Nyt pelätään sotaa. Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011, pitkien taistelujen jälkeen. Itsenäisyyteen johtaneissa sodissa kuoli puolitoista miljoonaa ihmistä. Itsenäisyys ei tuonut rauhaa. Vapaustaistelun aikaiset liittolaiset kamppailivat vallasta. Presidentti Salva Kiir syytti varapresidentti Macharia vallankaappauksen valmistelemisesta. Syttyi sisällissota, jossa menehtyi puoli miljoonaa ihmistä. Vuonna 2018 sodan osapuolet solmivat rauhan. Presidentti Kiir ja varapresidentti Machar ottivat taas paikkansa yhteisessä hallituksessa. Vuoden 2025 alussa varapresidentti vangittiin. Uganda lähetti sotilaita Etelä-Sudanin pääkaupunkiin Jubaan tukemaan Kiirin hallitusta.
Varapresidentti Macharia kannattavat nuer-kansan aseryhmät syyttävät hallitusta sisällissodan päättäneen rauhansopimuksen rikkomisesta. Presidentti Kiir kuuluu dinka-kansaan. Dinkat ja nuerit ovat Etelä-Sudanin isoimpia väestöryhmiä. Vuoden 2025 alussa nuer-kansan aseryhmä valtasi armeijan tukikohdan Nasirissa lähellä Etiopian rajaa. Etelä-Sudanin armeija on rakennettu dinka-kansan asejoukkojen ympärille. Dinkojen ja nuerien asevoimien lisäksi Etelä-Sudanissa on kymmeniä muitakin aseellisia ryhmiä. Vanhat kaunat sekä kilpailu maasta ja vedestä lietsovat karjankasvattajien ja maanviljelijöiden välisiä yhteenottoja, joissa hauraan rauhankin aikana surmataan joka vuosi satoja ihmisiä.
Rauha murtui
Maaliskuussa vuonna 2025 Etelä-Sudanin nuer-kansan ”valkoisen armeijan” nuoret hyökkäsivät armeijan tukikohtaa vastaan Nasirin kaupungissa. YK:n rauhanturvajoukkojen helikopteri tuhottiin, kun se yritti pelastaa saarrettuja sotilaita. Etelä-Sudanin armeijan kenraali, kolmekymmentä sotilasta ja yksi YK:n helikopterin miehistön jäsenistä saivat surmansa. Nasirin kaupunki on Etelä-Sudanin pohjoisosassa Ylä-Niilin osavaltiossa. Enemmistö alueen asukkaista kuuluu varapresidentti Riek Macharin nuer-kansaan. ”Valkoinen armeija” on joukko nuerien aseryhmiä. Ennen Nasirin yhteenottoa Ylä-Niilissä oli useita kahakoita Etelä-Sudanin armeijan ja nuerien aseryhmien välillä. Kahakoissa kuoli neljäkymmentä ihmistä.
Nasirin taistelun jälkeen Etelä-Sudanin ilmavoimat pommitti kaupunkia ja lähiseudun kyliä. Presidentti Salva Kiir pidätytti öljyministeri Puot Kangin, rauhanministeri Par Kuolin ja kenraali Gabriel Duopin, sekä heidän perheenjäseniään. Pidätetyt olivat varapresidentti Macharin johtaman puolueen kannattajia. Vähän yli kaksi viikkoa myöhemmin sotilaat vangitsivat varapresidentti Macharin ja hänen vaimonsa, sisäministeri Angelina Tenyn. Presidentti Kiir syytti Macharia kapinan valmistelemisesta. Uganda lähetti armeijansa erikoisjoukkoja Etelä-Sudanin pääkaupunkiin Jubaan presidentti Kiirin avuksi.
Sekä presidentti Kiir että Riek Macharin kannattajat ovat syyttäneet toisiaan sisällissodan vuonna 2018 päättäneen rauhansopimuksen rikkomisesta. Rauhansopimuksessa määrättiin, että Etelä-Sudanin toisiaan vastaan taistelleet asejoukot olisi vähitellen sulautettava yhteen kansalliseksi armeijaksi. Näin ei ole tehty. Etelä-Sudanin armeija on vahvasti presidentti Salva Kiirin dinka-väestön sotilaiden hallinnassa. Riek Macharin nuerit ja monet muut etnisiin ryhmiin sitoutuneet epäsäännölliset aseryhmät ovat säilyttäneet kukin oman komentoketjunsa ja ne puolustavat oman ryhmäkuntansa etuja. Sisällissodan syttyminen Sudanissa, Etelä-Sudanin pohjoisessa naapurissa, on lisännyt jännitystä. Joidenkin tarkkailijoiden mukaan Sudanin hallitus ja armeija ovat ottaneet yhteyttä raja-alueiden nuerien aseryhmiin saadakseen näistä liittolaisia taistelussa kapinallisia Rapid Support Forces -joukkoja sekä Etelä-Kordofanin ja Sinisen-Niilin itsenäisyysliikettä vastaan.
Etelä-Sudanin itsenäistyessä vuonna 2011 tuoreen tasavallan perustuslakiin kirjattiin maininta, jonka mukaan maassa piti järjestää vaalit viimeistään vuonna 2015. Presidentti Kiirin ja varapresidentti Macharin valtaryhmien välille syttynyt sisällissota teki vaalien järjestämisen mahdottomaksi. Vuonna 2018 sisällissodan pääosapuolet sopivat rauhasta. Vuonna 2020 Salva Kiir ja Riek Machar muodostivat uuden yhteisen hallituksen. Vaalien järjestämistä on lykätty eteenpäin vuosi vuodelta. Nykyisen suunnitelman mukaan vaalit järjestetään vuonna 2026.
Itsenäisyys ja sodat
Ennen itsenäistymistään vuonna 2011 Etelä-Sudan oli Sudanin osa. Valtaosin islamilaisen ja arabiankielisen Pohjois-Sudanin sekä kulttuuriltaan enemmän afrikkalaisen ja kristillisen Etelä-Sudanin välillä esiintyi syviä ristiriitoja. Vuonna 1955 puhkesi sisällissota, joka jatkui 1970-luvun alkuun asti. Tässä sodassa ottivat yhteen pohjoisen Sudanin pyrkimys islamilaistaa etelä ja liittää se tiukemmin arabialaisen vallan alle, sekä Etelä-Sudanin väestön vaatimukset itsenäisyydestään. Vuonna 1983 alkoi toinen sisällissota, kun Sudanin hallitus yritti heikentää Etelä-Sudanin aluehallintoa yleistavoitteenaan tehdä koko Sudanista islamilaisen sharia-lain ja Koraanin sääntöjen mukaan hallittu valtio. Sisällissodissa kuoli 1,5 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2005 solmittiin rauhansopimus, joka takasi Etelä-Sudanille kuusi vuotta kestäneen itsehallinnon johdantona täyteen itsenäisyyteen.
Etelä-Sudanin itsenäistyminen ei lopettanut väkivaltaa. Vuonna 2011 valtionpäämieheksi valittiin Sudania vastaan taistelleen The Sudan People's Liberation Movement, SPLM-nimisen vapautusliikkeen johtaja Salva Kiir. Vapautusliikkeestä tuli valtapuolue. Pian Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeen SPLM-liikkeen sisällä repesi riita, jonka taustalla olivat johtajien kilpailu poliittisesta vallasta, vanhat väestöryhmien väliset kaunat ja kamppailu luonnonvaroista, erityisesti öljyn hallinnasta. Presidentti Kiir syytti varapresidentti Riek Macharia vallankaappausaikeista. Tästä alkoi sisällissota Etelä-Sudanin eri aseryhmien välillä. Vuodesta 2013 vuoteen 2018 saakka riehuneessa sodassa kuoli 400 000 ihmistä.
Presidentti Salva Kiir kuuluu Etelä-Sudanin dinka-kansaan. Dinkat ovat maan suurin väestöryhmä. Etelä-Sudanin vähän yli 11 miljoonasta asukkaasta 4,5 miljoonaa on dinkoja. Varapresidentti Riek Machar edustaa maan toiseksi suurinta väestöryhmää, nuer-kansaa. Nuereja on noin kaksi miljoonaa. Sekä dinkat että nuerit ovat perinteisesti olleet karjankasvattajia. Heimot ovat ryöstäneet toisiltaan karjaa, taistelleet laidunmaiden ja vesilähteiden hallinnasta ja pitäneet toisiaan vihollisina jo vuosisatojen ajan. Vuonna 1983 alkaneen sisällissodan aikana dinkojen ja nuerien välinen valtakilpailu johti raakoihin joukkomurhiin, joissa surmattiin tuhansia ihmisiä. Sekä dinkoilla että nuereilla on omia aseistettuja ryhmiä. Jotkut näistä toimivat aseellisina poliittisina liikkeinä, toiset taas ovat paikallisia itsepuolustusryhmiä tai rikollisjoukkoja. Etelä-Sudanin armeijassa dinkat ovat valta-asemassa. Riek Macharin tukena on ollut hyvin järjestäytyneitä nuerien asejoukkoja, joissa on myös entisiä armeijan sotilaita.
Etelä-Sudanin rauhan- ja sovintosopimukset on tehty pääasiassa Salva Kiirin ja Riek Macharin välillä. Tämä on vahvistanut asetelmaa, missä dinkat ja nuerit taistelevat, ja myös neuvottelevat keskenään, vallasta sekä sen jakamisesta. Etelä-Sudanissa on kuitenkin yli kuusikymmentä muuta pienempää väestöryhmää, jotka tuntevat jääneensä syrjityiksi ja sivullisiksi. Väkivaltaisia yhteenottoja ja välikohtauksia on ollut jatkuvasti eri puolilla maata. Kiistat karjan laitumista, vesilähteistä ja viljelymaiden hallinnasta ovat johtaneet taisteluihin, joissa on poltettu kokonaisia kyliä. Etelä-Sudanissa väkivalta tappaa satoja ihmisiä joka vuosi.
Sekä armeija että aseryhmät kurittavat siviiliväestöä ja käyttävät väkivaltaa painostuksen, rankaisutoimien ja koston työkaluna. Naisia raiskataan. Lapsia on ryöstetty ja myyty. Pahoinpitelyt ovat yleisiä. Ihmisten omaisuutta varastetaan ja tuhotaan. Väkivaltaan syyllistyvät ovat usein varmoja siitä, että he eivät joudu vastuuseen tekemistään rikoksista. YK:n Etelä-Sudanin rauhanturvaosasto UNMISS arvioi, että kymmenet tuhannet ihmiset ovat paenneet kotiseuduiltaan armeijan ja aseryhmien harjoittaman väkivallan vuoksi. Presidentti Kiir sanoi vuonna 2022, että Etelä-Sudanin hallitus ei kykene lopettamaan aseryhmien väkivaltaa.
Etelä-Sudanin lapsisotilaat
YK:n aselepotarkkailijoiden mukaan Etelä-Sudanin armeija, poliisi ja epäviralliset aseryhmät ovat värvänneet lapsia sotilaiksi ja taistelijoita avustaviin tehtäviin. YK:n lastenrahasto UNICEF on vaatinut kaikkia ryhmiä päästämään lapset vapaiksi. Sisällissodan aikana Etelä-Sudanin eri asejoukoissa oli yhteensä yli kymmenen tuhatta lapsisotilasta.
Vuonna 2018 solmitussa rauhansopimuksessa sen allekirjoittaneet osapuolet sitoutuivat luopumaan lapsisotilaiden värväämisestä. Yli tuhat lasta vapautettiin aseryhmien riveistä. YK:n rauhanturvaosaston mukaan armeija, poliisi ja paikalliset aseryhmät ovat kuitenkin pitäneet lapsia palveluksessaan ja jatkaneet värväystä vielä vuonna 2024. Lapsia on käytetty tiedustelijoina, taistelijoina, maanteiden tarkastusasemien vartijoina, sotilaiden palvelijoina ja keittiöapulaisina.
Väestöryhmien kaunat
Etelä-Sudan ei ole yhtenäinen maa. Väestöryhmien kiinnekohtia ovat heimo, suku ja kotiseutu eikä Etelä-Sudanin kansalaisuus. Kilpailevat karjanhoitajakansat ovat satojen vuosien ajan tehneet ryöstö- ja kostoretkiä toisten heimojen kyliin. Tästä on kasvanut kauna kahden suurimman väestöryhmän, dinkojen ja nuerien, välille. Vuonna 2022 Magwin maakunnassa puhkesi yhteenottoja karjankasvattajien ja maanviljelijöiden kesken. Läheisessä Jonglein osavaltiossa karjaansa kasvattavien dinkojen laitumet olivat jääneet tulvien alle ja paimenet ajoivat karjalaumansa Magwin viljelymaille. Sekä karjanhoitajat että viljelijät ovat hankkineet aseita ja perustaneet omia paikallisia aseryhmiään pitkien sisällissotien aikana. Magwissa viljelijät yrittivät puolustaa maitaan tunkeilijoilta. Paimenet puolestaan pelkäsivät menettävänsä karjansa, ja siten oman yhteisönsä elinkeinon, jos he eivät löytäisi uusia laitumia tulvan alle jääneiden tilalle. Etujen ja elinkeinojen yhteentörmäys, kilpailu rajallisista luonnonvaroista, johti Magwissa väkivaltaan, joka pakotti 14 000 ihmistä jättämään kotinsa ja maatilansa. Magwi on osa Equatorian aluetta, Etelä-Sudanin sydänmaata ja tärkeintä maanviljelyseutua, missä sijaitsee myös pääkaupunki Juba.
Tulvat ja välillä kuivuudetkin aiheuttavat pahoja vaikeuksia Etelä-Sudanin karjankasvattajille. Monin paikoin laidunmaat ovat jo kuluneet liian tiiviistä käytöstä. Ristiriidat karjankasvattajien ja maanviljelijöiden välillä sekä eri karjanhoitajaryhmien kesken varmasti jatkuvat pitäen yllä väestöryhmien välistä väkivallan kierrettä. Etelä-Sudanin poliittiset johtajat käyttävät väestöryhmien kaunoja ja jännitteitä hyväkseen rakentaessaan omia valtaverkostojaan ja asevoimiaan. Vuonna 2021 varapresidentti Riek Macharin ja hänen aiemman liittolaisensa kenraali Simon Gatwech Dualin aseryhmät taistelivat toisiaan vastaan. Machar ja Gatwech Dual ovat kumpikin johtaneet nuerien asejoukkoja Etelä-Sudanin sotien eri vaiheissa. Molemmat ovat syyllistyneet joukkomurhiin, joiden uhreina ovat olleet dinkat sekä Etelä-Sudanin pienemmät kansanryhmät, kuten Piborin maakunnassa asuvat murlet. Vuonna 2011 Piborin nuerit syyttivät murle-kansaa karjavarkauksista vannoen hävittävänsä varkaat maan päältä. Nuerien ”valkoisen armeijan” tekemissä verilöylyissä surmattiin kolme tuhatta murlea. Nuerit veivät mukanaan tuhat murleperheiden lasta ja ottivat ryöstösaaliiksi tuhansia lehmiä.
Tulva tuo nälkää
Suurin osa Etelä-Sudanista on rehevää tasankoa. Valkoinen-Niili virtaa etelästä pohjoiseen koko maan läpi ja pitkät sivujoet muodostavat verkoston, joka kastelee laajoja kosteikkoja ja soita. Tulvat ovat yleisiä. Saviset tasamaat muuttuvat rankkasateilla suuriksi liejujärviksi. Tulvat hävittävät maissi- ja durrasadot ja tappavat karjaa. Laidunmaat jäävät veden alle. Tulvat voivat peittää kokonaisia kyliä. Ne saartavat kaupunkeja ja pakolaisleirejä. Ne pilaavat kaivot ja täyttävät käymälät. Tämä luo edellytyksiä vakaville sairauksille.
Tulvat ovat neljänä perättäisenä vuotena aiheuttaneet isoja tappioita Etelä-Sudanin viljelijöille ja karjankasvattajille. Ruoasta on puutetta ja välttämättömien perustuotteiden hinnat ovat kohonneet pahentaen köyhien perheiden ahdinkoa. Tavallisina vuosina suot ja kosteikot kuivuvat talven aikana niin, että ne voivat keväällä taas sitoa uuden sadekauden vettä. Viime vuosien vedenrunsaus on kyllästänyt ja ylittänyt soiden ja kosteikkojen vedenpidätyskyvyn. Pienemmätkin lisäsateet nostavat veden pintaa nopeammin kuin mitä tavallisesti on tapahtunut.
Etelä-Sudanissa toimivat YK:n järjestöt ovat varoittaneet, että nälkä uhkaa kahdeksaa miljoonaa ihmistä. Vuonna 2023 1,4 miljoonaa Etelä-Sudanin lasta kärsi vakavasta aliravitsemuksesta. YK:n pakolaistilaston mukaan 2,3 miljoonaa eteläsudanilaista oli vuonna 2024 pakolaisina ulkomailla. Sisällissodan syttyminen Sudanissa on ajanut sieltä noin 700 000 ihmistä Etelä-Sudanin puolelle. Etelä-Sudanissa on yli miljoona maan sisäistä pakolaista.
Öljyllä ostetaan valtaa
Etelä-Sudanilla on valtava öljyvaranto. Asiantuntijat arvioivat, että tunnetuissa esiintymissä on ainakin kolme miljardia tynnyrillistä öljyä. Tämä on Saharan eteläpuolisten Afrikan maiden kolmanneksi suurin öljyrikkaus. Vain Nigerialla ja Angolalla on enemmän öljyä kuin Etelä-Sudanilla. Etelä-Sudanin öljykentät löydettiin jo 1970-luvulla. Öljy oli suurin syy siihen, miksi Sudanin hallitus vastusti kaikin keinoin Etelä-Sudanin itsenäisyysliikkeitä. Etelä-Sudanin tähän asti löydetyistä öljyvaroista on pumpattu käyttöön vasta kymmenesosa. Öljyn lisäksi maassa on kaasua. Suurin osa Etelä-Sudanin öljykentistä on maan pohjoisosassa, Sudanin ja Etelä-Sudanin välisen rajan lähellä. Etelä-Sudanin öljy viedään kansainvälisille markkinoille Sudanin halki kulkevaa putkea pitkin. Valtio, poliittinen yläluokka ja armeija elävät öljytuloista. Vuonna 2023 lähes 90% Etelä-Sudanin vientituloista tuli öljystä.
Ennen Etelä-Sudanin itsenäistymistä itsenäisyyden kannattajat olivat varmoja siitä, että oman öljyn vienti vaurastuttaisi maan nopeasti. Itsenäisyyden alussa Maailmanpankki laski, että Etelä-Sudanilla oli korkeampi elintaso kuin naapurimailla. Etelä-Sudan luokiteltiin keskituloiseksi eikä köyhäksi maaksi. Öljytulot olisivat voineet vauhdittaa Etelä-Sudanin kehitystä, jos niitä olisi käytetty rehellisesti ja läpinäkyvästi koulutukseen, terveydenhoitoon, nuoren valtion tarvitsemaan hallintoon ja tuotantorakenteen monipuolistamiseen. Näin ei ole tehty. Etelä-Sudanin vallanpitäjät käyttävät öljyvaroja säilyttääkseen valtansa, rahoittaakseen aseensa ja sotansa, rikastuakseen ja ostaakseen itselleen kannattajia. Maan itsenäisyyden aikaiset valtataistelut ja sisällissodat ovat paljolti liittyneet siihen, kuka hallitsee öljyä ja saa päättää öljytulojen käytöstä. Jo Sudanin vastaisen itsenäisyyssodan aikana vapautusliikkeiksi kutsuttujen kapinallisten asejoukkojen johtajat saivat tuloja varastamalla karjaa, kiristämällä kauppiaita ja vaatimalla veroja, perimällä maksuja kultakaivoksilta ja jalopuun hakkaajilta sekä ryöstelemällä valtaamiaan kyliä ja kaupunkeja. Etelä-Sudanin sotapäälliköt ostivat kalliita kiinteistöjä Kenian Nairobista ja Ugandan Kampalasta. Tuoreen valtion öljyvarat olivat isoin saalis.
Muodollisesti Etelä-Sudanin öljyvarojen pumppausta ja myyntiä valvoo valtion omistama öljy-yhtiö, jonka nimi on Nile Petroleum Corporation, NILEPET. Käytännössä presidentti Salva Kiirin kanslia johtaa kaikkea öljyn hyödyntämiseen liittyvää toimintaa ja presidentti päättää, miten öljytulot käytetään. Kiirin lähipiiri hallitsee valtionvarainministeriötä ja keskuspankkia. Öljyn myyntiä ja öljytulojen käyttöä koskevat tiedot ovat salaisia. Etelä-Sudanin lain mukaan valtion öljytulot tulisi ohjata erityiselle valtiontilille ja tulojen pitäisi näkyä valtion tulo- ja menoarvion vuosittaisissa tulolaskelmissa. Öljytuloja on kuitenkin ohjattu monille tileille, joista osa on yksityisiä, ja presidentti Kiir päättää tahtonsa ja tarpeidensa mukaan kullakin hetkellä, mihin öljyrahaa käytetään. Tämä on luonut muutoinkin heikon ja epävarman valtiontalouden sisälle presidentin johtaman mielivaltaisen varjotalouden, missä rahayksikkönä on käytetty raakaöljytynnyreitä. Tarvitessaan rahaa armeijan palkkoihin, hallituksen kiireellisiin hankkeisiin tai sotakuluihin, presidentti on ottanut satojen miljoonien eurojen suuruisia ulkomaisia lainoja käyttäen niiden vakuutena ja maksuvälineenä Etelä-Sudanin öljyä.
Etelä-Sudanin öljyraha on vaikuttanut hyvin paljon siihen, miksi vallasta kilpailevien ryhmien väliset taistelut ovat jatkuneet rauhansopimuksista huolimatta. Presidentti Salva Kiir on ohjannut rahaa armeijalle ja dinkojen aseryhmille. Öljyrahojen käyttöön liittyvä varjotalous, salainen ja puolisalainen päätöksenteko, on jäytänyt valtionhallinnon uskottavuutta. Kaksitoista vuotta sitten presidentti Kiir itse syytti valtion ja aluehallinnon korkeita virkailijoita lähes neljän miljardin euron suuruisista väärinkäytöksistä ja kavalluksista. Öljytynnyreiden käyttö puolihämäränä maksuvälineenä on vienyt pohjan valtion tulo- ja menoarvion tulojen ja kulujen suunnittelulta. Viisi vuotta sitten Kiir ilmoitti, että presidentin kanslia käyttää kolmekymmentä tuhatta öljytynnyrillistä päivässä maksaakseen kiinalaisten yhtiöiden urakoimia maanteiden parannushankkeita. Mikään presidentistä riippumaton taho ei valvo rakennushankkeita eikä niiden rahankäyttöä. Presidentti Kiir varasi viisi tuhatta öljytynnyrillistä päivässä valtion palkkakuluihin. Valtion öljy-yhtiö on maksanut suoraan palkkoja ja palkkioita armeijan päällystölle.
Viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana Etelä-Sudanin on arvioitu saaneen noin kaksi miljardia euroa vientiöljyn ennakkomaksuina kansainvälisiltä ostajilta. Hallitus on käyttänyt maksut kulujensa rahoittamiseen ja samalla sen velka Kiinan kansalliselle öljy-yhtiölle, Malesian Petronasille, Qatarin kansallispankille, Afrikan vienti- ja tuontipankille ja yksityisille öljynvälittäjille on kasvanut huolestuttavasti. Etelä-Sudan ei saavuta poliittista ja taloudellista vakautta, ellei öljyvarallisuutta aleta käyttää rehellisesti, tarkoituksenmukaisesti ja hyvien hallintokäytäntöjen ehdoila. Kansainvälinen apu ei voi jatkuvasti pitää Etelä-Sudanin taloutta pystyssä eikä tähän olisi polttavaa tarvettakaan, jos öljyä, kultaa ja muita luonnonvaroja, sekä niistä saatavia tuloja, käytettäisiin järkevästi maan kehityksen hyväksi.
YK:n rauhanturvaajat
YK lähetti Etelä-Sudaniin rauhanturvaosaston maan itsenäistyessä vuonna 2011. Tehtävän tavoitteena on ollut tukea Etelä-Sudanin rauhanrakennusta ja olojen vakauttamista. UNMISS-osasto toimii edelleen Etelä-Sudanissa. Osastoon kuuluu 13 000 sotilasta ja 1500 poliisia. Isoimpia joukkojen lähettäjämaita ovat olleet Ruanda, Intia, Nepal, Bangladesh, Etiopia, Kiina, Mongolia ja Ghana. Etelä-Sudanin rauhanturvatehtävässä on kuollut 111 YK-sotilasta.
UNMISS-rauhanturvaosasto kerää tietoja Etelä-Sudanin ihmisoikeusloukkauksista ja hallituksen toimista maan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. YK:n järjestöt avustavat Etelä-Sudanin hädänalaisia ihmisiä ja pakolaisia. YK:n miinanraivaajat ovat työskennelleet Etelä-Sudanissa vuodesta 1997 lähtien.
Kriisinhallintakeskus on lähettänyt suomalaisia kriisinhallinnan siviiliasiantuntijoita Etelä-Sudaniin tukemaan YK:n rauhanturvatehtävää. Näihin asiantuntijoihin on kuulunut suomalainen poliisiryhmä, jonka työ on keskittynyt naisiin ja lapsiin kohdistuneen väkivallan ja sukupuolisen väkivallan vähentämiseen. YK:n tietojen mukaan 70% Etelä-Sudanin naisista on joutunut sukupuolisen väkivallan kohteeksi. Raiskauksia on esiintynyt myös pakolaisleireillä. YK:n osaston poliisit ovat antaneet koulutusta Etelä-Sudanin poliisivoimille.
Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit
Lue konfliktiin osallistuneiden maiden maaprofiilit:
Lue konfliktiin liittyvät konfliktiprofiilit: