Sopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä
Sopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä on tärkein kansainvälinen sopimus, jonka tarkoituksena on estää ydinaseiden leviämistä ja edistää olemassa olevien ydinasevarastojen tuhoamista.
-
Vedtatt
- 01.07.1968
-
Trådt i kraft
- 05.03.1970
-
Les mer på engelsk
- Treaty on the non-proliferation of nuclear weapons (engelsk)
Ydinaseiden leviämisen estämistä koskevasta sopimuksesta päästiin yksimielisyyteen vuonna 1968 ja se astui voimaan kaksi vuotta myöhemmin. Sopimuksella oli kolme päätavoitetta, joita myös kutsutaan ”pilareiksi”. Nämä ovat ydinaseiden leviämisen estäminen, ydinaseriisunta ja ydinteknologian rauhanomainen hyödyntäminen. Ydinaseita omistavat jäsenmaat sitoutuvat estämään ydinaseiden leviämisen muihin maihin sekä osallistumaan neuvotteluihin, joiden tavoitteena on tuhota jo olemassa olevat ydinasevarastot. Ydinaseettomat jäsenmaat taas sitoutuvat siihen, että ne eivät kehitä ydinaseita ja käyttävät mahdollisia ydinenergiaresurssejaan rauhanomaisiin tarkoituksiin. Sopimuksen noudattamista valvoo etupäässä YK:n ydinenergiajärjestö IAEA, mutta valvontatyölle ei ole nimetty mitään omaa erityistä komiteaa. Jäsenmaat tapaavat toisiaan seurantakokouksissa, joita pidetään joka viides vuosi ja joissa keskustellaan sopimuksen mahdollisista muutoksista. Jäsenmaiden kokouksessa vuonna 1995 päätettiin sopimuksen jatkuvan ilman ajallista takarajaa.
Gjennomføring
Kaikista maailman maista vain neljä ei kuulu sopimuksen piiriin, ja näillä mailla joko on tai niillä oletetaan olevan oma ydinaseohjelmansa. Pohjois-Korea ilmoittautui jäseneksi vuonna 1985, mutta vetäytyi pois vuonna 2003 sen jälkeen kun USA oli syyttänyt Pohjois-Koreaa ydinaseohjelman aloittamisesta. Ydinaseiden leviämisen estämistä koskeva sopimus tehtiin kylmän sodan ollessa kiivaimmillaan,mikä leimaa myös sopimuksen sisältöä. Niitä maita, joilla ilmiselvästi oli ydinaseita sopimuksen allekirjoittamisen aikoihin, ei määrätty hävittämään aseitaan, vaan vain neuvottelemaan hyvässä uskossa tähän pääsemiseksi. Lisäksi Nato-mailla oli useita sopimuksia liittyen amerikkalaisten ydinaseiden käyttöön kriisitilanteissa ja nämä sopimukset olivat ristiriidassa ydinaseiden leviämistä estävän sopimuksen kanssa. Erityisesti Liittoutumattomien valtioiden ryhmä on suhtautunut kriittisesti sopimuksen ydinasevaltioille asettamille vähäisillevaatimuksille.
Suurista puutteista huolimatta ydinaseiden leviämistä estävä sopimus on kuitenkin tärkein kansainvälinen sopimus, jonka avulla voidaan estää jo olemassa olevien ydinaseiden leviämistä sekä myötävaikuttaa ydinasevarastojen tuhoamiseen. Tuhansia ydinasekärkiä on jo tuhottu kylmän sodan loppumisen jälkeen samoin kuin lukuisia ydinasevarastoja ympäri maailmaa. Samaan aikaan väitetään suuren määrän ydinaseita joutuneen kateisiin entisestä Neuvostoliitosta sekä muista ydinasemaista, jotka eivät olleet ydinaseiden leviämistä estävän sopimuksen jäsenmaita. Kaikkein tunnetuin ydinaseteknologian välittäjä oli ehkä pakistanilaisen insinöörin Abdul Khader Khanin perustama. Abdul Khader Khan myi materiaalia ja teknologiaa Libyalle, Iranille ja Pohjois-Korealle ydinaseiden valmistamiseen. Ydinaseiden leviämistä estävä sopimus soveltuu huonosti tällaisen ei-valtiollisen ydinaseiden leviämisen rajoittamiseen, jossa ydinaseita on joutunut valtioiden ulkopuolisten toimijoiden haltuun.