Saksa on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan Euroopan unionin suurin jäsenvaltio. Hieman neliötä muodoltaan muistuttava Saksa ulottuu pohjois–etelä-suunnassa Alpeilta Pohjanmerelle ja Itämerelle. Saksan yhdeksän rajanaapuria ovat lännessä Hollanti, Belgia, Luxemburg ja Ranska, etelässä Sveitsi ja Itävalta, idässä Puola ja Tšekki ja pohjoisessa Tanska. Saksassa on neljä miljoonakaupunkia: pääkaupunki Berliini, Hampuri, München ja Köln.

Suureen Saksaan mahtuu hyvin monenlaista maisemaa: Alppien rosoisia huippuja, pohjoisen alavia peltoja, hedelmällisiä jokilaaksoja ja metsäisiä kukkuloita. Alppien lisäksi Saksasta löytyy useita matalampia vuorialueita, kuten Schwarzwald, Erzgebirge ja Harz. Saksan halki virtaa monta suurta jokea, ja Euroopan pisin joki, Tonava, saa alkunsa maan lounasosien Schwarzwaldista. Joilla on ollut historiallisesti valtava merkitys eurooppalaiselle kaupankäynnille ja Saksan vaurastumiselle. Nykyisin puolet Saksan pinta-alasta on valjastettu maatalouden käyttöön, ja metsää on vain kolmannes maa-alasta.

Ilmasto vaihtelee pohjoisen lauhkeasta rannikkoilmastosta maan eteläosien Keski-Euroopalle tyypilliseen sisämaailmastoon. Pääkaupunki Berliinin lämpötila on kylmimpinä talvikuukausina asteen tai pari pakkasen puolella, kun taas heinäkuussa elohopea kohoaa päivän lämpimämpänä hetkenä noin 25 asteeseen. Lämpötilat vaihtelevat eniten Alpeilla, joita peittää talvisin paksu lumivaippa.

Ympäristö on joutunut maksamaan Saksan teollistumisesta kovan hinnan: raskas teollisuus on aiheuttanut happosateita ja maaperän saastumista. Etenkin entisen Itä-Saksan alueella on paljon saasteita vesistöissä ja maaperässä, sillä sosialistimaassa ei ollut juuri ympäristönsuojeluun tähtäävää lainsäädäntöä. Tilannetta on pyritty korjaamaan, ja esimerkiksi Saksin osavaltiossa entisistä hiilikaivoksista on tehty järviä virkistyskäyttöön.

Ensimmäinen yhtenäinen valtakunta nykyisen Saksan alueella oli frankkiheimon perustama, ja se ulottui suurimmillaan Kaarle Suuren aikana 800-luvulla Ranskan, Pohjois-Italian ja Saksan alueelle. 900-luvulla Saksan alueelta alkoi muodostui Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, joka oli korskeasta nimestään huolimatta yksittäisistä ruhtinaskunnista koostuva hajanainen liitto, jota yritti hallita keisari Wienistä käsin. Napoleonin sodat hajottivat keisarikunnan, jonka raunioilla syntyi joukko pieniä, keskenään liittoutuvia saksalaisvaltioita. Nyky-Saksan esiaste syntyi, kun nämä pikkuvaltiot yhdistyivät vuonna 1871 Saksan keisarikunnaksi. ”Rautakansleri” Otto von Bismarckin Saksa kohosi Britannian ohella Euroopan johtavaksi talousmahdiksi ja teollisuusjätiksi, ja se valloitti joitakin siirtomaita Afrikasta osana suurvaltakilpailua.

Saksa taisteli ensimmäisessä maailmasodassa keskusvaltojen leirissä, joka hävisi sodan. Seuranneessa Versailles’n rauhassa Saksa julistettiin syylliseksi sotaan, ja se joutui luopumaan suurista maa-alueista ja maksamaan mittavat sotakorvaukset voittajamaille. Saksasta tuli rauhan myötä tasavalta, jonka orastavaa demokratiaa kampittivat jätti-inflaatio ja poliittinen epävakaus. Vuonna 1932 Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen puolue voitti valtiopäivävaalit, ja Hitler nousi valtakunnankansleriksi. Hitler keskitti kaiken vallan itselleen, muut puolueet kiellettiin, ja juutalaisia alettiin vainota.

Natsi-Saksa aloitti toisen maailmansodan 1939 miehittämällä Puolan. Kansallissosialistit surmasivat sodan aikana kuusi miljoonaa juutalaista ja satojatuhansia muiden vähemmistöjen edustajia, kuten romaneja. Sota kesti vuoteen 1945 asti, jolloin Saksan joukot antautuivat ehdoitta. Voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään osaan: Yhdysvaltojen, Ranskan ja Britannian vyöhykkeistä muodostui Länsi-Saksan valtio, kun taas Neuvostoliiton miehittämästä vyöhykkeestä tuli Itä-Saksa. Maat ajautuivat kylmän sodan aikana täysin eristyksiin toisistaan, kun demokraattinen Länsi-Saksa suuntautui länteen ja sosialistisesta Itä-Saksasta kehkeytyi Neuvostoliiton satelliittivaltio. Muun maan tavoin myös entinen pääkaupunki Berliini jaettiin vyöhykkeisiin, ja Länsi-Saksalle kuuluneita vyöhykkeitä huollettiin ilmasillan kautta, sillä Berliini oli muuten Itä-Saksan ympäröimä.

Neuvostoliiton romahdus innoitti Itä-Saksaa irtautumaan sosialistivallasta, ja Saksat yhdistyivät jälleen vuonna 1990. Länsi-Saksa oli kuulunut jo aiemmin nykyisen EU:n edeltäjään Euroopan yhteisöön ja Natoon, ja yhdistymisen jälkeen myös itäosat liittyivät luonnollisesti molempiin. Vanha kahtiajako näkyy maassa edelleen itäisten osavaltioiden korkeana työttömyytenä, matalina palkkoina ja ympäristöongelmina. Nyky-Saksa on käsitellyt natsimenneisyyttään kouluttamalla väestöään holokaustin ja sodan hirmuteoista, jotta historia ei koskaan toistaisi itseään.

Saksa on 16 osavaltiosta koostuvan liittotasavalta. Kullakin osavaltiolla on oma hallitus, omat viranomaiset ja lainsäädäntövalta joillakin alueilla, kuten koulutusasioissa. Valtiotasolla päätetään esimerkiksi puolustus- ja ulkopolitiikasta. Saksan muodollinen johtaja on liittopresidentti, mutta todellista valtaa pitää hallitusta johtava liittokansleri. Maan parlamentti on kaksikamarinen: ylin lainsäädäntövalta on liittopäivillä (Bundestag), ja liittoneuvosto (Bundesrat) koostuu osavaltioiden edustajista. Liittopäivävaalit pidetään neljän vuoden välein, ja parlamenttiin päästäkseen puolueen on ylitettävä viiden prosentin äänikynnys.

Jälleenyhdistymisestä lähtien Saksan politiikka on ollut sangen vakaata: CDUN:n Angela Merkel toimi liittokanslerina yhtäjaksoisesti 16 vuoden ajan vuosina 2005–2021. Valta on vaihdellut perinteisesti kahden suurimman puolueen, kristillisdemokraattisen CDU/CSU:n ja sosiaalidemokraattisen SPD:n kesken. Muita merkittäviä puolueita ovat esimerkiksi liberaali FDP, oikeistopopulistinen AfD, vasemmisto (Die Linke) ja vihreät (Die Grüne). Maan puoluekenttä on murroksessa muiden EU-maiden tapaan: vihreiden ja äärioikeiston kannatus on nousussa ja perinteisten puolueiden laskussa. Vuoden 2021 liittopäivät voitti Olaf Scholzin luotsaama SPD, joka muodosti hallituskoalition Vihreiden ja FDP:n kanssa.

Entinen kahtiajako itään ja länteen näkyy edelleen yhteiskunnassa: vauraammassa lännessä on korkeampi palkkataso ja enemmän töitä. Toisaalta itäisten osavaltioiden naiset ovat läntisiä sisariaan useammin töissä, ja sukupuolten välinen palkkaero on pienempi. Poliittisesti lännessä on enemmän Vihreiden äänestäjiä, kun taas idässä oikeistopopulistinen AfD kerää runsaasti ääniä. Sen maahanmuuttovastainen sanoma uppoaa hyvin kansanosaan, joka kokee tulleensa valtiovallan hylkäämäksi töiden ja palveluiden puutteessa. Viime vuosina Saksan päivänpolitiikan tärkeitä aiheita ovat olleet esimerkiksi maahanmuutto ja maahanmuuttajataustaisten saksalaisten kokema rasismi, ilmastopolitiikka ja liikenne- ja tietoliikenneinfrastruktuurin kohentaminen.

EU:n suurimpana maana ja talousmahtina Saksa on tärkeä pelaaja myös kansainvälisillä areenoilla. Sen edeltäjä liittyi Euroopan yhteisöön ja Natoon jo vuosikymmeniä sitten. Nyky-Saksalla on EU:ssa paljon vaikutusvaltaa, ja Saksan ja sen läheisimmän suurmaakumppani Ranskan linjaukset vaikuttavat EU-politiikkaan valtavasti. Monet saksalaispoliitikot ovat työskennelleet EU:n huippuviroissa; CDU:n Ursula van der Leyen on toiminut Euroopan komission puheenjohtajana vuodesta 2019 lähtien. Saksalla on perinteisesti ollut läheiset suhteet Yhdysvaltoihin sekä poliittisesti että taloudellisesti.

EU:n ”talousveturi” Saksa on unionin suurin ja maailman viidenneksi suurin talous. Vahvan talouden taustalla on teollistumiskehitys, joka alkoi jo 1800-luvulla ja on jatkunut näihin päiviin asti. Vaikka teollisuuden parissa puurtaa enää neljännes työssäkäyvistä, maa on edelleen yksi johtavista kodinkoneiden ja ajoneuvojen tuottajamaista. Saksalainen työvoima on korkeasti koulutettua, ja työttömyyttä on maassa vähän. Saksalaiset suuryritykset, kuten autovalmistajat, ovat siirtäneet viime vuosina tuotantoa matalamman palkkatason maihin Itä-Euroopassa. Saksan kauppatase on reilusti ylijäämäinen, ja Saksa on maailman suurimpia vientitalouksia. Tärkeimpiä kauppakumppaneita ovat Yhdysvallat sekä muut suuret EU-maat, kuten Ranska ja Italia. Monet suuret saksalaisyritykset ovat suomalaisillekin hyvin tuttuja, kuten Volkswagen, Siemens ja Adidas. Saksan taloudellinen menestys johtuu paitsi korkeasta teknologiaosaamisesta, mutta myös kookkaista sisämarkkinoista. Maan 84 miljoonaa asukasta pitävät talouden rattaat pyörimässä myös viennin hidastuessa.

Maatalous tuottaa vain alle prosentin Saksan bruttokansantuotteesta, mutta sitä harjoitetaan ympäri maata kuitenkin monipuolisesti; saksalaistilat tuottavat viljaa, hedelmiä, vihanneksia ja viiniä. Metsätalouttakin maassa esiintyy, mutta sitä vaikeuttavat kuusten tuholaiset ja kilpailu pohjoismaisen puutavaran kanssa.

Automaana tunnetun Saksan tieverkosto on maailman huippua, ja kuuluisissa Autobahneilla saa hurjastella edelleen niin lujaa kuin huvittaa. Tietoliikenne puolestaan takkuilee, ja Saksan internet-yhteydet ovat Euroopan hitaimpia.

Ympäristöystävällisestä maineestaan huolimatta Saksan energiajärjestelmä nojaa edelleen hyvin vahvasti fossiilisiin energianlähteisiin. Saksa tuotti ennen itse paljon kivihiiltä, mutta nykyisin suurin osa sen tarvitsemasta öljystä ja maakaasusta tuodaan Venäjältä. Maan riippuvuus venäläisistä polttoaineista saattaa johtaa jopa taantumaan, kun Venäjän hyökättyä Ukrainaan keväällä 2022 Saksan on irtauduttava venäläisestä energiasta. Ydinvoimaa vastustetaan Saksassa vankasti Tšernobylin ja Fukushiman ydinonnettomuuksien vuoksi, ja maan oli tarkoitus luopua ydinvoimasta vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvaa energiaa, kuten aurinko- ja tuulivoimaa, rakennetaan vuosi vuodelta enemmän, mutta sen osuus kaikesta maan energiankulutuksesta oli vuonna 2021 vajaat 20%.