Viro on Baltian maista pienin ja pohjoisin. Sen rajanaapureita ovat idässä Venäjä ja etelässä Latvia. Idässä ja pohjoisessa Viroa ympäröi Itämeri. Pinta-alaltaan Viro on suunnilleen samankokoinen kuin Tanska, mutta siellä asuu vain reilu miljoona ihmistä. Kolmannes virolaisista eli noin 430 000 asuu pääkaupunki Tallinnassa, ja muita suuria kaupunkeja ovat perinteinen yliopistokaupunki Tartto, Venäjän rajan tuntumassa sijaitseva Narva sekä kuuluisa kesäkaupunki Pärnu.

Virossa vallitsee manner- ja meri-ilmaston välimuoto, johon vaikuttavat esimerkiksi Atlantin ja siten myös lämpimän Golf-virran läheisyys ja Venäjältä tulevat mantereiset ilmavirrat. Kesät ovat suht lämpimiä ja talvet leutoja. Sää on usein sateinen ja pilvinen, ja säännöllisten sateiden vuoksi maa-ala soveltuu hyvin viljelyyn.

Metsä peittää yli puolta Viron maa-alasta, ja maa sijaitsee havu- ja lehtimetsävyöhykkeiden rajalla. Virossa kasvaa meille tuttujen koivun ja männyn lisäksi myös jaloja lehtipuita, kuten tammea ja vaahteraa. Pinta-alasta maatalouskäytössä on noin 22%, ja loput 27% koostuvat esimerkiksi soista ja niityistä. Viro on hyvin alava maa, ja korkein kohta, Latvian lähellä sijaitseva Suur Munamägi, sijaitsee vain 318 merenpinnan yläpuolella. Viimeisimmän jääkauden jäljet näkyvät edelleen Viron maastossa: maassa on yli 1500 järveä, paljon soita ja paljon hiekkarantoja.

Neuvostoaikana Virossa oli paljon raskasta teollisuutta, ja lämpö ja sähkö saatiin fossiilisista polttoaineista. Ilma, maaperä ja vesistöt saastuivat pahoin. Uudelleen 1990-luvun alussa itsenäistyttyään Viro alkoi kiristää ympäristölainsäädäntöä, ja ympäristön tila on kohentunut. Maata on saatu metsitettyä, ja nykyisin suojelualueet muodostavat 10% maan pinta-alasta.

Ihmisasutus levisi Viroon viimeisimmän jääkauden jälkeen, ja suomalais-ugrilaiset heimot ovat asuttaneet aluetta jo tuhansia vuosia. Viron alue oli 1200-luvulta lähtien Itämeren suurvaltojen heittopussi. Se tuli saksalaisten ja tanskalaisten hallintaan 1200-luvulla, joskin virolaisten kapinointiin kyllästynyt Tanska myi alueensa saksalaisille 1300-luvulla. 1600-luvun suurvalta Ruotsi valtasi Viron alueen asteittain. Ruotsalaisvaltaa ei kestänyt kauaa, sillä Suuren Pohjan sodan päätteeksi koko Viro päätyi Venäjän haltuun. Maaorjuus lakkautettiin 1800-luvulla, ja samoihin aikoihin kansallisuusaate nosti päätään Virossa. Virolaiset perustivat vironkielisiä kouluja ja julkaisivat kirjallisuutta. Maan ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin vuonna 1869. Vastareaktiona virolaisten kapinoinnille Venäjä alkoi venäläistää Viroa lakkauttamalla vironkielisiä instituutioita, kuten lehtiä ja koulutusta.

Venäjän keisarikunta romahti vuoden 1917 vallankumouksissa, mikä loi sekasortoa myös Virossa. Viro julistautui itsenäiseksi 1918, mutta se pääsi eroon neuvostomiehittäjistä vasta vuotta myöhemmin. Nuoreen Viroon perustettiin oma parlamentti, mutta nuori demokratia päätyi lähes itsevaltaisen presidentti Konstantin Pätsin hallintaan 1930-luvulla. Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto miehitti maan vuonna 1940 heti sodan alkumetreillä: Saksan ja Neuvostoliiton vuonna 1939 solmiman Molotov–Ribbentrop-sopimuksen lisäpöytäkirjan mukaan Viro kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941 ja miehitti Viron. Saksan hävittyä sodan neuvostojoukot palasivat ja palauttivat neuvostovallan. 

Viro kuului Neuvostoliittoon vuoteen 1991 asti. Etenkin neuvostovallan alkuaikoja leimasivat julmuudet virolaisia kohtaan: jopa 80 000 virolaista karkotettiin vankileireille vuoteen 1953 mennessä. Venäjänkielisiä asukkaita muualta Neuvostoliitosta asutettiin Viroon, erityisesti maan itäosiin, kuten Narvan kaupunkiin. Viron itsenäisyyshaaveet kasvoivat 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliiton ilmapiiri vapautui Mihail Gorbatšovin liennytyspolitiikan myötä (perestroika). Virossa järjestettiin kansanäänestys  itsenäistymisestä, ja suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui jälleen itsenäiseksi vuonna 1991, mutta venäläisjoukot poistuivat maasta yli kolmen vuoden neuvottelujen jälkeen vasta elokuussa 1994.

Neuvostoliitosta irtauduttuaan Virosta tuli vakaa, demokraattinen valtio jo 1990-luvun lopulle mennessä. Se suuntautui vahvasti länteen 2000-luvun alkuvuosina: Viro liittyi puolustusliitto Natoon ja Euroopan Unioniin vuonna 2004, ja se otti käyttöön yhteisvaluutta euron vuonna 2011.  

Viro on ollut Neuvostoliitosta itsenäistyttyään parlamentaarinen demokratia, jonka lait säätää yksikamarinen, 101-jäseninen parlamentti eli Riigikogu. Monista muista Euroopan tasavalloista poiketen Virossa presidentin valitsee parlamentti. Viron presidenttinä on toiminut vuodesta 2021 asti poliittisesti sitoutumaton Alan Karis. Virossa on viisitoista maakuntaa, jotka jakaantuvat kuntiin (64 kpl) ja kaupunkeihin (15 kpl).

Neuvostoliitosta irtautumisen jälkeen Viroon jäi paljon etnisiä venäläisiä: nykyisin lähes kolmannes maan asukkaista puhuu äidinkielenään venäjää. Venäläisväestö asuu pääosin Tallinnassa ja Koillis-Virossa Narvassa ja Kohtla-Jarvessa. Venäjänkielisten koulutus- ja tulotaso ovat vironkielisiä matalampia, ja noin 90 000 venäjänkielistä on edelleen vailla Viron tai Venäjän kansallisuutta. Nykyinen hallitus suunnittelee lakkauttavansa venäjänkielisen perusopetuksen vuoteen 2030 mennessä. On epäselvää, vaikuttaako uudistus venäjänkielisiin syrjivästi vai ei: toisaalta se vaarantaa vähemmistön oikeuden omaan kieleensä, mutta toisaalta se vahvistaisi venäjänkielisten lasten virontaitoja, mikä voisi avata yliopistojen ovet heille helpommin tulevaisuudessa. Vironvenäläisillä ei ole omaa puoluetta, mutta Keskustapuolue on ajanut perinteisesti heidän asioitaan. 

Demokratian alkuvuodet 1990-luvulla olivat Virossa hieman sekavaa aikaa: korruptio rehotti, uusia puolueita syntyi ja vanhoja kaatui. 2000-luvulta eteenpäin Viron politiikka on vakautunut, ja tärkeimmiksi puolueiksi ovat vakiintuneet keskustaoikeistolainen Reformipuolue, Keskustapuolue, Sosiaalidemokraattinen puolue ja konservatiivinen Isänmaa-puolue. Viime vuosina kannatusta on kerännyt myös oikeistopopulistinen Viron konservatiivinen kansanpuolue (EKRE), joka muiden eurooppalaisten populistipuolueiden tavoin vastustaa kansainvälisiä rakenteita, kuten Euroopan unionia tai maahanmuuttoa, ja kannattaa konservatiivisia arvoja.

EKRE sai vuoden 2019 parlamenttivaaleissa lähes 18% ääniosuuden, ja se nousi Keskustapuolueen Jüri Rataksen luotsaamaan hallituskoalitioon yhdessä Isänmaa-puolueen kanssa. Rataksen hallitus kaatui alle kahden vuoden jälkeen vaikean hallitusyhteistyön ja korruptioskandaalien vuoksi. Virossa ei järjestetty uusia vaaleja, vaan muut puolueet EKRE:ä lukuun ottamatta muodostivat ensin kahden, sitten kolmen puolueen koalition, joita kumpaakin on johtanut Reformipuolueen Kaja Kallas. 

Viro on suuntautunut ulkopoliittisesti vahvasti länteen, ja se on aktiivinen EU- ja Nato-jäsen. Viro on avoimen Venäjä-vastainen, ja se on ottanut vastaan huomattavan määrän ukrainalaispakolaisia Venäjän hyökättyä Ukrainaan keväällä 2022. Viro on huolissaan omasta turvallisuudestaan hyökkäyksen seurauksena, kuten muutkin Baltian maat. 

Viron talous on yksi Euroopan liberaaleimmista: valtiontalous on hyvin tasapainossa, byrokratiaa on yksinkertaistettu ja sähköistetty, ja sekä yritys- että tuloverotus ovat suhteellisen alhaisia. Virossa on käytössä tasaverotus, eli kaikki palkansaajat maksavat saman prosenttiosuuden veroja tuloistaan. Talouden vapauttamiseen ryhdyttiin jo ennen virallista Neuvostoliitosta itsenäistymistä, ja yritystoimintaa yksityistettiin vauhdilla heti itsenäistymisen jälkeen. 1990-luvulla Viroon investoitiin suhteessa enemmän ulkomaista pääomaa kuin mihinkään muuhun Keski- ja Itä-Euroopan maahan. Viro on nykyään tunnettu edistyneistä sähköisistä järjestelmistään – maassa voi jopa äänestää sähköisesti! Byrokratian hoitaminen netissä nopeuttaa asiointia julkisissa palveluissa.

Viron talous kasvoi voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä vuoden 2008 globaaliin talouskriisiin asti. Romahduksen jälkeen talous elpyi, ja maa oli uusien kasvuhakuisten yritysten (start-up) perustamisessa maailman kärkeä. Monet ulkomaiset yritykset ovat investoineet Viroon tai perustaneet sinne sivukonttoreita matalan verotuksen vuoksi. Viron talous on riippuvainen ulkomaankaupasta, jota Viro käy erityisesti Suomen, Ruotsin, Saksan ja Venäjän kanssa. Venäjän-kauppa on tosin tyrehtynyt lähes kokonaan Ukrainan sodan vuoksi keväästä 2022 lähtien. 

Virossa on pulaa etenkin korkeasti koulutetusti työvoimasta, ja työttömiä on maassa vain muutama prosentti. Nuorisotyöttömyys on tätä vastoin melko korkeaa, noin 18% vuonna 2020. Suurin osa (77 %) virolaisista työskentelee palvelualoilla; teollisuuden parissa työskentelee noin 20% ja maatalousaloilla 3 %. Tärkeimpiä vientituotteita olivat vuonna 2021 öljyliuske, elektroniikka, öljyjalosteet, autot ja puutavara.

Taloudellinen menestys ei koske koko Viron väestöä: yli 20% virolaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Sosiaaliturvan taso on alhainen, vaikka erityisesti lapsiperheitä on alettu 2010-luvun lopulla tukea avokätisemmin. Ukrainan sodan seurauksena Virossa on ollut korkea inflaatio vuonna 2022, ja sähkön ja elintarvikkeiden hinnat ovat kohonneet hälyttävästi, mikä vaikeuttaa vähävaraisten arjesta selviämistä entisestään.

Neuvostoaikoina Viro tuotti energiaa paljon nykyistä kokoaan laajemmalle alueella, ja maa on edelleen sähkön ja lämmön suhteen omavarainen. Niitä tuotetaan etenkin polttamalla niin ikään Virossa louhittua öljyliusketta. Viro vie paljon sähköä esimerkiksi Latviaan. Pitääkseen kiinni luvatuista ilmastotoimista Viro pyrkii luopumaan öljyliuskeen käytöstä vuoteen 2035 mennessä.