnossa. Fossiiliset polttoaineet kattavat edelleen noin 93,2 prosenttia Mongolian energiantuotannosta ja energiaverkon kattavuus on pääkaupunkiseudun ulkopuolella heikko.