Maailmaa järkyttäneestä Darfurin murhenäytelmästä on kulunut kaksi vuosikymmentä. YK:n asiantuntijoiden mukaan Darfurin kriisi oli yksi maailman pahimmista humanitaarisista katastrofeista. Kriisin aikana kuoli kolmesataa tuhatta ihmistä, Yli kaksi miljoonaa ihmistä pakeni kotiseudultaan. Sudanin uutta sisällissotaa käydään myös Darfurin alueella, maan länsi- ja lounaisosassa. Darfur on armeijaa vastaan taistelevien kapinallisten kotiseutu. Sudanin sisällissodassa aseryhmien johtajat taistelevat vallasta, sekä kullan ja öljyvarojen hallinnasta. Paikallistasolla väestöryhmien väliset vanhat vihat ja kiihtyneet kiistat maasta ja vedestä kärjistyvät usein aseellisiksi yhteenotoiksi.
Sudanin uusin sisällissota
Vuonna 2023 Sudanin pääkaupungissa Khartumissa puhkesi rajuja taisteluja maan armeijan ja armeijaa aikaisemmin tukeneen Rapid Support Forces (RSF) -nimisen asejoukon välillä. Sudanin armeijan komentaja kenraali Abdel Fattah al-Burhan johtaa maan sotilashallitusta. RSF-asejoukon johtaja Mohamed Hamdan Dagalo on yksi Sudanin varakkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Hän on aikaisemmin ollut mukana sotilashallituksessa. Hallitus on halunnut liittää Hamdan Dagalon RSF-asejoukon osaksi armeijaa ja sen komentoketjun alaiseksi. Hamdan Dagalo on vastustanut tätä hanketta. Rapid Support Forces on hyvin varustettu iskukykyinen armeija, joka on aikaisemmin taistellut Länsi-Sudanin Darfurin alueella. Monet RSF-joukon taistelijat ovat myös olleet palkkasotilaina Libyassa ja Jemenissä.
Khartumissa ja naapurikaupungissa Omdurmanissa sekä armeija että RSF ovat käyneet raakaa kaupunkisotaa väestöstä välittämättä. Kapinalliset ovat ottaneet haltuunsa kaupunkilaisten asuntoja ja suojautuvat siviilien joukkoon. He ovat syyllistyneet teloituksiin, raiskauksiin ja ryöstöihin. Sudanin armeija ja ilmavoimat ovat tulittaneet ja pommittaneet tiheään asuttuja kaupunginosia, kouluja ja sairaaloita. Sodan kumpikin osapuoli on loukannut ihmisoikeuksia. Sodan alkuvaiheissa kapinalliset saavuttivat menestystä. RSF valtasi ison osan Khartumin keskustasta ja piiritti armeijan tukikohtia. Sudanin hallitus pakeni Punaisenmeren rantakaupunkiin Port Sudaniin. Vuoden 2024 syksyllä ja vuoden 2025 alussa Sudanin armeija onnistui työntämään RSF-joukkoja pois näiden valtaamilta alueilta. RSF on vetäytynyt Khartumista ja sen osastoja on saarrettu Omdurmanissa. Armeija on löytänyt itselleen liittolaisia Sudanin eri alueilla toimivista epäsäännöllisistä aseryhmistä, jotka ovat halukkaita taistelemaan Hamdan Dagalon joukkoja vastaan.
Sudanin pohjoisosat ovat olleet hallituksen vahvoja tukialueita sodan alusta asti. Vuoden 2025 keväällä Sudanin armeija kiihdytti sotatoimia ja sai hallintaansa valtaosan maan keski- ja eteläosista. Hamdan Dagalon RSF on vielä voimakas Länsi- ja Lounais-Sudanissa, Darfurin alueella. Tämä on Hamdan Dagalon ja RSF-liikkeen kotiseutu. Rapid Support Forces yrittää koota voimia aloittaakseen uuden hyökkäyksen hallituksen joukkoja ja niitä tukevia epäsäännöllisiä aseryhmiä vastaan. RSF saa tukea monilta paikallisilta aseryhmiltä erityisesti Sudanin eteläisimmissä osissa, Kordofanin ja Sinisen-Niilin alueilla. Kordofanissa ja Sinisen-Niilin läänissä on itsenäisyysliikkeitä, jotka ovat vuosien ajan vastustaneet Sudanin keskushallitusta.
Sudanissa toimivat avustusjärjestöt arvioivat, että Sudanin sisällissodassa on kahden vuoden kuluessa kuollut vähintään kuusikymmentä tuhatta ihmistä. Näistä kaksikymmentä tuhatta on saanut surmansa aseellisissa yhteenotoissa. Yli neljäkymmentä tuhatta ihmistä on kuollut nälkään ja tauteihin. YK:n ja kansalaisjärjestöjen mukaan puolet Sudanin väestöstä, siis noin 25 miljoonaa ihmistä, tarvitsee hätäapua vuonna 2025.
Aseiden valta
Armeijalla on suuri valta Sudanin politiikassa. Vuonna 1989 sotilaskaappaus nosti maan johtoon kenraali Omar al-Bashirin. Hän hajotti parlamentin ja lakkautti perustuslain. Bashir hallitsi Sudania yksinvaltiaana vuoteen 2019 asti. Vuonna 2008 Kansainvälinen rikostuomioistuin etsintäkuulutti hänet syytettynä kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Joulukuussa vuonna 2018 sudanilaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltä ruoan ja polttoaineiden hinnankorotuksia vastaan. Mielenosoituksista syntyi suuri hallituksen vastainen joukkoliike. Vuoden 2019 keväällä armeija syrjäytti Bashirin vallasta. Kansanliike vaati armeijaa luovuttamaan vallan siviilihallitukselle. Armeijalle läheinen Rapid Support Forces -aseryhmä surmasi Khartumissa yli sata ihmistä kukistaessaan mielenosoituksia. Vuoden 2019 syksyllä armeija suostui perustamaan väliaikaisen siviilihallituksen, jonka tuli luoda edellytyksiä kahden vuoden sisällä järjestettäville vaaleille. Sotilashallitusta johtanut Sudanin armeijan komentaja kenraali Abdel Fattah al-Burhan ja RSF-aseryhmän johtaja kenraaliluutnantti Mohamed Hamdan Dagalo, tunnettu nimellä Hemedti, säilyttivät kuitenkin todellisen valtansa siviilihallituksen taustalla.
Vuonna 2020 Sudanin hallitus allekirjoitti Jubassa Etelä-Sudanissa rauhansopimuksen tärkeimpien hallitusta vastaan taistelleiden aseryhmien kanssa. Kapinallisten ryhmien toiminta on ollut voimakkainta Darfurin alueella sekä Sudanin etelärajalla Sinisen-Niilin ja Etelä-Kordofanin lääneissä. Juban sopimuksen seurauksena Darfurin islamistisen Oikeus ja tasa-arvo -liikkeen johtaja Gebreil Ibrahim nimitettiin Sudanin valtionvarainministeriksi ja Sudanin vapautusliikkeen johtaja Minni Minawi nimitettiin Darfurin maaherraksi. Lokakuussa vuonna 2021 kenraali Burhanin johtama armeija otti uudelleen vallan. Sotilaat pidättivät pääministeri Abdalla Hamdokin ja useimmat siviilihallituksen jäsenet.
Vuoden 2022 lopulla armeija suostui taas luovuttamaan hallitusvallan väliaikaiselle siviilihallitukselle, jonka tehtävänä oli valmistella siirtyminen demokratiaan. Suunnitelmissa oli vaalien järjestäminen vuonna 2024. Sotilashallitus allekirjoitti tästä sopimuksen viidenkymmenen poliittisen ryhmän ja Sudanin kansalaisyhteiskuntaa edustavien järjestöjen kanssa. Sopimukseen kuului Rapid Support Forces-aseryhmän liittäminen Sudanin armeijaan. Neuvottelujen yksimielisyys etenemisestä kohti monipuoluedemokratiaa oli tärkeä asia, mutta kenraalit Burhan ja Hemedti pysyivät Sudanin voimakkaimpina vallankäyttäjinä ja he ovat luottaneet aseisiin kamppaillessaan maan johtajuudesta.
Vuonna 2003 Hemedti oli yksi Darfurin arabiväestön aseellisen janjaweed-liikkeen paikalliskomentajista. Suuri osa janjaweedeista oli rizeigat-heimoihin kuuluvia paimentolaisia. Vuoden 2003 Darfurin kriisin aikana janjaweedit syyllistyivät joukkomurhiin ja raiskauksiin. Rapid Support Forces-aseryhmässä on paljon entisiä janjaweedeja. Vuonna 2017 Hemedtin RSF otti haltuunsa Darfurin Jebel Amerin kultakaivokset. RSF on saanut tuloja myös lähettämällä joukkojaan palkkasotilaina Jemeniin. Kultakauppa ja muut tulot ovat antaneet Hemedtin ja RSF:n käyttöön satoja miljoonia euroja. Hemedti on yksi Sudanin rikkaimmista miehistä. Sudanilaiset lehdet ovat usein vihjailleet, että Hemedtin tavoitteena on nousta valtionpäämieheksi. Tuhannet sudanilaiset, ja darfurilaiset, asemiehet ovat viime vuosien aikana olleet Libyassa palkkasotilaina. He ovat osallistuneet öljystä ja vallasta kamppailevien libyalaisten asejoukkojen välisiin taisteluihin. Sudaniin palatessaan palkkasotilaat hankkiutuvat usein epävirallisten aseryhmien palvelukseen, tai ryhtyvät rikollisiksi.
Darfurin väkivalta
Vähän yli kaksikymmentä vuotta sitten Darfurin kriisi oli valtava murhenäytelmä. Darfurin kriisin juurisyynä ovat vanhat ristiriidat arabialaisten ja ei-arabialaisten kansanryhmien välillä. Afrikkalaistaustainen ei-arabialainen väestö on ollut syrjityssä asemassa, kun poliittinen ja taloudellinen valta on ollut Pohjois- ja Keski-Sudanin arabeilla. Darfur on Sudanin köyhimpiä alueita. Kuivuus on monta kertaa tappanut karjaa ja hävittänyt viljan. Nälkä on ollut yleistä. Neljäkymmentä vuotta sitten nälänhätä surmasi lähes sata tuhatta darfurilaista.
Vuonna 2002 kolmen Darfurin ei-arabialaisen kansanryhmän, furien, zaghawien ja masalitien paikalliset johtajat perustivat Darfurin vapautusliikkeen, joka vuotta myöhemmin muutti nimensä Sudanin vapautusliikkeeksi. Darfurissa on toiminut myös islamistinen Oikeus ja tasa-arvo -liike. Vuonna 2003 nämä asejoukot kiihdyttivät hyökkäyksiään Sudanin armeijaa vastaan. Kapinalliset iskivät Pohjois-Darfurin tärkeimpään kaupunkiin Al-Fashiriin ja aiheuttivat hallituksen joukoille kirveleviä tappioita. Sudanin hallitus vastasi väkivallalla, joka saavutti kansanmurhan mittasuhteet. Hallituksen joukot ja niitä tukevat janjaweed-aseryhmät tappoivat kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kaupunkeja pommitettiin ja kyliä poltettiin.
Raaka väkivalta jatkui Darfurissa yli viisitoista vuotta. Kolmesataa tuhatta ihmistä kuoli sotaan ja nälkään. Kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä pakeni kotiseuduiltaan. Hallituksen joukot ja janjaweedit raiskasivat tuhansia naisia. Naisiin kohdistettu väkivalta oli kosto ja rangaistus, sekä keino levittää pelkoa kapinaa kannattavissa väestöryhmissä. Eräiden tietojen mukaan Tšadista ja Nigeristä siirtyi Darfuriin arabitaustaista väestöä, jotka Sudanin hallitus asutti ei-arabien hylkäämiin kyliin. Darfurin kriisiin liittyi siten etnisen puhdistuksen piirteitä. Afrikan unioni lähetti Darfuriin rauhanturvajoukkoja. Darfuriin lähetettiin myös YK:n rauhanturvaajia suojelemaan ihmisiä aseryhmien väkivallalta.
Vuonna 2020 Sudanin hallitus allekirjoitti Jubassa Etelä-Sudanissa rauhansopimuksen tärkeimpien hallitusta vastaan taistelleiden aseryhmien kanssa. YK:n UNAMID-osaston rauhanturvatehtävä päättyi joulukuussa vuonna 2020. Sen jälkeen vastuu alueen turvallisuudesta ja siviiliväestön suojelemisesta siirtyi Sudanin armeijalle ja poliisille.
Darfurissa on sekä Sudanin armeijan että sitä vastaan nyt taistelevan Rapid Support Forces -asejoukon tukikohtia. Taistelujen alettua Khartumissa vuonna 2023 myös Darfurissa alkoi heti kahakoita armeijan ja RSF-joukkojen välillä. RSF-liikkeen johtaja Hamdan Dagalo on itse kotoisin Darfurista, ja Darfur on RSF-joukkojen kotiseutu. Darfurin ei-arabialaiset väestönosat muistavat kuitenkin hyvin Hamdan Dagalon janjaweed-aseryhmien julmuudet ja pelkäävät, että nykyisessä sisällissodassa Rapid Support Forces toimii samoin kuin edeltäjänsä. Useat entiseen Sudanin vapautusliikkeeseen osallistuneet ei-arabialaiset aseryhmät ovat liittyneet yhteen Darfur Joint Forces -nimiseksi liikkeeksi, joka taistelee Sudanin armeijan liittolaisena RSF-joukkoja vastaan.
Vanhat kipukohdat
Sudanissa elää ainakin viisisataa eri väestöryhmää, joiden välisissä suhteissa on monenlaisia kipupisteitä. Viisi vuotta sitten tehdyn selvityksen mukaan 70% sudanilaisista katsoo kuuluvansa arabiväestöön ja he ovat arabiankielisiä. Arabiväestön keskuudessa on suuria heimoja ja klaaneja. Darfurissa ja Kordofanissa elävät arabiankieliset rizeigat-heimot ovat yksi isoimmista heimoryhmistä. Rizeigat-heimot ovat pitkään olleet liikkuvia paimentolaisia, kamelien ja karjan kasvattajia. RSF-aseryhmän johtaja Hamdan Dagalo kuuluu rizeigat-heimoon. Darfurissa, ja Sudanissa yleensäkin, on paljon väestöryhmiä, jotka eivät ole arabiankielisiä ja jotka kuuluvat Saharan eteläreunojen erilaisiin afrikkalaisiin kansoihin. Darfurissa tällaisia väestöryhmiä ovat furit, zaghawat, masalitit, meidobit, mararitit, tunjurit ja gimirit. Zaghawat ovat osittain paimentolaisia. Muiden ei-arabialaisten väestöryhmien toimeentulolähteitä ovat maanviljely, kiinteä maatilapohjainen karjanhoito ja kaupunkien elinkeinot.
Sudanissa toimivien ihmisoikeusjärjestöjen mukaan arabiväestö suhtautuu afrikkalaistaustaisiin ihmisiin usein rasistisesti, halveksivasti. Tämä alentaa väkivallan kynnystä. Sudanin aseryhmät ja poliittiset johtajat ovat käyttäneet rasismia aseena ruokkiessaan etujaan ajavia valtataistelujaan. Väestöryhmien välillä on sekä tuoreita että vanhoja kaunoja ja menneisyydestä kumpuavia ennakkoluuloja, jotka voivat milloin tahansa kiihdyttää pienetkin kiistat rajuiksi aseellisiksi yhteenotoiksi. Human Rights Watch kertoo eräässä parin vuoden takaisessa raportissaan kuinka kahden henkilön, toinen rizeigat ja toinen gimir, välinen riita laajeni Länsi-Darfurissa taisteluiksi ja kostoiskuiksi, missä RSF-joukkojen tukemat rizeigatien aseryhmät tappoivat toista sataa gimiriväestöön kuuluvaa ihmistä ja pakottivat yli kolmekymmentä tuhatta ihmistä jättämään kotinsa. Rizeigatit polttivat gimirien taloja ja ryöstivät karjaa.
Darfurin yhteenottojen taustalla on yleensä kilpailu rajallisista luonnonvaroista. Kameleita tai nautakarjaa kasvattavat paimentolaiset siirtävät vuoden varrella tuotantoeläimiään alueelta toiselle sen mukaan, missä kulloinkin on tarjolla vesilähteitä ja laitumia. Viime vuosikymmenien aikana väestön määrä on kasvanut. Maanviljelytavat ja maanomistuskäytännöt ovat muuttuneet. Paimentolaisilla ei ole enää samanlaista tilaa ja vapautta liikutella karjaansa laitumelta toiselle kuin mitä heillä on ollut aikaisemmin. Maanviljelijöille ja kiinteille karjatilallisille alueelta toiselle siirtyvät paimentolaiset ovat uhka, jonka he haluavat torjua. Länsi-Darfurin masalitit ovat perustaneet omia asejoukkojaan puolustaakseen maitaan aseistettuja paimentolaisia vastaan. Masalit-viljelijät kasvattavat durraa ja maapähkinöitä. He haluavat torjua paimentolaiset, jotka tuovat eläimiään viljelymaille. Pohjois-Darfurin viljelijät ovat valittaneet, että paimentolaisten karja tuhoaa valtaosan viljasta, kun aseistetut paimenet ajavat laumansa viljelijöiden pelloille ennen kuin sato on korjattu. Viljelijöiden mukaan Sudanin armeijalla ja poliisilla ei ole halua eikä kykyä estää paimentolaisten hyökkäyksiä. Karjankasvattajien ja maanviljelijöiden välinen taistelu maasta ja vedestä jatkuu varmasti myös tulevina vuosina. Kuivuudet ja liikakäytön aiheuttama maan köyhtyminen haittaavat maa- ja karjataloutta samaan aikaan, kun väestönkasvu lisää ruoantuotannon tarvetta.
Vuorovaikutuksesta kilpailuun
Vielä 1970-luvulla Darfurin maatalouden tutkijat näkivät, kuinka maanviljelijöiden ja karjankasvattajien tuotantotavat tukivat toisiaan ja mahdollistivat yhteistyön väestöryhmien välillä. Karjapaimenet ajoivat laumansa sänkipelloille syömään olkijätettä sen jälkeen, kun durrasato oli korjattu. Karjanlanta paransi maan ravinteisuutta. Viljelijätkin olivat tottuneet kausiluonteiseen tuotantoon, missä maa oli kesannolla osan vuodesta. Viljelijöiden pelloilta karja siirtyi jokilaaksoihin, missä kasvoi akasiapuita. Akasian siemenpalkoja käytetään yleisesti karjanrehuna. Kamelien kasvattajat myivät viljelijöille kuljetuspalvelun, kun viljelijät veivät tuotteensa kaupunkien markkinoille. Tässä perinteisessä järjestelmässä karjankasvattajilla oli tilaa ja vapaus siirtää kameli- ja nautakarjalaumoja laidunalueelta toiselle sen mukaan, missä eläimille oli kulloinkin tarjolla ruokaa ja vettä. Heimojen välillä oli sovittu neuvottelukeinot ja riidanratkaisijat sellaisten tapausten varalle, joissa karja aiheutti viljelyksille vahinkoja.
Entinen yhteistyösuhde on muuttunut sovittamattomalta näyttäväksi eturistiriidaksi. Viljelijät ovat siirtyneet perinteisestä kausituotannosta ympärivuotiseen viljelyyn, missä durran lisäksi kasvatetaan maapähkinöitä, seesamia, bataattia ja vihanneksiakin. Maat ovat yksityisomistuksessa. Aitaaminen on lisääntynyt. Jokivarsilla käytetään kastelua. Akasioita raivataan pois vihannesmaiden ja riisipalstojen tieltä. Monilla viljelijöillä on oma karjansa pysyvillä laitumilla ja sadonkorjuun jälkeistä olkea ja kasvijätettä käytetään täydennysrehuna omille eläimille. Viljelijät eivät enää tarvitse paimentolaisten kamelikuljetuksia, koska maataloustuotteet viedään kaupunkien markkinoille kuorma-autoilla. Näin suuren rakennemuutoksen keskellä tarvittaisiin harkintaa, neuvotteluja ja yhteiskuntasuunnittelua, jotta eri elinkeinojen harjoittajat voisivat kohdata muutokset sellaisella tavalla, missä väestöryhmät eivät joudu ristiriitoihin toistensa kanssa. Darfurissa ja Sudanin muillakin alueilla riidat ratkaistaan asein. Sadat tuhannet maanviljelijät ovat nyt tilapäisleireillä ilman, että heillä on mahdollisuutta huolehtia toimeentulostaan. Jokainen uusi väkivaltatapaus, tappo, raiskaus ja ryöstö lisää väestöryhmien välisiä vihoja ja tekee kestävän sovinnon ja kehityksen rakentamisen vaikeammaksi.
Abyein kiistat
Abyein maakunta on Sudanin ja Etelä-Sudanin välissä. Kun Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011, molemmat maat vaativat Abyeita itselleen. Sudanin armeija lähetti joukkoja maakuntaan vuonna 2011. Kaksi vuotta myöhemmin alueella järjestettiin epävirallinen kansanäänestys, missä huomattava osa äänestäjistä halusi, että maakunta liitettäisiin Etelä-Sudaniin. Abyeissa on öljyä. Vuonna 2022 Sudanin sotilashallituksen johtaja kenraali Abdel Fattah al-Burhan ja Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir neuvottelivat Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa Abyein öljyvarojen hyödyntämisestä. Sudanin ja Etelä-Sudanin välillä ei ole päästy sopimukseen siitä, kumpaan maahan Abyein tulisi kuulua.
Valtaosa Abyein asukkaista kuuluu dinkakansoihin, jotka ovat isoin väestöryhmä myös Etelä-Sudanissa. Abyein dinkat ovat jakaantuneet kahteen klaaniin: twic-dinkoihin ja ngok-dinkoihin. Ngok-dinkat ovat näistä suurempi ryhmä. Abyeissa elää myös misseriya-heimon arabialaistaustaisia paimentolaisia. Twic-dinkat ja ngok-dinkat ovat taistelleet keskenään alueen vesilähteistä ja laidunmaista. Kumpikin klaani on aseistautunut ja myös misseriyat ovat perustaneet oman aseryhmänsä. Dinkojen klaanien välisissä taisteluissa ja misseriya-heimon aseryhmien kahakoissa ngok-dinkoja vastaan on kuollut vuosittain kymmeniä ihmisiä.
Kuivien kausien aikana paimentolaiset siirtävät karjaansa sen mukaan, mistä he arvelevat löytävänsä vettä ja laitumia. Tämä vanha käytäntö johtaa nykyisin hyvin usein katkeraan kilpailuun rajallisista luonnonvaroista. Vuonna 2023 kaksisataa aseistettua nuer-heimon ja dinkojen twic-klaanin paimentolaista hyökkäsi ngok-dinkojen asuttamaan Rumamierin kylään Abyein eteläosassa. Hyökkääjät tappoivat neljätoista ihmistä ja polttivat kolmekymmentä taloa. Sekä Sudanin että Etelä-Sudanin poliitikot, talouselämän vaikuttajat ja asejoukkojen johtajat ovat kiinnostuneita Abyein öljyvarojen hallinnasta. Eri tahot käyttävät väestöryhmien välisiä ristiriitoja hyväkseen ja myös lietsovat niitä kilpaillessaan vaikutusvallasta. Abyeissa toimii vuonna 2011 perustettu YK:n rauhanturvaosasto UNISFA. Osastoon kuuluu kolme tuhatta sotilasta. Vuonna 2024 YK jatkoi UNIFSA-osaston toimikautta vuoden 2025 marraskuuhun asti.
Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit
Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista: