Korean niemimaalla Itä-Aasiassa sijaitseva Pohjois-Korea kattaa noin 55 prosenttia vuoristoisen niemimaan pinta-alasta. Suurin osa Pohjois-Korean pinta-alasta onkin vuoristoa ja asutus on keskittynyt pääosin länsirannikon laaksoihin. Pohjois-Korean keskiosan halki pohjoisesta etelään kulkee Nangnim-vuoristo, sekä useita sen sivuhaaroja. Koillisessa kilometrin korkeudessa sijaitseva Kaeman ylämaa laskeutuu jyrkästi Japaninmereen ja itärannikko on kokonaisuutenaan erittäin vuoristoista. Vuoristo laskee tasaisesti länteen siirryttäessä muodostaen suuria laaksoja ja alamaita.

Merituulten kulkua rajoittavista vuoristoista johtuen Pohjois-Korean ilmasto on itärannikon kapeaa kaistaletta lukuun ottamatta viileän mannermainen. Pohjois-Korean talvet ovat hyvin kuivia ja länsirannikolla pakkasvapaita öitä on noin 200, mutta pohjoisen ylängöillä vain noin 120.

Korean niemimaan pitkä historia esitellään tarkemmin Etelä-Korean maa-artikkelissa.

Koreiden jakaantumisen taustan voidaan katsoa olevan Kiinan-Japanin sodan (1894–1895) sekä Venäjän-Japanin sodan (1904–1905) jälkimainingeissa. Sota käytiin pitkälti Korean niemimaan hallinnasta, mutta vaikka kumpikaan ei saanut aluetta suoraan hallintaansa johti sota Korean Imperiumin itsenäistymiseen Ming-Kiinan vallasta. Vaikka kiinamieliset olivat Koreassa enemmistössä, oli hallitus kallellaan Japanin suuntaan ja sodan jälkeen Japani sponsoroi Korean modernisoimiseen tähdänneen Gabo-uudistusten sarjan. Voimakas nationalistinen liike alkoi uudistamaan kieltä ja opetusjärjestelmää. Samalla orjuus ja lapsiavioliitot kiellettiin ja kulttuuri vapautui.

Vuonna 1898 Korea antoi Venäjän perustaa sotilastukikohdan Port Arthuriin, mikä raivostutti Venäjän leviämisestä huolestuneen Japanin. Kiinan Bokserikapinan tukahduttamisessa auttamaan tullut Venäjä lupasi vetää joukkonsa pois, mutta todellisuudessa vain lisäsi niiden määrää Matsuriassa. Vuonna 1904 Japani toteutti yllätyshyökkäyksen Venäjää vastaan Mantsuriassa ja Port Arthurissa ja vuonna 1910 Korea oli Japanin miehittämä.

Japanin julma miehitysvalta jakoi kansan kahtia ja vuoden 1945 rauhansopimuksella Japani joutui luovuttamaan valloittamansa alueet. Itsenäisyyden sijaan Korea jaettiin kuitenkin 38. leveyspiirin kohdalta Neuvostoliiton hallinnoimaan pohjoisosaan ja Yhdysvaltojen hallinnoimaan eteläosaan. Näin syntyneeseen Pohjois-Koreaan perustettiin vuosina 1946–48 neuvostotyyppinen kommunistihallinto, jonka johtoon nostettiin Neuvostoliitolle uskolliseksi koettu Kim Il-Sung. Etelässä kapina länsiliittoutuneiden miehitysvaltaa vastaan vuonna 1946 tukahdutettiin väkivaltaisesti, mutta kun Etelä-Korea itsenäistyi vuonna 1948 sen johtoon nousi vahvasti antikommunistinen Syghman Ree.

Korean sota 1950–53 tuhosi merkittävän osan maan infrastruktuurista ja historiallisista kohteista. Valtaan noustuaan kommunistinen puolue keskittyi uudelleenrakentamaan kaupungit omaksi kuvakseen ja hävittämään merkit puoluetta edeltävien aikojen vauraudesta. Samalla alkoi vahva syntyvyyden tukipolitiikka, jolla pyrittiin korvaamaan naapurimaihin paenneita väkijoukkoja ja Pohjois-Korean väestö tuplaantuikin aikavälillä 1953–1993. 2000-luvulla suunta on kuitenkin todennäköisesti kääntynyt laskuun ja hallituksen ylläpitämä hirmuhallinto on ajanut arviolta 300 000 pohjoiskorealaista pakolaisiksi Kiinaan ja kymmenien tuhansien arvellaan kuolleen pakoa yrittäessä.

Teollistuminen ilman ulkoa hankittua osaamista ja tuottavuuden kannustimia suurina keskusjohtoisina kehitysloikkauksina epäonnistui systemaattisesti ja Pohjois-Korea oli alusta asti riippuvainen Neuvostoliitolta ja Kiinalta saatavasta avusta. Neuvostoliiton kaaduttua rahahanat sulkeutuivat ja Pohjois-Korea suistui syvään taloudelliseen ahdinkoon. Kiina ei lopettanut järjestelmän tukemista kokonaan, mutta alkoi vuonna 1992 vaatimaan luoton sijaan suoria maksuja toimitettavista tuotteista, mikä toi ennennäkemättömän vakavan nälänhädän maahan. Suoran ruoka-avun ansiosta tilanne kohentui 1990-luvun lopulla, mutta rakenteellisiin uudistuksiin ei ryhdytty, ja korruptio keskitti avustuksia valtion käsiin, minkä seurauksena harmaasta taloudesta kehkeytyi nopeasti ainoa kansalaisten elinoloja helpottava talouden sektori.

Useat harmaan talouden tukahduttamisyritykset epäonnistuivat ja ulkomaisen ruuan kanssa kosketuksiin päässyt kansa alkoi epäilemään, ettei Pohjois-Korea ehkä olekaan maailman paras valtio asua. Vastauksena nälänhätään Pohjois-Korea alkoi keskittämään entistä enemmän varallisuutta armeijaan ja tiedustelupalveluun, joiden avulla hallituksen vastustajat sekä ulkopuolelta tulevat äänet saadaan hiljennettyä tehokkaasti.

Varallisuusluokka: Alhaisen tulotason maa

Vuoden 2016 mukaan Korean demokraattinen kansantasavalta on ”vallankumouksellinen ja sosialistinen valtio.” Korean työväenpuolueen (WPK) perustusjulistus ja niin sanottu ”monoliittisen ideologisen järjestelmän 10 perustusperiaatetta” ovat kuitenkin perustuslakia merkittävämpiä asiakirjoja. Valta on jaettu kolmeen toisistaan riippuvaiseen hallinnolliseen haaraan. Lainsäädännöstä näennäisesti vastaavan Ylimmän kansankongressin 687 edustajaa valitaan viisivuotiskausiksi vaaleilla, jotka ovat erittäin kaukana vapaista. Käytännössä Pohjois-Korea kuitenkin on keskitetty yksipuoluejärjestelmä, ja yksi maailman puhtaimmista diktatuureista. Sen johdossa on valtion Neuvostoliiton johdolla perustanut Kim-dynastia.

Korean työväenpuolue työllistää arviolta kolme miljoonaa pohjoiskorealaista tarjoten heille uskollisuuden vastineeksi ei-puolueaktiiveja huomattavasti paremmat elinolosuhteet. WPK:n liittymättömät puolueet, oppositiotoiminta ja puolueen tai valtion kritisointi on ankarasti kiellettyä. Freedomhouse-järjestön Maailman vapaus -raportti 2016 antaa Pohjois-Korean median- ja ilmaisunvapaudelle arvosanan 3/100. Pohjois-Korea onkin yksi maailman vähiten vapaista maista. Informaatiotilan ja ilmaisunvapauden raa’an väkivaltaisen hallinnan ja mielenosoitusten väkivaltaisen tukahduttamisen lisäksi Pohjois-Korean johdon epäillään rajoittavan ruuan jakelua tarkoituksella ylläpitääkseen nälänhätää. Nälän heikentämä kansa ei jaksa kapinoida tehokkaasti varsinkaan, kun turvallisuus- ja tiedustelupalvelun työntekijöiden ja perheiden ravinnonsaanti on turvattu.

Pohjois-Korea on jaettu kolmeen provinssiin, jotka ennen vallankumousta olivat myös kulttuurisia alueita omine murteineen, mutta hallituksen toteuttaman yhtenäistämispolitiikan myötä eroavaisuudet ovat pitkälti kadonneet ja jako on nostettu yhdeksään provinssiin ja kahteen erillisaseman omaavaan kaupunkiin, pääkaupunki Pjongjangiin ja erikoistalousalueena toimivaan Rasoniin. Käytännössä aluehallinnollinen itsemääräämisoikeus on kuitenkin olematon.

Raa’asta etnisperusteisesta politiikasta ja kohonneesta motivaatiosta paeta maasta johtuen Pohjois-Korea on maailman etnisesti yhtenäisin valtio. Korean kieli kuuluu todennäköisesti altaisten kielten ryhmään, huomattavilla kiinalaisilla vaikutteilla. Pohjois-Korea on kuitenkin pyrkinyt aktiivisesti karsimaan kaikki ulkomaisiksi koetut vaikutteet kielestä ja muiden kielten käyttö on kielletty. Samalla puolue on aktiivisesti pyrkinyt pyyhkimään valtapiirille ongelmallisiksi koetut sanat ja ilmaisut kielestä kieltämällä niiden käyttämisen ja opettamisen.

Pohjois-Korealla on myös ydinaseita. Lue lisää Ydinasekiristys ja kauhun tasapaino -teema-artikkelista. 

Tasa-arvo

Pohjois-Korea on äärimmäisen eriarvoinen yhteiskunta, jossa valta ja vauraus on keskittynyt puolue-eliitin käsiin. Heikoimmassa asemassa ovat maassa edelleen sinnittelevät etniset vähemmistöt, vammaiset ja moniperusteista syrjintää kohtaavat tytöt ja naiset. Human Right’s Watch -järjestön Pohjois-Koreasta pakenemaan onnistuneiden ihmisten haastatteluihin perustuvan raportin mukaan naiset ja tytöt kohtaavat seksuaalista ja sukupuolittunutta väkivaltaa systemaattisesti. Poliisit, virkamiehet ja laitosjohtajat voivat kohdella naisia mielensä mukaan luottaen asemansa tuomaan turvaan syytöksiltä ja rangaistuksilta, ja toiminta on jatkunut niin pitkään, että se on arkipäiväistynyt.

Harmaa talous vahvistaa kuitenkin naisten asemaa, sillä miehillä on velvollisuus olla heille osoitetuilla työpaikoilla lähes kellon ympäri myös silloin kun kyseinen työpaikka ei materiaalin puutteesta tai muista syistä ole toiminnassa, mitä tapahtuu verrattain usein. 

Terveys ja puhtaus

Pohjois-Korean terveys- ja puhtauspalvelujen taso on yksi maailman alhaisimpia. Yli puolet pohjoiskorealaisista kärsii aliravitsemuksesta ja eliittiä lukuun ottamatta ravinnonsaanti on haitallisen yksipuolista ja kausittaista koko kansalla. Arviolta 20–28 prosenttia lapsista on aliravitsemuksesta johtuen vakavasti alikasvuisia ja vakavin tilanne on Ryanggangin provinssissa, jossa luku on 31,8 prosenttia.

Maailman ruokaohjelman (WFP) humanitaarisena apuna toimittama ruoka keskitetään lapsiin, raskaana oleviin naisiin ja muihin erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin. Avun avulla kyetään estämään noin 16 lapsen nälkäkuolema päivässä, mutta avun ulkopuolelle jäävien ihmisten määrä on valtava. Apu onkin maan oman ruoantuotannon takkuillessa riittämätöntä ja usea maasta onnistuneesti paennut on kertonut nälkään kuolleiden ihmisten olevan lähes päivittäinen näky Pjongjangin kaduilla ja julkisissa kulkuvälineissä.

Terveydenhuoltopalvelujen saatavuus on äärimmäisen heikkoa ja terveydenhuollon taso on yksi maailman alhaisimpia. Kaikesta on pulaa toimivasta infrastruktuurista lääketarvikkeisiin ja koulutettuun henkilökuntaan asti. Maassa ei ole apteekkeja ja tavallisista lääkkeistä ja hoitotarvikkeista on valtava pula. Tuberkuloosia, koleraa, malariaa ja muita vakavia tarttuvia sairauksia esiintyy runsaasti, mutta varmoja lukuja ei ole saatavilla. Perusrokotteita ei anneta. Nälän heikentämän kansan vastustuskyky on heikko ja tarttuvat taudit muodostavat maan yleisimmän kuolinsyyn.

Arviolta kaksi prosenttia lapsista kuolee alle 5 vuoden ikäisenä, mikä on nelinkertainen määrä verrattuna 1990-luvun tilanteeseen. Näistä kuolemista puolet tapahtuu ensimmäisen elinkuukauden aikana ja liittyy ammattitaitoisen synnytyshenkilökunnan ja hoitotarvikkeiden puutteeseen, sekä kotien ja hoitolaitosten lämmityksen puutteeseen. Myös aliravitsemuksesta kärsivien äitien maidontuotanto on usein estynyttä eikä äidinmaidonkorvikkeita ole saatavilla.

Puhdistetun veden saatavuus on äärimmäisen heikkoa, mikä lisää veden kautta leviävien sairauksien ja ripulin levinneisyyttä. Arviolta 61 prosenttia kansasta saa puhdistettua vettä, mutta 1970–80-luvuilla rakennetun putkiverkon kunto on heikko. Myös veden toimittaminen on katkonaista. Moderni sanitaatio on vain harvojen käytössä ja ruuan kylmäsäilytystiloja on rajallisesti, mikä myös lisää yleistä sairausriskiä. Arviolta 50 prosentissa kouluista ja 38 prosentissa lastenkodeista on kohtuullisen hygieeninen käymälä. Käymäläjätteiden käyttö lannoitteena on laajalle levinnyttä, mutta sen käsittelyn ja levittämisen hygieniataso on erittäin heikko.

Turvallisuustilanne

Pohjois-Korean turvallisuustilanne on suhteellisen vakaa, joskin poliisin, armeijan ja tiedustelupalvelun vallankäyttö on mielivaltaista ja usein väkivaltaista. Laajamittaisten mielenosoitusten riski on kohtuullisen matala, sillä hallituksen tapa vastata niihin on systemaattisesti ollut äärimmäisen väkivaltainen.

• Vienti: $157 milj.
• Tuonti: $558 milj.
• Kauppaveroaste: 15 %

Pohjois-Korean talousjärjestelmä on keskitetty eli kaikki tuotantovälineet ovat valtion omistuksessa. Sen keskeisenä tavoitteena on ollut autarkian eli täydellisen omavaraisuuden saavuttaminen, mistä johtuen ulkomaisia investointeja on vieroksuttu siitäkin huolimatta, että merkittävä osa maan alkuvuosien taloudesta koostui Neuvostoliitolta ja Kiinalta saadusta kehitysavusta. Virallista dataa Korean talouden suorituskyvystä on kuitenkin hyvin vaikea saada, eikä virallisiin lukuihin voi luottaa edes suuntaa antavina.

Valtaan noustessaan kommunistinen puolue keskittyi voimakkaasti maan teollistamiseen ja asutuksen keskittämiseen kaupunkeihin. Pjongjangista kasvoi nopeasti maan ylivoimaisesti suurin kaupunki ja teollisuuden keskus. Alun kehitystavoitteet liittyivät ensisijaisesti sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen ja raskasteollisuuteen, sekä myöhemmin kaivannaisteollisuuteen ja teknologiaan. Maanviljelykselle ei annettu juuri arvoa ennen 1970-lukua ja vasta 1980-luvulla alkoi puolue kiinnittämään huomiota kulutushyödykkeiden laatuun ja saatavuuteen. Tuotantojärjestelmiä ei kuitenkaan ole juuri alun jälkeen päivitetty ja kroonisena esiintyvä nälänhätä ja haitallisen yksipuolinen ruokavalio, valtavan pitkät työpäivät ja heikot työolot heikentävät työn tuottavuutta kaikilla aloilla. Myös tuotantoketjujen toiminnassa on äärimmäisen vakavia puutteita.

1990-luvun jälkipuoliskolla Pohjois-Korea alkoi perustamaan sotilasvoimin muusta maasta tiukasti eristettyjä (elinikäinen työpaikka sisään joutuneille) erityistalousalueita, joiden tarkoituksena oli tuottaa ulkomaan valuuttoja tuontimarkkinoita varten. Pohjois-Korealla on myös tukityöllisyysohjelma Venäjän kanssa, jossa pohjoiskorealaisia työntekijöitä lähetetään Itä-Siperian metsäteollisuuteen väliaikaisille työleireille.

Pohjois-Korean tärkeimmät vientituotteet ovat kellonosat, peruukit, rautaseokset, ohjekirjat ja volframimalmi. Tuotteita viedään lähinnä Kiinaan (67 %), mutta pienemmissä määrin myös Surinamiin, Costa Ricaan, Ghanaan ja Fidziin. Pohjois-Korean tärkeimmät tuontituotteet puolestaan ovat synteettikuitufilamenttilangasta kudotut kankaat, soijaöljy, riisi, vehnäjauhot sekä kellon ja rannekellon osat. Niitä tuodaan erityisesti Kiinasta (95,8 %), mutta pienemmissä määrin myös Venäjältä, Brasiliasta, Intiasta ja Hondurasista.

Kehitys

Pohjois-Korea on yksi maailman vähiten kehittyneistä valtioista, joskin ero sotilasteollisuuden ja muiden sektorien välillä on valtava. Pohjois-Korean tieverkko on erittäin heikkokuntoinen ja sen kattavuus on heikko. Internetyhteydet on rajattu vain puolue-eliitin käyttöön ja myös puhelinlinjojen kattavuus on alhainen. Raideverkko on maan tärkein liikkumisen muoto, mutta sen kunto on usein alhainen. Rajinin kautta Pohjois-Korea kytkeytyy osaksi trans-Siperian rautatietä.

Suurin osa Pohjois-Korean maaperästä on hiekkapitoista ja ravintoarvoiltaan köyhää, mutta länsirannikon ja jokilaaksojen maaperiin on aikojen saatossa kerääntynyt runsaasti ravinteita. Asutus onkin keskittynyt länsirannikolle, mutta itärannikolla sijaitsee sarja kalastajakyliä ja sisämaassa satunnaisia paimentolaisyhteisöjä. Monien laitakaupungeilla elävien pohjoiskorealaisten ravinnonsaanti on kokonaan maaseudulla asuvien sukulaisten toimittaman ruoka-avun varassa.

Pohjois-Korean energiaverkko on pahasti vanhentunut ja sen kattavuus on heikko. Merkittävä osa asunnoista on kokonaan vailla lämmitystä ja ruuanvalmistukseen poltetaan puuta, ruohoa, jätteitä ja jätöksiä.

Kehitysyhteistyö Pohjois-Korean kanssa on keskeytetty ja rahaliikenne katkaistu. Kiina kuitenkin pitää talousyhteyksiä maahan edelleen yllä.