San Marino on pieni itsenäinen valtio Italian sisällä. Se sijaitsee Italian koillisosassa kymmenen kilometriä Riminin rannalta sisämaahan. San Marinon pääkaupunki on maan korkeimman vuoren Monte Titanon kyljessä. Monte Titanon kolme kalkkikivihuippua kohoavat hieman yli 700 metriä merenpinnan yläpuolelle. Vuorelle on rakennettu torneja ja linnoituksia. Tornit ovat San Marinon vaakunassa.

Pienen maan luonnonympäristö on huvennut ihmisten elinkeinojen tieltä. Viidesosa San Marinon pinta-alasta on rakennettuja alueita: kyliä, kaupunkeja ja teitä. Lähes puolet maa-alueesta on viljelykäytössä. Metsien osuus on alle 20%. Luonnonpuustoon kuuluvat tammet, vaahterat, poppelit, valkosalava, humalapyökki, jalava ja saarni, sekä rinteillä mänty ja kuusi. San Marinon kesät ovat lämpimiä ja talvet ovat viileitä. Talvella rinteillä sataa lunta.

San Marinon juomavesi tulee Italian patoaltaista sekä muista Italian puolella sijaitsevista vesilähteistä. San Marinolla ja Italialla on sopimus vesihuollosta. San Marinon sähkö tuodaan sekin Italiasta. Uudistuvien energianlähteiden käyttö on toistaiseksi vähäistä. Vuonna 2022 lähes 80% Italian ja siten myös San Marinon energiasta tuotettiin öljyllä, kaasulla ja hiilellä. San Marinon kestävän kehityksen suunnitelman mukaan erilaiset suojelualueet kattavat jo miltei 40% maasta, joskin hallitus myöntää, että alkuperäisluontoa on niukasti, pieninä viipaleina maatalousmaiden ja rakennetun ympäristön lomassa.

San Marinon keskiosassa San Giovanni sotto le Pennessä maasta on kaivettu esiin 7000 vuotta vanhoja kivityökaluja. Poggio Castellanosta on löytynyt yli 3000 vuotta vanhoja saviruukkujen sirpaleita sekä kivestä ja savesta tehdyn rakennuksen jäänteitä. Saman ikäisiä asutuslöytöjä on tehty Monte Titanon huipulla. Monte Titanon kiveä on louhittu satojen vuosien ajan. Rakennuskivi on ollut tärkeä luonnonvara. Sanmarinolaiset ovat myös olleet maanviljelijöitä ja karjan kasvattajia.

San Marino on näyte vanhoista italialaisista kaupunkivaltioista. Nykyinen San Marinon tasavalta ajoittaa syntynsä 300-luvulle. San Marino on ollut itsenäinen maa, joka on valinnut itse hallitsijansa. San Marinon asukkaat ovat puolustaneet maataan linnoittaen kukkuloitaan ja solmimalla liittoja voimakkaampien ruhtinaskuntien kanssa. San Marinon perustuslaki on säädetty 1600-luvun alussa. Siinä vahvistetaan, että tasavaltaa hallitsee kansalaisten valitsema parlamentti. San Marinon parlamentti toimi jo 1200-luvulla, ja varmasti aikaisemminkin. Parlamentti nimittää kuuden kuukauden välein kaksi kapteenivaltionhoitajaa hallituksen johtajiksi. Tämä käytäntö periytynee Rooman tasavallan ajoilta.

San Marino pysytteli puolueettomana ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, vaikka ympäröivä Italia osallistui kumpaankin sotaan. Saksa valloitti San Marinon vuonna 1944 ja kohta sen jälkeen liittoutuneiden joukot valtasivat maan saksalaisilta. Liittoutuneet miehittivät San Marinoa kahden kuukauden ajan. Toisen maailmansodan levottomien aikojen jälkeen San Marinon hallituksissa on istunut vasemmisto- ja oikeistopuolueita, ja valta on siirtynyt vapailla vaaleilla hallitukselta toiselle. Tasavallan demokratia on osoittautunut toimivaksi. San Marino hyväksyttiin YK:n jäseneksi vuonna 1992.

2000-luvulla San Marinoa pidettiin veroparatiisina. Löysät verolait houkuttelivat veronkiertäjiä. Pankinjohtajia pidätettiin rahanpesusta. Kansainvälinen painostus pakotti San Marinon parantamaan rahaliikenteen valvontaa ja verotuskäytäntöjä. San Marino poistettiin veroparatiisien mustalta listalta, kun maa yhtenäisti lainsäädäntöään Euroopan unionin kanssa. Vielä vuonna 2010 kymmenet tuhannet italialaiset siirsivät rahojaan Italiasta San Marinoon välttääkseen veroja. Vuonna 2013 Italia ja San Marino solmivat sopimuksen verotuksesta ja sen jälkeen veronkierron seuranta on kohentunut.

San Marinon parlamentissa on 60 kansanedustajaa, joiden vaalikausi on viisi vuotta. Vuoden 2019 vaaleissa suurin puolue, San Marinon kristillisdemokraattinen puolue, sai kolmasosan äänistä ja 21 edustajanpaikkaa. 56% äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Vaalien jälkeen muodostettiin neljän puolueen ja vaaliliiton yhteishallitus, jota johtaa kristillisdemokraattien Luca Beccari. Vuonna 2019 valituista kansanedustajista 20 on naisia.

San Marinon parlamentti nimittää kuuden kuukauden välein kaksi kapteenivaltionhoitajaa maan muodollisiksi johtajiksi. Kymmenen ministerin hallituksen johtaja on ulkoministeri, nykyisessä hallituksessa Luca Beccari. Käytännössä hän toimii pääministerinä. Hieman alle viidesosa San Marinon asukkaista on ulkomaalaisia, enimmäkseen italialaisia. Ulkomaalaisilla ei ole äänioikeutta. San Marinon lakien mukaan ulkomaalaisen on asuttava maassa 30 vuotta ennen kuin hän voi anoa kansalaisuutta.

Vuonna 2019 järjestetyssä kansanäänestyksessä 75% äänestäjistä hyväksyi aloitteen aborttikiellon lieventämisestä. Voittaneen esityksen mukaan raskauden keskeyttäminen on sallittava kolmen ensimmäisen raskauskuukauden aikana, sekä silloin kun raskauden jatkuminen uhkaa äidin henkeä tai terveyttä.

Vuonna 2008 pankkijärjestelmän kriisi horjutti vakavasti San Marinon taloutta. Tämä pakotti maan etsimään kehitykselleen uusia suuntia. San Marino oli pitkään toiminut veroparatiisina ja italialaisen rahanpesun toimipisteenä. Vuodesta 2008 lähtien San Marinon talous supistui joka vuosi seitsemän vuoden ajan. Pahin taantuma oli vuonna 2009. Talouskasvu alkoi uudelleen vasta vuonna 2015. Vuonna 2017 useita entisiä korkeita viranhaltijoita ja päättäjiä tuomittiin satojen miljoonien eurojen laajuisesta rahanpesusta ja kavalluksista. Vankeuteen tuomittujen joukossa oli kahdeksan entistä ministeriä ja viisi kapteenivaltionhoitajaa.

San Marino on korkean tulotason maa. Vuonna 2020 bruttokansantuote oli 1,5 miljardia euroa. San Marino on ollut vauraimmillaan vuonna 2008. Sen jälkeen talous on supistunut useina vuosina, ja 2010-luvun parhainakin vuosina kasvu on ollut hidasta. Vuonna 2020 San Marinon talous supistui lähes 8% koronalaman vuoksi. Vuonna 2021 talous elpyi ripeästi. Maailmanpankki arvioi, että San Marinon talouskasvu oli yli 10%. Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa kasvun jatkuvan lähivuosien aikana. San Marino tuo ulkomailta suurimman osan väestön kuluttamista tuotteista, sähköstä ja polttoaineista. Näiden hintojen kohoaminen saattaa hidastaa talouden kasvua ja elintasokehitystä. Vuonna 2018 kolme prosenttia San Marinon väestöstä arveli elävänsä köyhyydessä.

San Marinon tärkeitä elinkeinoja ovat raha- ja pankkipalveluiden tarjonta ja matkailu. Rahalaitokset ovat läheisessä yhteydessä Italian pankkijärjestelmään. Kansainvälinen valuuttarahasto totesi vuonna 2022, että San Marinon pankkien kannattavuus oli heikentynyt viime vuosien aikana, mutta vuonna 2021 pankit olivat taas alkaneet tuottaa voittoa. San Marinossa käy vuosittain noin kaksi miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Useat lähteet arvioivat, että yli puolet San Marinon tuloista saadaan matkailupalveluista ja matkamuistotuotteista. Keräilypostimerkkien myynti on ollut yksi valtion vakituisista tulonhankintakeinoista. San Marinon pienimuotoinen maatalous tuottaa vehnää, maissia, viinirypäleitä ja oliiveja. Maassa on nykyisin monien alojen kilpailukykyistä teollisuutta, joka kaikkiaan työllistää lähes kolmasosan työvoimasta.

Vuonna 2020 San Marinon viennin arvo oli 155 miljoonaa euroa. Tuonnin arvo oli 275 miljoonaa euroa. Vientituotteita olivat koneet ja laitteet, vaatteet ja tekstiilit, lääkkeet, elintarvikkeet, keramiikka ja saviesineet sekä huonekalut. Suurimmat vientimaat olivat Romania, Ranska, Yhdysvallat, Venäjä ja Saksa. Tärkeimpiä tuontimaita olivat Saksa, Itävalta, Italia, Puola ja Ranska.