Serbia on sisämaamaavaltio Balkanin niemimaalla. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Unkari, Kroatia ja Bosnia ja Hertsegovina lännessä, Pohjois-Makedonia, Montenegro ja Kosovo etelässä sekä Bulgaria ja Romania idässä. Pääkaupunki Belgrad on reilulla miljoonalla asukkaallaan Serbian suurin kaupunki.

Serbia jakautuu maantieteellisesti kahtia pohjoisen alankoon ja etelän ylänköön ja vuoristoalueisiin. Alankoalueen maaperä on hedelmällistä mustaa multaa, joka soveltuu erinomaisesti maanviljelyyn. Tonava sivujokineen virtaa alankojen halki; pääkaupunki Belgrad on rakennettu Tonavan ja Savan risteyskohtaan. Serbian eteläpuolisko jää kahden vuoriston, Karpaattien ja Dinaaristen Alppien väliin. Noin kolmannes Serbiasta on metsää, jota kasvaa etenkin vuorenrinteillä 2000 metrin korkeuteen asti.

Maan ilmasto vaihtelee pinnanmuotojen mukaan: pohjoisen tasangolla vallitsee mannerilmasto kylmine talvineen ja kuumine, kosteine kesineen. Vuorten läheisyydellä on keskiosien ilmastoon viilentävä vaikutus, joten kesälämpötilat jäävät helteistä pohjoisosaa matalammiksi. Pohjoisen tasangolla sataa noin 600 mm vuodessa, enimmäkseen keväisin ja syksyisin, kun taas etelässä sataa jopa kolme kertaa enemmän. Osia Serbiasta sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, ja niillä esiintyy toisinaan maanjäristyksiä.

Serbia teollistui Jugoslavian aikana, mikä aiheutti maassa saastumista ja ympäristöongelmia. Vesistöjen ja ilman laatu on edelleen paikoittain erittäin huono, ja etenkin talvisin lämmitys ja liikenne altistavat ihmiset vaarallisen korkeille pienhiukkaspäästöille.

Slaavilaiset heimot asettuivat nykyisen Serbian alueelle 600-luvulta lähtien; sitä ennen alue oli osa Rooman valtakuntaa. Serbien hallitsema valtio alkoi muodostua 900-luvulla, ja valtakunta saavutti suurimman kukoistuksensa 1300-luvulla, jolloin se ulottui Tonavalta Kreikkaan asti. Serbia menetti maitaan pala palalta ottomaaneille, ja 1400-luvun lopulla koko Serbia liitettiin Ottomaanien valtakuntaan. Serbialaisten unelma omasta valtiosta nousi uudelleen 1800-luvulla, ja Balkanin kansat kapinoivat ottomaaneja vastaan, ja Serbia itsenäistyi jälleen.

1900-luvun alussa Serbia ja Itävalta kiistelivät lähialueiden omistuksesta, ja ensimmäinen maailmansota alkoi serbinationalistisen Gavrilo Principin murhattua Itävalta-Unkarin arkkiherttuan Frans Ferdinandin. Itävalta ja muut akselivallat miehittivät Serbian, ja yli miljoona serbialaissotilasta menehtyi taisteluissa. Ensimmäinen maailmansota päättyi Itävalta-Unkarin tappioon ja hajoamiseen, ja Serbia sai haltuunsa niille aiemmin kuuluneita alueita, kuten Vojvodinan nykyisessä Pohjois-Serbiassa. Serbia oli heti sodan jälkeen mukana perustamassa Jugoslaviaa (alun perin Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaa), joka yhdisti monet Balkanin valtiot yhdeksi suureksi maaksi. Serbia joutui jälleen Saksan ja sen liittolaisten miehittämäksi toisessa maailmansodassa, mutta Josip Titon johtamat kommunistipartisaanit vapauttivat maan liittoutuneiden tuella sodan loppuvaiheessa.

Toisen maailmansodan miehitysten jälkeen Jugoslavia yhdistyi jälleen, tällä kertaa tasavalloista koostuvaksi sosialistivaltioksi, jossa Serbialla ja serbeillä oli johtava asema. Tito kuoli vuonna 1980, minkä jälkeen nationalismi nosti jälleen päätään tasavalloissa, myös Serbiassa. 1980-luvun lopulla Serbian presidentiksi valittiin kansallismielinen Slobodan Miloševic, joka ei halunnut myöntää laajempaa autonomiaa muille Jugoslavian tasavalloille. Entiset tasavallat Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina sekä Pohjois-Makedonia julistautuivat itsenäisiksi 1990-luvun alussa; osa irtautui Jugoslaviasta ilman väkivaltaisuuksia, kun taas esimerkiksi Kroatian ja Bosnian ja Hertsegovinan tapauksessa Jugoslaviaa edustavien serbijoukkojen ja kroaattien ja bosniakkien välillä käytiin verisiä taisteluita. Etenkin serbitaistelijat syyllistyivät vakaviin rikoksiin, kuten etnisiin puhdistuksiin. Serbia (mukaan lukien Kosovo) ja Montenegro muodostivat tynkä-Jugoslavian.

Seuraava itsenäisyyden havittelija oli albaanienemmistöinen Kosovo, jonka niskoittelun serbijoukot yrittivät nitistää sotilaskampanjalla. Sotilasliitto Nato pommitti Serbiaa vuonna 1999 painostaakseen sitä lopettamaan väkivaltaisuudet Kosovossa. Monet serbialaiset kääntyivät Miloševiciä vastaan, ja oppositio voitti vuoden 2000 parlamenttivaalit nousten valtaan. Milošević luovutettiin kansainväliselle sotarikostuomioistuimelle Haagiin, ja hänestä tuli ensimmäinen sotarikoksista syytetty valtionpäämies. Hän ei ehtinyt saada tuomiota, vaan kuoli sydänongelmiin vuonna 2006.

Kosovon itsenäisyys on edelleen kiistanalaista, sillä Serbia pitää sitä edelleen itselleen kuuluvana autonomisena maakuntana – noin puolet maailman valtioista on tunnustanut itsenäisen Kosovon. Montenegro irtautui valtioliitosta rauhanomaisesti vuonna 2006.

Serbia on ollut EU:n jäsenehdokkaana vuodesta 2012 lähtien, mutta sillä on läheiset suhteet myös Venäjään.

Serbia on tasavalta, jota edustaa seremoniallisissa tehtävissä presidentti. Lainsäädäntävalta on 250-jäsenisellä parlamentilla, joka valitaan neljän vuoden välein vaaleilla. Serbiaan kuuluu Vojvodinan autonominen maakunta, jolla on kattava itsehallinto. Serbia kokee Kosovon myös kuuluvan itselleen autonomisena maakuntana – Kosovo on julistautunut itsenäiseksi vuonna 2008.

Serbia demokratisoitui jonkin verran saatuaan Miloševicin pois vallasta, mutta maan politiikka on edelleen epävakaata ja korruptoitunutta. Edistyspuolue (SNS) on pysytellyt vallankahvassa kiinni viimeisen vuosikymmenen ajan niin valtion- kuin aluetasollakin, ja se on muuttanut linjaansa vuosi vuodelta epädemokraattisemmaksi. Hallitus rajoittaa toimittajien ja oikeusjärjestelmän vapautta ja riippumattomuutta, ja liike-elämän eliitin ja poliittikkojen väliset kytkökset kukoistavat. Oppositio boikotoi vuoden 2020 parlamenttivaaleja, mikä johti SNS:n ja sen apupuolueiden murskavoittoon. SNS on tuhonnut opposition järjestämällä vaalit itselleen suotuisina ajankohtina, rajoittamalla muiden puolueiden rahoitusta, häiriköimällä oppositiopoliitikkoja ja manipuloimalla poliittista uutisointia.

Enemmistö Serbian kansalaisista on etnisiä serbejä. Vaikka Serbia sortaa albaanitaustaisia kosovolaisia kiistämällä heidän maansa itsenäisyyden, se suhtautuu muihin etnisiin vähemmistöihinsä melko suopeasti. Esimerkiksi unkarinkieliset pystyvät käymään koulua äidinkielellään. Serbian romaniväestö on virallista kokoaan suurempi, sillä monet romanit kiistävät etnisen taustansa väestölaskennassa välttyäkseen syrjinnältä.

Serbia on ollut EU:n jäsenehdokkaana jo vuosikymmenen ajan, mutta EU-jäsenyys etenee takkuisesti etenkin Kosovon tilanteen vuoksi. Serbia ei myöskään nykyisellään täytä EU-maille asetettuja vaatimuksia esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen suhteen. Serbian ulkopolitiikka on tasapainottelua idän ja lännen välissä – sillä on läheiset suhteet myös Venäjään maiden kulttuuristen ja uskonnollisten siteiden sekä ulkomaankaupan vuoksi. Serbia on ainoa Balkanin maa, joka ei ole tuominnut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa vuonna 2022.

Maailmanpankki luokittelee Serbian keskitulotason maaksi. Se teollistui Jugoslavian aikana, mutta Jugoslavian hajoamissodat romahduttivat Serbian talouden: sitä vastaan kohdistettiin sotarikosten vuoksi pakotteita, ja Naton pommitukset vuonna 1999 tuhosivat tärkeää infrastruktuuria. Kansainvälisiä avustuksia ja pääomaa alkoi tihkua Serbiaan Miloševicin pidätyksen jälkeen, ja talous kasvoi nopeasti vuoden 2008 talouskriisiin asti. Kriisi koetteli Serbiaa ankarasti: köyhyys kaksinkertaistui, kuten myös valtionvelka. Nykyisin Serbian talous on noususuunnassa, mutta korruptio, pimeän talouden määrä ja monimutkainen byrokratia hidastavat kehitystä ja ennen kaikkea hankaloittavat tavallisten serbialaisten toimeentuloa. Kaikista työkykyisistä työttöminä oli tammikuussa reilu 10 %. Lähes neljännes serbialaisista joutuu kituuttamaan köyhyysrajan alapuolella.

On Serbialla taloudellisia valttikorttejakin: sen jäsenyysneuvottelut EU:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa etenevät, minkä lisäksi se käy kauppaa myös Turkin ja Venäjän kanssa. Sillä on suotuisa sijainti idän ja lännen välissä, minkä lisäksi serbialainen työvoima on suht korkeasti koulutettua ja palkkataso alhainen. Serbiassa valmistetaan esimerkiksi autoja, muita koneita, lääkkeitä ja huonekaluja, joita viedään etenkin EU-maihin, kuten Italiaan ja Saksaan, naapurivaltioihin ja Venäjälle. Serbian bruttokansantuotteesta noin puolet tulee palvelualoilta, 40 % teollisuussektorilta ja 10 % maataloudesta, mikä on korkea osuus Euroopan maaksi. Serbian hedelmällinen pohjoistasanko tuottaa muun muassa maissia, vehnää, perunoita, auringonkukansiemeniä ja hedelmiä.

Serbia tuottaa noin kolmanneksen tarvitsemastaan sähköstä vesivoimalla ja loput hiilivoimalla. Serbia ostaa lämmitykseen ja liikenteeseen tarvitsemansa öljyn ja maakaasuun etenkin Venäjältä. Maan kasvihuonekaasupäästöt eivät ole juuri laskeneet 2000-luvun alkuvuosista, ja Serbian tulisi puuttua hiilijalanjälkeensä muutenkin kuin laatimalla suurpiirteisiä suunnitelmia.