Kypros

Kypros liitettiin osmanien valtakuntaan vuonna 1570, minkä jälkeen turkkilaisia alkoi muuttaa saarelle. Turkkilaiset asettuivat pääasiassa Kyproksen pohjoisosaan, jossa mm. 30 000 turkkilaiselle sotilaalle annettiin omaa viljelysmaata. Saaren muissa osissa asui tuolloin kyproksenkreikkalaisia.

Iso-Britannian armeijan joukot tulivat Kyprokselle 1878, mutta saari säilyi virallisesti osmanivaltakunnan osana. Britit pääsivät turkkilaisten kanssa sopuun saarella olemisesta sitä vastaan, että he olisivat turkkilaisten puolella, jos venäläiset hyökkäisivät Turkkiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen osmanien valtakunta hajotettiin moneen osaan sodan voittajamaiden kesken. Iso-Britanniasta tuli Kyproksen hallitsija.

Kypros itsenäistyy

Kyproslaisten vastustivat Iso-Britannian hallintoa voimakkaasti. 1930–1940-luvuilla monet kyproksenkreikkalaiset katsoivat, että Kyproksen tulisi olla osa Kreikkaa. Iso-Britannia ei kuitenkaan suostunut vetäytymään alueelta. Edes vuoden 1950 kansanäänestys, jossa suurin osa saaren asukkaista äänesti Kreikkaan yhdistymisen puolesta, ei saanut brittejä luopumaan saaren hallinnasta. Vuosia jatkuneet väkivaltaisuudet kreikkalaisten Enosis-liikkeen kanssa saivat brittisotilaat lopulta vetäytymään saarelta. Kyproksenkreikkalaiset ja kyproksenturkkilaiset pääsivät sopuun perustuslaista ja Kypros itsenäistyi vuonna 1960.

Itsenäistymisen myötä ilmeni kuitenkin uusia ongelmia. Kyproksenkreikkalaisten ja -turkkilaisten välille syntyi nopeasti ristiriitoja. Levottomuudet lisääntyivät vuonna 1963, ja vuoden 1964 kuluessa konflikti kärjistyi sisällissodaksi. Kyproksenturkkilaisten vähemmistö kärsi väkivaltaisuuksista eniten ja YK lähetti saarelle rauhanturvaajia. YK:n rauhanturvaoperaatio jatkuu alueella edelleen.

Saari jaetaan

Kreikkaa hallinnut sotilasjuntta järjesti Kyproksen presidentin, arkkipiispa Makarioksen syrjäyttämisen vuonna 1974. Makarios halusi itsenäisen ja yhtenäisen Kyproksen valtion. Sotilasjuntan tuella valtaan nousi Nikos Sampson, johon juntta pystyi Ateenasta käsin vaikuttamaan. Turkin viranomaiset eivät pitäneet kreikkalaisten toimista ja päättivät puuttua tilanteeseen. Turkkilaisten invaasio johti massamuuttoihin Kyproksella: noin 180 000 kyproksenkreikkalaista muutti maan pohjoisosista kohti etelää samalla kun 45 000 kyproksenturkkilaista muutti etelästä pohjoiseen. Vielä samana vuonna Kreikkaa hallinnut sotilasjuntta kaatui, mikä sai myös Samsonin luopumaan presidenttiydestään.

Turkkilaisten invaasio ja massamuutot johtivat käytännössä saaren jakautumiseen kahtia sekä etnisesti että maantieteellisesti. Noin 30 % saaresta on nykyisin kyproksenturkkilaisten ja 70 % kyproksenkreikkalaisten hallussa. YK:n rauhanturvaajien valvoma rajalinja kulkee alueiden välissä saaren halki. Marraskuussa 1983 kyproksenturkkilaisten alue julistautui itsenäiseksi Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi. Pohjois-Kyproksella on järjestetty säännöllisesti sekä presidentinvaaleja että parlamenttivaaleja, mutta se itsenäisyyden on tunnustanut ainoana valtiona Turkki.

Annanin suunnitelma ja EU

Viime vuosina tilanne kyproksenkreikkalaisten ja -turkkilaisten välillä on ollut tasainen, mutta konfliktin ratkaiseminen ei ole edistynyt. Useat rauhanneuvottelukierrokset eivät ole johtaneet tuloksiin. Monet toivoivat ratkaisua YK:n pääsihteeri Kofi Annanin kehittelemästä ns. Annanin suunnitelmasta. Sekä kyproksenkreikkalaiset että -turkkilaiset johtajat vaativat kansalaisia boikotoimaan suunnitelmaa ja siitä käytyä kansanäänestystä. Kyproksenturkkilaiset kuitenkin äänestivät yhdistymissuunnitelman puolesta. Arvioitiin, että monet katsoivat saarten osien yhdistymisen olevan heidän ainoa keinonsa päästä EU:n jäseneksi.

Kyproksen sisäinen konflikti on sidoksissa kysymyksiin EU-jäsenyydestä. EU hyväksyi Kyproksen jäsenmaakseen toukokuussa 2004, mutta EU-alueeseen kuuluvat vain kansainvälisesti tunnustetut eli kyproksenkreikkalaiset osat saaresta. Kun kyproksenkreikkalaiset äänestivät kansanäänestyksessä Annanin yhdistämissuunnitelmaa vastaan, he estivät samalla saaren pohjoisosien liittymisen EU:hun.  Kansanäänestyksen jälkeen Kyproksen poliittiset johtajat ovat saaneet paljon kritiikkiä kansainväliseltä yhteisöltä tavasta, jolla kansanäänestykseen suhtauduttiin.

Uudet neuvottelut

Vuonna 2008 alkoivat uudet neuvottelut konfliktin osapuolien välillä. Samana keväänä avattiin Ledra-kävelykatu, joka kulkee jaetun pääkaupunki Nikosian halki. Neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet sopimukseen – suurelta osin sen vuoksi, että oikeistonationalistinen UBP-puolue voitti parlamenttivaalit Pohjois-Kyproksella huhtikuussa 2009. Puolue kannattaa alueen liittämistä Turkkiin. Tammikuussa 2010 osapuolet olivat jälleen yhteydessä toisiinsa.  Osapuolet ovat esittäneet konkreettisia ehdotuksia mm. vuorottelevasta presidenttiydestä ja parlamenttipaikkojen jakamisesta kansanryhmien kesken.