Taustalla valtakamppailu
Libanonissa on pitkään käyty valtakamppailua kristittyjen, sunnimuslimien ja šiiamuslimien välillä. Kyse on pääosin identiteetistä ja poliittisesta edustuksesta, ei niinkään uskonnollisista eroista. Perinteisesti kristityillä on ollut paljon valtaa, ja perustuslain mukaan presidentin pitäisi olla maroniittikristitty, pääministerin tulee olla sunnimuslimi ja parlamentin puheenjohtajan šiiamuslimi. Vallanjako perustuu vuoden 1932 väestönlaskentaan, jonka jälkeen muslimien osuus väestöstä on kasvanut merkittävästi.
Sisäisten ristiriitojen lisäksi Libanon on myös muiden Lähi-idän maiden, kuten Israelin, Syyrian, Iranin ja Saudi-Arabian, valtakamppailujen kohde.
Israelin sisäiset ongelmat ajavat Libanonin sisällissotaan
Libanon itsenäistyi vuonna 1946. Ennen sitä maa kuului Kansainliiton mandaattialueena Ranskalle ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksen perusteella. Libanon tunnettiin Lähi-idän Sveitsinä, ja pääkaupunkia Beirutia kutsuttiin leveiden kävelykatujensa ja ranskalaistyylisen arkkitehtuurinsa takia Lähi-idän Pariisiksi. Vain harvat arkkitehtuurin helmet selviytyivät ehjinä Libanonin sisällissodasta, jota käytiin vuosina 1975–1990.
Libanonin sisällissotaa ei voida tarkastella erillään palestiinalaisten ja israelilaisten välisestä konfliktista. Monet palestiinalaiset etsivät suojaa vuoristoisesta Libanonista, kun he pakenivat israelilaisten hyökkäyksiä 1940-luvun loppupuolella ja vuonna 1967. Monet asuvat yhä pakolaisleireillä, ja palestiinalaisten pakolaisten lukumäärä on vaihtelevien arvioiden mukaan 3–7 prosenttia väestöstä. Leirit ovat koko ajan olleet tärkeimpiä palestiinalaisen vastarintaliikkeen värväyspaikkoja.
Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) perusti varhain armeijan tukikohtia Etelä-Libanoniin, mistä käsin käytiin sissisotaa Israelia vastaan. Kun PLO pakotettiin lähtemään Jordaniasta vuonna 1970, se perusti päämajansa Beirutiin. Toisin sanoen palestiinalaiset olivat näkyvästi läsnä maassa, ja 1960-luvun lopulla tämä johti lisääntyviin jännitteisiin palestiinalaisten ja libanonilaisten kansallismielisten ryhmien välillä. Falangistit olivat yksi tällainen libanonilainen ryhmä. He olivat peräisin Libanonin suurimmasta kristittyjen ryhmästä ja kuuluivat niin kutsuttuihin arabiaa puhuviin maroniitteihin.
Palestiinalaisten ja falangistien välisen konfliktin lisäksi 1960-luvulla libanonilaisessa politiikassa kasvoi myös vasemmiston ja oikeiston välinen kuilu. Koko Libanonin itsenäisen historian ajan maan kristitty väestönosa oli hallinnut poliittista elämää. Kristityt olivat niukkana enemmistönä maassa verrattuna maan muihin suuriin kansanryhmiin, kuten druuseihin sekä šiia- ja sunnimuslimeihin. Nyt radikaali muslimisiipi halusi asiaan muutoksen. Vasemmistolaiset muslimit liittoutuivat palestiinalaisten kanssa, kun taas falangistit saivat tukea hallituksen armeijalta ja Israelilta. Palestiina-Israel-konflikti kietoutui täten Libanonin sisäisiin erimielisyyksiin, ja 1970-luvulla rintamat kiristyivät ja väkivaltaisia yhteenottoja tapahtui yhä useammin.
Sisällissota sai alkunsa tapahtumasta, jossa falangistit iskivät palestiinalaiseen bussiin huhtikuussa 1975. PLO:n johtaja Jasser Arafat yritti pitää PLO:n sodan ulkopuolella, mutta falangistien hyökkäykset palestiinalaisten pakolaisleireihin tekivät sen mahdottomaksi. Tätä seurasi kovia taisteluita useiden osapuolten välillä. Muut maat sekaantuivat konfliktiin, ja erityisesti Syyria ja Israel osallistuivat aktiivisesti sotatoimiin. Syyrialla on perinteisesti ollut paljon vaikutusvaltaa Libanonissa, ja sen toiveena on ollut liittää Libanon Syyriaan. Vasta vuonna 1991 Syyria hyväksyi Libanonin riippumattomuuden, ja Syyrialla oli joukkoja maassa vuoteen 2005 asti.
Israel osallistui Libanonin sisällissotaan sekä suoraan että välillisesti. Ensiksi se tuki falangisteja materiaalisesti ja sotilaallisesti. Kaksi tunnetuinta joukkomurhaa palestiinalaisten pakolaisleireillä Sabrassa ja Shatilassa olivat falangistien tekemiä operaatioita, joihin Israelin joukot osallistuivat sulkemalla palestiinalaisten ulospääsyn leireistä. Israel tuki myös Etelä-Libanonin armeija (SLA) -nimistä järjestöä, joka taisteli PLO:ta vastaan Etelä-Libanonissa. Lisäksi Israel hyökkäsi Libanoniin joukkoineen ensimmäistä kertaa vuonna 1978. YK tuomitsi operaation, ja israelilaiset päättivät perääntyä. Israel teki uuden hyökkäyksen vuonna 1982, ja miehitti sen jälkeen suurta osaa Libanonista vuoteen 1985 asti. YK siirsi raja-alueille valvontajoukkoja. Miehitys synnytti huomattavaa aseellista vastarintaa, ja Etelä-Libanoniin perustettiin muun muassa šiiamuslimien ryhmittymä Hizbollah taistelemaan israelilaisia vastaan.
YK:n UNIFIL-partioita Etelä-Libanonissa. Valokuva: Unifil/Pasqual Gorriz
Väliaikainen rauha
Vuonna 1985 israelilaiset päättivät vetäytyä itsemääräämälleen turvallisuusvyöhykkeelle, ja vasta vuonna 2000 he vetäytyivät kokonaan pois maasta. Sisällissodan loppu ajoitetaan usein vuoteen 1990, jolloin niin kutsuttu Tai`fin sopimus astui voimaan, ja eri miliisiryhmien aseistariisunta aloitettiin. Noin 100 000 ihmisen arvioidaan kuolleen tämän 15 vuoden pituisen sisällissodan aikana. Yhtä moni sai elinikäisiä vammoja sodan seurauksena.
Kun sisällissota oli ohi, riisuttiin nämä eri militanttiryhmät aseista. Ainoa ryhmittymä, jota ei saatu riisuttua aseista, oli Hizbollah. Siitä kasvoi yksi maan suurimmista aseellisista ryhmistä. Hizbollah oli saanut huomattavaa sotilaallista tukea šiiajohtoiselta Iranilta ja Syyrialta. Hizbollah sai myös voimakasta tukea etelälibanonilaisilta, koska se monien vuosien ajan oli tehnyt alueella hyväntekeväisyystyötä ylläpitämällä kouluja ja sairaaloita paikallisväestölle. Vuodesta 1992 lähtien Hizbollahista tuli myös poliittinen puolue, ja sillä on nykyään useita edustajia sekä Libanonin hallituksessa että parlamentissa.
Israel reagoi voimalla Hizbollahin toimintaan
UNIFILin virkamies mittaa ”Blue Barrel” -koordinaatit Etelä-Libanonissa. Ne osoittavat, että missä on ”sininen viiva” eli linja, jota Israelin tai Libanonin ei pitäisi ylittää. Kuva: UN Photo/Pasqual Gorriz
Poliittinen epävakaus on piinannut Libanonia myös sisällissodan jälkeen, mutta aikakautta on myös leimannut halu välttää uusi sisällissota. Siitä huolimatta Libanon on hyvin jakaantunut yhteiskunta, jonka vallan tasapainoa myös muut alueen maat horjuttavat.
Uusi kriisi koettiin vuonna 2006, kun Hizbollah kidnappasi kaksi israelilaista sotilasta. Seuraavien viikkojen aikana Israel vastasi hyökkäämällä Libanoniin sekä ilmavoimillaan että maajoukoillaan. Tämä vastaisku sai paljon kritiikkiä kansainvälisen yhteisöltä ja YK:lta, ja oli useimpien mielestä ylimitoitettu reaktio. 34 päivää kestäneessä sodassa noin 1000 libanonilaista, joista suurin osa siviilejä, menetti henkensä hyökkäyksessä. Vastapuolella noin 40 israelilaista siviiliä ja runsaat 80 sotilasta sai surmansa.
Elokuun puolivälissä YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman numero 1701, jonka seurauksena YK:n jo entuudestaan suuria UNIFIL-joukkoja lisättiin. Tämä operaatio johti konfliktin osapuolten väliseen aseleposopimukseen. Molemmat puolet pitivät itseään konfliktin voittajina.
Kesällä 2008 Israel ja Hizbollah sallivat taisteluissa kaatuneiden sotilaidensa palautuksen vastapuolelle. Hizbollah palautti kuolleina nämä kaksi kidnappaamaansa sotilasta, ja Hizbollah vastaanotti 200:n sodassa kuolleen libanonilaisen sotilaan jäännökset ja viisi vapautettua vankia. Israelin ja Libanonin välinen retoriikka tiukentui jälleen, kun Libanonin hallitus tunnusti Hizbollahin laillisuuden.
Aselevon jälkeenkin osapuolten välillä on ollut vihollisuuksia, kun Israel muun muassa on rikkonut Libanonin ilmatilaa ja Libanon vastannut tulituksella. Joulukuussa 2018 Israel aloitti sotilasoperaation Libanonin raja-alueella. Sen tarkoituksena oli tuhota Libanonista Israeliin johtamat tunnelit, joita pidetään Hizbollahin kaivamina. Israelin mukaan kyseessä oli puolustusoperaatio Irania vastaan. Operaatio päättyi tammikuussa 2019.
Syyrialaisnainen pakolaisleirillä Aarsalin kaupungissa Libanonissa vuonna 2012. (Kuva: Jodi Hilton/irin)
Pakolaiskriisi kärjistää tilannetta
Viime vuosina etenkin Syyrian sisällissodalla on ollut merkittäviä vaikutuksia Libanonin vakauteen. Sisällissodan taustalla ollut arabikevät alkoi vuonna 2011, mutta Libanonin ja Syyrian välit olivat vaikeat jo ennen tätä, sillä Syyrialla oli osuutensa Libanonin sisällissodassa.
Vuonna 2005 Libanonin sunnimuslimeihin kuuluva pääministeri Rafiq Harari salamurhattiin Beirutissa. Syyrian uskottiin olevan hyökkäyksen takana, sillä Hariri oli puhunut kielteiseen sävyyn Syyrian läsnäolosta maassa. Salamurha johti niin suuriin mielenosoituksiin, että Syyria veti joukkonsa lopulta Libanonista.
Haririn salamurhan jälkeen Syyrian politiikka jakaantui entisestään ja Hizbollahin vaikutusvalta kasvoi.
Vuonna 2011 alkanut arabikevät ravisteli Pohjois-Afrikaa ja Lähi-idän maita ja johti useissa maissa vallanvaihdoksiin ja levottomuuksiin. Arabikevät ja Syyrian tilanne eivät aluksi näyttänyt vaikuttavan Libanoniin. Libanonin hallitus pyrki pysymään puolueettomana Syyrian kysymyksessä eristääkseen Libanonin Syyrian konfliktista.
Hizbollah kuitenkin tukee avoimesti Syyrian hallituksen joukkoja ja osallistuu Syyrian sisällissotaan puolustamalla presidentti Bashar al-Assadin hallintoa. Sunni-islamia kannattavat ja poliittisesti valveutuneet salafistit puolestaan avustavat Syyrian oppositiota rahallisesti ja aseellisesti ja pyrkivät auttamaan Syyriasta Libanoniin paenneita ihmisiä.
Vuodesta 2012 alkaen Syyrian tilanne on lisännyt Libanonin sisäisten ryhmien, kristittyjen, sunni- ja šiiamuslimien sekä alaviittien välisiä jännitteitä ja johtanut yhteenottoihin maiden välisillä raja-alueilla. Maassa on ollut terrori-iskuja ja kahakoita, jotka liittyvät Syyrian sisällissotaan.
Sisällissota on aiheuttanut Libanonissa myös mittavan pakolaiskriisin. Vuoden 2019 maan hallitus arvioi, että maahan on paennut noin 1,5 miljoonaa syyrialaista. Se on aiheuttanut valtavia paineita maan sosiaali- ja terveyspalveluille. Libanonissa onkin väkilukuun suhteutettuna eniten pakolaisia koko maailmassa.
Nuoret mielenosoittajat Etelä-Beirutissa, raunioissa pommi-iskujen jälkeen, syksyllä 2006. Kuukauden mittainen konflikti Israelin ja Hizbollahin välillä teki kaupungeista ja kylistä taistelukenttiä (Kuva: Manoocher deghati/irin)
Kriisi kriisin päälle: Beirutin räjähdys
Viime vuodet Libanon on kärsinyt vakavasta talouskriisistä, ja joka toinen maan asukas elää köyhyysrajan alapuolella. Vuonna 2020 alkanut, koko maailmaa koskettava koronavirusepidemia, ei ainakaan helpota tilannetta.
Tammikuussa 2020 maassa nähtiin massaprotesteja taloustilanteen ja korruption takia. Ne johtivat hallituksen eroon.
Elokuussa 2020 maata kohtasi uusi katastrofi, kun Beirutissa tapahtui kaksi satamaan varastoidun, 2 750 tonnin ammoniumnitraattilastin aiheuttamaa räjähdystä.
Jopa 220 ihmistä kuoli, ainakin 6 000 loukkaantui ja yli 200 000 jäi kodittomaksi. Jopa puolet kaupungista tuhoutui.
Satamaviranomaiset ja Libanonin hallinto tiesivät vaarallisen aineen varastoinnista satamaan, mutta eivät tehneet asialle mitään. Räjähdys laukaisi valtavat mielenosoitukset, joissa kansalaiset ovat osoittaneet tyytymättömyyttään valtion tilaa ja huonosti hoidettua politiikkaa kohtaan. Katastrofi johti pääministeri Hassan Diabin hallituksen eroon.
Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit
Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista:
Lue konfliktiin liittyvät konfliktiprofiilit: