Pohjois-Korea

Noin 80 prosenttia Pohjois-Korean maa-alueista on vuoristoaluetta. Maassa vallitsee mannermainen monsuuni-ilmasto, talvet ovat kylmiä ja kesät lämpimiä. Pohjois-Korealla on paljon kaivannaisia kuten hiiltä ja rautamalmia, mutta laaja teollisuustoiminta on johtanut maaperän ja juomaveden saastumiseen. Polttopuun tarpeen vuoksi alankoalueiden metsät ovat suurin piirtein kadonneet, vaikka maassa aloitettiin systemaattinen metsän istutus jo 1950-luvun puolivälissä. Metsäkadon seurauksena myös maanpinnan eroosiosta tuli suuri ongelma.

Korean historiaa leimaa sen maantieteellinen sijainti Kiinan ja Japanin välissä. Monien vuosisatojen ajan Kiinan vaikutus oli voimakkainta Korean niemimaalla, mutta 1800-luvun loppupuolella japanilainen vaikutus sai yliotteen. Japanilaiset ottivat Korean siirtomaakseen vuodesta 1895 aina toiseen maailmansotaan asti. Japanin hävittyä sodan Korea jaettiin kahteen osaan. Neuvostoliitto hallinnoi pohjoista puolta ja Yhdysvallat eteläistä puolta. Jaon piti olla tilapäinen ratkaisu. Korean molempiin puoliskoihin perustettiin keskenään kilpailevat hallitukset. Etelä-Korea julistettiin ensimmäisenä itsenäiseksi valtioksi vuonna 1948 ja heti perään myös Pohjois-Koreasta tuli itsenäinen. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto vetäytyivät pois, mutta viimeksi mainittu jätti jälkeensä Pohjois-Koreaan hyvin organisoidun armeijan. Korean sota puhkesi vuonna 1950 Pohjois-Korean hyökättyä Etelä-Koreaan. Pohjois-Korea sai tukea Kiinalta, kun taas Yhdysvallat ja useimmat YK:n jäsenmaista antoivat tukensa Etelä-Korealle. Kun sota loppui kolme vuotta myöhemmin, oli raja suurin piirtein sama kuin ennenkin. Näiden kahden valtion välistä rauhansopimusta ei ole vieläkään allekirjoitettu. Korean jako pirstoi lukemattomia korealaisia sukuja ja perheitä. Yhä tänäkin päivänä lähes kymmentä miljoonaa läheistä sukulaista estetään tapaamasta toisiaan, koska kukaan ei saa ylittää Koreoiden välistä rajaa.

Pohjois-Korea on viralliselta nimeltään Korean demokraattinen tasavalta, mutta hallitusmuoto on suljettu ja totalitäärinen. Kim Il Sungin (”Suuri johtaja”) kuoltua 1994  johtoon tuli hänen poikansa Kim Jong Il (”Rakas johtaja”) ja tämän kuoltua vuonna 2011 johtajaksi tuli hänen nuorin poikansa Kim Jong-un (”Suuri seuraaja”). Valtiollinen propaganda on kaiken kattavaa, ja ihmisoikeudet tuntematon käsite. Poliittiset vangitsemiset, kidutus ja kuolemantuomiot ovat järjestelmällisiä. Pohjois-Korean armeijan arvioidaan olevan yli miljoonan henkilön suuruinen eli maailman suurin suhteessa maan asukaslukuun. Asepalvelus kestää kolmesta kymmeneen vuoteen. Pohjois-Korea on myös käyttänyt paljon resursseja kemiallisten ja biologisten aseiden sekä ydinaseiden kehittämiseen. Maasta laukaistaan jatkuvasti keskimatkan ohjuksia. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n asetarkastajat häädettiin maasta vuonna 1994, mutta kansainvälinen yhteisö yrittää jatkuvasti painostaa Pohjois-Koreaa lopettamaan ydinaseohjelmansa neuvotteluyrityksin ja erilaisin pakottein. Pohjois-Korea on kärsinyt ajoittaisista tai jatkuvista nälänhätäjaksoista 1990-luvun alusta lähtien, Maailman ruokaohjelma WFP arvioi vuonna 2011, että yli kuusi miljoonaa ihmistä maassa on ruoka-avun tarpeessa. Erityisesti lapset kärsivät aliravitsemuksesta. Maassa toimii yli sata ulkomaista avustusjärjestöä.

Pohjois-Korean talous on organisoitu Stalinin mallin mukaisesti ja valtio kontrolloi yli 90 prosenttia kaikesta työstä. Maan talous on yksi maailman keskusjohtoisimmista ja eristäytyneimmistä. 95 prosenttia kaikista teollisuustuotteista saadaan valtion omistamalta teollisuudelta, ja maanviljely on organisoitu suuriksi kollektiiveiksi. Pohjois-Korean vientituotteita ovat tekstiilit, metalli ja maataloustuotteet.  Tärkein kauppakumppani on Kiina. Koska Pohjois-Korea on koko ajan pyrkinyt taloudessaan täyteen omavaraisuuteen, sen ulkomaankauppa on suhteellisen vähäistä. Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti maalle suuria ongelmia. Neuvostoliitto oli Pohjois-Korean tärkein yhteistyökumppani, ja se avusti Pohjois-Koreaa myymällä maalle halpaa öljyä. Energianpuute on nykyisin maan suuri ongelma ja tärkein syy siihen, että teollisuus on vuodesta 1990 lähtien toiminut vain puolella teholla.