Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus
Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen tarkoituksena on varmistaa, että kaikki ihmiset, jotka joutuvat pakenemaan kotimaansa kestämättömiä olosuhteita, saavat oleskeluluvan toisesta maasta, kunnes kotimaahan palaaminen on turvallista. Tämä yleissopimus on yksi ensimmäisiä YK:n hyväksymiä sopimuksia.
-
Vedtatt
- 28.07.1951
-
Trådt i kraft
- 22.04.1954
-
Les mer på engelsk
- Convention relating to the status of refugees
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus on jatkoa useille aikaisemmille kansainvälisille pakolaisten asemaa koskeville sopimuksille. Pakolaisia koskeva yleissopimus laadittiin toisen maailmasodan jälkimainingeissa, ja se avattiin allekirjoituksille 28. heinäkuuta 1951, jonka jälkeen se astui voimaan 22. huhtikuuta 1954 kuuden maan sitoutuessa sopimukseen.
Gjennomføring
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus määrittelee sen, keiden voidaan katsoa olevan pakolaisia. Sen tavoitteena on määritellä pakolaisten oikeudet, joita sopimuksen jäsenmaat sitoutuvat noudattamaan. Lisäksi yleissopimuksessa täsmennetään pakolaisten oikeuksia sen jälkeen, kun heille on myönnetty oleskelulupa toisessa maassa. Yleissopimus säätelee siis sitä, miten valtioiden tulee kohdella pakolaisia.
Vuoden 1948 ihmisoikeusjulistus takaa pakolaisille oikeuden hakea oleskelulupaa kotimaansa ulkopuolisista maista, mutta julistus ei mainitse mitään maiden velvollisuudesta ottaa vastaan pakolaisia. Pakolaisten oman yleissopimuksen tarkoituksena olikin siksi velvoittaa saapumismaata ottamaan pakolaiset vastaan, eikä lähettää näitä maihin, joissa he joutuisivat vainon kohteiksi. Yleissopimuksen vaatimus, että ihmisten tulisi ylittää kansainvälisesti hyväksytty raja ennen kuin heidät voidaan määritellä pakolaisiksi, aiheuttaa sen, että monet sotia ja konflikteja paossa olevat ihmiset eivät pääse yleissopimuksen antaman turvan piiriin.
Yleissopimusta on muokattu vain kerran 60 vuoden aikana, jolloin pakolaisten oikeusasemaa koskeva lisäpöytäkirja hyväksyttiin 1967. Lisäpöytäkirjan katsottiin olevan tarpeellinen, sillä kansainvälisten kriisien lisääntyessä ja pakolaisten määrän kasvaessa alkuperäiseen sopimukseen sisälletyt maantieteelliset ja ajalliset rajaukset eivät olleet enää ajankohtaisia, minkä takia ne poistettiin. Nykyään sopimukseen ja sen lisäpöytäkirjaan on sitoutunut suurin osa maailman valtioista. On kuitenkin huomioitavaa, että alkuperäinen pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus ja lisäpöytäkirja ovat erillisiä sopimuksia, joihin maiden on erikseen sitouduttava. Suomi sitoutui sopimukseen ja lisäpöytäkirjaan lokakuussa 1968.
Lähteet: