Libanonissa toimii ääri-islamistisia ryhmiä, jotka käyvät jatkuvaa sotaa Israelia vastaan. Vuoden 2023 alussa palestiinalaiset aseryhmät ampuivat Libanonista Israeliin kymmeniä räjähtäviä raketteja. Israel vastasi pommittamalla palestiinalaiskohteita. Viiden ja puolen miljoonan asukkaan Libanon on ottanut vastaan 1,5 miljoonaa Syyrian pakolaista. Se on valtava määrä pienessä maassa. Libanonissa on myös palestiinalaisten pakolaisten leirejä, joilla asuu 200 000 ihmistä. Etelä-Libanonissa Israelin rajan lähellä on kymmenen tuhatta YK:n rauhanturvaajaa, joista kaksisataa on suomalaisia.
Murtunut maa
Kansainvälisen lehdistön kertomukset Libanonista antavat kuvan lohduttomasta maasta. Keskiluokka on vajonnut köyhyyteen. Ihmiset etsivät ruokaa roskalaatikoista ja jätekasoista. Kaupunkien yöt ovat synkkiä ilman sähköä. Ryöstöt ovat lisääntyneet ja pankeissa on ollut ryöstöyrityksiä, joissa joko oikeilla aseilla tai leikkiaseilla uhanneet ihmiset ovat halunneet saada itselleen vain omalla tilillään olevat rahat. Libanonin pankit ovat ajautuneet niin syvään maksukyvyttömyyteen, että ne säännöstelevät tiukasti asiakkaiden käteisnostoja. Libanonin punta, jota maassa kutsutaan myös liiraksi, on menettänyt arvonsa.
Rahattomat libanonilaiset ovat epätoivoisia. Kaksi kolmasosaa nuorista ja aikuisista haluaisi muuttaa maasta, vaikka se merkitsisi hengenvaarallista merimatkaa huonokuntoisilla täyteen lastatuilla pakolaisveneillä. Suuri osa parhaiten koulutetuista eri alojen ammattilaisista on jo lähtenyt ulkomaille. Nuoret miehet värväytyvät aseryhmien palvelukseen. Libanonin armeijan sotilaat karkaavat palveluksesta tai etsivät yksityisiä lisätöitä, koska valtion palkanmaksu viipyy ja rahanarvon romahduksen kalvama palkka on niin pieni, että sillä ei elä.
UNIFILin virkamies mittaa ”Blue Barrel” -koordinaatit Etelä-Libanonissa. Ne osoittavat, että missä on ”sininen viiva” eli linja, jota Israelin tai Libanonin ei pitäisi ylittää. Kuva: UN Photo/Pasqual Gorriz
Libanonin politiikka on takalukossa. Valta on pitkään annosteltu eri ryhmille uskontojen jakolinjojen mukaan. Eri uskontojen ydinalueilla on syntynyt hallitsevia valtahoveja, jotka suosivat kannattajiaan ja tekevät vallalla rahaa. Valtapeli keskittyy eduntavoitteluun. Oikeuslaitos ja pankit ovat mukana pelissä. Keskeisillä politiikan toimijoilla ei ole laajoja näkemyksiä tai suunnitelmia kansakunnan kehittämisestä. Libanonin nykyisen kriisin keskellä niitä kaivattaisiin kipeästi, koska maa nyt näyttää ajautuvan eteenpäin ilman ohjausta. Tarvittaisiin edes vähimmäismäärä yksimielisyyttä. Libanon on ollut kuukausien ajan ilman valtionpäämiestä, koska uskonnolliset ja poliittiset ryhmittymät eivät ole kyenneet sopimaan presidentin valinnasta.
Vuonna 2020 räjähdys ravisteli pääkaupunkia Beirutia. Sataman varastossa pitkään säilytetty suuri ammoniumnitraattilasti syttyi tuleen ja räjähti. Tuho jätti 300.000 ihmistä kodittomiksi. Pääosa räjähdyksen vaurioittamista siiloista sortui vuonna 2022. Ilmakuvissa näkyvät rauniot ja satama-altaaseen kaatunut laiva. Libanon on monella tavalla murtunut maa.
Vuoden 2023 alussa Libanonissa toimivat palestiinalaiset aseryhmät ampuivat Israelin puolelle kymmeniä räjähtäviä raketteja. Israelin ilmavoimat pommitti palestiinalaiskohteita. Libanonin suurin puolue Hizbollah tukee ääri-islamistisia palestiinalaisryhmiä. Hizbollahilla on oma asejoukkonsa, joka on ollut Syyrian armeijan liittolaisena kymmenen vuotta kestäneessä Syyrian sisällissodassa. EU luokittelee Hizbollahin aseellisen siiven terroristijärjestöksi. Hizbollah saa Iranilta aseita ja rahaa. On vaikea ennustaa, mitä Libanonissa tapahtuu seuraavaksi. Monet epävarmuudet horjuttavat maata.
Talouden romahdus
Vuonna 2018 Libanonin bruttokansantuote oli yli 50 miljardia euroa. Vuoteen 2022 mennessä kansantuote oli menettänyt yli puolet arvostaan ja supistunut 23 miljardiin euroon. Bruttokansantuote kuvaa maan kotimaisen tuotannon kokoa. Libanonin pääkaupunki Beirut oli aikaisemmin saanut mainetta yhtenä Lähi-Idän tärkeimmistä pankki- ja rahatalouskeskuksista. Vuodesta 2019 alkaen Libanonin pankkijärjestelmä on romahtanut. Yksityiset tilinomistajat jonottavat ja osoittavat mieltään saadakseen pankista ulos edes osan omista talletuksistaan. Libanonin rahayksikkö punta on menettänyt arvostaan yli 90%. Palkansaajien ostovoima on kutistunut murto-osaan entisestä. Neljä viidesosaa libanonilaisista elää nyt köyhyydessä. Puolet perheistä yrittää tulla toimeen alle sadalla eurolla kuukaudessa. Samaan aikaan ruoka on kallistunut tuntuvasti. Keskiluokkaan aikaisemmin kuuluneet ihmiset eivät selviydy palkallaan edes välttämättömistä ruokakuluista. Ulkomailla asuvat libanonilaiset lähettävät kotimaahan perheilleen 7 miljardia euroa vuodessa. Se on 1230 euroa jokaista libanonilaista kohden. Rahalähetykset pitävät pystyssä monen perheen taloutta.
Vuonna 2023 Libanonin valtionvarainministeri Amin Salam sanoi, että olisi vaikea uskotella kenellekään, että Libanon ei ole epäonnistunut valtio. Hän totesi, että Libanonin eri ryhmien poliittiset johtajat ovat antaneet maan elää yli varojensa vuosikymmenien ajan. Libanon ja sen pankit ovat ottaneet aina vain lisää ulkomaisia lainoja. Vanhojen velkojen korkoja ja lyhennyksiä on maksettu ottamalla uutta velkaa. Vuoden 2019 lopussa julkinen velka oli kasvanut sataan miljardiin euroon. Se vastaa Libanonin kahdenkymmen vuoden vientituloja ja ylittää rajusti maan verraten pienen talouden maksukyvyn. Libanonin pankkitalouden näennäinen vauraus on ollut keinotekoinen kupla, joka on puhjennut ikävän todellisuuden paineessa. Viime vuosien aikana Libanonin ongelmat ovat kasaantuneet: kriisi kriisin päälle. Koronapandemia oli raskas isku Libanonin taloudelle. Se pysäytti matkailun, joka on yksi maan tärkeimmistä tulonlähteistä. Vuonna 2019 Libanonissa kävi kaksi miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa ja turismi tuotti lähes 9 miljardia euroa. Vuonna 2020 saapuneiden turistien määrä putosi puoleen miljoonaan ja turismin tulot olivat vain hieman yli 2 miljardia euroa. Koronapandemia lamautti myös Libanonin terveydenhoidon, joka sitä ennenkin oli ollut huonosti toimiva ja ylirasitettu.
Valtionvarainministeri Salam on korostanut, että Libanonin poliittisten ja uskonnollisten ryhmien johtajien ei pitäisi syyttää vain koronaa maan taloudellisista ongelmista. Hänen mielestään avainasia on se, kuinka rahaa käytetään. Libanonin politiikkaa luonnehtivat asiakassuhteet. Poliittiset ryhmät ja ehdokkaat ostavat ääniä ja jakavat virkapaikkoja kannattajilleen. Kullakin uskonnollisella ja poliittisella ryhmällä on oma valtakiintiönsä. Valtaa pyritään myös koko ajan muuttamaan rahaksi. Vuoden 2023 keväällä ranskalainen oikeusistuin syytti Libanonin keskuspankin johtajaa Riad Salamehia satojen miljoonien eurojen kavalluksista ja rahanpesusta. Eräiden Libanonin poliittista elämää seuraavien järjestöjen selvitykset näyttävät osoittavan, että Libanonin pankit ovat antaneet poliittisten ja uskonnollisten järjestöjen siirtää pankkitalletuksiaan ulkomaisille tileille samaan aikaan kun yksityiset asiakkaat eivät saa rahaansa ulos pankista. Tuottavat kehitystä edistävät sijoitukset ovat jääneet vähäisiksi, koska poliittiset asiakassuhteet ja räikeä oman edun tavoittelu ohjaavat rahan käyttöä. Libanon on ylivelkaantunut ja hallitsevat ryhmät ovat haluttomia tekemään välttämättömiä rakenteellisia muutoksia, jotka auttaisivat selviytymään tulevista haasteista.
Libanonin sähkönjakelu on romahtanut. Kansallisella sähkölaitoksella ei ole ollut rahaa ostaa polttoainetta tuottaakseen sähköä. Beirutissa jyskyttävät nyt tuhannet yksityiset generaattorit, jotka tuottavat kotisähköä niille, joilla on varaa maksaa. Libanonin vesihuollolla on vakavia pulmia. Ilmaston lämpeneminen vähentää pohjavesivaroja. Kuivuudet ovat lisääntyneet. Vuonna 2019 Libanonin vesilaitokset kykenivät antamaan ihmisten käyttöön 120 litraa vettä henkeä kohden päivässä. Vuonna 2023 vastaava luku on vain 35 litraa. Yli 70 % libanonilaisista on jossakin vaiheessa viime vuoden aikana kärsinyt vedenpuutteesta. Vain 10 % yhdyskuntien jätevesistä puhdistetaan. Vesien likaantuminen uhkaa ympäristöä, maataloutta ja ihmisten terveyttä. Viime aikoina sähkön puute on keskeyttänyt useiden vedenpuhdistamojen toiminnan. Vuonna 2022 veden saastumisen seuraukset näkyivät Bekaan laaksossa, kun Litanijoessa kellui yli 40 miljoonaa kiloa kuolleita kaloja. Kun vesijohdosta ei tule vettä, tai jos sieltä tuleva vesi on liian likaista käytettäväksi, libanonilaisten on ostettava juoma- ja käyttövettä yksityisten vesiyhtiöiden säiliöautoista. Vesi on kallistunut yhtä nopeasti kuin ruoka. Monet perheet ovat huomanneet, että nykyisillä tuloillaan he eivät pysty ostamaan riittävästi vettä.
Valtionvarainministeri Amin Salam on sanonut, että Libanonilla olisi vielä keinoja talouden kohentamiseksi. Libanon ja Israel ovat päässeet sopimukseen maiden Välimeren vesialuerajoista ja tämä antaa Libanonille mahdollisuuden etsiä mahdollisia öljy- ja kaasukenttiä. Salam uskoo myös, että jos Libanon pitää huolta luonnosta ja ympäristöstä, maan matkailutulot voisivat kolminkertaistua lähitulevaisuudessa. Samalla Salam on painottanut, että mitään myönteistä muutosta ei tapahdu ilman politiikan ja talouden vallankäyttäjien tahtoa. Salam valittaa, että Libanonin eri ryhmien poliittiset ja uskonnolliset johtajat syyttävät aina maan ongelmista ulkopuolisia tahoja sen sijaan, että arvioisivat, olisiko heidän omissa asenteissaan ja toimissaan korjaamisen tarvetta. Nyt Libanonissa on alettu syyttää maan talousongelmista Syyrian pakolaisia. Mutta vaikka kaikki pakolaiset karkotettaisiin, se ei elvyttäisi Libanonin sortunutta taloutta.
Palestiinalaisten sota
Palestiinan pakolaisista huolehtiva YK:n järjestö UNRWA arvioi, että vuonna 2022 Libanonissa oli 210 000 palestiinalaista, jotka asuivat pakolaisleireillä tai köyhän väestön asuinalueilla leirien liepeillä. Libanonissa on kaksitoista palestiinalaisten pakolaisleiriä. Maassa asuvista palestiinalaisista 180 000 on ensimmäisiin jo 1940-luvulla tulleisiin pakolaisaaltoihin kuuluneita ihmisiä ja heidän jälkeläisiään. Viime vuosina Syyrian sisällissota on ajanut Libanoniin noin 30 000 palestiinalaista. Yli 90% Libanonin palestiinalaisista elää köyhyydessä. Pakolaisia syrjitään. Työlupia on vaikea saada. Kymmeniä vuosia Libanonissa asuneita palestiinalaisia pidetään edelleen ulkomaalaisina. Monien ammattien harjoittaminen on kielletty ulkomaalaisilta. Palestiinalaisella ei ole lupa toimia Libanonissa esimerkiksi lääkärinä, apteekkarina, asianajajana tai hammaslääkärinä. Työttömyys on yleistä. Syyskuussa vuonna 2022 ainakin 25 Libanonin palestiinalaista hukkui Välimereen, kun he yrittivät lähteä Libanonista kohti Eurooppaa huonokuntoisella veneellä.
Libanonin eteläosat ovat olleet palestiinalaisten tukialueita. Jo 1960-luvulla Libanonin palestiinalaisten ryhmät tekivät aseellisia iskuja Israelia vastaan. Vastaavasti Israelin armeija teki kostohyökkäyksiä Libanonin puolelle. Israel miehittää palestiinalaisten kotiseutuja Länsirannalla, Gazan kaistalla ja Itä-Jerusalemissa. Israelin palestiinalaiset ovat jatkuvasti valvotussa ja syrjityssä asemassa alueilla, joiden tulisi kuulua heille kansainvälisen oikeuden mukaan. Vuonna 1970 Jordania karkotti Palestiinan vapautusrintaman PLO:n asejoukot maan alueelta ja PLO siirsi päämajansa ja toimintansa Libanoniin. PLO osallistui Libanonin vuonna 1975 alkaneeseen ja vuoteen 1990 asti jatkuneeseen sisällissotaan, joka repi auki ristiriidat Libanonin kristittyjen ja muslimiväestön välillä. PLO harjoitti omaa hallintoaan palestiinalaisten pakolaisleireillä, se vaikutti Libanonin politiikkaan ja sen asejoukot olivat yksi Libanonin voimakkaimmista aseellisista ryhmittymistä. Vuonna 1982 Israelin armeija hyökkäsi Etelä-Libanoniin ja eteni Beirutiin saakka. Siellä olleet PLO:n joukot suostuivat kahden viikon piirityksen jälkeen lähtemään Libanonista.
Nykyisin tärkeimmät Libanonissa toimivat palestiinalaiset aseryhmät ovat sunnimuslimien ääri-islamistinen järjestö Hamas ja Palestiinan islamilainen jihad. EU luokittelee molemmat ryhmät terroristijärjestöiksi. Viime vuosina Libanonin sekasortoinen taloudellinen ja poliittinen tilanne on antanut palestiinalaisryhmille enemmän mahdollisuuksia toimia Libanonissa. Vuoden 2023 alussa palestiinalaisryhmät ampuivat Libanonista Israeliin kymmeniä räjähtäviä raketteja. Israel vastasi pommittamalla palestiinalaiskohteita. Hamas on toiminut yhteistyössä Libanonin shiiamuslimien islamistisen järjestön Hizbollahin kanssa. Hizbollah on vaikutusvaltainen poliittinen puolue ja sillä on myös aseellinen siipi, jota EU pitää terroristijärjestönä. Hizbollah, Hamas ja Palestiinan islamilainen jihad saavat jatkuvasti tukea Iranilta. Iranille järjestöt ovat sekä liittolaisia että työkaluja Lähi-Idän alati käynnissä olevassa valtapelissä.
Libanonin vallanjako
1940-luvulla Libanonin itsenäistyessä yli puolet maan asukkaista oli uskonnoltaan kristittyjä ja hieman alle puolet kuului muslimiväestöön. Kristittyjen isoin ryhmä ovat maroniitit. Heidän ydinalueitaan ovat Välimeren rannikkovyöhyke Libanonin keskiosissa sekä Libanonvuorten rinteet ja ylängöt. Kun Libanon oli 1800-luvulla osa turkkilaista Ottomaanien valtakuntaa, maroniiteilla oli itsehallintoalue, joka ulottui Libanonvuorilta Beirutiin asti. Tuolloin perustettiin Beirutin amerikkalainen yliopisto. Maroniittien Libanonilla oli läheisiä yhteyksiä Ranskaan. Libanonvuorten kehräämöt valmistivat silkkiä Ranskan muotitaloille. Muslimiväestöstä shiiat ovat enemmistönä Etelä-Libanonissa sekä maan koillisosassa Bekaan laaksossa. Sunnimuslimien kotiseudut ovat rannikon pohjoisosissa Syyrian rajalla ja Libanonin itäosissa. Pääkaupungissa Beirutissa jakolinjat kulkevat kaupunginosittain. Kaupungin suurin väestöryhmä sunnimuslimit sekä kristityt asuvat Beirutin itäosissa ja shiiamuslimit hallitsevat eteläisiä kaupunginosia. Beirutin eteläpuolella asuu ismaililaisia druuseja. Itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä Libanonin väestörakenne on muuttunut. Yli 60 % maan asukkaista on muslimeja. Kristittyjä on alle kolmasosa väestöstä. Druuseja on 5 %. Viiden ja puolen miljoonan asukkaan maassa elää lisäksi puolitoista miljoonaa Syyrian pakolaista.
1940-luvulla Libanonin maroniittikristitty presidentti Bechara El Khoury ja muslimiväestöön kuuluva pääministeri Riad Al Solh solmivat kansakunnan sopimuksen, johon sisältyi neljä kohtaa. Libanonin tuli olla kansainvälisessä politiikassa itsenäinen, liittoutumaton maa. Samaan aikaan Libanonin tuli tehdä yhteistyötä muiden arabimaiden kanssa sekaantumatta arabimaiden keskinäisiin erimielisyyksiin. Libanonilla tuli olla kansakuntana kaksi ulottuvuutta: se oli arabimaa, mutta sillä oli myös länsimaiset kasvot, jotka näkyivät sen elinkeinoelämässä ja heijastivat pitkäaikaisia suhteita Eurooppaan ja Amerikkaankin. Julkinen valta ja virat oli jaettava eri uskonnollisten ryhmien kesken niin, että jokaisella ryhmällä oli valtakiintiönsä. Presidentiksi tuli valita maroniittikristitty ja pääministeriksi sunnimuslimi. Tätä kiintiöjakoa noudatetaan Libanonissa edelleen. Uskonnollisille ryhmille on varattu parlamentissa omat kiintiönsä. Kristittyjen ryhmien kiintiö on hieman suurempi kuin muslimien, vaikka muslimit ovat nyt maassa enemmistönä. Kunkin uskonnollisen ryhmän sisällä on puolueensa, ja muodostuu uusia puolueita, jotka solmivat jatkuvasti liittoutumia. Liittoutumat eivät noudata uskonnollisia rajoja, vaan puolueet ja niiden johtajat käyvät valtakauppaa saadakseen poliittista ja taloudellista etua. Uskonnolliset ryhmät ja puolueet rakentuvat voimakkaiden johtajien ja varakkaimpien valtasukujen ympärille. Poliittinen valta, rahavalta ja uskontopohjainen yhteiskunnallinen uskollisuus ovat kietoutuneet yhteen koko Libanonin historian ajan. Niihin liittyy myös aseellinen valta. Libanonin puolueilla on omia asejoukkoja, tai jos sellaista ei vielä ole, puolueella on kyky järjestää kannattajansa myös aseelliseen toimintaan, mikäli sitä pidetään tarpeellisena.
Libanonin uskonto- ja väestöpohjaisen vallanjaon alkuperäisenä tarkoituksena oli varmistaa kansakunnalle vakaus, jotta kansanryhmien väliset ristiriidat eivät repisi maata hajalle. Valtakiintiöistä näyttää kuitenkin tulleen yksi suurimmista esteistä Libanonin kehityksen kannalta välttämättömille muutoksille. Valtakiintiöt ruokkivat lukkiintuneita asetelmia ja oman edun tavoitteluun keskittyvää toimintaa kunkin kiintiöryhmän piirissä. Kiintiöt jakavat ja pirstovat väestöä sen sijaan, että edettäisiin kohti laajempaa yhtenäisyyttä. Rahan ja vallan kietoutuminen yhteen korostaa valtapelien voitontavoittelua ja politiikan asiakassuhteita. Vuonna 2019 Libanonissa syntyi lyhytaikainen kansanliike, kun toimeentulovaikeuksien suututtamat ihmiset lähtivät kaduille ja toreille vaatimaan perusteellisia muutoksia. Mielenosoitukset suuntautuivat kaikkia poliittisia johtajia vastaan. Yksi iskulauseista oli: ”Kaikilla tarkoitetaan tosiaan kaikkia!” Vuoden 2019 kansanliike on tyrehtynyt koronaan, syvän kriisin epätoivoon, Beirutin räjähdykseen ja väkivallan pelkoon. Libanon elää nyt välitilassa, mistä eteenpäin voi tapahtua mitä tahansa. Vallanjakojärjestelyt ovat olleet takalukossa, kun eri ryhmien välinen vihamielisyys on viivyttänyt presidentin valitsemista. Libanonin kriiseihin sekaantuvat myös ulkopuoliset tahot. Israel on auttanut maroniittikristittyjä. Iran on ääri-islamististen ryhmien vahva tukija. Saudi-Arabia ja Yhdysvallat koettavat torjua Iranin vaikutusta alueella. Ääri-islamististen ryhmien ja Israelin välinen toisinaan laantuva vaan koskaan sammumaton taistelu voi lietsoa sodan liekkejä Libanonissakin.
Libanonin sisällissota
Vuonna 1975 Libanonin jännitteet kärjistyivät sisällissodaksi. Sota alkoi maroniittikristittyjen asejoukkojen ja Libanonissa toimineiden palestiinalaisten aseryhmien välisistä yhteenotoista. Libanonissa oli tuolloin 400 000 palestiinalaista pakolaista. Palestiinan vapautusjärjestö PLO ja useat muut aseryhmät olivat perustaneet tukikohtia Libanoniin taistellakseen Israelia vastaan eikä Libanonin pieni armeija kyennyt hillitsemään niitä. Libanonin islamistiset ryhmät ja osa muustakin muslimiväestöstä liittoutuivat PLO:n kanssa kallistaakseen maan valta-asetelmia enemmän muslimien kuin kristittyjen ryhmittymien eduksi. PLO hallitsi Etelä-Libanonia, Sidonin ja Tyroksen satamakaupunkeja ja Länsi-Beirutia. PLO koulutti, varusti ja palkkasi Libanonin sunnimuslimien aseryhmiä liittolaisikseen. Poliittisten ja uskonnollisten ryhmittymien muodostaessa omia asejoukkojaan Libanon pirstoutui valtiosta lukuisiksi eri väestöryhmien kotialueiksi, joita hallitsivat paikalliset valtasuvut ja niiden poliittiset ja sotilaalliset johtajat.
Vuoden 1975 lopussa ja vuoden 1976 alussa taistelut maroniittikristittyjen asejoukkojen ja palestiinalaisten välillä kiihtyivät. Maroniittijoukot tappoivat satoja muslimiväestöön kuuluvia siviilejä. Vuonna 1976 Syyrian joukot tunkeutuivat Libanoniin lopettaakseen sodan. Vuonna 1978 Israel valtasi osia Etelä-Libanonista. Vuonna 1982 Israel aloitti voimakkaan hyökkäyksen palestiinalaisia aseryhmiä vastaan. Israelin armeija eteni Beirutiin saakka ja piiritti kaupungin yhdessä maroniittien asejoukkojen kanssa. PLO:n joukot laivattiin pois Libanonista. Yhdysvaltojen merijalkaväen joukot sekä Ranskan, Italian ja Iso-Britannian sotilasosastot valvoivat PLO:n vetäytymistä. Koko 1980-luvun ajan Libanon oli sekasorron vallassa. Maassa oli kymmeniä aseryhmiä, jotka taistelivat toisiaan vastaan. Libanonin sisällissodassa kuoli kaikkiaan ainakin 150 000 ihmistä ja noin 900.000 ihmistä joutui pakenemaan kotiseudultaan. Vuonna 1990 Syyrian armeija aloitti voimakkaan hyökkäyksen Libanonin maroniittien asejoukkoja vastaan. Libanonin armeija oli tässä hyökkäyksessä Syyrian liittolainen. Maroniittien asejoukot kärsivät tappion ja menettivät asemansa yhtenä Libanonin vahvimmista asevoimista. Vuonna 1991 sisällissota päättyi hauraaseen rauhaan. Sotaan osallistuneet aseryhmät riisuttiin aseista, tai ainakin ne keskeyttivät toimintansa. Poikkeukseksi jäi Iranin tuella 1980-luvun alussa perustettu Hizbollah. Hizbollah jatkoi toimintaansa poliittisena puolueena, jolla oli edelleen myös aseellinen siipi.
Syyrian joukot miehittivät Libanonia vuoteen 2005 asti. Syyrialla oli myös vahva vaikutusvalta Libanonin politiikassa. Vuonna 2006 Hizbollah teki useita aseellisia iskuja Israelia vastaan. Vastauksena Israel pommitti Beirutin lentokenttää ja Hizbollahin tukikohtia. Israel aloitti Libanonin laivastosaarron. Israelin armeija tunkeutui jälleen kerran Etelä-Libanoniin. Vuoden 2006 lopulla Libanonin armeija alkoi ottaa haltuunsa Hizbollahin entisiä toiminta-alueita Etelä-Libanonissa. Israel veti omat joukkonsa Libanonin puolelta pientä Ghajarin rajakylää lukuun ottamatta.
YK Libanonissa
Etelä-Libanonissa on YK:n rauhanturvajoukko, joka perustettiin jo vuonna 1978 valvomaan Israelin armeijan vetäytymistä sen miehittämiltä alueilta. UNIFIL-nimisen rauhanturvajoukon tehtävänä on myös auttaa Libanonin armeijaa takaamaan rauha ja ihmisten turvallisuus Libanonin eteläosassa Litanijoen ja Israelin rajan välisellä alueella. Vuonna 2023 osastoon kuuluu lähes 10 000 rauhanturvaajaa, joista 204 on suomalaisia. Libanonissa on rauhanturvaajia 47 maasta. YK:n miinanraivaajat työskentelevät yhteistyössä UNIFIL-osaston kanssa. Kaikkiaan Libanonissa toimii 26 YK:n ohjelmaa ja järjestöä. YK:n ohjelmat parantavat maatalouden tuottavuutta ja edistävät ruokatuotteiden jalostusta. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja etenkin naisille ja nuorille. YK käynnisti myös monialaisen jälleenrakennusohjelman auttaakseen Beirutin räjähdystuhojen korjaamisessa.
Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista:
Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit:
Lue konfliktiin liittyvät konfliktiprofiilit: