[[suggestion]]
Länsi-Sahara

Konfliktin tausta

Länsi-Sahara oli Espanjan siirtomaa 1970-luvun puoliväliin asti ja sitä kutsuttiin nimellä Espanjalainen Sahara. Kun Espanja vetäytyi alueelta vuonna 1975, vaativat Marokko ja Mauritania aluetta itselleen. Molemmat valtiot vetosivat siihen, että Länsi-Saharan alue oli kuulunut näihin ennen Espanjan tuloa alueelle.

Kiistan seurauksena sekä Marokon että Mauritanian valtiot miehittivät alueen Marokko pohjoisesta ja Mauritania etelästä. Samaan aikaan Länsi-Saharan vapautusliike Polisario julisti Länsi-Saharan itsenäiseksi.

Haagin Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) puolestaan hylkäsi Mauritanian ja Marokon väitteet: Länsi-Sahara ei kuulu kumpaankaan näistä. Mauritania luopui jonkin ajan kuluttua vaatimuksestaan, kun taas Marokko jatkoi miehitystä Länsi-Saharassa.Vaikka sekä YK että Kansainvälinen tuomioistuin vaativat asiasta kansanäänestyksen järjestämistä Länsi-Saharan asukkaille, Marokon viranomaiset eivät ole äänestystä järjestäneet. Marokko aloitti sen sijaan niin kutsutun ”Vihreän marssin”, jonka tarkoituksena oli siirtää 350 000 marokkolaista siviiliä asumaan Länsi-Saharaan. Kansainvälinen yhteisö piti tätä operaatiota miehityksen jatkeena.

Sissisota ja marokkolaismiehityksen vakiintuminen

Polisario aloitti vapautustaistelun aluksi pysyvistä tukikohdistaan, mutta siirtyi sitten sissisotaan. Tämä osoittautuikin tehokkaammaksi taistelussa Marokon armeijaa vastaan, sillä sissisodalle on ominaista pienten joukkojen tekemät ja odottamattomat hyökkäykset sotilaallisesti vahvempaa vihollista vastaan.

Kun Polisariota tulivat tukemaan vasemmistolaiset sosialistimaat kuten Algeria, Libya, Kuuba ja Jugoslavia, Marokko puolestaan sai tukea sen läheisiltä liittolaisiltaan Ranskalta ja Yhdysvalloilta. Näin ollen jälleen kerran paikallisesta konfliktista tuli osa kylmää sotaa, mistä on monia esimerkkejä eri puolilla maapalloa kuten Itä-Timor Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa Angola ja Kongon demokraattinen tasavalta.

Joidenkin Polisario-sissejä vastaan käytyjen tappiollisten yhteenottojen jälkeen Marokko päätti keskittyä Länsi-Saharan strategisesti tärkeimpään osaan. Alue käsittää Länsi-Saharan tärkeimmät kaupungit ja maan suurimmat ja arvokkaimmat fosfori- ja kalavarannot. Kyseiset luonnonvarat ovat Marokolle tärkeitä ja niiden avulla se rahoittaa miehitystään. Marokko rakensi hiekkamuurin ympäröimään koko aluetta ja muuriin lisättiin myös piikkilankavarustuksia sekä muurialuetta miinoitettiin.

Vuosien varrella muurin seiniä ja piikkilankaa on siirretty useita kertoja ja alue on kasvanut. Prosessi on jatkunut saharalaisten ja Polisarion voimakkaista vastalauseista huolimatta. Muuri on käytännössä jakanut Länsi-Saharan kahteen osaan: läntiseen osaan, jota miehittää Marokko ja, joka muodostaa noin 2/3 alueesta, ja itäiseen osaan, jota sahrawit hallitsevat itse. Polisario julisti Saharan arabidemokraattisen tasavallan (SADR), Sahrawin, perustetuksi vuonna 1976 ja vaatii hallintaansa koko Länsi-Saharan aluetta.

Maan jakaa kahteen osaan muuri

Yllä olevassa kartassa näkyy Länsi-Sahara ja sen naapurit: Marokko, Algeria ja Mauritania. Punainen viiva, joka ulottuu pohjoisessa Marokosta Länsi-Saharan kautta etelään rannikolle, on Marokon rakentama 2700 km pitkä muuri. Se rakennettiin pääasiassa 1980-luvulla. Marokko sai apua muurin sähköisen valvontajärjestelmän rakentamisessa Israelilta, jolla on käytössä vastaava järjestelmä Länsirannalla ja Gazassa miehitetyn Palestiinan alueilla.

Marokko on siirtänyt noin 400 000 marokkolaista asumaan miehittämälleen Länsi-Saharan alueelle kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Sen lisäksi, että Länsi-Sahara on jaettu muurein ja piikkilanka-aidoin, Marokko on perustanut alueelle myös yhden maailman suurimmista miinakentistä. Suurin osa Länsi-Saharan alkuperäisväestöstä, sahrawit, asuvat puolestaan pakolaisina Algerian puolella.

Konfliktin osapuolet

  • Marokko – kuningas Mohammed VI.
  • Polisario – Sahrawien (Länsi-Saharan alkuperäisväestö) vapautusliike. Hallitsee Länsi-Saharan vapautettua itäosaa. Vaatii suvereniteettia koko Länsi-Saharassa, maassa, jota he kutsuvat Sahrawin arabidemokraattiseksi tasavallaksi (SADR).

Muut toimijat

  • Ranska – Marokon lähin liittolainen. Ranska tukee Marokkoa YK:n turvallisuusneuvostossa. Ranska myös edesauttaa EU:n ja Marokon välisten kauppasopimusten syntymistä kansainvälisen oikeuden vastaisesti miehitetyllä alueella.
  • Espanja – entinen siirtomaavalta, joka ei täyttänyt kansainvälisiä velvoitteitaan antaessaan Marokon ja Mauritanian miehittää alueen 1970-luvulla. Espanja katsoo edustavansa laillista vallankäyttäjää Länsi-Saharassa ja pitää sitä lain mukaan siirtomaanaan.
  • MINURSO – YK:n rauhanturvajoukot Länsi-Saharassa.
  • Sahrawin siviiliväestö - yli puolet on pakolaisia ja asuu naapurimaassa Algeriassa.
  • Algeria ja Mauritania – osaltaan tilanteeseen vaikuttaneita ja osallistuneita naapurivaltioita. Molemmat tukevat kaikkia niitä sopimuksia, joita Marokko ja Polisario/SADR ovat keskenään tehneet. Maiden lähtökohtana on kuitenkin YK:n kansanäänestyssuunnitelma.

Tulitauko - ei kansanäänestystä

Länsi-Saharan alkuperäisväestö, sahrawit, ovat kärsineet paljon konfliktin seurauksesta. YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR) arvioi vuonna 2018, että 173 600 sahrawia asui pakolaisleireillä Algeriassa alueella, jota pidettiin asumiseen kelvottomana. Selviytyäkseen leireillä pakolaiset ovat riippuvaisia ulkopuolisesta avusta. Tilanne on huonontunut viime vuosina avun vähentymisen vuoksi, ja turhautuminen pakolaisten keskuudessa miehitetyillä alueilla on kasvava ongelma.

1980-luvulla aloitettiin Marokon ja Polisarion välillä neuvottelut YK:n erityisedustajan avulla. Vuonna 1991 osapuolet onnistuivat tekemään tulitaukosopimuksen, ja päätettiin, vuonna 1992 järjestettävästä kansanäänestyksestä Länsi-Saharan itsenäisyydestä. YK:n rauhanturvajoukkojen, MINURSO, oli tarkoitus valvoa tulitaukoa ja toteuttaa kansanäänestys. Polisarion ja Marokon armeijan välillä ei ole ollut yhteenottoja vuodesta 1991 lähtien. Siitä huolimatta kansanäänestystä ei kuitenkaan ole järjestetty.

Sahrawit vastustavat

Syksyllä 2010 jännitteet Marokon hallituksen joukkojen ja Länsi-Saharan väestön välillä lisääntyivät. Noin 12 000 sahrawia perusti hätävaraleirin Gdeim Izikin alueelle miehitetyn Länsi-Saharan pääkaupungin El Aaiúnin ulkopuolelle protestoidakseen syrjäytymistä ja ihmisoikeustilannetta vastaan. Kuukauden kestäneen hiljaisen mielenosoituksen jälkeen Marokon poliisi hajotti leirin helikopterein ja vesitykein, ja pakotti mielenosoittajat pois alueelta. Leirien tuhoaminen johti väkivaltaisiin yhteenottoihin mielenosoittajien ja turvallisuusjoukkojen välillä eikä kumpikaan osapuoli säästynyt haavoittumisilta ja kuolonuhreilta.

Seuraavina päivinä El Aaiúnissa järjestettiin suuria mielenosoituksia. Mielenosoittajat heittivät kiviä poliisia kohti, sytyttivät rakennuksia tv-asema mukaan lukien. Marokon viranomaiset syyttivät Algeriaa Gdeim Izik -leirin taloudellisesta tukemisesta, ja Espanjan lehdistöä syytettiin sahrawien tukemisesta ja Länsi-Saharan tilanteen virheellisestä tiedottamisesta. Tästä seurasi se, että ulkomaalaisia toimittajia estettiin matkustamasta alueelle tai heidät karkotettiin alueelta.

Helmikuun ja toukokuun 2011 välisenä aikana järjestettiin uusia mielenosoituksia Gdeim Izikin tapahtumien johdosta, ja mielenosoitukset levisivät laajalti maassa ennen kuin ne laantuivat. Kuukauden ajan pystyssä ollut Gdeim Izik -leiri perustettiin ja suljettiin loppuvuodesta 2010 muutama päivä ennen kuin "arabikevät" muissa Pohjois-Afrikan maissa pääsi alkamaan. Johtavat ihmisoikeusaktivistit tuomittiin vankeuteen leirin perustamisesta. Tuomiot annettiin ilman todisteiden kuulemista ja perustuivat pelkästään poliisin kuulusteluraportteihin.

Tammikuussa 2015 Polisario perusti tukikohdan aivan Länsi-Saharan eteläosassa sijaitsevaan satamapaikkaan ja kielsi helmikuussa 2017 marokkolaisten kuorma-autojen kulun Mauritaniaan.

YK:n rooli konfliktissa

YK:n turvallisuusneuvosto ja yleiskokous tuomitsivat jyrkästi Marokon ja Mauritanian hyökkäyksen Länsi-Saharaan vuonna 1975. Haagin kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) katsoi, että kahden valtion vaatimukset alueella olivat perusteettomia. YK on vuodesta 1957 lähtien vaatinut sahrawien itsemääräämisoikeuden kunnioittamista.

Länsi-Sahara on Afrikan mantereen ainoa jäljellä oleva alue, jota YK pitää edelleen ratkaisemattomana siirtomaakysymyksenä, se on samalla myös suurin jäljellä oleva siirtomaa-alue YK:n yleiskokouksen luetteloissa. Osapuolet allekirjoittivat sopimuksen tulitauosta 1991. Samana vuonna järjestettiin kansanäänestys ja YK:n alueellinen rauhanturvajoukko MINURSO perustettiin.

MINURSOn oli tarkoitus valvoa tulitaukoa. Sille annettiin tehtäväksi myös toteuttaa sovittu kansanäänestys. Tulitaukoa noudatettiin, mutta koska ilmeni erimielisyyksiä siitä, miten rauhansopimusta olisi tulkittava, ei äänestystä saatu järjestettyä. Äänestyksessä suurena kysymyksenä oli pitkään myös se, kenellä olisi oltava äänioikeus. MINURSO laati kelpoisten äänestäjien luettelon vuonna 2000, mutta Marokko kieltäytyi hyväksymästä luetteloa. Marokko vaati sitä, että myös marokkolaisilla maahanmuuttajilla tulisi olla äänioikeus. Vaikka Polisario suostui Marokon vaatimukseen, Marokko ei silti suostunut järjestämään kansanäänestystä.

YK:lla on oma erityisedustajansa Länsi-Saharassa, mikä helpottaa rauhanneuvotteluja. Polisario hyväksyy vain ratkaisun, jossa kunnioitetaan sahrawien itsemääräämisoikeutta ja kansanäänestyksissä tehtyjä sopimuksia. Marokko puolestaan pitää kiinni siitä, että Länsi-Sahara kuuluu Marokkoon eikä suostu siihen, että alueen asukkaiden annetaan itse päättää alueen asemasta. Vaikka aseellinen konflikti on päättynyt, YK on päättänyt pitää MINURSO-rauhanturvajoukot maassa. MINURSO on ainoa nykyaikainen YK-operaatio maailmassa, jolla ei ole valtuuksia ilmoittaa ihmisoikeusrikkomuksista.

Marokko rikkoo tulitauon

Marokko karkotti suuren määrän YK:n henkilöstöä Länsi-Saharasta vuonna 2016. Syynä oli se, että silloinen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon oli käyttänyt sanaa "miehitys" kuvatessaan Marokon miehitystä Länsi-Saharassa, mikä Marokon näkemyksen mukaan ei ollut riittävän neutraali kuvaamaan tilannetta. Pääsihteeri ilmoitti, että sanamuoto oli vahinko ja vakuutti, että YK pysyisi puolueettomana konfliktissa.

Ban Ki-moon ja MINURSO saivat vain osittain tukevan lausunnon YK: n turvallisuusneuvostolta. Tämän jälkeen Marokko avasi muurin etelään ja rakensi sinne uuden tien. Tämä rikkoi vuonna 1991 solmittua aseleposopimusta. Polisario nosti rikkomuksista kanteet ja voitti ne vuosina 2016 ja 2018 Euroopan unionin tuomioistuimessa. Päätöksissä todettiin myös, että EU ei voinut tehdä Marokon kanssa kauppasopimuksia Länsi-Saharasta. Euroopan komissio päätti kuitenkin sivuuttaa tämän ja teki vuonna 2018 Marokon kanssa uudet kauppaa ja kalastusta koskevat sopimukset miehitetyille alueille.


Lähteet: BBC, The Guardian, MINURSO, Aftenposten, Länsi-Saharan tukikomitea, Reuters, Klassekampen.

YK-aiheisia linkkejä

YK:n toiminta Länsi-Saharassa, MINURSO

YK:n humanitaarisia uutisia Länsi-Saharasta, OCHA/IRIN 

Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit

Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista:

Lue konfliktiin liittyvät konfliktiprofiilit: