Saint Lucia
Karibianmeren pieni saarivaltio on elänyt sokerista ja banaaneista. Nykyisin matkailu on hallitseva elinkeino. Saarelaiset odottavat risteilyalusten paluuta koronalaman jälkeen. Turisteja kutsuvat upeat rannat ja koralliriutat. Veden lämpeneminen ja likaantuminen valkaisevat koralleja. Myrskyt ravistelevat välillä taloutta. Saaren asukkaat ovat saaneet kaksi Nobelin palkintoa.
Keskeiset luvut ja tiedot
-
Pääkaupunki
- Castries
-
Etniset ryhmät
- Afrikkalaisperäiset 85 %, monietniset 11 %, aasialaistaustaiset 2 %, muut 2 % (2010)
-
Kieli
- Englanti (virallinen kieli), paikallinen kreoliranska: kweyol
-
Uskonto
- Katolilaiset 62 %, protestantit 26 %, muut ja uskonnottomat 12 % (2010)
-
Väkiluku
- 184 401 (2022)
-
Valtiomuoto
- Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia (Iso-Britannian hallitsija on muodollinen valtionpäämies)
-
Pinta-ala
- 616 km2
-
Valuutta
- Itä-Karibian dollari
-
BKT per asukas
- 17 756 Ostovoimapariteetti $
-
Kansallispäivä
- 22. helmikuuta
-
Muut maasivut
Maantiede
Saint Lucia sijaitsee itäisellä Karibianmerellä, Pienten-Antillien saariston eteläosassa, Martiniquen ja Saint Vincent ja Grenadiinien välissä. Pisaranmuotoisen saaren keskellä on vuorten ketju. Korkein huippu on Mount Gimie (959 m). Lännempänä Gros ja Petit Pitonin kukkulat kohoavat yli 700 metriä korkeina jykevinä kolmioina rannan maamerkeiksi. Vuorilla kasvaa metsää. Rinteillä virtaa puroja. Maa on tuliperäistä. Soufrieren kaupungin lähellä on kiehuvia rikkilampia. Pääkaupunki Castries on saaren luoteisrannalla. Suurin osa asutuksesta ja viljelymaista on rannikon alavilla mailla. Kolmasosa saarelaisista asuu pääkaupungissa. Saint Lucian ilmasto on lämmin ja kostea. Sateisin kausi ajoittuu kesäkuun ja marraskuun välille. Vuorilla sataa enemmän kuin rannikolla. Karibian merellä esiintyy syksyisin rajuja myrskyjä.
Saint Lucian rannikolla on kallioniemiä ja hiekkaisia lahtia. Alavilla mailla kasvanut puusto on valtaosin raivattu sokeri- ja banaaniviljelmien tieltä. Kosteikkorannoilla kasvaa yhä mangrovemetsiä. Vuorten rinteillä on sademetsää, kymmeniä puulajeja. Puiden oksilla viihtyvät orkideat ja bromeliat. Sademetsässä elää vihreitä sinipäisiä Saint Lucian papukaijoja, kolibreja, keltamustia turpiaaleja ja paljon muita lintuja. Saaren lähivesien koralliriutoilla on lehtikaloja, perhossimppuja, rauskuja, antennikrotteja ja merihevosia. Meressä ui delfiinejä, ryhä- ja pallopäävalaita ja kilpikonnia.
Saint Lucian rannikkometsien väheneminen ja pitkäaikainen maanviljely ovat edistäneet pintamullan kulumista. Rankkasateet huuhtovat irtomaan mereen. Myrskyjen aikaan vuorenrinteiden lasku-uomat täyttyvät sadevesistä. Laaksoissa ja tasaisilla mailla on tuhoisia tulvia. Laajamittaiseen matkailuun liittyy ympäristörasitteita. Hotellit ja muut matkailupalvelut rakennetaan rannoille. Yhdyskuntajätteet likaavat ja rehevöittävät vesiä. Niiden vaikutus valkaisee koralleja. Ilmastonmuutos on uhka Saint Lucian kaltaiselle pienelle saarivaltiolle. Meren hyvinvointi on saarelaisten kestävän kehityksen avainasia.
Historia
Pienten-Antillien varhaisasukkaat tulivat saarille yli 5000 vuotta sitten. He olivat tainokansoihin kuuluneita kalastajia, metsästäjiä ja keräilijöitä. Heidän jälkeensä tulivat arawakit, jotka kasvattivat maissia, bataatteja ja tupakkaa. 1200-luvulla karibit syrjäyttivät arawakit. Saint Lucian saari alkaa esiintyä eurooppalaisten purjehtijoiden kartoissa 1500-luvun alkuvuosista lähtien. 1550-luvulla ranskalaiset merirosvot käyttivät saarta tukikohtana. Tuolloin saarella asui vielä karibeja.
Iso-Britannia ja Ranska kahakoivat saaresta 1600- ja 1700-luvuilla. 1760-luvulla ranskalaiset siirtolaiset alkoivat kasvattaa sokeriruokoa. Saint Lucialle tuotiin afrikkalaisia orjia laajojen sokeriviljelmien työvoimaksi. 1810-luvulla Saint Lucia jäi Iso-Britannian hallintaan. 1830-luvulla saarella asui 2300 eurooppalaista, 2600 vapaata afrikkalaista ja 13 000 afrikkalaista orjaa. Orjuus lakkautettiin vuonna 1836. 1900-luvun puolivälissä banaanien viennistä tuli uusi elinkeino sokerin tilalle. Vuonna 1967 saari sai itsehallinnon. Vuonna 1979 Saint Lucia itsenäistyi, mutta jäi brittiläisen kansanyhteisön jäseneksi.
Vuonna 1980 hirmumyrsky Allen tuhosi Saint Lucian banaanisadon. Tämä oli iso isku saarivaltion taloudelle. Yhteiskunnallinen tilanne oli epävakaa. Pääpuolueet kamppailivat kiivaasti vallasta. 1990-luvulta alkaen matkailun kasvu on tasapainottanut Saint Lucian taloutta. Matkailusta tuli saaren pääelinkeino. Matkailupalvelut työllistävät ison osan saarelaisista ja korkeimmillaan vuotuiset matkailutulot ovat olleet yli kaksi kertaa suuremmat kuin tavaraviennin arvo. 1990-luvun lopulla Saint Lucia alkoi houkutella saarelle ulkomaisia yrityksiä, jotka voisivat välttää kotimaansa veroja rekisteröitymällä saintlucialaisiksi, taikka salata omistustaan perustamalla hallintayhtiöitä tai rahastoja. Saint Lucia ei kuitenkaan ole kansainvälisistä veroparatiiseista laadituilla mustilla listoilla.
Ekologinen jalanjälki
1,4
Yhteiskunta ja politiikka
Vuonna 2021 järjestetyissä parlamenttivaaleissa Saint Lucian työväenpuolue SLP sai yli 50 prosenttia äänistä ja puolueen johtaja Philip Pierre nimitettiin pääministeriksi. Edellinen hallituspuolue, Yhdistynyt työläisten puolue UWP, sai 42 prosenttia äänistä. Vain 51 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. SLP on sosiaalidemokraattinen puolue. UWP on maltillinen oikeistolainen, kristillisdemokraattinen puolue. Maailman demokratian kehitystä seuraavan Freedom House-järjestön mukaan Saint Lucia on vapaa maa. Hallitusvalta siirtyy puolueelta toiselle rauhanomaisesti, vapailla ja uskottavilla vaaleilla. Ennen vaaleja julkisen hallinnon väärinkäytösten tutkijat paljastivat, että edellinen hallitus oli hankkinut 100 000 koronarokotetta yhtiöltä, jolla ei ollut valmiuksia rokotteiden toimittamiseksi. Saint Lucian terveysministeri ilmoitti, että hänellä ei ole tietoa hankinnasta. Silloinen pääministeri Allen Chastanet kuitenkin vahvisti, että 2,7 miljoonaa dollaria valtion varoja oli käytetty tähän ostoon.
Saint Lucialta ei ole käytettävissä ajantasaisia köyhyystilastoja. Vuonna 2016 köyhyydessä eli 20 prosenttia saaren asukkaista. Sen jälkeen risteilymatkailun lisääntyminen on kasvattanut työllisyyttä ja tuloja, mutta vuonna 2020 koronapandemia on supistanut turismia tuntuvasti. Saint Lucia toivoo talouden elpyvän sitten, kun matkailijat palaavat. Saint Lucia tarjoaa kansalaisuutta ulkomaisille yrittäjille, jotka sijoittavat yli 300 000 dollaria vähintään viisi vuotta kestävään kiinteistöomistukseen, tai muuhun saarelle hyödylliseen liiketoimintaan. Talousrikosten asiantuntijat katsovat, että tällaiset järjestelyt avaavat mahdollisuuksia keinottelulle ja rahanpesulle.
Vuonna 1979 saintlucialainen William Arthur Lewis sai Nobelin taloustieteen palkinnon yhdessä yhdysvaltalaisen Theodore Schultzin kanssa. Palkinto annettiin uraauurtavasta taloustutkimuksen työstä, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota kehittyvien maiden ongelmiin. Vuonna 1992 Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnettiin saintlucialaiselle runoilijalle, näytelmäkirjailijalle Derek Walcottille. Walcottin pääteoksena pidetty Omeros sijoittaa Iliaan ja Odysseian kuuluisan tarinan karibialaiseen ympäristöön.
Inhimillisen kehityksen indeksi
105 / 188
Talous ja kaupankäynti
Maailmanpankki luokittelee Saint Lucian ylemmän keskitulotason maaksi. Saarten tärkein elinkeino on matkailu. Vuonna 2019 saarilla kävi 1,2 miljoonaa ulkomaista matkailijaa ja turismin tuottamat tulot olivat 92 miljoonaa dollaria (USD). Suurin osa matkailijoista tulee risteilyaluksilla. Vuonna 2019 Saint Lucialla vieraili 377 risteilyalusta, jotka toivat saarille lähes 800 000 turistia. Vuonna 2020 koronapandemia vähensi turismia ja matkailutulot olivat vain 28 miljoonaa dollaria. Vuonna 2019 vain 10 prosenttia saintlucialaisista sai toimeentulon maataloudesta. Teollisuuden tehtävissä työskenteli 15 prosenttia työvoimasta ja palvelualojen osuus oli 75 prosenttia.
Saint Lucian maanviljelijät tuottavat banaaneja, kaakaota, kookospähkinöitä, avokadoja, mangoja ja muita hedelmiä sekä jamssia ja bataatteja. Maatilat ovat pieniä. Banaaneja ja kookospähkinöitä viedään ulkomaille. Muut tuotteet myydään lähimarkkinoille.
Vuonna 2020 Saint Lucian viennin arvo oli 37 miljoonaa dollaria. Tuonnin arvo oli 1,1 miljardia dollaria. Vientituotteita olivat öljy 17 %, juomat 16 % (olut, rommi, virvoitusjuomat), sähkölaitteet ja -tarvikkeet 15 %, banaanit 8 % ja kiviainekset 5 % (kivi, sora, sepeli). Suurimpia vientimaita olivat Barbados, Yhdysvallat, Guyana, Iso-Britannia ja Ranska. Tärkeimmät tuontimaat olivat Yhdysvallat, Kolumbia, Brasilia, Iso-Britannia ja Kiina. Vuonna 2020 ulkomailla asuvat saintlucialaiset lähettivät kotimaahan 60 miljoonaa dollaria.
Kartat
Tilastot
Maan Saint Lucia tilastot valituista aiheista. Kaikki väestöä, köyhyyttä, terveyttä, koulutusta, tasa-arvoa ja työelämää koskevat luvut ovat peräisin YK:n eri järjestöiltä. BKT ja CO2-päästöt ovat Maailmanpankilta. Lisää tietoa löydät maan tilastotietojen sivulla, mukaan lukien YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (viimeksi raportoitu vuosi). Tämän indikaattorin
Väestö
Väkiluku
180 251
Lasta per nainen
Syntyneiden lasten määrä keskimäärin naista kohden
1,4
Lapsikuolleisuus
Ennen viidettä ikävuottaan kuolleiden lasten määrä tuhatta syntymää kohden.
25
Köyhyys
BKT asukasta kohden
Bruttokansantuotteen arvo jaettuna kokonaisväkimäärällä, korjattuna ostovoimalla.
17 756
Nälkä
Aliravittujen ihmisten osuus väestöstä
Ilmasto
CO2-päästöt
CO-päästöjen määrä tonneissa henkilöä kohden
2,8
Terveys
Rokote
Tuhkarokkoa vastaan rokotettujen lasten osuus
7,7
Juomavesi
Prosenttiosuus väestöstä, jolla on mahdollisuus puhtaaseen juomaveteen